APUA!

Hei, en ole valittavan mallinen ihminen ja siksi en ole uskaltanut sanoa tästä vielä kellekkään, mutta mikä minulla on kun minun on vaikea hengittää?
Olen huomannut sen vasta viime aikoina, etenkin kun herään ja menen aamulla aina ensimmäisenä suihkuun. Suun kautta hengittäessä ilma ei meinaa kulkea. Nautin erityisesti kuumista/lämpimistä aamusuihkuista ja kylvyistä. Mutta nyt en osaa enää rentoutua, kun pelkään kokoajan hengen kulkeminen loppuu ja olen myös ottanut puhelimen mukaan suihkutiloihin, varmuuden vuoksi.

Olen suht terve ollut aina, enkä syö lääkkeitä mihinkään tautiin ja vältän myös särkylääkkeitä lähes aina kun mahdollista on.
Olen hyvässä vaiheessa nuori teini-ikäinen naisen alku.
Kasvuni on jo pysähtymäisillään, enkä ole ylipainoinen.

Enkä tiedä kuuluuko tämä siihen vai juttu erikseen, mutta minulla on myös kivuliaita "piikkejä" rinnassani aaltomaisesti, sydämmenkohdilla. Sanoin siitä jo kauan aikaa sitten vanhemmille, mutta he käskivät vain valvoa tilannetta. Silloin kipu ei ollut vielä juuri mitään mutta se kasvaa aina vain. Tunnen sen parhainmiten stressattuani, jolloin mukaan myös yhdistyy huono näkö, vaikka muuten terveyden hoitaja on merkannut näköni hyvin toimivaksi.
Sanoin siitä vähän yli vuosi sitten terveydenhoitajalle tarkastuksessa, hän käski seurata 2-3 kk ja ilmoittaa lääkärille jos kivut jatkuvat tai kasvavat. Onnekseni lääkärintarkastus osui juuri silloin. Lääkäri sanoi, ettei uskalla paljoa vielä sanoa, mutta epäilee sen olevan lihas kipua. Selitti liutan hepreaa.

En itse juuri sairauksista tiedä ja minua pelottaa, ehkä juuri siksi eniten, että suvussani on sydänsairauksia ja syöpää. Mitä minun kannattaisi tehdä?
Mutta tuon jäljemmän seikan kanssa olen oppinut monien näiden vuosien aikana elämään. Tämä hengitys juttu vaivaa sitäkin enemmän...

Suur kiitokset jo nyt kaikille vastaajille!
2124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En nyt oo mikän asiantuntija, mut toi että ei saa henkee kunnolla saattaa viitata astmaan.. Jos oisin sä, mä menisin heti lääkäriin ja kertoisin vanhemmille, koska jos toi on vakavaa, nii voi sattua jotain ikävää kun vähiten odottaa.

Äänestä
  • lääkkeistä, esim. kolestrolilääke simvastatin on koko piru aiheuttamaan hengenahdistusta ja jopa kuivaa yskää, enkä itse ole lääkkeeseen koskenut enää puoleen vuoteen eikä se rasva-arvoihini mitään auttanutkaan. Ainoa toimiva metodi on natriumglutamaatista luopuminen, se kun myös aiheuttaa astmankaltaista ahdistusta, verenpaineen nousua ja jopa äkkikuolemia, jos suvussa on sydäntautia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö hädässä kirjoitti:

Hei, en ole valittavan mallinen ihminen ja siksi en ole uskaltanut sanoa tästä vielä kellekkään, mutta mikä minulla on kun minun on vaikea hengittää?
Olen huomannut sen vasta viime aikoina, etenkin kun herään ja menen aamulla aina ensimmäisenä suihkuun. Suun kautta hengittäessä ilma ei meinaa kulkea. Nautin erityisesti kuumista/lämpimistä aamusuihkuista ja kylvyistä. Mutta nyt en osaa enää rentoutua, kun pelkään kokoajan hengen kulkeminen loppuu ja olen myös ottanut puhelimen mukaan suihkutiloihin, varmuuden vuoksi.

Olen suht terve ollut aina, enkä syö lääkkeitä mihinkään tautiin ja vältän myös särkylääkkeitä lähes aina kun mahdollista on.
Olen hyvässä vaiheessa nuori teini-ikäinen naisen alku.
Kasvuni on jo pysähtymäisillään, enkä ole ylipainoinen.

Enkä tiedä kuuluuko tämä siihen vai juttu erikseen, mutta minulla on myös kivuliaita "piikkejä" rinnassani aaltomaisesti, sydämmenkohdilla. Sanoin siitä jo kauan aikaa sitten vanhemmille, mutta he käskivät vain valvoa tilannetta. Silloin kipu ei ollut vielä juuri mitään mutta se kasvaa aina vain. Tunnen sen parhainmiten stressattuani, jolloin mukaan myös yhdistyy huono näkö, vaikka muuten terveyden hoitaja on merkannut näköni hyvin toimivaksi.
Sanoin siitä vähän yli vuosi sitten terveydenhoitajalle tarkastuksessa, hän käski seurata 2-3 kk ja ilmoittaa lääkärille jos kivut jatkuvat tai kasvavat. Onnekseni lääkärintarkastus osui juuri silloin. Lääkäri sanoi, ettei uskalla paljoa vielä sanoa, mutta epäilee sen olevan lihas kipua. Selitti liutan hepreaa.

En itse juuri sairauksista tiedä ja minua pelottaa, ehkä juuri siksi eniten, että suvussani on sydänsairauksia ja syöpää. Mitä minun kannattaisi tehdä?
Mutta tuon jäljemmän seikan kanssa olen oppinut monien näiden vuosien aikana elämään. Tämä hengitys juttu vaivaa sitäkin enemmän...

Suur kiitokset jo nyt kaikille vastaajille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu