Uudesti syntynyt?

hengellisesti, että Pyhä Henki on asettunut asumaan siihen ihmiseen. Että hän on saanut hengelliset "silmät". Häneen on istutettu se "sinapinsiemen". Vanhaan ihmiseen eli ns. vanhaan Aatamiin on istutettu "kappale taivasta", ja hän on siirtynyt siksi kuolemasta elämään eli pelastunut.

Sitten alkaa pyhityselämä, ja elämä Jeesuksen kanssa. Luonteemme jatkossa riippuu aivan siitä, ruokimmeko tuota hengellistä minää vai sitä vanhaa Aatamia enemmän. Kumpi kasvaa, kumpi kuihtuu? Tarkoitus olisi, että se hengellinen minä kasvaisi ja se meidän oma itsemme pienenisi, niin että "Jeesus vain kirkkaana loistelisi", ei me itse. "Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa", sanoo Raamattu. Pyhitys on siis sitä, että Jeesus saisi meissä aina vain suuremman jalansijan, asuinpaikan sydämessämme. Mutta tässä me epäonnistumme ainakin omasta mielestämme niin täysin, että ei meillä olisi mitään mahiksia ilman Jeesuksen veriuhria, ja sehän se onkin, joka meidät pelastaa ja vie perille.

Jumala itse vie meitä erilaisten ihmiskohtaloitten läpi, hän puhdistaa, sulattaa ja kasvattaa, Hän hioo särmät pois. Jokaisen on käytävä oma koulunsa, Jumala tietää ja tuntee meidät läpikotaisin. Mutta, "taakkaa, ei pisaraakaan liikaa."

"Ei väsyä kesken matkaa,
tien kaitaisen kulkija saa.
On määränä siksi jatkaa,
kun perille saavutaan."

Luonteessa täytyy tuolloin näkyä, että jotain on tapahtunut. Ihminen, joka on saanut paljon anteeksi, armahtaa myös toista ihmistä. Siitä tuntee uudestisyntyneen.