'rakkaus' vai 'velvollisuus'?
Saattaako palstan uskovaiset vastata -
kumpi on suurempaa
22369
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Jäin miettimään. Eiköhän rakkaus sentään ole suurempi. Jos velvollisuuttakin harjoittaa kkuitenkin rakkaudesta, vaikka se ei siltä tuntuisi? Tai jos, esim parisuhteessa tuntee olevansa velvollisuudesta, niin eikö rakkaus itseä kohtaan olisi suurempaa? Voisiko ajatella, että rakkaus mitä tahansa Luojan luomaa elävää kohtaan olisi suurin, velvollisuuttakin suurempi? Jokainen elävä, ihminen tai eläin, on rakkauden arvoinen. Myös se, joka tietää velvollisuudenkin olemassaolosta. Ja voisiko ajatella niin, että jos velvollisuuteen ei sisälly yhtään rakkautta, ei se silloin ole kovin suurta?
Rakkaus pukeutuu niin moniin asuihin, samoin velvollisuuskin. Näitä voi olla hetkittäin vaikeaa erottaa toisistaan.
Jos suoritat velvollisuutta ilman rakkautta, onko se silloin vaivan arvoista?
No, tällaisia pohdintoja sateisena maanantai-aamuna. :)
Kuitenkin: "Suurin kaikista on rakkaus."
Kysytkö juuri parisuhteen näkökulmasta, kumpi on suurempi, rakkaus vai velvollisuus ?
Jos kristilliseltä arvopohjalta asiaa miettii, niin ensimmäiseksi tulee mieleen Raamatun sana: Rakkaus on suurin niistä. (usko, toivo, rakkaus)Mutta se ei suoraan tietysti vastaa kysymykseesi. Itse ajattelen, että rakkaus on voima, joka kannattelee ihmistä, niin Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan kuin ihmisten välinen rakkauskin. Raamatun suurin käsky on: rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Rakkaus ja velvollisuus minusta kulkevat siten käsi kädessä jossain määrin. Rakkauteen kuuluu vastuu, eli ihminen on vastuussa omista ratkaisuistaan ja joskus ihmisen velvollisuus on esimerkiksi pitää huolta toisesta ihmisestä, ihan vain rakkaudesta.
Mutta se on toinen kysymys, pitääkö ihmisen kantaa velvollisuuden tuntoisena raskaatkin velvollisuutensa, vaikka ei olisi rakkautta. Tällainen kysymys tulee eteen sellaisessa tilanteessa, kuten onko puoliso velvoitettu hoitamaan ja kestämään väkivaltaisen tai alkoholistipuolison elämää ihan velvollisuudesta? Se on aika vaikea kysymys.
Olen samaa mieltä kanssasi Lisänä tekstiisi:
Johannes 14 sanoo:
9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.
Tuo kohta alkoholistin rakastamisesta onkin sitten jo vaikea.
Pari tapausta, joihin olen törmännyt elämäni varrella:
Oli aviopari, jossa vaimo oli uskossa, mies taas viinaksiin menevä.
Vaimo olisi halunnut lähteä, mutta toisaalta rakasti miestään ja toivoi tämän pelastuvan. Niinpä hän pyysi Jumalalta sitä, että Jumala ilmoittaisi, milloin
on aika lähteä.
Kerran vaimo oli ollut rukouskouksessa ja kun hän tuli kotiin,
hän oven avatessaan näki, että mies oli olohuoneen pöydän takana
ja tähtäsi häntä pyssyllään. Silloin tulivat Jumalan sanat:
- Nyt lähde!
Vaikka olisi sisar varmaan ilman niitä sanojakin sen jo älynnyt!
Mutta aika viimeiseen Jumalakin saattaa tilanteen sallia mennä, jotta hän
edes yhden pelastetuksi saisi.
Nykyisin vaimo asuu toisella paikkakunnalla ja on onnellisesti naimisissa
uskovan miehen kanssa.
*
Toisella kerralla olivat naimisiin menneet uskova sisar, hyvin väkivaltaisen suvun vesa, suvun miehet olivat ahkeraan vankilan ovia pahoinpitelyistä avanneet. Mie oli myös vankilassa istunut, mutta äskettäin uskoontullut,
sisäisesti hyvin rikkinäinen.
Alkuliitto meni ensirakkauden kuohuissa hyvin, mutta sitten miehen rikkinäisyys
alkoi nousta pinnalle ja hän jossakin sanaharkassa läimäytti vaimoa.
Vaimo halusi lähteä pois, mutta jätti asian Jumalalle. Ja Jumala vastasi
kysymykseen lähdöstä:
- Voit lähteä, mutta jos lähdet, oma hengellinen kasvusi pysähtyy.
Ja niin vaimo jäi paikalleen. Vuoden-parin päästä siitä tuli ero kuitenkin,
mies lähti toisen naisen mukaan ja tuli luopioksi. Mutta sisar säilytti uskonsa
ja sai kasvaa uskossaan, kun malttoi vielä vähän aikaa tämän kahdella
tiellä kulkeneen miehensä puolesta rukoilla. Sillä taivaaseen Jumala olisi
hänetkin halunnut. Eikä sinänsä parannuksen teko ole vieläkään pois suljettu.
Mutta vaimon oman uskonelämän kannalta odottaminen oli hyväksi.
Hän ei liittoa rikkonut.
*
Tapasus tapaukseltahan näissä tilanteissa on mentävä,
rukouksen kanssa. Ja kyllä Jumala tosiaan haluaa opastaa, jos
häneen turvaamme.
Rakkaus on tois´arvoista silloin, kun vaakakupissa on velvollisuus. Rakkaus on vain ihmiseen rakennetun lajin säilymisvietin ilmentymä. Velvollisuus on vastuun kantamista.
Nimenomaan juuri vastuun kantamista tarvitaan. Ensinnäkään, kaikkia ihmisiä ei kukaan rakasta, eikä rakastamiseen voi pakottaakaan, se kun on tunne. Mutta silti ihmiset kantavat vastuuta muista, täysin tuntemattomistakin.
pitkästä kokemuksestaan, että ei rakkaus ole vain biologiaa. Ei ainakaan vanhemmalla iällä. Kyllä voi kiihkeästi rakastaa toista ihmistä vaikka jo pää harmanisi ja vaikka se toinen ihminen ei "yleisesti ottaen" ikäänkuin ansaitsisikaan sitä rakkautta. Ei ainakaan omasta mielestään. Tai toisten. Rakkaus on niin ihmeellinen asia, että kyllä se todella on suurin kaikista. Paavalin mukaan, vaikka mitä tekisimme toisen hyväksi, mutta ei meillä olisi rakkautta, emme mekään mitään olisi. Vain helisevä vaski ja kilisevä kulkunen.
'rakkaus' on vastikkeellista.
Rakkaus ei ole tunne. Rakastuminen on tunne, eikä se kestä kauan. Rakkaus on ikuista ja se toimii jos TAHTOO. Rakkaus velvoittaa vastuuseen ja on vaivan arvoinen. Se myös palkitsee tahtomisen perusteella.
Jos rakkaus loppui, ei se sitä ollut. Se oli rakastumista tunteeseen.
Suomen kieli on köyhää. Meillä on vain yksi sana ilmaisemaan rakkautta. Muistaakseni kreikassa on monta (eros, filos, agape..)
Huomatkaa ettei kössö ole aina oikeassa.
ole aina oikeassa. Itse olet siitä hyvä esimerkki.
Et taida vielä tunteakaan Häntä, jonka rakkaus ihmistä kohtaan oli ja on kaikkein suurin. Rakkaus on pyyteettömiä tekoja toisen puolesta. Oikea rakkaus ei siis ole tunne. Himolle ja ihastumiselle annetaan usein virheellisesti rakkaus-nimike.
Jumalanne että jeesuksenne 'rakkaus' ei ole lajissaan sen kummempaa kuin prostituoidun - SE ON VASTIKKEELLISTA: RAKASTA TAI KUOLET - paitsi prostituoitu ei heitä helvettiin.
Prostituoitu ei todellakaan heitä ketään Helvettiin, vaan hän itse tulee sinne heitetyksi, ellei tee parannusta haureuden synneistään. Näin se vain on ja tulee olemaan Raamatun mukaan. Ihmiset omassa "viisaudessaan" voivat höpistä mitä haluavat.
Raamattu käyttää ainakin kolmea tapaa ilmaista rakkaus.
Oma määritelmäsi on yksi niistä, eli eroottinen rakkaus, suvunjatkamisvietti jne
Toisaalta jäljelle jäävät vielä filia eli puhdas ystävän rakkaus toista kohtaan
ja agape, Jumalan antama pyyteetön rakkaus.
Ja uskon, että useimmat vastanneet ovat liikkuneet agape-rakkauden
käsitteen piirissä sanoessaan, että rakkaus on tärkein. Silloin siihen kuuluu hyvin syvänä myös vastuu ja velvollisuudentunto.
Eli ihminen, joka operoi esim. eros-rakkauden piirissä, saattaa jättää jälkeläisensä, kun uusi viehko ilmestys/ urhea uros tulee maisemaan.
Toisaalta jos Jumalan rakkaus vallitsee, on voimakkaampi kuin eros,
ihminen ajattelee sitä sukupolvien ketjua, johon hän kuuluu ja haluaa
pitää siitä samalla lailla rakkaudellisesti huolta kuin Jumalakin pitää
meistä huolta ja haluaa pitää meidät lähellään.
sekoittaa rakkautta ja tunteita, koska silloin mennään raadollisten himojen perässä.
Huhuja olet kuullut mutta tunne et. Jos luulet tuntevasi, niin mietipä tarkkaan. Tunnet korkeintaan sen kuvan, minkä olet itse päässäsi muodostanut.
vaan VELVOLLISUUDESTA - luopuu omasta hengestään ja usein vieläpä tuntemattomien edestä.
Velvollisuus kuulostaa pakolta. Maanpuolustus on velvollisuus, kun laki sen kerran määrää. Mutta maata voi puolustaa myös isänmaan rakkaudesta.
Vain yksi on kuollut toisten - jopa tuntemattomien puolesta. Jeesus. Ei kukaan halua kuolla vihamiehensä puolesta. Paitsi Jeesus.
vastikkeellista.
:D
Raamattu määrittelee rakkauden suurimmaksi,kaikki se kestää kaikki se kärsii,rakkaus ei koskaan häviä!Myös Jumala on määritelty rakkaudeksi.Rakkauteen kuuluu myös velvillisuus rakastaa lähimmäistä kuin itseä.
Velvollisuus rakastaa kuulostaisi pakottamiselle.
Miten niin vastikkeellista?
Vaikka kuinka paljon rakastaisimme Jeesusta,
emme koskaan pysty rakastamaan häntä edes yhtä paljon
kuin Hän rakastaa meitä.
Saati sitten enemmän.
Ei Jumala luomaansa ihmistä hyötynäkökohtien perusteella
rakasta,
vaan siksi että Hän on Jumala,
Hän on rakkaus!
Ette pääse taivaaseenne ellette 'rakasta' jeesustanne - SE on silloin vastikkeellista.
Right?
Tuo päätelmäsi on ihan yhtä vedenpitävä kuin jos menisit
umpirakastuneelle ja morsiantaan juuri kosineelle sulhasedlle sanomaan:
Et pääse naimisiin, jos et rakasta morsiantasi!