Hei!
Nyt täytyy purkautua tässä sairaslomalla ollessani. Olen 22 vuotias nuori ja kärsin pahasta paniikkihäiriöstä, vakavasta masennuksesta, syömishäiriöstä (ensiksi anoreksiaa ja sen jälkeen bediä) sekä sos.tilanteiden pelosta.
Terapiassa olen käynyt ja ssrilääkkeitä syön myös jo viidettä vuotta. Tuntuu vain että apua ei löydy vaivoihin.
Olen töissä kaupassa ja tuntuu että en pysty enää sos.tilanteiden pelon takia työskentelemään asiakaspalvelutehtävissä. Asiakkailta saa vaikka minkälaista kohtelua, koska olenhan pelkkä hymyilevä myyjä jolla ei ole tunteita. Välillä on tullut niinkin pahaa kommenttia että on täytynyt lähteä vessaan itkemään,että pystyy edes jotenkin jatkamaan loppupäivää. Lisäksi saan pahoja paniikkihäiriö kohtauksia kesken työpäivän myymälässä. Tuntuu kuin kaikki muuttuisi epätodelliseksi ja alkaa keinuttaa. Lisäksi näköni huononee. Tämä on rasittavaa ja tulee useasti päivässä.
Masentaa nykyinen työni ja seuraan vierestä kun kaverit toteuttavat unelmiaan ja hakevat lääkikseen jne. opiskelemaan. Itsehän olen vain amiskan käynyt ja peruskoulun huonoilla arvosanoilla. Osa syy oli koulukiusaaminen, jonka vuoksi lintsasin paljon ja alkoholisti isäni, joka aiheutti kovaa ahdistusta lapsuudessa ja nuoruudessa. Olin muutenkin kummallinen ja häiriintynyt lapsi perheen ja sukulaisteni mielestä. Paniikkihäiriöni oli hävettävä asia josta ei saanut puhua.
Olen miettinyt ammattia jossa ei tarvitsisi olla asiakaspalvelutehtävissä. Tuntuu vain että en pysty kohtaamaan enää yhtäkään vittumaista asiakasta. Tälläkin hetkellä sairaslomani syy on "mahatauti". en uskalla edes lääkärille sanoa oikeaa syytä. eihän se ole edes oikea syy olla pois töistä. huoh. tulipas vuodatus. mitä tässä pitäisi tehdä? Olen yrittänyt etsiä erilaisia töitä mutta nyt ymmärrettävästi ovat vähissä..onko muita joilla sos.tilanteiden pelko on rajoittanut työntekoa?olisi kiva kuulla että en ole ainoa
Työ ahdistaa!
8
3602
Vastaukset
- yksi tarina********
Olen sinua ainakin kaksi kertaa vanhempi ja käynyt aivan saman tilanteen läpi kymmenen vuoden sisällä. Joten usko vanhan luuskan sanaa ja nosta kytkintä työstäsi välittömästi. Oireesi viittaavat vakavasti turhautumiseen, pian peräti uupumiseen ja myös aivan väärään uravalintaan.
Mitä enemmän luuhaat nykyisessä työssäsi sitä varmemmin mielenterveydelliset oireesi pahevat ja oma tahtosi latistuu. Näet mahdollisuutesi heikkoina ja kasaat todennäköisesti miljoona syytä olla lopettamatta, mikä on myös tyypillistä tilanteessasi koska itsetuntosi on jäissä ja kuvittelet ettei elämää edes ole työsi ulkopuolella.
Lupaan sinulle epäröimättä parempaa elämää, jos uskallat lähteä. Tosin, jos olet kovin pahasti haavoittunut, niin vie totta kai aikansa saada haavat umpeutumaan, mutta kun tiedät sen osaat suhtautua itseesi ymmärtäväisesti.
Nyt varaat työvoimatoimistosta ajan ammatinvalintaan, jonne on jonoa, mutta näin saat käsitystä mikä sinua kiinnostaisi.Ja jos et halua työtäsi lopettaa kysele osa-aikaista, jolloin sinulle jää enemmän aikaa etsiä koulutuspaikkoja, käydä testissä ja pohtia uutta suuntaa.
