ME-Auto Herttoniemi!

Uusi Auto!

Hei kaikille,

Tällä palstalla on puhuttu paljon automyyjistä heidän tavastaan toimia, kohdella asiakasta.

Nyt joudun itsekin ottamaan kantaa automyyjistä.

Ostin aivan uuden auton, johon sinänsä olen tyytyväinen. Tapa, jolla auto minulle myytiin, on nyt jälkiviisana äärettömän negatiivisen tunteen takana. Muutama asia, mikä minulle luvattiin hoitaa, niin kuulen loputtomia selityksiä jokaisen yhteyden jälkeen.

Automyyjällä loppui täydellinen kiinnostus asiakkaaseen automyynnin jälkeen.

Autossa oli pieni maalivirhe, joka tullaan kyllä korjaamaan asianmukaisesti. Ainakin sellainen tunne minulla on tähän asti. Itse olen toimin täysin asianmukaisesti lähestyessä uudelleen myyjää, mutta vastakaiku on ollut hyvin tylyä.

Jälkiviisaana, kun olen ajatellut myyntitilannetta, niin myyjä puhui muutamia asioita autosta, jotka jälkikäteen eivät pitäneet paikkaansa. Hän siis valehteli. Olisi kertonut, että ei tiedä, niin nämäkin asiat olisivat täysin kunnossa. Tulee itselle sellainen tunne, että sinua on ns. viety. Et enää pysty luottamaan myyjään.

Ymmärrän ajan, että pitää saada autoja myytyä, koska kauppa ei muuten käy entisellään omat bonukset. Sain kuitenkin tunteen, että tämä tehdään asiakkaan kustannuksella.

Kun yrität hoitaa asiaa, niin sinua käsitellään kuin olisit itse syyllistynyt kaikkeen. On varmasti sellaisiakin myyjä ja yrityksiä, missä Suomessa asiat hoidetaan todella hyvin. Niitä jäin taas kovasti kaipailemaan.

Opin taas elämästä jotain. Tulevaisuudessa haen taas autoni aina Saksasta. Silloin en ainakaan pety odotuksiini. Riskit aina vähän suuremmat, mutta senmukaiset ovat odotuksetkin.

6

2939

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapavalittaja

      Miksi keskustelet auton korjauksesta myyjän kanssa? Ota yhteyttä huoltoneuvojaan tai jos asiat eivät muuten suju, niin huoltopäällikköön.

      • menee. Vai

        eikö myyjä ole käskenyt ottaa yhteyttä huoltoon?


      • minä itse,et sinä
        menee. Vai kirjoitti:

        eikö myyjä ole käskenyt ottaa yhteyttä huoltoon?

        eri persoonissa? Tyrkytät omaa kokemustasi lukijan kokemukseksi.


      • sönkötät??
        minä itse,et sinä kirjoitti:

        eri persoonissa? Tyrkytät omaa kokemustasi lukijan kokemukseksi.

        Näetkö hallusinaatioita? Oletko skitso?


    • saksanmaata

      Sieltä sakemannista haetuissa värkeissä netakuut toimii kaikista parhaiten, etenkin kun ostaa edullisesti karvakäden myymän loistokatiskan joltain torilta.

    • Kocemus

      Takuu toimii, mutta järkyttävän mussutuksen saattelemana tehdään takuutyö! Ja tämän takuutyön maksaa kuitenkin maahantuoja. Taitaa olla maahantuojalla liian kovat alennukset kun ko. firma yrittää laittaa asiakkaan maksamaan korjauksen tai ainakin osan siitä itse.

      Vaihtoautopuolelta on ihan positiivisia kokemuksia Herttoniemen ME-autosta.

      Kun tuonne vie uutta autoa huoltoon, saa yleensä odottaa puoli tuntia ennen kuin kukaan palvelee ja lopulta saa "ammattilaisen" kyllästynyttä palvelua asenteella "Olen liian kiireinen tekemään työtäni!".

      Takuu asioissa kehoitan välttämään koko paikkaa. Ennen kuin vikaa on edes alettu paikallistaa, aletaan puhumaan siitä, kuinka asiakas joutuu tod.näk. maksamaan ainakin osan korjauksesta.

      Tasan kolme kertaa olen autoni ME-autossa huollattanut ja ne jää takuulla viimeisiksi. Ensimmäisellä kerralla oli rikottu muoviosa moottorin sisällä ja tämä huomattiin sitten toisessa merkkihuoltamossa takuuhuollon yhteydessä. Huoltomies varmaan ajatteli ettei kukaan koskaan huomaisi... korjaus tehtiin liikkeen piikkiin, mutta lähes vittuillen suhtauduttiin reklamaatioon. Toisen huollon jälkeen oli vanteet ruvella.

      Suomessa on kyllä merkkiliikkeitä joissa asiat osataan hoitaa ammattititoisesti. ME-auto ei mielestäni kuulu tähän kategoriaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      2505
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      203
      1190
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1091
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      911
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      98
      888
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      60
      822
    Aihe