Jos ihan pieni pala lohkeaa

tarviiko tehdä mitään?

Puraisin tuossa vahingossa ruoan joukkoon eksynyttä kiveä ja etuhampaan kulmasta lohkesi pieni pala. Vaatiikohan tuo hammaslääkärissäkäyntiä? Pala on vain ihan sellainen ehkä 1,5mm korkea korkeimmalta reunalta ja 2-2,5mm pitkä, mutta sellainen koveran kolmion mallinen eli on murtunut ihan reunaa pitkin eikä hammas näytä ollenkaan mitenkään pahalta, kauempaa vaan niin kuin olisi vain pyöristynyt tuolta reunalta. Eli voisi olla ihan luonnostaan tuollainen, eli kukaan tuskin huomaa mitään. Läheltä huomaa pienen kolon johon ehkä viilaus tehoaisi, ja reuna on hieman terävä. Eli ulkonäöllisistä syistä tuo hammas ei häiritse, koska se on muutenkin vähän vinossa niin tuo puoli jää vähän piiloon. Eli itse voisin kuvitella että korkeintaan tuota terävää reunaa pitäisi hioa koska se vähän häiritsee. Tosin varmaan vaan siksi että koskettelen kielellä sitä. Mutta voiko tuo alkaa reikiintyä jos kiille on lohjennut? Pitäisikö sille siis siksi tehdä jotain? Onko vaarallista hioa reunaa varovasti kynsiviilalla? Ajanmyötä se varmaan "hioutuu" itsestäänkin? Hammasta toki vähän jomottaa, mutta johtuu varmaan puraisun voimakkuudesta, koska lievenee koko ajan.

11

22263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Motot

      mulla kävi itsellä just samoin. Syödessä puraisin ihan kunnolla haarukkaan ja etuhampaan reunasta lähti pieni palanen. Kävin hammaslääkärillä ja Hammaslääkäri sanoi, että ei tarvitse mitään sille tehdä, jos ei suuremmin vaivaa. Muutama päivä meni totutellessa hampaan terävään reunaan, mutta nyt sitä ei viikon jälkeen enää huomaakkaan. Voisi sitä itsekkin varmaan vähän viilailla, mutta totut kyllä siihen ja sitten seuraanvan hammaslääkärikäynnin ohessa vaan kerrot, että huomaavat tarkistaa asian..

    • Hampi

      Käy näyttämässä hammaslääkärille, jos hampaan terävä reuna ei ajan kanssa tasoitu. Tai vaivaa sinua jotenkin.

      Älä nyt ihmeessä mene sitä itse viilaaman, jos siihen edes tavallinen metallinen kynsiviila tehoaa. Saat pahimmassa tapauksessa vain lisää vahinkoa aikaan.

      Anna hammaslääkärin hoitaa asia ammattitaidolla ja asianmukaisilla välineillä, jos tarvetta on hampaalle jotain tehdä.

      Anteeksi, mutta on pakko kirjoittaa, että mistä sait moisen idean itse viilata hammasta. :)

      Esim. Jos minulla olisi tarve poistattaa viisaudenhammas, niin ei tulisi mieleen hakea hohtimia tai muita työkaluja hampaan poistoon. Tämä oli aika karrikoiden kirjoitettu, mutta kuitenkin.

      Ikävä juttu sulle tietysti, tuo hampaan lohkeaminen, vaikka pieni olikin.

      • aloittaja

        No keksin tuon viilauksen siitä kun mä oon yleensäkin vähän tällainen itsehoitoa harrastava tyyppi kun oon todennu monesti ettei lääkäreistä oo mun vaivoihin apua niin pyrin keksimään kaikkea itse. Tosin hampaiden hoidon suhteen oon kyllä luottanu hammaslääkäreihin, mutta tuli vaan sellainen alitajuinen ajatus totuttuun tapaan että mitä tuolle voisi itse tehdä. Viilasin jo sitä vähän muuten itse, mutta ihan vähän vaan ja varovasti vain reunaa, kyllä se minusta auttoi terävimpään kohtaan, mutta ehkä sitten kuvittelen jos se kynsiviila ei tehoa... En kyllä minäkään lähtis itse viisaudenhampaita repimään :D Eipä tuo kyllä enää häiritse eli oon tottunu varmaan, toivottavasti ei tuu vaan reikää siihen hampaaseen sitten.


    • mulla murenee

      Oon 21v ja mulla on takahampaista murentunu pala kaks kertaa. Kielellä hipaisin ja kolo jäi. Jännä juttu kun ei sattunut yhtään, paitsi sitten se paikkaus. :D
      Muistaakseni jokin geenivirhe näissä mun hampaissa...

    • tehdä mitään..

      Itsellänikin oikean etuhampaan kulma lohkesi joskus ala-asteella (leikittyäni apinaa välitunnilla...), eli noin 15 vuotta sitten. Koska naama oli aika ruvella, oli lähdettävä lääkäriin terveyskeskukseen, ja siinä samalla hammaslääkäri laittoi lohjenneeseen hampaaseen uuden kulman. No, eihän se korjattu kulma siinä hampaassa kiinni pysyny, vaan irtosi jo kolmen kuukauden päästä. Parin vuoden päästä toinen hammaslääkäri päätti tarkastuksen yhteydessä yrittää uutta korjausta, mutta ei sekään paikka kauaa paikoillaan pysyny. Turhaan siis on tuon etuhampaan takia hammaslääkärin tuolissa joutunut istumaan. Kulman puuttumista ei ole ainakaan tähän mennessä edes kukaan parhaista ystävistä (tai poikaystävistä) huomannu, reaktio on yleensä aika yllättynyt kun kertoo tuosta purukaluston viasta! Että hyvin sitä pärjää ilman kokonaista etuhammastakin! :)

    • köldsdd

      Kylllä minä meneisin paikkauttamaan sen. Muovipaikat pysyy aika hyvin. Reuna on terävä ja hammas voi lohjeta lisää, lisäksi olet kuitenkin sitä terävää reunaa koko ajan koskettelemassa kielsi kanssa... Kiilteessä on vaurio eli lohjennut osa kerää bakteereja ja voi alkaa reikää kehittämään.

    • kalsarikalle

      kävi ite ihan samalla tavalla ja ainoo haitta on et ärsyttävältä tuntuu kun kielellä koittaa ja tosiaan ei varmaan ees millinmittasta palaa lähteny. Mut huolettaa vähän kun nuuskaa käytän ettei se siitä johtuis tai lohkeeko kohta koko hammas :/

    • yu

      Kannattaa ainakin näyttää hammaslääkärille!





      Ps.tänään hiottu lohjennutta hammasta.

    • asiantuntija.

      Kasvata itsellesi vaikka uusi hammas petrimaljassa, ota kantasoluja vaikka viisaudenhampaastasi, senkin voi sitten kasvattaa uudelleen itselleen.

      Hammaslääketiede, kuten muukin lääketiede on bisnestä, hampaita on oikeasti helppoa kasvattaa itselleen, jos on pipetti, mikroskooppi, petrimaja, ja hohtimet. Hampaan juurista löytyvät kantasolut, ja ne kun laittaa sopivalle kasvualustalle, niin niistä kasvaa muutamassa viikossa hammasalkio, jonka voi laittaa johonkin tyhjään hammaskuoppaan. Jureutuu hyvin itsestään!

      Itse olen uusinut purukalustoni useaan otteeseen muutaman hampaan kantasoluista. Tuota hammasjuurta kannattaa sitten puristella vähäsen, että saa solut ulos, kun ensimmäisen hampaan ottaa työn alle.

    • setytsy

      oletko korjannut

    • noohio

      paikkaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1591
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1011
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      896
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      770
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      766
    8. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      717
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      61
      712
    10. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      342
      711
    Aihe