Ruotsi ja Slovakia ovat saaneet uuden kielilain

enemmistön kieli on se kieli jolla yhteiskuntaa hoidetaan. Eiköhän olisi Suomessakin aika ryhtyä kielilain uudistamiseen?
- Ruotsin uusi kielilaki joka astui voimaan 1.7.2009 määrittelee ruotsin kielen maan ainoaksi
pääkieleksi jolla yhteiskunnallisia toimintoja hoidetaan.
- Slovakiassa on myöskin uusi kielilaki jossa alueilla joissa vähemmistön osuus on alle 20
prosenttia ei viranomaisissa saa edes puhua muuta kieltä kuin enemmistön kieltä. Tämä
5000 euron sakon uhalla.
- Suomessa enemmistön kieltä puhuvien osuus kansasta on huomattavasti suurempi kuin
Ruotsissa ja Slovakiassa joten tällainen ratkaisu olisi sitäkin luontevampaa.

Alla Kenneth Myntin raportti Slovakian uudesta kielilaista.


"Slovakiassa hyväksyttiin hiljakkoin laki joka rajoittaa unkarilaisen vähemmistön oikeuksia.

Käännettyä logiikkaa. Sille joka käyttää Slovakiassa unkaria virallisissa yhteyksissä on
riskinä saada 5000 euron sakot.

Radiopakinassaan Yle 1:ssä viime viikolla kertoi Kirsi Virtanen, että hän tuntee itsensä
loukatuksi, että maassamme asuu vieläkin suomenruotsalaisia jotka eivät viitsi opetella suomea.
Hänen sanomallaan oli rinnakkaisia vetoja sen poliittisen agendan kanssa joka hiljakkoin johti
kiistanalaiseen kielilain muutokseen Slovakiassa. Parlamentin päätös 30. kesäkuuta vahvisti
kansallisen enemmistökielen slovakian kielen asemaa vähemmistökielten kustannuksella.
Lakimuutoksen mukaan Slovakiassa voi muiden kuin slovakian kielen käyttö virallisissa ja
ei-yksityisissä yhteyksissä antaa 5000 euron sakot. Uusi lakilisäys on voimassa kaikilla alueilla
missä etnisen vähemmistön osuus kansasta jää alle 20 prosentin.
Jos terveyden hoitaja sellaisella alueella alkaakin palvelemaan unkarinkielisiä potilaitaan heidän omalla äidinkielellään on hänellä riskinä sakot. Lakia tullaan noudattamaan valtion ja kuntien ja kaikkien viranomaisten piirissä esim. joukkoliikenteessä, postikonttoreissa, viestinnässä sekä
armeijan sekä pelastuslaitoksen piirissä.
Laki sisältää myöskin kirjallisen viestinnän ja asiapaperit koululaitoksen piirissä, kulttuurilliset
pedagogiset tapahtumat, mainonnan sekä kirjoitukset virallisissa muistomerkeissä. Versio
toisella kielellä saa olla mutta vain jos se on sanatarkasti identtinen virallisen slovakialaisen
version kanssa ja on kirjoitettu pienemmillä kirjaimilla kuin slovakialainen.
Tsekin kieli on saanut poikkeuksen lakiin, tämä sen vuoksi, että se "seuraa yleisesti
ymmärretyn vaatimusta".
Se osoittaa pähkinänkuoressa sen mistä on kysymys: Slovakialainen enemmistö säätää lailla
pois sen jota he eivät itse ymmärrä ja jota he sen vuoksi pelkäävät: Unkarin ja muut
käsittämättömät vähemmistökielet.
Niiden noin 600000 unkarilaisen joukossa jotka ovat 10 prosenttia väestöstä Slovakiassa on
järkytys ymmärrettävistä syistä suuri. Unkarilainen koaliitiopuolue on kutsunut suureen
mielenosoitukseen Dunajska Stredaan (kaupunki Slovakiassa jossa on noin 25000 asukasta,
joista 80 prosenttia unkarinkielisiä).
Mielenosoitus järjestetään 1. syyskuuta joka on juhlapäivä slovakialaisen perustuslain
muistoksi. Reaktiot EU:n taholta uuteen kielilakiin ovat olleet luvattoman laimeita. Euroopan
komissio on antanut ymmärtää, että sillä ei ole pätevyyttä tarttua kansalliseen lainsäädäntöön.
Näin voi ollakin, mutta heikkouden osoitus kuitenkin. Koska uusi kielilaki Slovakiassa sotii
voimakkaasti eurooppalaisia sopimuksia vastaan, joita Euroopan neuvosto valvoo pitäisi
reaktion olevan joku toinen.
Ne eivät ole ne kansalliset enemmistökielet Euroopassa jotka tarvitsevat erityistä tukea vaan
vähemmistökielet. Sen vuoksi on erityisen tärkeätä, että me Suomessa olemme valppaina sen
tyyppiselle kielinationalismille jota Kirsi Virtanen osoitti radiossa. Sellainen
mielipiteenmuodostus voi pitkällä aikavälillä johtaa siihen, että ruotsi raivataan pois Suomesta.

Kenneth Myntti"
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

puhua ruotsiakin ei siitä sakotettaisi.

Äänestä

dz asdfghdfs

Äänestä
  • puhuttaisiin jotain muuta kieltä kuin suomea.

    Äänestä

  • edelleenkin kirjoitti:

    puhuttaisiin jotain muuta kieltä kuin suomea.

    kylle puhu ihan mite halua,
    sitten me syöde paljon rapuja,
    ja ryypete vehen skåne akvavit,
    HELAN går och den som inte HELAN tar han......HICK

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jossa kirjoitti:

enemmistön kieli on se kieli jolla yhteiskuntaa hoidetaan. Eiköhän olisi Suomessakin aika ryhtyä kielilain uudistamiseen?
- Ruotsin uusi kielilaki joka astui voimaan 1.7.2009 määrittelee ruotsin kielen maan ainoaksi
pääkieleksi jolla yhteiskunnallisia toimintoja hoidetaan.
- Slovakiassa on myöskin uusi kielilaki jossa alueilla joissa vähemmistön osuus on alle 20
prosenttia ei viranomaisissa saa edes puhua muuta kieltä kuin enemmistön kieltä. Tämä
5000 euron sakon uhalla.
- Suomessa enemmistön kieltä puhuvien osuus kansasta on huomattavasti suurempi kuin
Ruotsissa ja Slovakiassa joten tällainen ratkaisu olisi sitäkin luontevampaa.

Alla Kenneth Myntin raportti Slovakian uudesta kielilaista.


"Slovakiassa hyväksyttiin hiljakkoin laki joka rajoittaa unkarilaisen vähemmistön oikeuksia.

Käännettyä logiikkaa. Sille joka käyttää Slovakiassa unkaria virallisissa yhteyksissä on
riskinä saada 5000 euron sakot.

Radiopakinassaan Yle 1:ssä viime viikolla kertoi Kirsi Virtanen, että hän tuntee itsensä
loukatuksi, että maassamme asuu vieläkin suomenruotsalaisia jotka eivät viitsi opetella suomea.
Hänen sanomallaan oli rinnakkaisia vetoja sen poliittisen agendan kanssa joka hiljakkoin johti
kiistanalaiseen kielilain muutokseen Slovakiassa. Parlamentin päätös 30. kesäkuuta vahvisti
kansallisen enemmistökielen slovakian kielen asemaa vähemmistökielten kustannuksella.
Lakimuutoksen mukaan Slovakiassa voi muiden kuin slovakian kielen käyttö virallisissa ja
ei-yksityisissä yhteyksissä antaa 5000 euron sakot. Uusi lakilisäys on voimassa kaikilla alueilla
missä etnisen vähemmistön osuus kansasta jää alle 20 prosentin.
Jos terveyden hoitaja sellaisella alueella alkaakin palvelemaan unkarinkielisiä potilaitaan heidän omalla äidinkielellään on hänellä riskinä sakot. Lakia tullaan noudattamaan valtion ja kuntien ja kaikkien viranomaisten piirissä esim. joukkoliikenteessä, postikonttoreissa, viestinnässä sekä
armeijan sekä pelastuslaitoksen piirissä.
Laki sisältää myöskin kirjallisen viestinnän ja asiapaperit koululaitoksen piirissä, kulttuurilliset
pedagogiset tapahtumat, mainonnan sekä kirjoitukset virallisissa muistomerkeissä. Versio
toisella kielellä saa olla mutta vain jos se on sanatarkasti identtinen virallisen slovakialaisen
version kanssa ja on kirjoitettu pienemmillä kirjaimilla kuin slovakialainen.
Tsekin kieli on saanut poikkeuksen lakiin, tämä sen vuoksi, että se "seuraa yleisesti
ymmärretyn vaatimusta".
Se osoittaa pähkinänkuoressa sen mistä on kysymys: Slovakialainen enemmistö säätää lailla
pois sen jota he eivät itse ymmärrä ja jota he sen vuoksi pelkäävät: Unkarin ja muut
käsittämättömät vähemmistökielet.
Niiden noin 600000 unkarilaisen joukossa jotka ovat 10 prosenttia väestöstä Slovakiassa on
järkytys ymmärrettävistä syistä suuri. Unkarilainen koaliitiopuolue on kutsunut suureen
mielenosoitukseen Dunajska Stredaan (kaupunki Slovakiassa jossa on noin 25000 asukasta,
joista 80 prosenttia unkarinkielisiä).
Mielenosoitus järjestetään 1. syyskuuta joka on juhlapäivä slovakialaisen perustuslain
muistoksi. Reaktiot EU:n taholta uuteen kielilakiin ovat olleet luvattoman laimeita. Euroopan
komissio on antanut ymmärtää, että sillä ei ole pätevyyttä tarttua kansalliseen lainsäädäntöön.
Näin voi ollakin, mutta heikkouden osoitus kuitenkin. Koska uusi kielilaki Slovakiassa sotii
voimakkaasti eurooppalaisia sopimuksia vastaan, joita Euroopan neuvosto valvoo pitäisi
reaktion olevan joku toinen.
Ne eivät ole ne kansalliset enemmistökielet Euroopassa jotka tarvitsevat erityistä tukea vaan
vähemmistökielet. Sen vuoksi on erityisen tärkeätä, että me Suomessa olemme valppaina sen
tyyppiselle kielinationalismille jota Kirsi Virtanen osoitti radiossa. Sellainen
mielipiteenmuodostus voi pitkällä aikavälillä johtaa siihen, että ruotsi raivataan pois Suomesta.

Kenneth Myntti"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu