joitain profiileja, joissa maisemakuva, moottoripyörä, kissa tai muuta vastaavaa.
Mistähän syystä he eivät laita omia kuviaan? Ovatko varattuja, monta rautaa tulessa vai miksi?
Esimerkiksi selaan profiilit ennen galleriaan kirjautumista, ja jätänkin kirjautumatta, jos huomaan ( kuten vuorokauden ajasta riippumatta miltei poikkeuksetta ) aina vaan samat henkilöt onlinena.
En missään tapauksessa halua edes tutustua miehiin, joilla ainut sporttinen harrastus on istuminen ja sormien heiluttelu!
Kukahan haluaisi itselleen netistä riippuvaisen henkilön, joka häthätää vaan malttaa nukkua ja ei kun taas roikkumaan galleriaan tai treffisivustoille, ei kiitos!
Ei liiemmin kiinnosta
3
378
Vastaukset
Aika pitkälti olen samoilla linjoilla ap:n kanssa. Treffit-palstan profiilit on kuitenkin tarkoitettu enemmän tai vähemmän sen kumppanin etsimiseen, eikä ainakaan minua kiinnosta seurustella jonkun kissan, maiseman tai muun ei-ihmisen kanssa.
Voihan se olla niin, että tuollaisilla kuvilla varustettujen profiilien takana on ihmisiä jotka eivät ole edes etsimässä kumppania, kunhan vaan täyttävät elämäänsä olemalla mukana ja osana jossain. On mukavampaa tuntea kuuluvansa johonkin ryhmään tai joukkoon, jos siellä kolikon toisella puolella on kuulumattomuus mihinkään. Ja kyllähän se kuuluminen johonkin jää helposti päälle, olotilaksi jostai ei edes haluta pois, vaikka sieltä ei varsinaista tyydytystä omaan eloon saakkaan.
Näihin lukemattomiin nettiyhteisöihin kuuluminen palvelee ihmisen sosiaalista yhteenkuuluvuutta, ja kaiken lisäksi se on oman kodin suojista turvallinen tapa löytää ja hallita kontakteja. Ei tervitse asettaa itseään niin paljon likoon, kun koneen voi sammuttaa ainak kun eteen tulee ahdistava tai pelottava tilanne. Ei tarvitse välttämättä kohdata sitä oikeaa elävää elämää.
Itsekin näitä S24 palstoja seurailtuani olen huomannut ensinnäkin juuri tuon helppouden, ja toisaalta sen, että samat persoonat niissä kussakin näyttää aikaansa kuluttavan. Treffit-sivustoilla, Galleriassa ja Chatissa uudet ihmiset on harvassa ja ne jo kauan linjoilla roikkuneet jatkavat sitä edelleen.
Ja ennekuin kukaan ehtii kääntää syyttävän sormensa minuun, myönnän kyllä itsekin koukuttuneeni välillä tähän puuhaan ihan liikaa. Siksi ja osin parista muustakin syystä poistin treffi-profiilini, jätän nyt muutaman viikon kestäneen chat-kokeiluni vähemmälle ja tuskin tuota galleria-sivuanikaan päivittelen. Tietenkin se tarkoittaa käytännössä sitä, että sosiaaliset kontaktit on joko etsittävä omien seinien ulkopuolelta tai tyydyttävä niiden kontaktien puuttumiseen.
Positiivisena asiana näen kyllä sen, että on näiden systeemien kautta moni ihminen oikeasti löytänyt sisältöä ja kumppaninkin elämäänsä, eli ei nämä silti ihan mitättömiä juttuja ole. Ja varmasti lukuisia uusia ystävyyssuhteita on näiden kautta rakennettu. Hyvä niin.- alkaa selata
Olipas kökkö vastaus!
Ihan kuin se maisemakuva, jossa oli kissoja noin (heh heh) 5.
Sen arvosanan sulle annan.
heh heh hee.... alkaa selata kirjoitti:
Olipas kökkö vastaus!
Ihan kuin se maisemakuva, jossa oli kissoja noin (heh heh) 5.
Sen arvosanan sulle annan.
heh heh hee....Eipä tuo kirjoittamani ollut vastaus mihinkään, avauksesi vaan herätti kirjoittamiani ajatuksia.
Mutta hyvä että kirjoitukseni edes nauratti, ei ihan hukkaan mennyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama987791Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1366513Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1794645Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2403182Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta962703Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh622124- 1471808
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari31737Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa201651Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971594