Muistosi opiskeluista ovat lapsen muistoja, mutta nyt sinä siirryt aikuisopiskeluun jossa olet eri ikäisten kanssa tekemisissä ja huomaat että kyse on yksilösuoritteisesta puurtamisesta kuin kilpailusta kuka on paras tai kuka voittaa open suosion.
Itse olen selvinnyt ihan hyvin. Se ihmisraunio mikä olin joitakin vuosia sitten tuntuu nyt vieraalta, koska elämääni on tullut ihania uusia ystäviä opiskelun kautta ja teen huomattavasti enemmän asioita, joita en ennen jaksanut tehdä. Sosiaalinen elämäni on parantunut huomattavasti ja joskus ihmettelen sitä murjaania, joka olin ennen. Rahatilanteeni on selkeästi heikompi kuin työelämässä, mutta miellän sen olevan vain väliaikaista ja hyvin pärjään kuitenkin. Suomessa ei tarvitse kuolla nälkään.
Muuten, sinuna juttelisin lekurin kanssa tilanteestasi, koska jos sinulla diagnosoidaan uupumus voit sitäkin suuremmalla syyllä harkita lopettamista.- lukkiintunut
Voisitko kertoa enemmän, miten itse sait uuden suunnan elämääsi?
Olen itse liki 45 ja puhki palvelutyössä. Uupumisen lisäksi on myös fyysisiä vaivoja ja lääkäri onkin jo pitkään ehdotellut alan vaihtoa ja maninnut jopa eläkkeen. Nykyisin työtä tuntuu olevan vain toisilla palvelualoilla ja hoitotyössä, mikä on palvelua sekin. En tiedä, mitä pitäisi opiskella, enkä lainkaan ymmärrä, millä tuolloin eläisin ja voisinko saada opintojen jälkeen töitä ikäni vuoksi. Parasta olisi, jos pääsisin suoraan johonkin toiseen työhön, mutta tämäkin tie tuntuu olevan tukossa. Kun en saa itseäni ja ajatuksiani irti noidankehästä, menen vanhaan työhöni kuin robotti. Tuo työ ja paikka imevät aina viimeisetkin voimat.
On niin vaikea löytää tietoa saati saada tukea muutokseen. Lähes jokainen tuhahtaa, että pitäisi olla onnellinen, kun ylipäätään on työpaikka. Kroonista väsymystä pidetään laiskuutena. Työnantaja on niin tiukka, että mikään osa-aikaisuus tai opintovapaa ei tule kysymykseen. Sairaslomiinkin suhtaudutaan hyvin pitkin hampain. Asenne on, että joko ollaan töissä tai irtisanoudutaan, jos ei kiinnosta.
- Iloinen myyjä
Olen yrittiänyt katsella töitä jossa ei tarvitsisi olla asiakaspalvelutilanteissa. Tuntuu vain olevan niin harvassa.. On niin huono omatuntokin kun olen saikulla töistä ja saan siitä viel palkan. Mutta olo on vain niin hirveä töissä ja sitä keinutusta ja epätodellista oloa ei vaan jaksa, tai jos jaksaakin niin vie loputkin mehut. Motivaatiota minulla kyllä olisi tehdä muita töitä. Neljän seinän sisään en todellakaan haluaisi jäädä.
Olen myös huomannut että saan jonkin sortin alemmuskomplekseja työssäni. Ajattelen että muiden mielestä olen epäonnistunut ihminen, ja kyvyt ei riitä muuhun ku marketin myyjäksi. Pahinta on nähdä entisiä koulukiusaajiani kaupassa. Tuntuu kuni he oikein nauraisivat minulle että täällähän se luuseri töissä on. Sama on myös sukulaisteni kanssa. Olenhan ainoa lapsi perheessänikin joka ei ole lukiota käynyt ja opiskele ns "parempaan" ammattiin.
Tämä on ihan hirveää ja ahdistaa vaan päivä päivältä enemmän...- Mhmm
...yritän kovasti etsiä työtä, jossa ei olisi asiakaspalvelua, mutta sellaisia paikkoja tuntuu olevan niin harvassa... Harmittaa, kun heti aina leimataan kummalliseksi, jos ei ole sosiaalisuuden perikuva ja tykkää asiakaspalvelusta. Ei ymmärretä, että jotkut ovat luonnostaan ujoja ja hiljaisia...
Mikä on parempi ammatti.
