VAROKAA

vakuutettuja autoja!!! Tänään tuli ilmi että autooni osunut Pohjolan vakuuttaman auton vakuutus ei korvaa vahinkoa.
Aivan käsittämätöntä miksi vahingon aiheuttaja on joutunut maksamaan vakuutusmaksuja yhtiölle joka ei korvaa vahingon kärsineelle osapuolelle aiheutuneita vaurioita.
Sitäpaitsi joudun kärsivänä osapuolena hoitamaan kaikki mahdolliset toimenpiteet jotka kuuluisi vakuutusyhtiön tehdä.
11846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olisi kiva tietää mikä on syy että pohjola ei korvaa että tietäisi miksi täytyy varoa?

Äänestä

Pohjolassa taitaa olla joka neljäs tai jopa joka kolmas auto joka vastaan tulee. Aika suhaamista, kun pitää koko ajan väistellä. Kerro nyt mitä tapahtui niin katotaan kuka on oikeassa. :)

Äänestä

Kyllä syyllinen osapuoli täytyy siellä tapahtumapaikalla selvittää ja laittaa nimet paperiin. Suullisiin lupauksiin turha luottaa, kotiin mennessä, päälleajo onkin muuttunut päälleajetuksi. Riitatapaukset selvitetään oikeudessa.

Ottakaa aina todistajien tiedot talteen ja kännyllä kuvat tapahtumapaikasta.

Itse jouduin kesäkuussa tilanteeseen jossa 80v rouva ajoi risteykseen kolmion takaa ja täysjarrun jälkeen huomasikin ettei ehdi kääntyä risteävälle kadulle. Pakki päälle ja peruttaen täysillä nokkaani. Jos jalkakäytävällä äiti lapsensa kanssa olisi lähtenyt ylittämään niin huonosti olis käynnyt.
Nousin autosta ja avasin mummon autonoven. Mietin vähän aikaa, pitäiskö ensin soittaa ambulanssi, mummo piteli rintaansa ja oli kalpea kun....rahoittelin, että pelkästään muovia ja peltiä rutussa.
Mummon poika soitettiin paikalle, joka ensi töykseen yritti kääntää tilanteen sillei, että minä olin ajanut mummon perään kiinni. Kirjourin pienen selostuksen tilanteesta ja mummon syyllisyydestä tapahtumaan ja ojensin allekirjoitettavaksi. Mummon ylähuuli hieman väpätti, mutta sanoi pojalleen, että näin se homma meni.
Ilmoitus vakuutusyhtiöön ja viikon kuluttua rahat vahingosta oli tilillä. Tapiola ja SVT hoiti Helsingissä asian mallikkaasti. Tällaista palvelua en vahinkotapauksissa ole aikaisemmin koskaan saannut!

Äänestä

Autoni seisoi pysäköitynä taloyhtiömme parkkipaikalla kun erään naapurin auto lähtii rullaamaan itsekseen osuen takakulmaan josta aiheutui melkoinen vahinko. Naapuri (79v) soitti heti aamulla Pohjolaan ja ilmoitti onnettomuudesta joten vahinkoilmoitus tehtiin heti seuraavana päivänä. Naapurini joka on syyllinen tapahtumaan tunnusti siis oman mokansa että auto oli vapaalla eikä käsijarru ollut päällä.
Vahinkotarkastaja kävi ottamassa kuvat vauriosta ja ilmoitti että minun tulee itse korjauttaa vahinko ja etsiä osat. Ei siis viedä autoa merkkikorjaamolle tai maahantuojalle. Osien saanti on autoon vaikeaa harvinaisuutensa takia, mutta siitäkin huolimatta minun tulisi itse hoitaa osat mistä sattuu saamaan. Tässä tapauksessa saattaa olla niin ettei autoon ole edes saatavilla osia enää ollenkaan! Katson että kohtalaisen vähäisen arvon takia auto olisi lunastettava, korjautettava Pohjolan toimesta, tai hankittava vastaava auto tilalle. Lähinnä tulee lunastus mieleen koska muutaman satasen korvaus ei riitä korjaamaan mitään ja auton arvonlaskuna puhutaan jo parista tonnista jos sitä viallisena saa edes myytyä.

