Joku kirjoittaja on ystävällisesti havainnut asian minkä toki moni muukin, tämän svekopellen svekofiililapioijan motiivit.
"Lapion epätoivoisista yrityksistä tulee lähinnä säälittävä olo. Lapion toiminta on niin läpinäkyvää, että asioita vähemmän tuntevakin näkee miehen(?) motiivit, jotka ovat varsin kierot ja katalat.
Tala on rehellinen suomalainen, joskus ehkä liian suorasukainen, mutta ymmärrettävä. Motiiveista ei ole tyhmemmällekään (paitsi tietenkin lapio) mitään epäselvää: Suomen kielipolitiikka vastaamaan ajan ja ennen kaikea ihmisten (nykyisiä ja tulevia) tarpeita. Siksi lapion, lapion hännystelijöiden ja RKP:n viha on silmitön. Kieli on sen mukaista.
Lapion ym. motiivi on, että ruotsin kieleen liittyvät kaikki rakenteelliset edut ja muut ruotsinkielisiä palvelevat ja suomenkielisiä sortavat järjestelmät pitää säilyttää. Pakkoruotsi ennen kaikkea."
Näinhän se svekotapio toimiikaan jatkuvasti. Kun luin svekohännystelijän ns vastauksen..tulos oli tuttu hevonkakkaa, epämääräistä mussutusta ja änkytystä ja taas vastausta ohi tekstin.
Toistan että hanki svekolapioija aivot jotta ymmärrät joten kuten pysyä tekstissä.
Mutta heikkoa on kun svekolapioijalla omatunto kolkuttaa ja kovin on vaikea puolustella pakkoruotsia. Sen sijaan saivarteluu ja jankutukseen, siihen tämä sontalapio kyllä pystyy.
"Lapion epätoivoisista yrityksistä tulee lähinnä säälittävä olo. Lapion toiminta on niin läpinäkyvää, että asioita vähemmän tuntevakin näkee miehen(?) motiivit, jotka ovat varsin kierot ja katalat.
Tala on rehellinen suomalainen, joskus ehkä liian suorasukainen, mutta ymmärrettävä. Motiiveista ei ole tyhmemmällekään (paitsi tietenkin lapio) mitään epäselvää: Suomen kielipolitiikka vastaamaan ajan ja ennen kaikea ihmisten (nykyisiä ja tulevia) tarpeita. Siksi lapion, lapion hännystelijöiden ja RKP:n viha on silmitön. Kieli on sen mukaista.
Lapion ym. motiivi on, että ruotsin kieleen liittyvät kaikki rakenteelliset edut ja muut ruotsinkielisiä palvelevat ja suomenkielisiä sortavat järjestelmät pitää säilyttää. Pakkoruotsi ennen kaikkea."
Näinhän se svekotapio toimiikaan jatkuvasti. Kun luin svekohännystelijän ns vastauksen..tulos oli tuttu hevonkakkaa, epämääräistä mussutusta ja änkytystä ja taas vastausta ohi tekstin.
Toistan että hanki svekolapioija aivot jotta ymmärrät joten kuten pysyä tekstissä.
Mutta heikkoa on kun svekolapioijalla omatunto kolkuttaa ja kovin on vaikea puolustella pakkoruotsia. Sen sijaan saivarteluu ja jankutukseen, siihen tämä sontalapio kyllä pystyy.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Jaha, täällä se papukaija-joe toistaa taas jonkun toisen höpötyksiä. Itse se on lisännyt sitten vähän sitä katkeraa mussutustaan loppuun.
Mutta hellitäpä vähän sitä räksytystä ja louskutusta ja kerro sen sijaan, mitkä rakenteelliset edut palvelevat ruotsinkielisiä ja sortavat suomenkielisiä?
juuri sinun toimintatapasi ja motiivisi Tapio.
Ruotsinkielistä palvelua ja rakenteita ylläpidettävä hintaan mihin hyvänsä.
Onhan sinulle ystävällisesti moneen otteeseen selitetty, mutta joko et ymmärrä suomenkieltä tai sitten olet typerys.
Miksi toistelet ja hoet samoja onttouksiasi ?
Miksi toistelet ja hoet samoja onttouksiasi siitä miten asia olisi moneen kertaan selitetty? Siksikö, ettet oikein keksi mitään?
No, toimintatapasi on ainakin tuttu: onttouksien toisteleminen ja hokeminen ja motiivisi siihen on se, ettet muuhun kykene.
päivästä toiseen asioista joita yrität kääntää mustasta valkoiseksi.
Ruotsinkielisten ylisuuret koulutuspaikat ylimmällä tasolla
Ruotsinkielinen palvelu -kustannuksista viis
Pakkoruotsi rasitteena suomenkielisille.
Et näe näitä mitenkään rasitteina, kas kun muut ne näkevät
Mikä on sinun motiivisi ?
Päänaukominen tai sitten olet palkattu häirikkö. Ehkä molempi
Kyse oli siis etuoikeuksista, eikö niin?
Nyt näyttäisi siltä, että olet keksinyt kaksi:
"Ruotsinkielisten ylisuuret koulutuspaikat ylimmällä tasolla
Ruotsinkielinen palvelu -kustannuksista viis"
Hieman kyseenalaistaisin tuota omakielistä palvelua etuoikeutena. Myös suomenkielisille järjestetään omakielinen palvelu ja tarvittaessa kustannuksista viis välittäen.
Ruotsinkielisten koulutuspaikkojen lukumäärästä olisi hauska saada ihan asiatietoakin pelkkien heittojen sijaan. Keskusteluissa vilautellut tilastotiedot ovat usein kovin vanhoja. Vanhastaan joillakin aloilla on suhteessa paljon ruotsinkielistä koulutusta, joillakin aloilla taas ei laisinkaan.
Koulutuksen aloituspaikkojen jakaumaa voisi toki tarkistaa kielioloihin muuten puuttumatta. Ei kai siihen tarvita sättimistä, louskutusta ja nimittelyä. Jos tavoitteena olisi ehdottoman tarkka aloituspaikkojen määrän suhteuttaminen väestön kielijakaumaan olisi kai useimmat englanninkieliset koulutuksen lopetettava koska englanninkielisiä Suomessa on varsin vähän.
suoessa maleksiva taatelin tallaaja joka ei edes ymmäärrä asuvansa "SUOMESSA".
"Jos tavoitteena olisi ehdottoman tarkka aloituspaikkojen määrän suhteuttaminen väestön kielijakaumaan olisi kai useimmat englanninkieliset koulutuksen lopetettava koska englanninkielisiä Suomessa on varsin vähän."
Älä rautalapio taas yritä sekoitella asioita. Englannin- ja ruotsinkielistä koulutusta ei pidä verrata toisiinsa, koska niiden lähtökohdat ovat aivan erilaiset. Ohessa pätkä Helsingin yliopiston englanninkielisen opetuksen oppaasta:
Englanninkielisen opetuksen ABC
Added by Antero Aunesluoma, last edited by Esko Koponen on 2009-03-18
"Tutkintoon johtavan englanninkielisen koulutuksen järjestämiseen on useita perusteita. Helsingin yliopiston strategiassa 2007-2009 kansainvälistyminen on nostettu yhdeksi neljästä kehittämisen kohteista. Sen edistämiseksi halutaan lisätä ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää: 5% perustutkinto-opiskelijoista ja 15% jatkotutkinto-opiskelijoista. Tavoitteen saavuttamiseksi Opintojen ja opetuksen kehittämisohjelmassa vuosille 2007-2009 esitetään, että yliopistoon perustetaan noin 30 englanninkielistä maisteriohjelmaa tai vastaavaa maisteritutkintoon johtavaa englanninkielistä koulutusväylää.
Englanninkielistä, tutkintoon johtavaa koulutusta voidaan perustella myös muista lähtökohdista. Opetusministeriö kantaa huolta suomalaisen yliopistokoulutuksen näkyvyydestä ja kilpailukyvystä maailmalla ja EU haluaa nostaa mantereen korkeakoulutuksen houkuttelevuutta kilpakumppaneihin Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Aasiaan nähden. Tavoitteena on tuoda ja tuottaa osaajia pienentyvien ikäluokkien vaivaamille työmarkkinoille sekä vahvistaa osaamiseen perustuvaa taloutta ja yhteiskuntaa. Kansallisilla ja kansainvälisillä työmarkkinoilla puolestaan etsitään työntekijöitä, jotka osaavat toimia kansainvälisissä ja monikulttuurisissa työ- ja toimintaympäristöissä.
Englanninkielistä opetusta suunnitteleva laitos perustelee englanninkielisen koulutuksen aloittamisen omista lähtökohdistaan. Laitoksen näkökulmien pohdintaan on eväitä kappaleessa 3. (Taustaselvitys ohjelmalle). On selvää, että hyvin suunnitellut ja toteutetut, laitosten omiin vahvuuksiin perustuvat kansainväliset opinto-ohjelmat täydentävät ja syventävät laitosten opetustarjontaa. Niistä hyötyvät ohjelmissa opiskelevat suomalaiset ja ulkomaiset opiskelijat, opetusta järjestävät laitokset sekä työmarkkinat."
"Englannin- ja ruotsinkielistä koulutusta ei pidä verrata toisiinsa, koska niiden lähtökohdat ovat aivan erilaiset."
Totta kai niitä voidaan ja pitääkin verrata, jos lähtökohtana on tasa-arvo. Mutta niin ei taida ollakaan, vaan vain halu hyökätä ruotsinkielistä väestöä vastaan?
vallan agentti ja ihmetyttää että tälläiset vakoilijat ovat pystyneet rahan voimalla ja kieroiluilla saamaan muutamia suomenkielisiä pauloihinsa, kuten Lipponen/Sasi ja svenska nu jäsenet, jotka eivät halua arvostaa suomen kieltä.
5v. tyttäreni sanoi "Äiti, Ingalisa osaa vain kaksi sanaa, ei ja omena", kun tapasi naapuriin muuttaneen suomenruotsalaisen perheen pikku tyttären.
"Englannin- ja ruotsinkielistä koulutusta ei pidä verrata toisiinsa, koska niiden lähtökohdat ovat aivan erilaiset."
Totta kai niitä voidaan ja pitääkin verrata, jos lähtökohtana on tasa-arvo. Mutta niin ei taida ollakaan, vaan vain halu hyökätä ruotsinkielistä väestöä vastaan?
Etkö yhtään ymmärrä luettua sanaa.
Mitä tulee englanninkieliseen koulutusohjelmaan, se on suunnattu kaikille ja nimenomaan tasa-arvoisesti.
Siellä ruotsinkielinen ei saa yhtään enempää pisteitä tai pääse alemmilla pisteillä sisään.
Kukaan ei ole hyökkäämässä ruotsinkielistä väestöä vastaan. Kyse on siitä että tasa-arvoa vastaan sotii nimen omaan se että Helsingin yliopiston lääke ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan valitaan ruotsinkielisten kiintiössä!! alemmilla pisteillä sisään kuin koko muussa otoksessa.
Tajuatko vai ta-vu-tan-ko?
Kiistätkö tämän ????
Joten sinun tasa-arvossasi ruotsinkielinen on paremmassa asemassa kuin suomenkielinen.
Ihannemaassa ruotsissa ei ole mitään suomenkielisiä koulutusohjelmia, vaan kaikki opiskelevat maan pääkielellä. Sen tietätävät Ruotsiin muuttaneet suomalaiset ja näin pitää ollakin.
Ihan sama tulee olla Suomessakin, nämä ruotsinkielisiksi naamioidut koulutusohjelmat tulee lakkauttaa ja kaikki pyrkivät samassa kiintiössä sisään.
On kertakaikkiaan typerää väittää että Suomi jossa suomenkielisiä on yli 90% ruotsinkielinen ei osaa suomea.
Silloin rantaruotsalaisen on todellakin syytä mennä PEILIN eteen.
Östlandin aika on onneksi mennyttä.
Ainoa järkevä ratkaisu olisi se, että ruotsinkielisten palvelut keskitettäisiin Ahvenanmaalle. Ahvenanmaalle sijoitetun palvelukeskuksen etu olisi siinä, että sinne on hyvät kulkuyhteydet ja omakielinen palvelu toimisi huomattavasti paremmin siellä, kuin muualla Suomessa. Samalla saataisiin karsittua suuri osa näistä kaksikielisyyskustannuksista.
Miten venäjänkieliset opiskelupaikat? Venäjänkielisiä Suomessa lienee paljon enemmän kuin englanninkielisiä ja varmasti enemmän kuin Ahvenanmaalla asukkaita. Kuten sanottu, niin ei pidä lähteä vertailemaan aivan kaikkia samalta kuulostavia asioita keskenään.
Kyllä sinä asian itse ymmärrät sanomattakin, mutta täällä agiteeratessasi väität pokkana mitä vain viedäksesi keskustelua sivuraiteille.
on perheitä, joissa 5 vuotiaalle ei ole opetettu suomen kieltä ja asuvat Suomen maassa. Ne perheet ovat varmaan niitä ruotsinmielisiä kiihkolaisia.
"Mitä tulee englanninkieliseen koulutusohjelmaan, se on suunnattu kaikille ja nimenomaan tasa-arvoisesti.
Siellä ruotsinkielinen ei saa yhtään enempää pisteitä tai pääse alemmilla pisteillä sisään."
Englanninkielisiin koulutuksiin tosiaan pääsee tyypillisesti helpommin sisään kuin vastaaviin suomenkielisiin. Eikä ruotsinkielisiin koulutuksiin anneta ruotsinkielisille enempää pisteitä kuin muillekaan hakijoille, vaikka joepoikasingaporesta tuossa hieman vilpillisesti niin väittääkin..
Rautalapio tänään klo 9:37 kirjoittaa: "Jos tavoitteena olisi ehdottoman tarkka aloituspaikkojen määrän suhteuttaminen väestön kielijakaumaan olisi kai useimmat englanninkieliset koulutukset lopetettava koska englanninkielisiä Suomessa on varsin vähän."
Lause sisältää ajatuksen, että englanninkielistä koulutusta meillä on Suomen muutaman englanninkielisen kansalaisen vuoksi. Sehän ei tietenkään pidä paikkaansa. Sen sijaan ruotsinkielistä koulutusta on vain ja ainoastaan ruotsinkielisen vähemmistön vuoksi.
"Miten venäjänkieliset opiskelupaikat?"
Mitäs niistä. Jonkinverran venäjänkielisiä koulutusohjelmia on järjestetty. Haluaisitko niitä lisää?
Näyttää olevan niin, että netti fennot vaativat ruotsinkielistä koulutusta tarkasti väestöosuuksien suhteessa, mutta eivät ole yhtä tarkkoja suomen- ja muunkielisten koulutusten kanssa. Tilanne on erikoinen.
järki liikaa päätä pakota.
Rautalapio: "Tilanne on erikoinen." Millä tavalla muka erikoinen. Sovellapa tilanne jälleen Ruotsiin. Onko siellä englanninkielistä koulutusta englanninkielisen vähemmistön vuoksi.
Aikoinaaan Tilastokeskus tilastoi jopa sen, kuinka moni oli äidinkieleltään ruotsinkielinen kaupallisessa korkeakouluasteen koulutuksessa. Asialle oli omistettu oikein oma laatikkonsa. Prosenttiosuus oli vuosittain lähempänä 20:tä kuin kuin kuutta.
Aarnoltti kaiveli muististaan vanhan tilastotiedon ikäänkuin vahvistaakseen, ettei koulutuksen ja väestöosuuden suhteella ole niin väliä, paitsi ruotsinkielisten ollessa kyseessä. Onko ruotsinkielistä koulutusta kaikilla aloilla?
Rautalapio: "Onko ruotsinkielistä koulutusta kaikilla aloilla?" Pitäisikö olla? Sopisiko myös niin, että millään alalla suomenkielisten ei tarvitse varta vasten kouluttautua ruotsintaitoisiksi ruotsinkielisiä varten. Ruotsinkieliset kouluttautukoot itseään varten, niinhän he tekevät opettajienkin kohdalla eivätkä huuda suomenkielisiä opettajakoulutukseensa.
Väestöosuuksien suhteella on väliä heti, kun koulutusta annetaan väestöosuuksien perusteella. Englanninkielistä koulutusta ei anneta väestöosuuksiin vedoten. Sillä kielellä annettaisiin koulutusta, vaikkei Suomessa olisi yhtä ainutta englanninkielistä kansalaista.
Rautalapio: "Onko ruotsinkielistä koulutusta kaikilla aloilla?"
Aarnoltti: "Pitäisikö olla?
No, pitäisikö vai eikö pitäisi? Sen aarnoltti jätti kutkuttavasti avoimeksi.
Arvelen, että joillekin pienille aloille aarnolttia tyydyttävän kielisuhteen aikaansaaminen koulutuksiin voisi olla aika vaikeaa.
Miksi aarnolttia ylipäänsä vaivaa se, että on ruotsinkielistä koulutusta? Suomenkielisetkin voivat hakeutua siihen ja tekevätkin niin. Ajatteleeko aarnoltti ruotsinkielisen koulutuksen olevan jotenkin pois suomenkielisestä?
Rautalapio ymmärsi vastata oikein: pienille aloille ei tarvita ollenkaan erikseen ruotsinkielistä koulutusta, jo siksikin, ettei sellaisille aloille edes kannata järjestää kahden kielen koulutuskoneistoa.
Miksi ruotsinkielistä koulutusta Suomessa pitäisi antaa 5:n, 6:n prosenttiosuutta enempää suurillakaan aloilla? Se prosenttiosuus riittää ruotsinkielisten tarpeisiin vallan mainiosti. 5-6 prosentin osuudessa ruotsinkielisiä sairaanhoitajia on kylliksi ruotsinkielisiä palvelemaan ja sama osuus monessa muussa palvelussa. Ei siihen tarvita 5 miljoonan pakkoruotsitusta. Palveluista selvitään ruotsinkielisten omin voimin. Ruotsi viittaa kintaalla suomenkielisten omakieliselle koulutukselle.
"pienille aloille ei tarvita ollenkaan erikseen ruotsinkielistä koulutusta, jo siksikin, ettei sellaisille aloille edes kannata järjestää kahden kielen koulutuskoneistoa."
Eihän tarve ole sinänsä kiinni kannattavuudesta. Voi olla, että ei kannata järjestää vaikka tarvetta olisikin tai järjestäminen olisi jopa mahdotonta.
Joidenkin alojen suuremmat ruotsinkieliset koulutusosuudet taitavat olla historiallisista syistä johtuvia ja niitä voisi toki tarkistaa. Mutta aarnoltti ei vastannut ajatteleeko hän ruotsinkielisen koulutuksen olevan jotenkin pois suomenkielisestä?
"Miksi ruotsinkielistä koulutusta Suomessa pitäisi antaa 5:n, 6:n prosenttiosuutta enempää suurillakaan aloilla?"
Tähän on helppo vastata: Kyse ei ole ollenkaan ruotsinkielisten palveluiden järjestämisestä, vaan ruotsinkielisten hegemonian ylläpitämisestä. Kielikiintiöt ovat epäilyttävästi painottuneet oikeustieteen, lääketieteen, kauppatieteen ym. aloille, eikä yksikään kiintiöpaikka tietenkään sido yhtenkään ruotsinkielisiä palvelevaan ammattiin, mitä varten todellisuudessa suomenkielisillä on virkamiespakkoruotsi. Hurrien mielestä heidän palveleminen kuuluu tietenkin suomenkielisille junteille. Kiintiöhurrit menevät pappas firmoihin osakkaiksi pyörittelemään peukaloitaan.
lääketieteessä on sitten ruotsinkielisiä opiskelupaikkoja?
"Joidenkin alojen suuremmat ruotsinkieliset koulutusosuudet taitavat olla historiallisista syistä johtuvia ja niitä voisi toki tarkistaa."
Tuo oli kyllä poikkeuksellista Rautalapion kirjoittamaksi. Onkohan kaveri saanut sikainfluenssatartunnan, vai mistä moinen pehmoilu voisi muka johtua...
Åpårtheid tosiaan joutaa historian roskakoriin.
H:llu-h:ttu oli kirjoittanut poikkeuksellisesti tekstin, jonka kirjoittajaa ei oikopäätä olettaisi h:lluksi. Paitsi sitten tietysti lopussa netti fennous iskee läpi.
pyrki lääketieteelliseen (pääsi ekalla yrittämällä), mutta kertoi, että jos ei olisi päässyt, olisi yrittänyt seuraavalla kerralla ruotsinkielisten kiintiöstä, sillä ruotsinkielisillä sisäänpääsypisteraja on alempi kuin suomalaisilla, koska kiintiö on hakijamäärään nähden niin suuri.
Miksi kyselet typeriä?
Ennemminhän veljesi olisi kannattanut harkita pyrkimistä johonkin toiseen yliopistoon. Niihin kun on helpompi päästä kuin HY:n ruotsinkieliseen koulutukseen.
Rautalapio: "Voi olla, että ei kannata järjestää vaikka tarvetta olisikin tai järjestäminen olisi jopa mahdotonta."
Noin juuri. Ei aina kannata järjestää koulutusta edes suomeksi, vaikka tarvetta olisikin.
Rautalapio: "Mutta aarnoltti ei vastannut ajatteleeko hän ruotsinkielisen koulutuksen olevan jotenkin pois suomenkielisestä."
Siunaa ja varjele, mikä kysymys! Kaikki ruotsinkielinen koulutus, mikä ylittää 5-6 prosentin osuuden koulutuspaikoista, on pois suomenkielisestä koulutuksesta. Esimerkiksi näyttelijäntyön korkeakoulutasoisesta koulutuksesta edelleen on ruotsinkielisen koulutuksen osuus 20 prosentin hujakoilla. 5-6 prosentin moninkertainen ylitys ruotsinkieliseen näyttelijäkoulutukseen käytettävistä opiskelupaikoista on tietenkin pois suomenkielisistä opiskelupaikoista. Moista menoa on vaikea hyväksyä.
"Miksi kyselet typeriä?"
Koska en tiedä haluatko lisää venäjänkielisiä opiskelupaikkoja vai et. Palstalla kun ollaan toisaalta vahvasti sitä mieltä, että muun kuin suomenkielinen koulutus syrjii suomenkielisiä.
"Siunaa ja varjele, mikä kysymys! Kaikki ruotsinkielinen koulutus, mikä ylittää 5-6 prosentin osuuden koulutuspaikoista, on pois suomenkielisestä koulutuksesta."
Eikö sitten väestöosuuden ylittävä englanninkielinen koulutus ole pois suomenkielisestä koulutuksesta?
"Esimerkiksi näyttelijäntyön korkeakoulutasoisesta koulutuksesta edelleen on ruotsinkielisen koulutuksen osuus 20 prosentin hujakoilla."
Mielenkiintoinen tieto. Olisiko aarnoltilla lähde tuolle, ettei tarvitsisi itse etsiä :)
Selvityksen "Högskoleutbildning på svenska i Finland" mukaan vuosina 2000-2003 tanssi- ja teatteritaiteen korkeakouluopinnot aloittaneista tosiaan oli ruotsinkielisiä peräti 9 prosenttia.
Englanninkielistä koulutusta ei anneta väestöosuuden perusteella. Sitä annetaan muista syistä, hyvin sen tiedät, vaikka maassa ei olisi yhtä ainutta englanninkielistä Suomen kansalaista. Siksi on mieltä vailla tähän vetää englanninkielistä koulutusta.
Vuosina 1999-2004 valmistui koko maassa 164 korkeakoulutasoisesti koulutettua näyttelijää: Teatterikorkeakoulun suomenkieliseltä linjalta 79 (48,2 %), ruotsinkieliseltä linjalta 50 (30,5 %) ja Tampereen yliopistosta 35 (21,3 %); koko maassa näyttelijäntyön suomenkielisen koulutusohjelman suorittaneita oli 114 (69,5 %). Siis ruotsinkielisen koulutuksen saaneita 30,5 %. Mukaan laskuissa on aina otettava parillinen määrä vuosia, koska ruotsinkieliseen koulutukseen otetaan joka toinen vuosi. Tampereella kauan otettiin joka neljäs vuosi, kunnes siirryttiin koulutukseen otossa vuorovuosiin. Luvut kertovat karua tietoa. Tampereen tiedot ovat saatavissa suoraan yliopiston pitämistä tilastotiedoista. Teatterikorkeakoulua koskevat tiedot ovat hankalasti ongittavissa, esimerkiksi vain Teatterikorkeakouluan hakuoppaitaiden tietoja yhdistelemällä.
piedelstaliltaan apu prikaatteineen, niin silloin nauran, niin sydämmeni kyllyydestä.
Eikä siihen enää kauaakaan kulu, kun lapiotyöt ovat tapiolle tarpeettomia koko suomessa, ja vain ainoastaan efterblivna, som lapio pelaavat tasku biljardia, ja luulevat ettei kansa sitä näe, eikä huomaa ?
Toisten jutuista, se vain paistaa niin läpi, ettei sitä voi edes paavo suurikaan olla huomaamatta ,ps, paavona vetäytyisin muutinkin kotelooni ettei laivat kaadu päällensä,
olipa kerran Wärtsampo, jonka eräs super ääliö antoi tittelin pantiksi maailmalle, saihan hän sentään mitallin, tosin muista ansioista , mutta laivoista hän sai vain toteamuksen että kylläpä olet hullu, sekä naurun ja olalle taputuksen ?
...mutta netti fenno olet varmasti :D
vahingon iloinen
tasku biljardia
super ääliö
Nyt täytyy sanoa, että netti fenno löi ällikällä. En nimittäin saa 'kirjoituksesta' mitään tolkkua.
raapusteluissakaan ole päätä eikä häntääkään.
Ainoastaan sitä ruotsalaisuuden nuoleksimista.
Sehän on sinulle henki ja elämä: ruotsi ruotsi ruotsi ja suomenkielisille päänaukominen.
Onko taas kiva aloittaa uusi päivä hurrien narrina ?
"Ainoastaan sitä ruotsalaisuuden nuoleksimista.
Sehän on sinulle henki ja elämä: ruotsi ruotsi ruotsi ja suomenkielisille päänaukominen."
Ja täällä sinä auot päätäsi minulle suomenkieliselle :D
suomenkielinen.
Ei kukaan oikea suomenkielinen olisi noin kieli ruotsalaisuuden takapuolessa ja puolusta pakkoruotsia ja sen inhottavia lisukkeita.
Miksi puolustat pakkoruotsia?
mikään suomenkielinen, vaan auot vain päätäsi täällä minulle suomenkieliselle.
Miksi valehteletkin vielä?
hurrien dorka lakeija suomenkielellä tehtyä kysymystä?
MIKSI PUOLUSTAT PAKKORUOTSIA?
Ymmärrätkö hörhö ?
valehtelet.
Miksi sinä valehtelet ja auot päätäsi minulle suomenkieliselle?
Miksi puolustat pakkoruotsia hurri ?
Ko. T:R saattaa olla kuka tahansa Svedu, unohtakaa hänet ja palataan pääasiaan.
Ahvenanmaalla on valmis reservaatti "svenskfinlandia" kaipaaville suruille.
Surut Ahvenanmaalle! Kannatetaan!
Jos keskittäminen on noin edullista niin miksi tyytyä jonkun vähemmistöjen palvelujen keskittämiseen? Suurempia säästöjä saavutettaisiin tietysti keskittämällä kaikkien suomalaisten kaikki palvelut Helsinkiin. Kulkuyhteydet Helsinkiin ovat kaikkialta maasta poikkeuksetta hyvät, tai ainakin paremmat kuin monelle muulle paikkakunnalle.
tuoneesi keskusteluun? Mitään ei enää tarvitse selittää ja esittää, sillä kaikki ne ovat jokaisen tiedossa.
Omasta mielestäni avaus oli erinomaisen hyvä tarkastelu nimimerkistä Tapio.Rautalapio sen perusteella mitä itse olen seurannut tämän ruotsinmielisen luopion kirjoituksia.
mitä olen seurannut tämän h:llu-:tun kirjoituksia on sanottava, että hörhöllä on erinomainen nikki.
Huh huh, toivottavasti h:llu-h:ttu ei saa enempää henkilötietoja selville.
joka noita tappouhkauksia viime yönä lateli.
huomata Rautalapio on "hyvinkoulutettu" RKP:n ja ruotsinmielisten tahojen "virkamies", jonka tehtävänä on leimata "vahvan ruotsalaisuuden" vastaiset toisinajattelijat perusteettomasti rikollisiksi tai mielenvikaisiksi. Eli totalitaaristen valtioiden menetelmät kovassa käytössä. Hörhö mikä hörhö.
helposti huomata, h:llu-h:ttu ei pyrkinytkään kiistämään, etteikö hänen nikkinsä olisi hänelle erityisen sopiva.
Et ilmeisesti tähän mennessä ole huomannut, että nimimerkkini on h.tu. Siis /pieni H/piste/pieni T/pieni U/, eli h.tu. Vaikuttavatko symbolit pyörivän näkökentässä? Tai ehkäpä sinä oletkin valitettavasi se hullu etkä vain lukihäiriöinen?
Mielestäni sinulle muuten sopisi paremmin nimimerkiksi Tappio.Rantaluopio. Erittäin osuva.
Eikö nikkisi olekaan h:llu-h:ttu? Miksi ihmeessä ei ole?
Hurri.Rantaluopio onneton I.
Erään herjatun omalla nimellä annettuina, vielä useamman kerran, kukaan ei tullut levottomaksi.
Miksiköhän?