Vetoomus todellisille itsenäisyysmiehille

Suomi tarvitsee todellisen itsenäisyyttä ajavan yhdityksen, johon kaikki itsenäisyysasiaa kannattavat voisivat liittyä. Pelkästään IPU ei voi toteuttaa tätä tehtävää, koska sen maailmankuva on vasemmistolainen, joissakin asioissa jopa kommunistinen. Tarvitsemme oikeistolaisia, keskustalaisia ja myös vasemmistolaisia tähän tärkeään tehtävään. Kokoontukaamme ja pohtikaamme asiaa. Oikeassa itsenäisyysliikkeessä on ihmisiä eri yhteiskuntaluokista ja puolueista - siksi IPU on tarpeeton, koska se pakottaa ihmiset liittymään puolueen jäseniksi, pelkkä yhdistys on kuitenkin riittävä.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uudesta puolueesta ei saa kuitenkaan tulla vanhoilla "kelmeille" uutta mellastuspaikkaa. Pesonen, Hakalehto, Mänttäri ja pari muuta pitää ehdottomasti jättää uuden puolueen ulkopuolelle ikiajoiksi.

Nyt alkaa olla kiire, sillä nämä "kelmit" pilaavat kovaa vauhtia itsenäisen Suomen maineen.

Äänestä
  • maineesi

    Äänestä

  • pilannut kirjoitti:

    maineesi

    Se on aks:n mukaelma häpeä, historiassamme ja sekin täytyy tunnustaa.

    Historian tiedot oikeita, muunnelmat vääriä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja -naisille kirjoitti:

Suomi tarvitsee todellisen itsenäisyyttä ajavan yhdityksen, johon kaikki itsenäisyysasiaa kannattavat voisivat liittyä. Pelkästään IPU ei voi toteuttaa tätä tehtävää, koska sen maailmankuva on vasemmistolainen, joissakin asioissa jopa kommunistinen. Tarvitsemme oikeistolaisia, keskustalaisia ja myös vasemmistolaisia tähän tärkeään tehtävään. Kokoontukaamme ja pohtikaamme asiaa. Oikeassa itsenäisyysliikkeessä on ihmisiä eri yhteiskuntaluokista ja puolueista - siksi IPU on tarpeeton, koska se pakottaa ihmiset liittymään puolueen jäseniksi, pelkkä yhdistys on kuitenkin riittävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu