Insestiongelma kielletty vl-liikkeessä

Joku oli aamulla nostanut vanhan aloitukseni "vl-insestiongelmaa ei ole" tänne ykkössivulle.

Kas kummaa, koko aloitus on poistettu. Sai olla maaliskuun alusta tähän päivään, kun pimennossa pysyi.

Kysymys oli siitä, kun 80-luvulla vl-insesti-isit ,olivat puheenaiheena täällä pohjoisessa. Jäivät kiinni kolttosistaan.

Päikkärin virallinen kannan otto asiaan oli, ettei ongelma koske vl-liikettä, koska vl-isit EIVÄT OLE VOINEET OLLA USKOSSA tekoa tehdessään.

Armon oven sanottiin olevan yhä kutsuvasti auki näille irstailijoille. Vilkuttelun jälkeen, insesti ei sitten ole liikkeen sisäinen asia, kun puhto isi on jälleen uskossa, siihen asti kunnes uusii tekonsa..

34

799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...vaan poistin kyseisen ketjun lopussa olleen haistatteluviestin, jolloin itse ketju palautui alkuperäiselle sivulleen ties minne. Jos haluat asiasta keskusteltavan edelleen, nouda ketju etusivulle asiallisella viestillä.

      • Luulin ylläpidon luutineen koko aloituksen pois. Olihan se herjaavaa minusta kirjoitettu, että joutikin.. Se kommentti pois.

        Yritin etsiä, mutta voimakkaasti ennakkoasenteellisena? En löytänyt.

        Mutta eikö aihe olekin hyvä esillä pidettäväksi nytkin? Uudessa aloituksessa
        eivät entiset kannanotot ole vaikuttamassa.

      • Devoit kirjoitti:

        Luulin ylläpidon luutineen koko aloituksen pois. Olihan se herjaavaa minusta kirjoitettu, että joutikin.. Se kommentti pois.

        Yritin etsiä, mutta voimakkaasti ennakkoasenteellisena? En löytänyt.

        Mutta eikö aihe olekin hyvä esillä pidettäväksi nytkin? Uudessa aloituksessa
        eivät entiset kannanotot ole vaikuttamassa.

        ...vaikka siivoankin erittäin keveällä kädellä.

      • Bergeronnette kirjoitti:

        ...vaikka siivoankin erittäin keveällä kädellä.

        Miksi vain sinun "keveään käteen" luotetaan ylläpidon taholta?

      • Devoit kirjoitti:

        Miksi vain sinun "keveään käteen" luotetaan ylläpidon taholta?

        En tiedä. Yhteistyömme on sujunut erinomaisesti näiden viiden vuoden aikana ja ylläpito luottaa harkintakykyyni tämän palstan moderoinnissa.

      • Jess!
        Bergeronnette kirjoitti:

        En tiedä. Yhteistyömme on sujunut erinomaisesti näiden viiden vuoden aikana ja ylläpito luottaa harkintakykyyni tämän palstan moderoinnissa.

        jopa törkeän sukupuolivalehtelun.

        Galleria:

        Nimimerkki: Bergeronnette
        Liittynyt jäseneksi: 09-05-2007 klo 14:54
        Sukupuoli: Mies

        Nimimerkki: Bergeronnette
        Liittynyt jäseneksi: 09-05-2007 klo 14:54
        Sukupuoli: Nainen

      • Bergeronnette kirjoitti:

        En tiedä. Yhteistyömme on sujunut erinomaisesti näiden viiden vuoden aikana ja ylläpito luottaa harkintakykyyni tämän palstan moderoinnissa.

        *** ylläpito luottaa harkintakykyyni tämän palstan moderoinnissa.***

        Toimisikohan sama logiikka silloin, jos raittiusliiton puheenjohtajana olisi alkoholisti? ;)

        (Tosielämässä on ollutkin, mutta jätän sen kuuluisan nimen mainitsematta. Tosin hän sai potkut virastaan, juopottelun takia)

    • io¨åiåå

      Luuleksä dorka että insesti olis jotenki yleistä vl-perheissä? Erehdyt daijju, se, että on pari tapausta sattunu (mm. Kajaani, jyväskylä) ei tee siitä sen yleisempää lessujen kun valtaväeston kesken.