Onko se joku mielikuva, jota pidetään yllä.
Jokainen ammatti on yhtä tärkeä, sillä jos vaikka toimisto olisi sotkuinen, niin heti huomattaisiin siivoojan työ taRPEELLISEKSI.
Itse olen ollut saman työnantajan palveluksessa koko ajan, eli ensin yhtiön amis ja suoraan työhön.
Se on ollut kovaa ja likaista, mutta tuottannut mielihyvää kuitenkin.
Osa massasta joutuu aina tekemään työksensä työtä, mitä ei lapsena/nuorena pitännyt omana tulevaisuuden ammattinansa.
Tässä on mennyt pitkään, että on arvostettu ammatteja, joissa tehdään työtä tietokoneiden avulla ja viikonloput on vapaita.
Nyt on huomattu, että normaalit käsityöammatit ja työ missä tehdään työtä ilman koneita ei kiinnosta nuoria.
Viime vuonna ainakin ensimmäistä kertaa meidän kunnassa oli hakijoita amikseen enemmän, kuin lukioon.
Tämä kuvastaa sitä, että ajatus maailma on muuttumassa.
Jos aijot jatkaa samaa työtäsi, niin sinunkin on muutettava ajatusmaailmaasi.
Älä ajattele jatkuvasti työsi huonoja puolia, vaan nauti positiivisista tapahtumista.
Niitäkin sinulla ihan varmasti on, sillä ei kaikki asiakkaat ole ilkeitä.
Ja sukulaisille ja muille älä koskaan puhu ammatistasi tyyliin, että olen vain myyjä.
Koko homma lähtee siitä, että tuot julki olevasi yhtä tärkeä kuin muutkin.
- entinen myyjä
Olen myöskin liki 2x sinun ikäisesi, kuten ensimmäinen vastaajakin. Työskentelin myyjänä & kahvilakeittäjänä koko työurani, n. 17 vuotta yhteensä. Koko ajan oli sellaista väkisin vääntämistä, kuin ajaisin kolmosvaihteella moottoritiellä. Työpäivän jälkeen olin usein itkuinen ja pohjattoman uupunut. Jännitin työssä tavallisiakin asioita. Esim iltavuorossa kassan laskeminen päivän päätteeksi oli kamalaa kun aivoni olivat niin ylikuormittuneet. Tuntui, etten tajua mitään. Tuo "keinutus" näön huononeminen myös kuulostaa tutulta. Punastelin, hikoilin, tuntui, etten kuule mitään, sain lihaskramppeja jne.
Pahoinvointini meni lopulta niin pitkälle että kerran vahingoitin itseäni tahalllani saadakseni sairaslomaa. Salasin tapahtuman, ja niin kaikki sai jatkua edelleen. Tunsin valtavaa syyllisyyttä laisukuudestani, jollaiseksi tuntemukseni mielsin.
Työvoimatoimistossa kysellessäni uudelleenkouluttamismahdollisuuksia tuntui kaikki kilpistyvän hoitoalaan; lähihoitaja jne. En tiedä, mikä minussa aikaansai tämän ilmiön että usein tarjottiin hoitoalaa vaihtoehdoksi? Olen hento ja pienikokoinen, tuskin edes jaksaisin nostella vuodepotilaita. Aktivointitoimien myötä minua jopa painostettiin hoitoalalle. Tietysti osasyy tähän oli, että olin hukassa itseni kanssa joten minulla ei oikein ollut mitään omaa ehdotusta vaan odotin pelastusta ulkopuolelta. En uskaltanut tarttua mihinkään koska piilottelin pahoinvointiani kaikin keinoin ja se vei voimani.
Allekirjoitettuani jälleen uuden työsopimuksen kassamyyjäksi sain voimakkaita fyysiisiä oireita mm. ihottumaa. Jouduin perumaan koko homman ja seurasi karenssi. Kului pari vuotta välillä työmarkkinatuella, väliin omillani roikkuen kunnes taas tein yrityksen työmarkkinoille. Tällä kertaa hieman erilainen ala mutta asiakaspalvelua sekin sisälsi. Kuukauden kuluttua sain työpaikalla voimakkaan paniikkikohtauksen ja jouduin irtisanoutumaan koeajalla.