Äänestä
  • Mitään vanhaa autoa ei kannata merkkikorjaamolla huoltaa, vakuutusyhtiökin tietää sen. Merkkihuollon hinnoilla varmasti menisi lunastukseen. Ilmeisesti auto sen verran hyväkuntoinen, että tarkastajan mielestä kannattaa korjauttaa. Käy kysyyn joltain pajalta arviota korjauskustannuksista. Tämän perusteella voit neuvotella korjauksesta tai korvauksesta. Ei kannata tyytyä heti ensimmäiseen tarjoukseen ja valittaa vain netissä. Katso miten etenee jatkosssa.
    Itse melkein ottaisin korvauksen rahana ja ajelisin lommoisella autolla. Tuollaisessa halvassa autossa kolhuilla ei juuri ole väliä ja siitä saa vaihdossa sitten joskus sen saman tonnin pari oli kunto mikä tahansa...

    Äänestä

  • Tai täytyy sun varmaan soittaa sille tarkastajalle. Pyydät siltä korjausluvan ja viet auton korjattavaksi VALITSEMAASI korjaamoon. Voit myös ottaa korjausrahat vähennettynä veroilla suoraaan käteen. Mikäli korjauskulut suhteessa autonarvoon tulevat vakuutusyhtiölle liian koviksi vakuutusyhtiö lunastaa (ostaa) auton sinulta.
    Lunastustapauksessa sinä PÄÄTÄT millä hinnalla autostasi luovut. Mikäli et saa tarpeeksi hyvää lunastustarjousta voit pyytää tavarantarkastajan lausuntoa autosi arvosta.
    Yleensä vakuutustarkastajan lunastus tarjous on tavaran käypä arvo, joskus jopa parempi.

    Äänestä

  • luovuta kirjoitti:

    Mitään vanhaa autoa ei kannata merkkikorjaamolla huoltaa, vakuutusyhtiökin tietää sen. Merkkihuollon hinnoilla varmasti menisi lunastukseen. Ilmeisesti auto sen verran hyväkuntoinen, että tarkastajan mielestä kannattaa korjauttaa. Käy kysyyn joltain pajalta arviota korjauskustannuksista. Tämän perusteella voit neuvotella korjauksesta tai korvauksesta. Ei kannata tyytyä heti ensimmäiseen tarjoukseen ja valittaa vain netissä. Katso miten etenee jatkosssa.
    Itse melkein ottaisin korvauksen rahana ja ajelisin lommoisella autolla. Tuollaisessa halvassa autossa kolhuilla ei juuri ole väliä ja siitä saa vaihdossa sitten joskus sen saman tonnin pari oli kunto mikä tahansa...

    hyväkuntoinen ja klassikkoainesta. Kun takalyhty on tuhannen päreinä muuten lähes näyttelykuntoisessa autossa niin vakuutusyhtiön tarjoama rahallinen loukkaus on niin järjetön ettei muutamalla setelillä muovailla esimerkiksi katsastuskelpoista takavaloa. Eli sikäli "kolhuilla" on tässä tapauksessa väliä. Jopa auton normaali pesu (ja sateet) aiheuttavat lisävahinkoa.

    Äänestä

  • Usko13301 kirjoitti:

    Tai täytyy sun varmaan soittaa sille tarkastajalle. Pyydät siltä korjausluvan ja viet auton korjattavaksi VALITSEMAASI korjaamoon. Voit myös ottaa korjausrahat vähennettynä veroilla suoraaan käteen. Mikäli korjauskulut suhteessa autonarvoon tulevat vakuutusyhtiölle liian koviksi vakuutusyhtiö lunastaa (ostaa) auton sinulta.
    Lunastustapauksessa sinä PÄÄTÄT millä hinnalla autostasi luovut. Mikäli et saa tarpeeksi hyvää lunastustarjousta voit pyytää tavarantarkastajan lausuntoa autosi arvosta.
    Yleensä vakuutustarkastajan lunastus tarjous on tavaran käypä arvo, joskus jopa parempi.

    imagostaan pätkääkään niin autoni jää lunastamatta. Samoin kun yhtiön varaosaetsintä kaatuu omaan niskaan. Eli mahdollisuutta ei ole itse päättää millä hinnalla autoni lunastettaisiin, kun Pohjola ei yksinkertaisesti suostu siihen.

    Äänestä

  • Mikä tahansa vakuutusyhtiö pesee kätensä jutusta joka on aiheutunut asiakkaan eli 79 vuotiaan naapurinne törkeästä huolimattomuudesta.Olisi syytä tehdä varmuuden vuoksi poliisille ilmoitus vahingosta ja mennä pyytämään rahat siltä joka on vahingon aiheuttanut.

    Äänestä

  • ei välitä kirjoitti:

    imagostaan pätkääkään niin autoni jää lunastamatta. Samoin kun yhtiön varaosaetsintä kaatuu omaan niskaan. Eli mahdollisuutta ei ole itse päättää millä hinnalla autoni lunastettaisiin, kun Pohjola ei yksinkertaisesti suostu siihen.

    Ei ole vakuutusyhtiön tehtävä korjata autoa tai ettiä siihen varaosia. Vakuutusyhtiön tehtävä on saattaa asiakkaan taloudellinen tilanne sille tasalle kuin se oli vahinkoa edeltäneellä hetkellä. Vakuutusyhtiö ei ole omaisuuden uusimisyhtiö. Rakennetuissa, entisöidyissä ja tuunatuissa autoissa todellinen arvo ei yleensä kohtaa asiakkaan ja yhtiön mielipiteen välillä. Ne on vaikeita lunastaa. Tosin en ole koskaan tajunnut sitä miksi pitää muutamasta satasesta tapella yhden vahingon aikana, koska välillinen vaikutus voi olla 10 000€. Törkeät väärinkäytökset, plussaukset ja petokset pois ja ehtojen mukaan reilu korvaus.

    Äänestä

  • voi mennä. kirjoitti:

    Mikä tahansa vakuutusyhtiö pesee kätensä jutusta joka on aiheutunut asiakkaan eli 79 vuotiaan naapurinne törkeästä huolimattomuudesta.Olisi syytä tehdä varmuuden vuoksi poliisille ilmoitus vahingosta ja mennä pyytämään rahat siltä joka on vahingon aiheuttanut.

    täysin satuja tuo sinun tahallisuus tarinasi, juuri tällaisiakin tapauksia varten on liikennevakuutus.
    Lukekaa vakuutusehdot, tusta alkuperäisestä viestistä kuultaa läpi, pitäisi saada tunnearvoa jollekkin vanhalle laholle paskalle, kyllä vahinkotarkasjat asian haistavat kun työkseen hommaa tekevät.
    Itse olen lunastuttanut useamman auton taikka korjannut itse, nykyisin on vaikea päästä tilille kolareissa vaan yleensä jää miinukselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


POHJOLASSA kirjoitti:

vakuutettuja autoja!!! Tänään tuli ilmi että autooni osunut Pohjolan vakuuttaman auton vakuutus ei korvaa vahinkoa.
Aivan käsittämätöntä miksi vahingon aiheuttaja on joutunut maksamaan vakuutusmaksuja yhtiölle joka ei korvaa vahingon kärsineelle osapuolelle aiheutuneita vaurioita.
Sitäpaitsi joudun kärsivänä osapuolena hoitamaan kaikki mahdolliset toimenpiteet jotka kuuluisi vakuutusyhtiön tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu