3. maailmansota ratkaisu talouskriisiin?

Maailmantalous on vajonnut syvälle. Se on ihan selvä. Vallitsevalla ajattelutavalla tästä ei myöskään nousta ylös. Vaihtoehtoja on mm. muuttaa ahneuteen perustuvaa ajattelutapaa ta jatkaa samaan malliin, jolloin tulevaisuus näyttää erittäin synkältä ja ison konfliktin mahdollisuus on olemassa. Nykyisellä elämäntyylillämme meitä on maailmassa aivan liikaa ja 3. maailmansota saattaisi pitkällä aikavälillä jopa ratkaista ongelmamme. Se loisi työpaikkoja, kun sodan päätyttyä valtiot joutuisivat jälleenrakennustöihin.

Myös pehmeämpien arvojen kansanliikkeet saisivat tämän hirvittävän sodan jälkeen luonnollisesti kannatusta. Täydellinen tuhokin olisi mahdollinen. Selviytyneet osaisivat kuitenkin arvostaa elämää ja tämän sodan jälkeen ihmiskunta olisi yhtenäisempi kuin koskaan. Tekniikka ottaisi harppauksen eteenpäin ja teknologian hyödyntämisessä siirryttäisiin lähemmäs maailmakeskeistä ajattelua. Sodan jälkeinen tekniikka lyhentäisi välimatkoja edelleen mahdollistaen "avaruuslomat" ja ihmiskunta laajentaisi asutustaan, aluksi Marsiin ja melkoa pian muualle.

Nykyinen elämäntyylimme ei tule kantamaan kuin korkeintaan kaksi tai kolme vuosikymmentä. Äärimmäinen voitontavoittelu ei ole talouselämän tai viimekädessä kenenkään etu. Talouskriisi onkin vain alkuoire. Varsinainen taistelu käydään luonnonvoimia ja todella tuhoisia kulkutauteja vastaan.

Tällä hetkellä 3. maailmansota voi näyttää epätodennäköiseltä, mutta taloudellisen ahdingon, luonnonmullistuksien ja vakavien epidemioiden lisääntyessä valtioiden edut menevät ristiin ja sodan uhka on todellinen. Ilmaantuessaan 3. maailmansota tulee kuin tyhjästä. Tapahtumaketju voisi muistuttaa etäisesti 1. maailmansodan asetelmia.

Ilman sotaakin talouskriisi on vain alku suuremmille ongelmille, joissa päätöksenteko-, sopeutumiskykymme ja koko operatiivinen ajattelumme todella mitataan.
6656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Asiaakin kirjoitit, näin hellepäiväksi. Yhtä todennäköistä on jokin "virus" joka, kuin iso luuta lakaisee, narsistisen maailman lähtökuoppiin.

Äänestä

3. maailmansota toteutuu jos se on ylikansallisille korporaatioille kannattavaa.
Eli: mitä sota maksaa ja paljonko sillä voi tienata? Ja tietysti sota tulee rajoittaa sellaisille alueille ettei siitä ole haittaa ko.yritysten selviytymiselle taikka muille markkina-alueille jotka takaavat tarvittavat kassavirran sodan ylläpitämiseksi. Kunnon kahakan varjolla tietysti kaikkia hintoja kaikkialla voidaan korottaa ja ihmisille myydä uusia tuotteita.

"Puhdistetuilta" alueilta saadaan tietysti: kiinteistöjä ja tuotantovälineitä (mikäli pysyvät ehjinä), tonttimaata, etenkin raaka-aineita, laeista vapaata seutua (voi dumbata myrkyt mihin tahtoo), uutta asiakaskuntaa (hengissä selvinneet) joita voi kiristää (ruoka, vesi, ym. tarpeet) töihin (kaivoksiin ym.) ja velkaantumaan (luotonanto) kun ei ne muutakaan voi...

Äänestä

Asiaa! Ei 30-luvun lamakaan lopulta hellittänyt ennen kunnon sotimista. Muutamia vuosia kun viedään suurella rahalla rautaa rajalle tuhottavaksi, niin eiköhän tämä lamakin ala pikku hiljaa hellittämään. Hyvässä lykyssä saadaan samalla se Karjalakin takaisin.

Äänestä

Ei täysin enää sotaan palata,
eikös tämä aika ole sittenkin kaikille parasta,
on mahdollisuus rikastua rauhassa ja elää turvallisesti.

toisilla on aina ongelmia, toisilla ei, usein auttaa kun katsoo peiliin ja miettii kaksi kertaa.


usein paljon auttaa, kun ei yritä muuttaa asioita joita ei ymmärrä,
lopettaa kiroilun ja toisten moittimisen,
minä ainakin olen aivan tavallisena, rehellisenä, ylpeilemättömänä pärjäillyt todella kivasti.

Äänestä

Minulla on oma ääriliike. Se muuttaa kaiken vuonna 2020

Äänestä
  • pojat, pojat, ei ne asiat sotimalla parane!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eloonjääneille töitä kirjoitti:

Maailmantalous on vajonnut syvälle. Se on ihan selvä. Vallitsevalla ajattelutavalla tästä ei myöskään nousta ylös. Vaihtoehtoja on mm. muuttaa ahneuteen perustuvaa ajattelutapaa ta jatkaa samaan malliin, jolloin tulevaisuus näyttää erittäin synkältä ja ison konfliktin mahdollisuus on olemassa. Nykyisellä elämäntyylillämme meitä on maailmassa aivan liikaa ja 3. maailmansota saattaisi pitkällä aikavälillä jopa ratkaista ongelmamme. Se loisi työpaikkoja, kun sodan päätyttyä valtiot joutuisivat jälleenrakennustöihin.

Myös pehmeämpien arvojen kansanliikkeet saisivat tämän hirvittävän sodan jälkeen luonnollisesti kannatusta. Täydellinen tuhokin olisi mahdollinen. Selviytyneet osaisivat kuitenkin arvostaa elämää ja tämän sodan jälkeen ihmiskunta olisi yhtenäisempi kuin koskaan. Tekniikka ottaisi harppauksen eteenpäin ja teknologian hyödyntämisessä siirryttäisiin lähemmäs maailmakeskeistä ajattelua. Sodan jälkeinen tekniikka lyhentäisi välimatkoja edelleen mahdollistaen "avaruuslomat" ja ihmiskunta laajentaisi asutustaan, aluksi Marsiin ja melkoa pian muualle.

Nykyinen elämäntyylimme ei tule kantamaan kuin korkeintaan kaksi tai kolme vuosikymmentä. Äärimmäinen voitontavoittelu ei ole talouselämän tai viimekädessä kenenkään etu. Talouskriisi onkin vain alkuoire. Varsinainen taistelu käydään luonnonvoimia ja todella tuhoisia kulkutauteja vastaan.

Tällä hetkellä 3. maailmansota voi näyttää epätodennäköiseltä, mutta taloudellisen ahdingon, luonnonmullistuksien ja vakavien epidemioiden lisääntyessä valtioiden edut menevät ristiin ja sodan uhka on todellinen. Ilmaantuessaan 3. maailmansota tulee kuin tyhjästä. Tapahtumaketju voisi muistuttaa etäisesti 1. maailmansodan asetelmia.

Ilman sotaakin talouskriisi on vain alku suuremmille ongelmille, joissa päätöksenteko-, sopeutumiskykymme ja koko operatiivinen ajattelumme todella mitataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu