Jäätteenmäellä oli ajatuksia,

selityksiä. Minusta on vastenmielistä kuunnella Vanhasen selityksiä ja katsella Vanhasen nolostunutta naamaa. Ei muuten, mutta jos joku ulkomaalainen vielä luulee kyseessä olevan suomalaisen perusjuntin.

Niin juntti ei oo yksikään suomalainen paitsi Matti itte.
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eilen.

Keskustalla oli eduskuntavaaleissa selvä vaaliohjelma jolle Keskusta haki mandaatin äänestäjiltä. Ohjelma on hallitusohjelmassa ja se on toteutettu.

Eli millä perusteella voit sanoa että Vanhasella ei ole ajatuksia? On hyvin harvinaista poliittisella kentällä se että koko vaalieissa esitelty ohjelma on toteutettu vaalikauden aikana.

Juuri siksi sinäkin täällä kirjoittelet tuollaista, koska sinulla ei ole asiaa johon tarttua. Siksi myös muutamat tiedotusvälineet ovat käyneet hyökkäykseen Keskustaa vastaan.

Äänestä
  • Vanhasen hallitus on Suomen historian huonoin. Vanhanen sai aikaan vain suurtyöttömyyden ja räikeän epätasa-arvoisuuden. Vanhanen teki Suomesta Euroopan korruotoituneimman maan. Korruptio tarkoitaa rikollisten suosimista ja se tarkoitaa tuhoa. Vanhanen on mielenrakenteeltaan lapsellinen ja konnuksiin taipuvainen henkilö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vanhasella kirjoitti:

selityksiä. Minusta on vastenmielistä kuunnella Vanhasen selityksiä ja katsella Vanhasen nolostunutta naamaa. Ei muuten, mutta jos joku ulkomaalainen vielä luulee kyseessä olevan suomalaisen perusjuntin.

Niin juntti ei oo yksikään suomalainen paitsi Matti itte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu