Olisikohan kenelläkään tietoa miten tv.n katselu onnistuu digi aikana ? Tietysti boxi vaan vaunuun,mutta aina kun ei ole verkkovirtaa käytössä.
digi-tv aika ?
Hobby
101609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olin näkevinäni jossain 12 volttisen digiboxin, vai näinkö omiani?
Panasonicilta löytyy 12V malli.
Hyvä jos näin on,täytyy selvittää kun se aika tulee että on pakko hankkia jotakin.Toivottavasti samassa boxissa on valittavissa 220/12v.Muuten menee vähän tuhraamiseksi koko digi hömpötys.
Tilanne on vielä sellainen, että nykyiset boxit ovat vielä kehitysasteella. Boxit ovat vieläpä erilaiset antenni- ja kaapelivastaanottoon. Lisäksi kukaan ei varmaankaan vielä tiedä minkälaiset boxit tarvitaan muualla Euroopassa tai pohjoismaissakaan.
Normaalit lähetykset jatkuvat varmuudella vuoden 2007 syksyyn saakka. Lisäksi vasta tänä vuonna Digilähetykset alkavat yltää edes Oulun korkeudelle saakka koko maassa (Oulun on näkynyt jo aikaisemminkin). Ja varmuutta siitä tuleeko 4-kanava tai SubTV edes näkymään Itä- ja Pohjois-Suomessa ei ole. Eli tällä hetkellä digistä "hyötyy" vain SubTv:n verran Etelä-Suomessa.
Etelä-Suomessa aikakin kuvan laatu on paljon parempi (ei tarvitse antennia pyöritellä) ja löytyy 8-10 kanavaa ilman lisäkortteja. Olen kokeillut vain verkkovirta laitetta. Olen tyytyväinen.
Litteä näyttö sisäisellä piirillä on tulevaisuuden laite,moninormilla.230V AC/12-24V dc.Digi boxi on vain välivaihe kun järjestelmät ovat kehityksen alussa.Missään ei myöskään puhuta videoista missä on sama kehitys kokonaan unohdettu,ainakin julkisesti.Mutta tarvitaan kuitenkin digi tekniikan takia.
ite ostin nokia 110T:n.
Pienikokoinen ja toimii 12/230V. Hinta n.160e
http://www.nokia.fi/digitv/asiakastuki/pdf/110t_fin.pdf
Tuohon saa kiinni nokian vahvistavan sisäantennin (virta digipoksista) ja hyvin kuva näkyy, käytössä koko ajan.
Omassa autossa digitelkkari, ja katolla 20€ antenni vahvarilla... Ilman suuntaamista tms. näkyy oli sitten kaupungilla, maalla, tai ajossa
Näkyykö Kuopiossa ??