Olen nyt, nelisen vuotta myöhemmin, sairaseläkkeellä, diagnoosina mm. estynyt persoonallisuus. Kaikki eivät ole ulospäin suuntautuneita, eikä kaikille sovi työ asiakaspalvelussa. Olen vähitellen tutustumassa itseeni kaikkien niiden haarniskoiden alta joita vuosien varrella kasasin päälleni ollakseni "normaali".
En tahdo tällä esimerkilläni viitoittaa sinun tietäsi omani laiseksi vaan päinvastoin; ole rohkea NYT, kuuntele omia tuntemuksiasi ja tunteitasi, äläkä uhraudu sen nimissä mitä sinun "pitäisi" olla! Tunnista se, mistä nautit ja suunnittele elämäsi ja työsi sen mukaan.
Itseäsi syyllistäen ja pakottaen sairastut. Voimia ja kaikkea hyvää sinulle, ja heille muillekin, jotka kamppailevat saman ongelman kanssa. - Piinaa
Olen samanlainen kuin sinä ja tunnen samoin kuin sinä, paitsi että kävin yliopiston. Kohdallani yliopistotutkinto ei kuitenkaan ole pelastanut minua, koska en voi työskennellä ammatissa, johon valmistuin. Olen tehnyt koko ikäni hanttihommia ja tulen tekemään, mutta SE ei haittaa. Suurin ongelma onkin koko ajan paheneva sosiaalisten tilanteiden pelko. En tiedä, uskallanko edes mennä enää työhaastatteluun. Olen nimittäin viime vuodet työskennellyt työssä, jossa saan tehdä melko yksin töitä. Silloin tällöin otan asiakaspuheluita vastaan. Nyt sitten minut irtisanottiin, kun yritys menee nurin, ja joudun siihen surullisenkuuluisaan työnhakuun estyneenä persoonana (mitään oikeaa diagnoosia ei ole ikinä tehty enkä syö lääkkeitä). Monissa työnhakuilmoituksissa (vaikka katsoisin jotain siivoojan paikkaa) mainitaan, että pitää olla asiakaspalveluhenkinen jne. En ollenkaan käsitä, mistä nämä kamalat pelot kumpuavat. Voisin myös jatkaa opintojani tohtoriksi, mutta minulla ei ole siihen henkisesti mitään voimavaroja, koska en todellakaan pystyisi esimerkiksi puolustamaan tutkimustani jossakin väitöstilaisuudessa. Tällä halusin vain kertoa, että kyse ei ole siitä, onko koulutettu vai ei (vaikka ymmärrän, että kouluttamattomuuden leima voi painaa sinua alas entistä enemmän)... ihmisluonnossa tämä vain on. Usein mietin, miksi olen tällainen ja miksi minussa on tämä "vika". En tiedä, miten tässä tulee käymään.
- lyly5
Minulla on sama ongelma ja tyäskentelen ravintolassa(pikaruoka ravintolassa) . Minua ahdista kaikkia myösikin työkavereita. Kassalla en pysyy olla. Olen yrittänyt olla kasalla monta kerta mutta en pysynyt, minua pelota niin että unohdan kaikki tilaukset vaikka kassankonella ne tilaukset lukee . Välillä tekisi mieli juosta karkuun ja mennä minne ei ole ihmisiä.
Ymärrän täysin sinun ongelmasi. Olenkin opiskelija sama ongelma minulla on koulussakin ja se vaikutta niin kovasti minun opiskelua, koska en pysyy kysymään mitään vaikka tekisi mieli kysyä monesti se jää tekemättä kun ahdista niin kauheasti että en saa mitään sana suustani ja koko ahdistelua jatkuu koko viikko kun olen koulussa arkisiin ja töissä viikiloppuisin.
Välilla olen niin väsynyt henkisesti että elämä tunttu oleva lopussa. Tulevaissu
desta en haluakaan ajattella koska se tunttu mahdottomalta . Mun kaverit menestyvät menevät naimisiin mutta, minusta tunttu että tämän ongelma kanssa ketään ei hyvaksyisi minua . Olen saanut paljon ehdotuksia seurustellusuhdesta mutta en halua koska minua hävetä tätä pelko ongelma. että voima sinulla koettaa jaksaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1221691
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen78816- 1770
- 46741
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta62658