      • on sitä tiedossa

        Oulu ja turkukin joissa on tapahtunut. Vieläkö löytyy lisää?

      • mänkin?

        Oletko mukana "porukoissa"?

      • En luule, vaan tiedän..

        Eikö Pudasjärvikin saanut kuuluisuutta vl-insestistään?

        Insestissä tai vielä enemmän sen välttämisessä keskeisellä sijalla on - omatunto.
        Joka ei valitettavasti vl-ihmisellä saa olla kuin yhteistunto. Yhteistunto lakkaa olemasta silloin, kun silmä välttää.

        Siinä vl-insestin ydin. Tai esiintyyhän pedofiliaakin. Eräässä tunnetussa kirjassa, tunnettu ex-vl-kirjailija, muistelee mielenkiintoisia tapahtumia reiskalla..

    • Kuv vl narahtaa jostain joka pahentaa "mailmassakin" niin ihan varmaa on että tekijä tuomitaan epäuskoiseksi ja armosta osattomaksi. Ja näin saadaan tai pyritään vl liikeen maine pitämään puhtoisena.

      Mutta toinen asia myös mikä pitäisi muistaa on se ettei kyse ole aina insesti-isästä vaan kyse voi olla myös sisaruksesta sisauruksen kavereista , serkuista, sedistä, enoista , ja myös naisista....

      Seksuaalisiin luokauksiin ja tekohin voidaan syyllistyä myös monen muunlaisissa suhteissa. Tilanne jossa isoveljen kaveri käytää pikkusiskon kaveria hyväkseen ei ole ihan niin tavaton missään ei edes vl liikeen sisällä...

      Joten se että sekusaalisuus on kekustematon tabu antaa mahdollisuuden sille ettei asioihin osata puuttua ajoissa. Ja toinen on tuo seksuaaliväkivallassa hengellisen väkivallan hyödyntäminen.

      Jos tekijä pyytää anteeksi uhrin pitää vl ajatelun mukaan antaa anteeksi ja unohtaa. Näitä tapauksi joissa näin on tehty valitettavasti löytyy vl liikeen sisältä.

      • ***Ja toinen on tuo seksuaaliväkivallassa hengellisen väkivallan hyödyntäminen.

        Jos tekijä pyytää anteeksi uhrin pitää vl ajatelun mukaan antaa anteeksi ja unohtaa. Näitä tapauksi joissa näin on tehty valitettavasti löytyy vl liikeen sisältä.***

        Vl-liikkeen kulmakivi, mainitsemasi asia. Hengellisen välivallan tuoma pelko, koetaan vl-liikkeessä siunauksellisena. Asia ei rajoitu vain seksuaalisuuteen.

    • kiisti!

      Tämänhän muistamme kun itsekin sisällä olimme: "Ne jutut kertovat jostain ihan muusta yhteisöstä kuin meistä. Olisiko olleet jotain esikoisia?"

      Sanoi saarnamies seuroissa. Vaikka kaikki tiesivät keistä oli kysymys.

      • ..vl-liikkeessä. Tavalla tai toisella. "Emmehän me, mutta ne toiset"

      • mie hellinen
        Devoit kirjoitti:

        ..vl-liikkeessä. Tavalla tai toisella. "Emmehän me, mutta ne toiset"

        tuomitaanko kaikki vl:t, jos yksi joutuu syntiin tai luopuu uskostaan ja tekee inha-insesti-juttuja? Kaikki em tapaukset pitää viedä virkavallan tutkittavaksi, siitä lähdetään. Synnin saa anteeksi, jos katuu ja haluaa luopua syntielämästä, mutta rikoksesta säädetty rangaistus pitää kärsiä! Se on fakta tänä päivänä. Onneksi nykyään uskalletaan puhua asiasta ja viedä niitä rohkeasti tutkittavaksi!

      • mie hellinen kirjoitti:

        Ei tuomita lailliseen edesvastuuseen, mutta moraalinen tuomio lankeaa, koko liikkeen ylle.

        Oletko kuullut tarinan huonosta kellosta?

      • xxxoooxxx
        Devoit kirjoitti:

        Ei tuomita lailliseen edesvastuuseen, mutta moraalinen tuomio lankeaa, koko liikkeen ylle.

        Oletko kuullut tarinan huonosta kellosta?

        "mutta moraalinen tuomio lankeaa, koko liikkeen ylle"

        Valitettavasti on niin, että ihmiset pitävät yleistyksistä, varsinkin sellaisista, jotka koskevat jotain vähemmistöryhmää. Ei varmaankaan tarvitse mainita esimerkkejä. Tällaiset yleistykset ovat omiaan kasvattamaan ennakkoluuloja eri vähemmistöryhmiä kohtaan. Kuitenkin asia on niin, että jokainen ihmisyksilö kantaa itse vastuun teoistaan; minusta ei ole oikein langettaa "moraalista tuomiota" jonkun ryhmän ylle, jos joku ryhmässä toimii väärin.

        Itse aiheesta sen verran, että olisi varmaankin suoranainen ihme jos esim. insestiä tms. ei esiintyisi lainkaan vanhoillislestadiolaisiksi nimitetyn ihmisryhmän keskuudessa. Kyllä noinkin suureen joukkoon mahtuu monenlaista tallaajaa. Mitään tilastotietoja minulla ei ole, mutta en kuitenkaan usko, että insesti olisi jotenkin epätavallisen yleistä, ehkä jopa päinvastoin.

        Siitä olen täysin samaa mieltä, että jos tällaista tai muuta laittomuutta esiintyy, niin ehdottomasti ko. henkilö pitää saattaa edesvastuuseen myös maallisen lain edessä. Salailu ja hyssyttely on väärin ja tuomittavaa.

      • epärehellisyys ja

        väärän todistuksen antaminen!

        Muutenkin pyritään nostamaan omaa hurskautta sillä, että mollataan muita yhteisöjä.

        Tämä on ihmeellistä, sillä Jeesus on juuri tullut pelastamaan syntisiä. Miksi uskotella itsensä synnittömien porukkaan tällä tavoin. Siis Jeesuksen sovitustyön ulkopuolelle...

        Asettumalla itsensä kokoiseksi voisi omistaa anteeksiantamuksen, saada Pyhän Hengen ja voiman vastustaa syntejä ja kiusauksia...

        Ihmeellinen tuo halu vetäytyä fariseusten joukoon... Minä kiitän Sinua... etten ole kuin muut ihmiset ... ja maksan kymmenykset mintuista ja tilleistäkin...

      • K240
        xxxoooxxx kirjoitti:

        "mutta moraalinen tuomio lankeaa, koko liikkeen ylle"

        Valitettavasti on niin, että ihmiset pitävät yleistyksistä, varsinkin sellaisista, jotka koskevat jotain vähemmistöryhmää. Ei varmaankaan tarvitse mainita esimerkkejä. Tällaiset yleistykset ovat omiaan kasvattamaan ennakkoluuloja eri vähemmistöryhmiä kohtaan. Kuitenkin asia on niin, että jokainen ihmisyksilö kantaa itse vastuun teoistaan; minusta ei ole oikein langettaa "moraalista tuomiota" jonkun ryhmän ylle, jos joku ryhmässä toimii väärin.

        Itse aiheesta sen verran, että olisi varmaankin suoranainen ihme jos esim. insestiä tms. ei esiintyisi lainkaan vanhoillislestadiolaisiksi nimitetyn ihmisryhmän keskuudessa. Kyllä noinkin suureen joukkoon mahtuu monenlaista tallaajaa. Mitään tilastotietoja minulla ei ole, mutta en kuitenkaan usko, että insesti olisi jotenkin epätavallisen yleistä, ehkä jopa päinvastoin.

        Siitä olen täysin samaa mieltä, että jos tällaista tai muuta laittomuutta esiintyy, niin ehdottomasti ko. henkilö pitää saattaa edesvastuuseen myös maallisen lain edessä. Salailu ja hyssyttely on väärin ja tuomittavaa.

        "Tällaiset yleistykset ovat omiaan kasvattamaan ennakkoluuloja eri vähemmistöryhmiä kohtaan"

        Kyse on hyvin paljon myös siitä, että uskonnolliset ryhmät yleensä pitävät itseään parempana kuin muut ryhmät ja jumalan valittuna väkenä. Ulkopuolelta katsottuna tällaiset tapaukset sitten paljastavat sen tekopyhyyden ja sen, ettei minkäänlainen usko loppujen lopuksi tee ihmisestä yhtään parempaa ihmistä kuin mitä hän olisi ilman uskoa.
        Uskonnollisuuteen yleisesti liittyvä seksuaalinen ahdistus purkautuu aina jollakin tavalla, siksi tällaista tapahtuu. Ihmisen biologia nokittaa aina kuvitelmat ja keinotekoiset säännöt pitkällä tähtäimellä ja tiukoissa oloissa.

      • kuulleeni

        seuroissa. "Uskovaisia yritetään pilkata ja mustamaalata sälyttämällä heidän päälleen joidenkin omavanhurskaitten ryhmittymien rikoksia." Näin sanoi meillä paikallinen puhuja ja johtokunnan puheenjohtaja.

        Me tiesimme jo silloin kenestä oli kysymys.

      • vihollinen."
        Devoit kirjoitti:

        ..vl-liikkeessä. Tavalla tai toisella. "Emmehän me, mutta ne toiset"

        Joka teitä tytöt vuosikymmenen ajan käytti hyväkseen. Näin kertoi erään vl-insestiperheen aikuinen tytär äitinsä sanoneen isän vanhkeustuomion jälkeen. Siihen saakka äiti oli kiistänyt kaiken tapahtuneen -tuomion jälkeen pahat teot ulkoistettiin isästä sielunviholliseen! Kyllä pisti vihaksi kun kuuntelin sitäkin järkyttävää tarinaa!

      • vihollinen." kirjoitti:

        Hänellä oli kaksi mahdollisuutta, joko myöntää tosiasiat tai kehitellä puolustuskeino, eli defenssi. Niin kuin fiksummat sanoo.

      • Minäkin täällä!
        kuulleeni kirjoitti:

        seuroissa. "Uskovaisia yritetään pilkata ja mustamaalata sälyttämällä heidän päälleen joidenkin omavanhurskaitten ryhmittymien rikoksia." Näin sanoi meillä paikallinen puhuja ja johtokunnan puheenjohtaja.

        Me tiesimme jo silloin kenestä oli kysymys.

        Ja taas on lestat niin varpaillaan, niin varpaillaan! Ei edes huomaa että räkyttävät vastaan asiasta jota kukaan ei olis väittänytkään, siis että lestapiireissä olis tavallista enemmän insesti- ym. hyväksikäyttötapauksia. Käsittääkseni aloituksessakin oli kyse lestadiolaisten tavasta lakasta maton alle tai ohittaa täysin liikkeen jäsenten hairahdukset.
        Omaakin kokemusta on. Naapurin &%#"-pää isopoika, 'kunnon' uskovainen nuorimies asialla. Kerroin asiasta mutta sen sijaan että olisin tuntenut olevani tuettu ja autettu, tulikin suorastaan syyllinen ja likainen olo siitä että menin juoruilemaan. Puheenaiheen vaihto. Ja asiaa ei enää mainittu.
        Toinen tapaus samalla kylällä, ison suvun isoisällä oli taipumuksia insestiin. Suvun kesken kriisikokous, ja luultavasti anteeksiannon ihanaa loputonta saarnaa siihen päälle ja sillä siisti.
        Ällöä kerrassaan!

      • Minäkin täällä! kirjoitti:

        **Käsittääkseni aloituksessakin oli kyse lestadiolaisten tavasta lakasta maton alle tai ohittaa täysin liikkeen jäsenten hairahdukset.***

      • oma tila?
        Devoit kirjoitti:

        **Käsittääkseni aloituksessakin oli kyse lestadiolaisten tavasta lakasta maton alle tai ohittaa täysin liikkeen jäsenten hairahdukset.***

        Ilman parannusta ei pääse taivaaseen, vaikka olis miten hyvä tahansa.

        Publikaanit menevät teidän edellä taivaaseen.

      • tullimiehiä.
        oma tila? kirjoitti:

        Ilman parannusta ei pääse taivaaseen, vaikka olis miten hyvä tahansa.

        Publikaanit menevät teidän edellä taivaaseen.

        Onko se taivaaseenmeno siis ammatista kiinni?

        Tosin Sievin suviseuroissa kuulin julistettavan, että television omistajat ylennetään oikopäätä tullimiehiksi... Palkka kans!

      • oma tila? kirjoitti:

        Ilman parannusta ei pääse taivaaseen, vaikka olis miten hyvä tahansa.

        Publikaanit menevät teidän edellä taivaaseen.

        Ainakin Raamattu sanoo, ettei ilman Uskoa, kukaan ole otollinen.

        Ei minua tarvitse teititellä ja oma tilani on ihan selvä, jopa kirjaimellisesti ;)

      • Haistakaa saatana!!
        Devoit kirjoitti:

        Ainakin Raamattu sanoo, ettei ilman Uskoa, kukaan ole otollinen.

        Ei minua tarvitse teititellä ja oma tilani on ihan selvä, jopa kirjaimellisesti ;)

        ketä kyrvännuppia kiinnostaa paskan vertaa joku suomi24 keskustelu paska. pelkkää shittiä kaikki. Onko se teiltä pois jos joku raiskaa lastaan????

      • huhuhuhuhuhu
        Haistakaa saatana!! kirjoitti:

        ketä kyrvännuppia kiinnostaa paskan vertaa joku suomi24 keskustelu paska. pelkkää shittiä kaikki. Onko se teiltä pois jos joku raiskaa lastaan????

        Hyvä että saatiin sentään yhden lestankin mielipide tähän ketjuun.

      • Varmistus
        Haistakaa saatana!! kirjoitti:

        ketä kyrvännuppia kiinnostaa paskan vertaa joku suomi24 keskustelu paska. pelkkää shittiä kaikki. Onko se teiltä pois jos joku raiskaa lastaan????

        työvaliokunnan virallinen kanta?

      • pois!
        Haistakaa saatana!! kirjoitti:

        ketä kyrvännuppia kiinnostaa paskan vertaa joku suomi24 keskustelu paska. pelkkää shittiä kaikki. Onko se teiltä pois jos joku raiskaa lastaan????

        Tätä ei SRK ja vl-yhteisö ymmärrä.

      • xxxoooxxx
        K240 kirjoitti:

        "Tällaiset yleistykset ovat omiaan kasvattamaan ennakkoluuloja eri vähemmistöryhmiä kohtaan"

        Kyse on hyvin paljon myös siitä, että uskonnolliset ryhmät yleensä pitävät itseään parempana kuin muut ryhmät ja jumalan valittuna väkenä. Ulkopuolelta katsottuna tällaiset tapaukset sitten paljastavat sen tekopyhyyden ja sen, ettei minkäänlainen usko loppujen lopuksi tee ihmisestä yhtään parempaa ihmistä kuin mitä hän olisi ilman uskoa.
        Uskonnollisuuteen yleisesti liittyvä seksuaalinen ahdistus purkautuu aina jollakin tavalla, siksi tällaista tapahtuu. Ihmisen biologia nokittaa aina kuvitelmat ja keinotekoiset säännöt pitkällä tähtäimellä ja tiukoissa oloissa.

        "Uskonnollisuuteen yleisesti liittyvä seksuaalinen ahdistus purkautuu aina jollakin tavalla, siksi tällaista tapahtuu."

        No millä perustelet sen, että seksuaalista väkivaltaa esiintyy vähintään yhtä paljon, todennäköisesti enemmän ei-uskonnollisten ihmisten keskuudessa?

    • 6+8

      vähätellä ongelmaa. Liekö puhujien saavutettu armo etu ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      112
      4568
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      27
      3324
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3145
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      44
      2949
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      119
      2779
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2777
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1911
    Aihe