Millähän oikeudella kaikille ALS-potilaille lykätään väkisin sopeutumisvalmennusta? Eikö enää saa nauttia elämästään
ja niistä terveyden rippeistä, mitä on jäljellä!
Nämä ns "kodinhoitajat" tulevat puhumaan mulle kuolemasta, kun tulen iloisena ja virkistyneenä lomalta -
hävytöntä ja ammattitaidotonta! Miksi ei anneta kuntoutus-keskuksissa vain kuntoutusta?
En halua kuoleman oppituntia joka jumalan päivä!
Minua v-eettää tämä systeemi! Voisinhan elää vaikka 10 v
vielä, täytyykö minun tätä sietää?
Kuntoutuksesta palattuani olen kuin lyöty, ja tekee mieli
mennä hyppäämään jyrkänteeltä alas. Onko "sopeutumisvalmennuksen" ensisijainen tavoite saada
ihminen pois elämämästä ja ajattelemaan pelkkää kuolemaa?
Aina puhutaan potilaan oikeuksista, mutta potiailla ei tässä
asiassa ole oikeuksia, ne aivopestään kuolema-ajatteluun.
Tästä lähtien sanon suorat sanat kaikille, joka haluaa valmis-
taa minua kuolemaan ennen aikojani, vaikka sairauteni eteneekin, se on yksityis-asiani. Valmistaudun sitten kun on pakko. Siihen asti nautin elämästäni. Maija
ja niistä terveyden rippeistä, mitä on jäljellä!
Nämä ns "kodinhoitajat" tulevat puhumaan mulle kuolemasta, kun tulen iloisena ja virkistyneenä lomalta -
hävytöntä ja ammattitaidotonta! Miksi ei anneta kuntoutus-keskuksissa vain kuntoutusta?
En halua kuoleman oppituntia joka jumalan päivä!
Minua v-eettää tämä systeemi! Voisinhan elää vaikka 10 v
vielä, täytyykö minun tätä sietää?
Kuntoutuksesta palattuani olen kuin lyöty, ja tekee mieli
mennä hyppäämään jyrkänteeltä alas. Onko "sopeutumisvalmennuksen" ensisijainen tavoite saada
ihminen pois elämämästä ja ajattelemaan pelkkää kuolemaa?
Aina puhutaan potilaan oikeuksista, mutta potiailla ei tässä
asiassa ole oikeuksia, ne aivopestään kuolema-ajatteluun.
Tästä lähtien sanon suorat sanat kaikille, joka haluaa valmis-
taa minua kuolemaan ennen aikojani, vaikka sairauteni eteneekin, se on yksityis-asiani. Valmistaudun sitten kun on pakko. Siihen asti nautin elämästäni. Maija
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sinulla on oikea asenne.Ei ole tärkeää täyttää elämää päivillä vaan päivät elämällä.Kun elämä yllättää varmaa on se, että se oli tarkoituskin.
Veljelläni on "parantumaton" sairaus, joka on edennyt tasaisesti kuin juna. Nykyisin vanhemmat ovatkin olleet tarkkoja ketkä tuttavat voivat tulla kylään, kun suurin osa tulee kirjaimellisesti itkemään sängyn viereen. Lähtiessään suunnilleen sanat "toivottavasti nähdään vielä". Tätä onkin jatkunut viimeiset kolme neljä vuotta. Tuollaista veli ei todellakaan kaipaa, vaan ihan toisenlaisia kyläilijöitä pitistämään.
ja toiset ei. Kultani kanssa oli viimeiseen asti toiveita parantumisesta, niin hän kai sen halusikin menevän.
Kaverini sairasti ALSia ja kävi myös sopeutumisvalmennuksessa. Hän tuli sieltä täysin masentuneena ja henkisesti maahan nuijittuna. Pääsyy tähän oli se, että joku hoitsu tuli hänen huoneeseensa ja alkoi yksityiskohtaisesti kuvailemaan, miten ystäväni tulee kuolemaan tukehtumalla hitaasti. Hän kertoi, että hoitaja oli jatkanut yksityiskohtaista kuvailuaan väkisin, vaikka hän oli pyytänyt lopettamaan ja pois tilanteesta ei päässyt. Tämän jälkeen hänet oli jätetty nököttämään yksin huoneeseen. Kai tämä oli sitten sitä valmennusta?!
Ystäväni eli vielä kolme vuotta tämän "masennusvalmennuksen" jälkeen, mutta puhui tästä hoitajasta moneen kertaan ja kuvaili tilannetta ja karseaksi epäinhimilliseksi kokemukseksi.
Voimia ja tsemppiä sinulle ketjun aloittaja!!
Missä tuollainen kurssi järjestettiin?