KUSTOM SHOW - TURKU

Lauantaina 15.8.2009 järjestetään Turun urheilustadionilla koko perheelle suunnattu vauhdikas Kustom Show –tapahtuma, jonka monipuolinen ohjelmisto ei jätä ketään autoista, moottoripyöristä tai amerikkalaisesta jalkapallosta kiinnostuneita kylmäksi. Vuosittain järjestettävä, omalla alallaan yksi suurimmista kotimaisista näyttelyistä, rantautuu nyt ensimmäistä kertaa Turkuun! Tapahtuma tarjoaa alan intohimoisille harrastajille ja tekijöille ympäri maata ainutkertaisen mahdollisuuden tavata ja esitellä omia luomuksiaan suuremmalle yleisölle. Yleisö pääsee ihastelemaan vanhoja amerikkalaisia autoja, näyttäviä hot rodeja ja kustomoituja moottoripyöriä, joista parhaimmat myös palkitaan päivän päätteeksi. Kilpailukategorioita on lukuisia ja jaettavien palkintojen arvo useita tuhansia euroja. Kyseessä on ns. ride-in –show, jossa jokainen kriteerit täyttävä ajoneuvo pääsee kisaamaan ilman ennakkoilmoittautumista (lisätietoja osallistumisesta löytyy tapahtuman kotisivuilta www.kustomshowfinland.com).

Kustom -näyttelyn lisäksi tarjolla on paljon asiaan kuuluvaa oheisohjelmaa, kuten esim. live-musiikkia, pin striping -maalausnäytöksiä ja Trojans vs. Troopers –ottelu, jota kaikki amerikkalaisen jalkapallon fanit pääsevät seuraamaan samalla lipun hinnalla. Näytteilleasettajia saapuu kotimaisten osallistujien lisäksi aina Euroopasta asti, esim. hollantilainen Motorcycle Store House, joka on Euroopan suurimpia moottoripyöräosien ja –varusteiden jälleenmyyjä.
Kustom Show la 15.8.09 Turun urheilustadionilla klo. 10 – 17. Liput 5€. TERVETULOA!!!!!
4222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olisin pitänyt vuotta 1970 rajana,hienoimmat MUSKELI autot you know!
nooh,on pääpaino kai prätkissä että menköön...vaikka pikkasen sapettaakin..

Äänestä
  • Käsitin vm.62 tuorein alueelle laskettu auto.Toivotaan ensi vuonna 70-1 jotta
    Muskeli kalustoa terävöittämään tapahtumaa!

    Äänestä

  • ja kustomi oo kaks eri asiaa ?

    Äänestä

  • muskeli. kirjoitti:

    ja kustomi oo kaks eri asiaa ?

    tapahtumassa oli alkuperäisiäkin,ei kustomoituja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kustomshow kirjoitti:

Lauantaina 15.8.2009 järjestetään Turun urheilustadionilla koko perheelle suunnattu vauhdikas Kustom Show –tapahtuma, jonka monipuolinen ohjelmisto ei jätä ketään autoista, moottoripyöristä tai amerikkalaisesta jalkapallosta kiinnostuneita kylmäksi. Vuosittain järjestettävä, omalla alallaan yksi suurimmista kotimaisista näyttelyistä, rantautuu nyt ensimmäistä kertaa Turkuun! Tapahtuma tarjoaa alan intohimoisille harrastajille ja tekijöille ympäri maata ainutkertaisen mahdollisuuden tavata ja esitellä omia luomuksiaan suuremmalle yleisölle. Yleisö pääsee ihastelemaan vanhoja amerikkalaisia autoja, näyttäviä hot rodeja ja kustomoituja moottoripyöriä, joista parhaimmat myös palkitaan päivän päätteeksi. Kilpailukategorioita on lukuisia ja jaettavien palkintojen arvo useita tuhansia euroja. Kyseessä on ns. ride-in –show, jossa jokainen kriteerit täyttävä ajoneuvo pääsee kisaamaan ilman ennakkoilmoittautumista (lisätietoja osallistumisesta löytyy tapahtuman kotisivuilta www.kustomshowfinland.com).

Kustom -näyttelyn lisäksi tarjolla on paljon asiaan kuuluvaa oheisohjelmaa, kuten esim. live-musiikkia, pin striping -maalausnäytöksiä ja Trojans vs. Troopers –ottelu, jota kaikki amerikkalaisen jalkapallon fanit pääsevät seuraamaan samalla lipun hinnalla. Näytteilleasettajia saapuu kotimaisten osallistujien lisäksi aina Euroopasta asti, esim. hollantilainen Motorcycle Store House, joka on Euroopan suurimpia moottoripyöräosien ja –varusteiden jälleenmyyjä.
Kustom Show la 15.8.09 Turun urheilustadionilla klo. 10 – 17. Liput 5€. TERVETULOA!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu