miten lihas kasvaa?

Lihas kasvaa levossa, mutta miten? Siis jakaantuuko lihassolut, niin että syntyy uutta lihasta vai turpoavatko ne pelkästään? Onko lihasen kasvu jossain määrin kiihtyvää, niin että isot lihakset kasvavat periaatteessa nopeammin kuin pienet, jos esim isoissa lihaksissa olisi enemmän lihassoluja mitkä voisivat jakaantua tms.
2257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..vieläkään tiedetä tarkasti. Saattaa olla että lihassoluja tulee lisääkin, toisten mukaan ne taas vain kasvavat kokoa. Lihasmuisti on kuitenkin fakta, eli jos olet kerran kasvattanut suuret lihakset, saat ne palautettua hyvinkin nopeasti siis llihakiloja huimasti vaikkapa vuoden aikana sopivalla treenin, levon ja ravinnon yhdistelmällä. Eli lihasrakenteet jollakin tapaa jalostuvat pysyvästi, ja vaikka lihas kutistuu treenin puutteesta se myös palautuu nopeammin. Tämä voi johtua lisääntyneistä lihassoluista mutta myös lihassolujen rakenteen muutoksista ja optimoinnista.

Äänestä
  • Väittäisin, että lihassoluja tulee ajan mittaan lisää intensiivisellä treenillä. Perustan väitteen sillä, että jos mies on kerryttänyt mittavan lihasmassan, jonka jälkeen lopettaa täysin voimailun, ei samaisesta kaverista enää koskaan tule narukättä. Lihasta löytyy aina enemmän kuin normi kaduntallaajalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minnesota kirjoitti:

Lihas kasvaa levossa, mutta miten? Siis jakaantuuko lihassolut, niin että syntyy uutta lihasta vai turpoavatko ne pelkästään? Onko lihasen kasvu jossain määrin kiihtyvää, niin että isot lihakset kasvavat periaatteessa nopeammin kuin pienet, jos esim isoissa lihaksissa olisi enemmän lihassoluja mitkä voisivat jakaantua tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu