En saa koko keskustelua siirrettyä tänne, joten laitan vain linkin. Tarvitsen kipeästi neuvoja tilanteessani, vähäpätöisimmätkin ovat hyödyllisiä.
http://www.laki24.fi/keskustelu.php?id=32452
http://www.laki24.fi/keskustelu.php?id=32452
Opiskelijan sairausloma ja lääkärin etiikka
Apua kaivataan!
291385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Aikas tarina ja tuli mieleen että melkeimpä eläkepäätös olisi oikea.
Mitäs jos menisit tuon tarinan kanssa lähimpään terveyskeskukseen ja sanoisit, ettei sinulla ole enää varaa yksityisiin lääkäripalveluihin? Apua sinä aivan ilmeisesti tarvitset.
Jos terveyskeskusjonot tuntuvat pitkiltä, niin sitten suoraan sairaalan akuuttipäivystykseen.
Mutta ymmärrän kaikkia osapuolia. Sairaslomaa saa silloin kun on sairas, eikä sairauksia oikein etukäteen voi suunnitella, ellei kyse ole leikkauksesta tms. Jos olet sairas ja burnoutin partaalla, niin se on tämän hetkinen tilanne eikä sitä voi soveltaa muutaman viikon päähän, jolloin sairasloma voisi alkaa sinun kannaltasi sopivasti. Jos pystyy työhön, koska on PAKKO, niin silloin pystyy työhön ja kun ei pysty, silloin pitää jäädä sairaslomalle. Minun mielestäni se on lääkärin etiikan vastaista olla kirjoittamatta sairaslomaa sairaalle, mutta aivan yhtä väärin on kirjoittaa sairasloma muutaman viikon päästä alkavaksi.
Miksi teet niin suuren numeron tuosta sairaslomalapun diagnoosista? Tiedäthän että sairaspäivärahaa voi saada masennuksesta, mutta jos lappuun kirjoitetaan Z73.0 (työuupumus, burnout) niin palkkaa et saa ja olet vieläkin pahemmassa pulassa taloudellisesti.
Tuo tekstin A, eli varmaankin sinä, vaikuttaa todella marttyyriltä. Pakko on käydä töissä, joutua hakemaan pedagogisiin, pakko sitä, pitä tätä... Maailmassa ei oikeasti ole muuta pakkoa kuin kuolla, muut ovat valintoja. Töitä ei ole pakko tehdä, varsinkaan sairaana ja huonokuntoisena, siitä ei saa kruunua tai mitalia itselleen. Eikä varsinkaan työkavereiden arvostusta. Opiskella ei ole pakko, kunhan on oppivelvollisuuden suorittenut. Mitä ihmettä sinä hyödyt siitä että pakotat itsesi tekemään asioita joita et halua, jaksa ja pysty? Luulisi että noin monen burnoutin jälkeen tajuaisi että asioita on muutettava eikä hakata päätään seinään vuosikausia. Kukaan muu ei voi muutosta tehdä kuin sinä joten mieti mitkä asiat sinulle ovat OIKEASTI tärkeitä. Onko opettajakoulutus, kesätyöpaikka, tenttien arvosanat, ihmissuhteet vai ehkäpä terveys? Tee vaikka ihan konkreettinen lista ja ala elää sen mukaan. Suurin osa ihmisistä varmasti arvostaa terveyttä (omaa ja läheisten) enemmän kuin muuta, joten jos arvotat sen itse ylimmäksi, niin kaikki alapuolella olevat asiat jotka uhkaavat sitä, pitää muuttaa. Jos tärkeintä sinulle on opettajaharjoittelu, niin sitten teet sen vaikka terveytesi kustannuksella. Valitset mitä vaan, niin se on sinun OMA valintasi, ei pakotettu tai painostettu.
Vähän ihmeellistä kyllä ettei sinulla ole mitään hoitosuhdetta lääkäriin/psykologiin/yms koska selkeästi tuo vaiva uusii ja tuskin edes paranee itsestään. Miksi ihmeessä edes menet psykiatrille jos et halua sairaslomaa juuri NYT ja niin paljon kuin lääkäri katsoo tarpeelliseksi? Miksi sinulle ei kuukauden saikku riittänyt? Etkö tiedä että normaalistikin masennus/burnout/jne tapauksissa sairasloma aloitetaan yleensä (yths:lla) viikolla tai kahdella, enintään kuukaudella? Eihän kukaan lääkäri ole niin vastuuton että kirjoittaa usean kuukauden loman heti kun näkee potilaan!! Sairaslomaa jatketaan tarvittaessa niin pitkälle kuin on tarve. Lääkärit ei muutenkaan ole erehtymättömiä, ihmisiä hekin ovat ja potilaita on paljon. Harva lääkäri muistaa jokaisen yksityiskohdan potilaastaan tai kirjoittaa sen ylös.
Oletko miettinyt että 7 sivun oirelista ei ehkä ole maailman paras juttu? Toki riippuu oireista, mutta mun mielestä tuosta tulee mieleen luulosairaus. Kaikki mitä tapahtuu ei ole oire jostain. Onko sinulta otettu veriarvoja lähiaikoina? Ne kannattaa käydä otattamassa ettei kyse ole jostain fyysisestä sairaudesta tai puutoksesta (esim. b12 vitamiinin puutos muistuttaa aika paljon masennusta ja voikin hyvin jäädä huomaamatta).
Jaa, olen kyllä mielestäni ajatteleva ihminen ja ennenkin ollut sairauslomalla joka on aloitettu aina kuukaudella. Silloin olin paljon terveempi kuin nyt.
Arvaa kuinka pahassa pulassa olisin ollut jos sairausloma olisi loppunut kuukauden jälkeen?
Et selvästikään tajua yhtään millaista on olla maailmassa täysin yksin, oman itsen varassa ja yrittää olla kaikesta hyväksikäyttämättä ja välineellistämättä muita ihmisiä.
Tekstin mahdollinen sekavuus heijastaa sisäistä väsymystä ja henkistä olotilaa. Mutta onko oikea ratkaisu tähän käskeä A:ta ryhdistäytymään?
Sitten vielä ihmetellään miksi Suomi on tuhansien itsemurhien maa.
Myötätuntoa lääkäreille, muttei sairaille.
"Et selvästikään tajua yhtään millaista on olla maailmassa täysin yksin, oman itsen varassa ja yrittää olla kaikesta hyväksikäyttämättä ja välineellistämättä muita ihmisiä."
Jos on oikeasti kyse omasta elämästä tai kuolemasta, niin siinä vaiheessa saa kyllä hyväksikäyttää muita, tietyissä rajoissa kuitenkin.
"Mutta onko oikea ratkaisu tähän käskeä A:ta ryhdistäytymään?
Sitten vielä ihmetellään miksi Suomi on tuhansien itsemurhien maa."
En käskenyt ryhdistäytymään ja ottamaan itseäsi niskasta kiinni, vaan miettimään mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Et varmasti voi vaan päättää että nyt masennus/burnout loppuu ja näin tapahtuu. Voit ihan varmasti uskoa, ettei se koskaan tule loppumaan tai ettei se palaa, ellet oikeasti ajattele itseäsi ja muuta ajatusmaailmaasi. Kukaan psykiatri tai mitenkään pitkä sairasloma ei tule tilannetta korjaamaan, jos et itse ala tehdä jotain tuon eteen. Palaat lopulta aina takaisin samaan oravanpyörään, joka kuluttaa sinut loppuun.
Tiedän kyllä että itsemurhia Suomessa tehdään paljon, todella paljon. 15 enemmän tai vähemmän läheistä ystävää ja tuttavaani on tappanut itsensä viimeisten 7 vuoden sisään. Saatan olla vähän kyyninen, mutta minulle tuo on vain valinta muiden joukossa. Ei ketään voi pakottaa elämään, jos elämä on helvettiä ja henkinen paha olo ei mene pois, vaikka mitä tekisi.
"Myötätuntoa lääkäreille, muttei sairaille."
Lääkärit tekee työtään, yleensä niin kuin heille on opetettu. Lääkärit yrittää tehdä työtään, eivätkä he ole sinua vastaan vaikka joskus siltä tuntuukin. Jokainen tekee joskus työssään virheitä, myös lääkärit. Siksi onkin pelottavaa, kuinka ihmiset luottavat lääkärin sanaan sokeasti. Jos sinusta tuntuu sairaalta, etkä yhden lääkärin mielestä ole "tarpeeksi sairas", niin sitten vaan etsit uuden lääkärin. Ja muuten, minusta sinun ei kannata alkaa taistelemaan noita lääkäreitä vastaan, vain koska joku muu saattaisi joutua kärsimään samanlaisesta kohtalosta kuin sinä. Eikä liioin noita sukulaisiakaan vastaan. Sinulla on varmasti paljon tärkeämpiäkin asioita joihin voit vähät voimavarasi säästää. Ei kannata leikkiä sankaria ja yrittää pelastaa maailma, jos oikeasti ei ole voimia ja jaksamista edes pitää huolta itsestään. Auta ensiksi itseäsi ja vasta sitten muita, paremmin autat muitakin kun paranet ensiksi itse. Töitäkään ei kannata tehdä sillä periaatteella että olisit korvaamaton ja työkaverit jäisivät pulaan. Ei nykyään kannata antaa kaikkeaan työnantajille, ei hekään ole sitoutuneet työntekijöihin vaan kenkää tulee heti jos tuottavuus laskee, huolimatta työpanoksesta tai uhrautumisesta.
Toki minulta myötätuntoa sairaille riittää, mutta siitä ei ole mitään hyötyä sinulle jos taputan sinua päähän ja voivottelen tai haukun lääkäreitä paskiaisiksi. Huomaat varmasti jossain vaiheessa että sinun on oikeasti muutettava ajattelutapaasi. Et ehkä usko sitä nyt, koska ajattelu vie liikaa energiaa ja pitkän tähtäimen päätöksiä voi olla vaikea tehdä. Monet burnoutin kokeneet ovat kertoneet, että ennen kuin parantuu, tilanteen pitää mennä hyvin huonoksi. Sinä vaikutat todella taistelevan tätä vastaan, omalla kustannuksellasi. Joskus oikeasti kannattaa antaa asioiden mennä päin helvettiä hetkellisesti, kerätä voimia ja nousta uusilla voimilla, kokemusta rikkaampana. Jossain vaiheessa suunta on vain ylöspäin. Mitä nopeammin tämän ymmärrät, sitä nopeammin pääset nousemaan ylöspäin.
Toki sinusta voi tuntua että et halua jättää opiskeluja ja töitä kokonaan ettet putoa pois kokonaan työelämästä ja köyhdy lopullisesti. Mutta toisaalta, jos olet vajaa 30 vuotias, ehdit tehdä töitä vielä n.40 vuotta. Siinä vuosi sinne tai tänne, vaikka sitten toimeentulotuella tai sairaspäivärahalla eläen, ei ole oikeasti paljon mitään.
Kiitos paljon mukavammasta viestistä, edellinen vaikutti kyyniseltä ja tuomitsevalta. Kukaanhan ei tunne omaa tilannettaan ja kroppaansa paremmin kuin A ja miksi hän valehtelisi tai kuvittelisi? Huomaathan että A kouluttautuu myös psykologiksi ja on testannut aina kaikki lääkärit luulosairaudesta. Ja jos joku on joutunut yksin sosiaalistamaan itsensä aina uudelleen on se A. A voisi olla paljon pahemmassa pulassa jos ei olisi työskennellyt 10 vuotta ongelmiensa eteen ja elänyt vaatimatonta ja kurinalaista elämää.
Ja nyt A:ta pelottaa että tulevat oppilaat joutuvat kärsimään A:n sekavuudesta. Valitettavasti pedagogisia ei voi lykätä ellei ole tosi sairas ja jos sama logiikka koskee yksityisiä ja yleisen puolen lääkäreitä, voi A unohtaa saikun ja purra jälleen kerran hammasta. A luki Uratie-lehdestä työstä että saksalaiset työntekijät jopa douppaavat itseään jaksaakseen työssä paremmin ja työpaikan menettämisen pelosta. Eivät uskalla jäädä saikulle. Ja että Suomessa on paljon masentuneita nuoria työttömiä, jotka ovat sairauden takia luopuneet työstä vuodeksi ja syrjäytyneet. A:n ainoa unelma on valmistua ammatteihin jotka vastaavat hänen persoonallisuuttaan: filosofiksi ja psykologiksi. Eikä ole halukas luopumaan tästä jonkin sosiaalidarwinismin vuoksi. Eikä A todellakaan koe itseään marttyyriksi, eikä voisi syyttää ketään toistakaan marttyyriksi. A on aina työpaikallakin juossut poispäin muista suuttuessaan ja palannut myöhemmin takaisin pyytämään anteeksi ja kehumaan muita ahkeriksi ja itseään laiskaksi. Eikä A ikinä valita mistään työpaikalla eikä ikinä kieltäydy työstä. Eikö marttyyri ole sellainen joka kerjää huomiota ja sääliä? A ei puhu ongelmastaan muuta kuin täällä, ja täysin anonyymisti, eikä koe kerjäävänsä sääliä, vaan pyytävänsä ymmärrystä ja neuvontaa Kelan logiikasta. A ei siis tosielämässä ole sanonut lääkäreille eikä kenellekään muillekaan pahaa sanaa eikä halua tartuttaa ahdistustaan ketään tai etsi hyvitystä keneltäkään elämättömästä elämästään. A ei ole oikeastaan ikinä ottanut uhrin roolia, vaan pyrkinyt muuttamaan epätoivonkin dynaamiseksi.
Mutta tässä vielä kerran: A on kaikkien lääkärien toimesta todettu sairaaksi kesäkuun alkuun mennessä (ei luulosairaaksi pätkääkään, A halusi nimenomaan selvittää tämän asian) ja lääkäri B sanoi A:lle että sairausloman voi sijoittaa elokuulle, samoin antoivat ymmärtää lääkäri C ja psykiatri D.
Lääkäri B, C ja psykiatri D kehottivat menemään töihin jos se vain on mahdollista ja niin pitkään kuin se on mahdollista.
A:lla olisi nyt todella tuskaiset paikat, jos olisi jäänyt saikulle kesäkuussa, koska kesätyö ja lukuvuoden aikana tehtävä työ olisi ollut historiaa. Ja yhden kuukauden sairausloman jälkeen olisi seurannut täydellinen taloudellinen pudotus. A olisi saanut mennä sossuun haukuttavaksi jne. ja ottaa mahdollisesti jonkin nykyistä raskaamman siivoustyön tms. A kyllä tietää millaista sossussa on, koska vietti siellä vuosia, eikä halua enää lisätraumoja.
Miksi psykiatri D on ollut niin ilkeä A:lle (oikeasti, eikä leikisti) ja miksi lääkärit B ja C ovat antaneet ymmärtää olemattomia? Kaiken kaikkiaan minkä mallin elämästä lääkärit ovat antaneet elämästä nuorelle kasvavalle ihmiselle? (Siirry superturbovaihteelle oravanpyörässä?) A ei ole saanut mitään itsehoito-ohjeita, ei neuvoja, ei lohdutuksen sanoja, eikä yhtään mitään, muuta kuin psykiatri D:n huudot siitä ettei tämä tiedä mitä olisi pitänyt tehdä.
Eikö antamalla näin jyrkkää kohtelua lääkäri voi aiheuttaa potilaalle vääriä itsesyytöksiä, riittämättömyyden tunnetta, itsevihaa jne. Onko tämä ok? Eikö lääkärejä saisi arvostella mistään, vain koska jokin normi tekee heidän toimintansa tilanteesta riippumatta, tai sen yksilölle parhaasta ratkaisusta huolimatta, sallituksi. Ja A vielä on kuulunut henkilöihin, joiden suorastaan täytyy pyytää lupa muilta lopettaakseen suorittamisen ja ainakin psykiatri D tietää tämän varmasti. Sanoi itsekin tuntevansa A:n tilanteen hyvin ja tietävänsä A:n suureksi itsensäpakottajaksi.
Niin ja vielä: A on kokeillut kaikenlaisia lääkityksiä, lapannut kaiken maailman testeissä, popsinut eri ruokia, lisäaineita, ja vitamiineja, urheillut vähän, ollut koko ajan töissä jne. jne. ja ollut vain 9kk saikulla viimeisen 10 vuoden sisään. Se on kovin vähän A:n mielestä suhteutettuna kiihtyneeseen exhaustioon joka on diagnosoitu monesti. Tosin vielä silloin kun A:n ainoa lähiomainen oli hengissä ja A:lle tuli rahaa yhdestä vakuudesta, A saattoi pitää muutaman kuukauden loman jolloin hän ensimmäisen ja viimeisen kerran palautui täysin normaaliksi viimeisen 10 vuoden aikana. A oli tätä ennen mm. 4 vuotta nukkumatta ilman jatkuvaa lääkitystä ja psyykelääkkeitä oli vaihdettu jo tuhat kertaa. A kyllä tietää mikä auttaisi parhaiten, mutta rakastavia lähiomaisia, joille kelpaisi itsenään, ei enää ole eikä tukevia tuttavia eikä ylimääräistä rahaakaan. On vain jatkuva pelko, huoli ja epävarmuus omasta elämästä ja psyykkisestä tasapainosta.
A kysyi psykiatri D:ltä että onko A ilmeisesti uhrannut elämänsä turhaan opiskelulle ja työlle ja luopunut niiden kustannuksella siis normaalista elämästä? Ja psykiatri D oli vaan että nii-in...
A:lla kyllä pyyhkisi paremmin jos olisi luotettava ja turvallinen ympäristö jossa testata ajatuksiaan ja olla arvokas sinänsä itsenään, mutta kun ei ole, vaan on vain netti ja lekurit...Jos ammattilaisetkaan eivät ymmärrä, miten A edes uskaltaisi lähestyä ns. normaaleja ihmisiä? Sitä voisi miettiä...A:n itsetunto on täysin A:n itsensä varassa, eikä vahvistuksen saaminen välillä olisi pahitteeksi.
Psykiatri D oli valmis kirjoittamaan pitkänkin sairausloman vaikka näki A:n ekan kerran neljään vuoteen. Ja siis A olisi palannut heti kesätyön jälkeen uudestaan arvioitavaksi, mutta tämä ei onnistunut, ei D:llä ollut aikaa eikä hän ohjannut A:ta kenenkään muun luokse, vaikka B ja C olisivat voineet kirjoittaa edes parin viikon saikun niin että A:n opiskeluvelvollisuudet olisivat edes helpottuneet...
Eikö ne oo antanu mitään troppia, että jaksaisit paremmin yli synkänvirran? Ootko ajatellu että asioita vois jättää myös huomis päivään? niinkuin sen opiskelun?
Muinoin droppasivat A:ta liikaakin sen sijaan että olisivat antaneet saikun. A pistettiin kokeilemaan toistakymmentä psyykelääkitystä, joista tuli mitä kummallisempia sivuoireita ja A:lla meni 4 vuotta ilman normaalia unta ja tämä tietysti hoidettiin lukuisilla eri unilääkkeillä. A:n saama psykiatrinen neuvonta oli surkeaa, A pomppi psykologilta psykiatrille, koulun ja yksityisen, sekä kävi ryhmissä jne. Mitään A:lle ei pystytty sanomaan mitä A ei olisi itse enemmän tai vähemmän jo kokeillut/opiskellut/lukenut jne.
A:n onnellisin päivä oli kun hän lakkasi olemasta yths:n lääkärien luoma elvis eli kävelevä pillerikaappi. Tämä tapahtui muinoin juuri itsekustannetulla sairauslomalla jonka A vietti isoäitipuolensa luona häntä samalla hoitaen. A:lla jäi silloin vakuudesta yli rahaa, jonka hän voisi käyttää normaaliksi tulemiseen (vuonna 2005). Mutta nythän ei ole enää rakastavaa lähiomaista, tukevia tuttavia, eikä lapsuudenkotia, on vain vuokrakoti ja oma ohut kukkaro.
Eikä opiskelua voi enää lykätä, koska silloin tukikuukaudet loppuu ja opinnot myöhästyy kai loputtomiin...
"Kukaanhan ei tunne omaa tilannettaan ja kroppaansa paremmin kuin A ja miksi hän valehtelisi tai kuvittelisi?"
Itsekin sinun pitäisi psykologiksi opiskelevana tietää, mitä mielen sairaudet tekevät. Silloin ei ole parhaimmillaan tunnistamaan omaa tilannettaan ja terveydentilaansa. Mieti esimerkiksi paniikkikohtauksia, niissä ei ole oikeasti mitään järkeä, tilanne ei vaadi niin suurta pelkoa ja ahdistusta kuin millaisena se ilmenee. Sama koskee lievemmässä määrin omaa kuvaa, ei se ole sairailla täysin kunnossa. Voit hyvinkkin valehdella, joko tietoisesti tai tiedostamatta, tilanteesi joko pahemmaksi tai paremmaksi kuin se onkaan. Varsinkin jos itselläsi on psykologitaustaa, tuo on helppoa. Jatkuva oireiden tarkkailu myös voi aiheuttaa ja voimistaa niitä, jolloin niistä tulee varmasti ihan todellisia. Jos todella paljon vauvaa toivova nainen pystyy psyykkaamaan itsensä niin "valeraskaaksi" että menkatkin jäävät tulematta, niin kyllä sinäkin onnistut ahdistusta, masennusta, muistikatkoksia ja paniikkihäiriöitä itsellesi aiheuttamaan ja lisäämään.
"A:n ainoa unelma on valmistua ammatteihin jotka vastaavat hänen persoonallisuuttaan: filosofiksi ja psykologiksi. Eikä ole halukas luopumaan tästä jonkin sosiaalidarwinismin vuoksi."
Millä perusteella et itse edistä parhaillaan tuota sosiaalidarvinismia? Ymmärrät olevasi sairas, mutta silti painat 110 lasissa koko ajan, koska on PAKKO. Uskotko tosissasi siihen että vain vahvat selviävät ja jos et tavoita unelmaa et ole vahva voittaja vaan heikko luuseri, joka voidaan lakaista yhteiskunnan maton alle ja hylätä kokonaan?
Mitäs sitten kun olet toteuttanut ainoan unelmasi? Oletko miettinyt onko tuo unelma sittenkään se mitä oikeasti haluat, vai onko sinut sosiaalistettu uskomaan niin, ja uskomalla tuohon, toimit oikeasti tietämättäsi itseäsi vastaan ja voit pahoin?
"Eikö marttyyri ole sellainen joka kerjää huomiota ja sääliä?"
Minä koen marttyyrin olevan juuri tuollainen, mutta sinä vaikutat tuolta. "...kehumaan muita ahkeriksi ja itseään laiskaksi." Etenkin tämä lause tukee tuota. Samoin se että et "ikinä valita mistään työpaikalla" ja teet töitä vaikka kuinka sairaana. Se voi olla että haluat itse sääliä itseäsi, etkä niinkään että muut sälisivät. Sairaana töitä tekevä työkaveri ei saa sympatiaani tai sääliä, koksa itse on valinnut niin. Tuo vain aiheuttaa minulle lisää työtä, koska sairaana tulee tehtyä enemmän virheitä ja sairaudesta riippuen saatan itsekin sairastua. Kunnioitan ja arvostan eniten sellaisia työkavereita, jotka oikeasti sairaana ollessaan jäävät kotiin hoitamaan itseään. Se on parhaaksi niin sairastavalle, työkavereille kuin työnantajallekin. Siinä että uhrautuu viimeisillä voimillaan teemään töitä koska on pakko, ei ole mitään kunnioitettavaa tai järkeä.
"...neuvontaa Kelan logiikasta."
Tässä asiassa kukaan ei voi auttaa. Kelan logiikka on parhaimmillaan silloin kun sieltä lähetetään kirje jo kuolleelle ihmiselle hänen nimissään että "valitettavasti kuolemanne johdosta emme voi maksaa teille tukia...".
Lääkäreitä et voi muuttaa, osa heistä on täysin sekopäitä, mutta sille et voi mitään. Ainut mitä voit, on etsiä uusi sinulle sopiva lääkäri.
"A kyllä tietää mikä auttaisi parhaiten, mutta rakastavia lähiomaisia, joille kelpaisi itsenään, ei enää ole eikä tukevia tuttavia eikä ylimääräistä rahaakaan."
Mikään maailman lääke tai ruokavalio ei tuo sinulle läheisiä ihmisiä, sinun itsesi on niitä hankittava. Jos arvostat työtä ja opiskelua enemmän kuin ihmissuhteita, niin sille ei kukaan muu kuin sinä voi mitään. Itse olet sanonut että kaikki voinat ja energiat menee töiden ja opintojen tekemiseen, eikä jaksamista riitä ylläpitämään ihmissuhteita. Ei sydänystäviä tuosta vaan synny, vaan vähitellen kaveruus muuttuu ystävyydeksi ja syventyy. Tuo kuitenkin vaatii panostusta ja aikaa.
"A:lla kyllä pyyhkisi paremmin jos olisi luotettava ja turvallinen ympäristö jossa testata ajatuksiaan ja olla arvokas sinänsä itsenään, mutta kun ei ole, vaan on vain netti ja lekurit."
Tuo tilanne voi näyttää sinusta loputtoman onnettomalta, mutta ei se sitä kuitenkaan ole. Kun alat arvostaa sinua itsenäsi, ilman että saat aikaan ja suoritat ja pärjäät, huomaat että muutkin alkavat arvostaa. Ja vaikka kukaan muu ei arvostaisi, sillä on uskomattoman suuri merkitys että SINÄ itse pidät itseäsi arvokkaana. Nyt et selkeästi sitä tee. Myös netti on hyvä juttu, sillä sen kautta voit löytää ystäviä ja kohtalontovereita tai vaan juttukavereita. Virtuaaliset ystävät eivät ole yhtään sen vähäisempiä kuin kasvokkain kohdatut.
A vaikuttaa minusta sellaiselta ikuiselta suorittajalta, jonka pitää koko ajan tehdä ja suunnitella ja opiskella ja suorittaa ja kaikki tämä oman jaksamisen äärirajoilla ja katkeamispisteen lähestyessä.
Jos et osaa itse helpata oikeesti, vaan yrität vielä väsyneenäkin suunnitella ja ohjelmoida töitä, palkkoja ja opintoja, niin et ole ilmeisesti vieläkään tarpeeksi uupunut.
Pysähtyminen on taito sekin. Joko sen osaa eikä lataa itselleen ylimitoitettuja suorituksia tai sitten jossain vaiheessa elämän iso käsi vaan pysäyttää.
Sairasloman taktikointi on varmasti asia, mikä ketä tahansa lääkäriä häiritsee. Eihän sairasloma ole vapaata, jota tilataan siihen ajankohtaan kun se on sopivaa. Sairaana jäädään kotiin hoitamaan itseään ja tulevat opinnot ja tulevat tulot selvitetään sitten kun niiden aika on.
Mistä voi tietää että jonakin hetkenä kuukauden sairasloma on liian lyhyt? Olisiko sitä siis pitänyt jonkun vanhan keissin perusteella kirjoittaa pidempään, ja kuinka pitkään, ja kuka sen arvioi? Lääkäri, ja sen se tekee silloin kun tapaa potilastaan. Olisithan voinut kuukauden sairasloman jälkeen mennä uudelleen lääkäriin ja sitten sitä saikkua olisi kirjoitettu lisää jos tarvetta olisi.
Kirjoittaja ei ole kuitenkaa työkyvytön ollut, kun on kerran työssä voinut käydä. Lisäksi etäopintoja, remontin hoitamista, asunnon alivuokralaisten asioiden hoitoa mitä kaikkee. Sähän suoritat ja suunnittelet koko ajan.
Kuinka masentunut ihminen jaksaa suunnitella tulevan talven työpaikkoja ja rahan tienaamista? Miksi pedagogisiin opintoihin pitää juuri tässä vaihessa lähteä? Kyllähän yliopistolla ehtii opiskelle vaikka kuinka paljon myöhemminkin. En oiken pidä vetoomuksesta, että tulevat oppilaat kärsivät opettajan huonosta kunnosta. Ei siitä ole vastuussa kukaan muu kuin opettaja itse. Ei pidä tosiaankaan lähteä opettamaan nuoria, jos ei ole siinä kunnossa että siihen pystyisi. Vaikka kuinka on tottunut olemaan kympin oppilas ja haluaa suorittaa kaikki opinnot yhtä putkea saman tien ja lähteä sitten työelämään pätemään.
En päässyt pitkästä kirjoituksestasi selville, että miksi et voi mennä yksityiselle lääkärille hakemaan sitä hoitoa mitä tarvitset jos et sitä vielä ole toiselta lääkäriltä saanut? Asia ei varmaan voi olla periaatteelllinen, kun omasta mielenterveydestä on kyse. Muutaman kympin pystyy varmasti maksamaan, varsinkin kun olet ollut koko kesän työssä.
Jos sulla riittää enerigaa nostaa keskustelu niinkin korkealentoiselle tasolle kuin lääkärin etiikka ja työtavat, niin silloin sulla on vielä tuota energiaa aika paljon. Tarkoitan että jos ja kun ihminen on tosissaan sairas ja voimat loppu, ei enää jaksa jankata jostain yksityiskohdasta. Marttyyria ei myöskään kukaan jaksa kiittää.
Pysähdy ja hiljenny hetkeksi, anna itsellesi aikaa ja lopeta suunnittelu.
Joo, no, ensinnäkin sotket asioita toisiinsa jotka ovat tapahtuneet vuosien säteellä toisistaan. Ja laki-palstan kirjoituksessa A antoi seikkaperäisesti syitä siihen miksi A ei ottanut saikkua silloin ja myös että A:lle luvattiin saikku myöhemmin.
A EI JUMALAUTA TAKTIKOINUT SAIRAUSLOMAANSA.
Odotusaika psykiatrillekin on aina 1,5kk-2kk, eli sinne ei noin vain kävellä pyytämään saikkua kun huvittaa. Eikä D ohjannut kenenkään toisen luo ja B ja C delegoivat päätösvallan D:lle aina lopuksi.
A ei ole tehnyt opintoja puoleen vuoteen! Tai jos teki tenttejä ei päässyt niistä läpi vaikka yritti tosissaan.
Pedagogisille on annettu tietty aika, jonka puitteissa ne pitää suorittaa.
A on yrittänyt pitää itsestään huolta niin paljon kuin mahdollista, mutta ei pysty kaikkeen yksin tai ei pysty enempään ilman saikkua. Eikä A ole pyytänyt lääkäreiltä kuuta taivaalta vai mitä?
Edelleenkin haista p tuosta marttyyri-kommentista. (se sopii vain teatteriin, tosielämä on kompleksisempaa)
Loppuunpalajat ovat sellaisia joilla jää sama levy pyörimään päälle ja joilla pöytä täyttyy muistilapuista ja joiden kirjoitus ja puhe on jännitteistä, paineista ja purkautuu miten sattuu. Lopuksi he löytävät itsensä tärisemästä pöytänsä äärestä, mutteivät uskalla lopettaa ja lopulta joku välittävä vie kai sairaalaan. Sairas ihminen ei tajua omaa parastaan eikä jaksa ajatella miten rationaalisen loogisen tarkasti pitäisi toimia. Sen sijaan hän pelokkaana ja uupuneena rönsyilee ja sekoilee sinne tänne. Toiminta tapahtuu kuin unessa ja vaikka hän luulee suoriutuneensa hyvin, on lopputulos todellisuudessa surkea. Totta kai A jankkaa asioita kun häntä kohtaan hyökätään, vai rohkaiseeko kirjoituksesi mielestäsi A:ta rakastamaan itseään enemmän ja ottamaan aikaa itselleen? Luuletko että A ei ole juuri nimenomaan kokenut elämässään tuollaista kyynisyyttä ja kritiikkiä ja sen takia on kuin kissa pistoksissa tai duracell-pupu, joka ei uskalla luottaa kehenkään tai siihen että elämä kantaa?
Juu, ja kuka ne päävuokralaisen velvollisuudet sitten hoitaa jollei päävuokralainen eikä kuule muuttokaan järjesty sormia napsauttamalla? (kokemusta kyllä on siitä miten on pyydetty apua tutultakin ja ennemmin tai myöhemmin olisikin pitänyt osoittaa kiitollisuutta luonnossa. Eli paskamaisia kokemuksia ja vittuilua riittää ellei rahaa ole ollut.) (eihän A olisi täällä kirjoittelemassa jos olisi rikas ja omaisi rakastavan, hyvän perheen, näin pskiatri D:kin totesi kun kesäkuussa nähtiin, että A:n ongelmat johtuvat perusturvallisuudeen vähyydestä/puutteesta)
Eikä A:lla ole työelämässä pätemisen tarvetta. Sen sijaan olisi kiva jos elämässä olisi edes se perusturvallisuus...
Niin, miten ihmiset jaksoivat keskitysleirillä vaikka olivat heikkoja ja masentuneita?
Tiedätkö, on paljon vaikeampaa olla kyynikon vastakohta kuin kyynikko? Eikä kyynisyys ole nykyajan älykkyyttä, vai mitä?
Mielestään A selitti työnsä aivot narikkaan-luonteen. Se on perinteistä liukuhihnatyötä lehtitehtaassa, eikä vaadi älyllisiä ponnisteluja, lisäksi se on ryhmätyötä. Kaikki muut työntekijät ovat suhteiden kautta löytäneet kesätyönsä, paitsi A, niin tämä maailma pyörii, valitettavasti... Myös taukoja on aika paljon, mutta työ on kuitenkin fyysisesti vaativaa. (Ja tuskin kesätyö on siis verrattavissa opettajan työhön mitenkään?) Jos A olisi ottanut minkätahansa muun kesätyön, hän ei olisi jaksanut sitä. A:lla on usemman vuoden kokemus tästä kesätyöstään.
Ja onko lääkärin etiikka korkea abstraktiotaso ajattelulle jonkun mielestä? On niitä kuule huomattavasti abstraktejampiakin ja jopa profaaneja...
Luulisi yksityisen lääkärin ihmettelevän, että miksi A ei ole saanut yths:ltä saikkua. Pakostahan selviää että A on yliopisto-opiskelija. Luulisi lääkärin epäilyjen heräävän varsinkin kun ei ole tavannut A:ta ennemmin. Ja näin siis huolimatta siitä että A ei saa ajatuksiaan ja asioitaan järjestykseen ja kuulostaa jo aika epämääräiseltä vasten tahtoaan. Lääkäreitä ne kaikki on ja A on oppinut ymmärtämään että ne ovat aika hanakoita suojelemaan toisiaan.
Ei se takaa mitään että iskee rahansa pöytään yksityisellä. Ei saikkua osteta.
Voisi myös kysyä mitä on yths:n ennaltaehkäisevä mielenterveystyö, jos sellaista ylipäätänsä edes on?
Ei itsesäälillä pötkitä pitkälle eikä sen inspiroimana pohdita sitä mikä on oikein ja väärin. Itsekurilla asioista selviää, kun ei ole tukijoukkoa. Itsesääliä varten pitäisi olla yleisö ja yleisöä A:lla ei tosielämässä ole. Tällainen nettitodellisuus ei kompensoi mitään todellisia ihmissuhteita ja tunteita. 10 vuotta A on elättänyt itsensä ja pyrkinyt muuttumaan vahvemmaksi ja paremmaksi ihmiseksi omin avuin ja olemalla ahkera. Ethän sinä tuntenut A:ta 10 vuotta sitten etkä voi pitää nykytilaa jonain loputtomana jatkumona? Etkä myöskään tiedä minkälaisiin abstrakteihin pohdintoihin A pystyy jos olisi normaali.
Myötätuntoa A ei ole oikeastaan ikinä saanut ja ei ilmeisesti saa nytkään. Ei ihme että nihilismi on monta kertaa vaikuttanut A:sta parhaimmalta elämänkatsomukselta, mutta A on isoäitipuolensa henkisen perinnön velvoittamana kuitenkin liian ihmisrakas siihen. Jos tämä kaikki tekee A:sta marttyyrin niin sitten se tekee. Hyvä juttu kun vihdoin joku osasi kertoa A:lle kuka tai mikä tämä oikeasti on. Vaikka luulisi kirjoittajankin tajuavan että jokainen meistä katselee muita ja maailmaa vain oman subjektiivisen havaintoapparaattinsa läpi?
Nyt näyttäis siltä, että olet täyden vuorokauden palstalla päivystänyt. Oletko saanut apua ja neuvoja joita pyysit? Vastauksia oletkin saanut, mutta ne eivät näytä sinua oikein miellyttävän.
Viestejäsi lukiessa tulee tunne, kuten itsekin jossain vaiheessa totesit, että olet kuin duracell-pupu, jolla käy kierrokset nyt liian lujaa.
Kuten sinulle on täällä jo usein todettukin, lähtee hyvä olo, oma mielenrauha ja työssä/opinnoissa/elämässä jaksaminen omasta itsestä.
Lääkärin kanssa kinastelu jostain joskus luvatusta sairaslomasta on lillukanvarsia.
Sinä olet potilas,jota lääkäri hoitaa oman asiantuntemuksensa perusteella. Sairaslomaa ei luvata, eikä sitä voi käydä sitten perimässä silloin kun se sinun mielestäsi sinulle sopii. Sairasloman tarve arvioidaan silloin kun tilanne sitä sairauden hoidon kannalta vaatii.
Toivon että selviät tilanteestasi ja että joskus hieman rauhoittuneen luet näitä sinulle kirjoitettuja viestejä uudelleen ajan kanssa.
Kyllä näissä ihmiset mielestäni ovat ihan vilpittömästi kirjoittaneet ja hyviä neuvoja antaneet.
Kuka edellisen viestin on mahtanut kirjoittaa? Ja mitä väliä sillä on jos A täällä päivystääkin? Ja käyhän A töissä, eikä suinkaan istu koneen ääressä koko ajan.
Olisi kiva jos edes yksi ihminen olisi todennut lääkärien käytöksen menneen metsään (muutoin kuin Kelan logiikan noudattamisessa). (Vaiko saako potilaita kohdella näin?)
Oma itse kaiken a ja o. Kuinka omaperäistä. Eikö olekaan niin että omaa minää ei voi yksinään ylläpitää ja ihminen tarvitsee muita ihmisiä? Ja että joskus yksilö on niin avuttomassa tilassa että muiden pitäisi ottaa hänestä vastuuta?
Luuletko että yksikään viesti sisälsi A:lle varsinaisesti mitään uutta? Tai jotain minkä kanssa saada konkreettisesti omaa tilannetta paremmaksi? Jos kaikki on vain A:n päästä kiinni, niin hulluksihan siinä tulee. (A ei katso saaneensa tarpeeksi kokonaisvaltaisia neuvoja, jotta uskaltaisi tehdä yksin ja tässä terveydentilassa radikaaleja jättiläispäätöksiä muutoksen eteen. Lähinnä on vain epäilty A:ta.)
Ja luultavasti A itse päättää mikä vastaus miellyttää ja milä ei?
Tänäillalla A menee lottoamaan. Wish me luck.
Sen jälkeen on kai kokeiltava onneaan uuden yths-lääkärin kanssa.
"Ethän sinä tuntenut A:ta 10 vuotta sitten etkä voi pitää nykytilaa jonain loputtomana jatkumona? Etkä myöskään tiedä minkälaisiin abstrakteihin pohdintoihin A pystyy jos olisi normaali."
Menneestä pystyy ennustamaan tulevaa. Jos takana on useita burnoutteja, eikä henkilö muuta ajattelutapaansa ja käyttäytymistään, niin lähes 100% varmuudella hän palaa loppuun ennemmin tai myöhemmin. Tässä ei ole kysymys siitä tunteeko ihmisen, vaan ihan kylmästä yleistyksestä, joka hyvin usein pitää paikkaansa.
En tiedä millaisiin abstrakteihin pohdintoihin olet pystynyt ennen sairastumistasi, mutta todennäköisesti et tule pääsemään enää sille tasolle. Masennus ja burnout jättävät jälkensä, varsinkin jos tilanne on toistuva. Mikäli mukaan tulee muistiongelmia, on selkeää että jotain on pielessä aivotoiminnassa, eikä se enää palaa täysin entiselleen. Tämä taas ei tarkoita että masentuneet olisivat tyhmempiä tai vajaita, vaan yksinkertaisesti sitä että he ajattelevat eri tavoin. Ehkä ovat empaattisempia, ottavat ihmiset huomioon paremmin, ovat kannustavampia, näkevät ongelmakohdat helpommin ja eivät pelkää puuttua niihin...
"Hyvä juttu kun vihdoin joku osasi kertoa A:lle kuka tai mikä tämä oikeasti on. Vaikka luulisi kirjoittajankin tajuavan että jokainen meistä katselee muita ja maailmaa vain oman subjektiivisen havaintoapparaattinsa läpi?"
Toki, tuo ylempänä kirjoittamani on vain minun kuvani sinusta, jonka olen kirjoituksiesi perusteella luonut. Minulle on aivan sama minkälainen olet. Mutta jos sinulle ei ole ystäviä, joista voit peilata omaa itseäsi ja nähdä itsesi toisten silmin, voi olla ehkä hyvä että mietit tuota muodostamaani kuvaa sinusta. Tarkoitus ei ole minulla (eikä lääkäreillä, psykologeilla tai psykiatreilla) kertoa sinulle minkälainen tai kuka olet, vaan antaa sinulle ajateltavaa jotta voit itse muodostaa kuvan itsestäsi. Jos ajatuksesi kiertävät ympyrää, voit saada itsestäsi täysin väärän kuvan, koska et jaksa/pysty/voi/osaa muodostaa tervettä ja laajempaa kuvaa itsestäsi. Jos päivästä toiseen hokee itselleen olevansa huono, arvoton ja onneton, niin ihan varmasti alkaa uskomaan tuota ja on huono, arvoton ja onneton! Tähän ei auta muu kuin muuttaa omaa ajattelutapaansa.
"Luulisi yksityisen lääkärin ihmettelevän, että miksi A ei ole saanut yths:ltä saikkua."
Miksi sinun pitäisi yksityiselle pitää selostaa tuo sekava sairasloman pyytämissotku, johon olet yths:lla törmännyt? Entä jos vain kertoisit kuinka paha olo on ja kuinka et jaksa, miten olet syötyt lääkkeitä ja sairastanut burnoutia ennenkin? Miksi sinun pitäisi sotkea omaan tilanteeseesi yths:n lääkärit ja heidän käytöksensä, kun tuo ei vaikuta sinun omaan hyvinvointiisi mitenkään jos toinen lääkäri hoitaa sinua? Entä jos et sanoisi että tulit yksityiselle pyytämään sairaslomaa koska et saanut sitä yths:ltä vaan sanoisit ettet yksinkertaisesti pysty odottamaan viikkoja tuossa tilanteessa? Kyllä se on ihan yleisessä tiedossa että terveydenhoitoon on pitkät jonot, mutta maksamalla saa apua nopeammin.
"Voisi myös kysyä mitä on yths:n ennaltaehkäisevä mielenterveystyö, jos sellaista ylipäätänsä edes on?"
Ei sellaiseen ole resursseja, kun ei edes kaikki akuuttia hoitoa tarvitsevat saa asianmukaista hoitoa.
Täytyykin muistaa sanoa psykiatri D:lle, lääkäri B:lle ja C:lle, jos A vielä heidät tapaa, että ei ollut joskus tarkoitus pahoittaa mieltä tai väittää vastaan, mutta minkä marttyyri luonteelleen voi. Touche.
Minkälaisia neuvoja tarvitset? Onko mikään tähän asti saamistasi neuvoista ollut hyödyllinen? Onko mitään sellaista neuvoa vielä tullut, joista olisi apua sinulle?
Linkkiin laitettu alkuperäinen viesti oli kyllä aika pitkä ja polveileva, onko ongelmasi yksi asia vai kovin monipiippuinen. En siitä ihan saanut selvää.
Jos hieman erittelist ongelmiasi pienempiin osiin, voisi tilanne alkaa itsestäsikin tuntua selkeemmältä.
Eihän tuollaisesta kirjoitus sekamelskasta ota mitään tolkkua,hitto kun asiat voi hyvinkin lyhyesti selvittää mikä ongelmana.
Siasus tuollainenko sitten on psykoloogina hä ! itse läpi käy ongelmia ja muita mutta kun luin aiempia tekstejä niin aloittaja on sekaisin.....
että uupuminen tulee usein niin monen asian summana, pitkän ajan kuluessa, ettei sitä voi useinkaan lyhyesti kertoa. Mitä tunnollisempi ihminen, sitä enemmän koettaa kestää vastoinkäymisiä ennen lopullista romahdusta. Siksi vastoinkäymisten ketjukin on usein tällaisella henkilöllä pidempi.
Tunnolliset ihmisethän tunnetusti uupuvat helpoiten, koska yrittävät väkisin jatkaa eivätkä osaa ajoissa olla itselleen armollisia. Ja kun kerran uupuu, saa helposti lisäongelmia, varsinkin jos on opiskelija (esimerkiksi opiskeluajan kesken loppumiseen tai rahaan liittyviä ongelmia).
Ymmärrän sinua hyvin. Opiskelija on sairastuessaan aika suojaton ja putoaa helposti turvaverkkojen ulkopuolelle. Lisäksi kun on vuosia uhrannut elämästään opiskelulle ja tinkinyt samalla elintasostaan ja vapaa-ajastaan (jos on samalla käynyt töissä, kuten sinä) jopa terveytensä kustannuksella, tuntuu todella julmalta, jos kaikki valuu sairastamisen takia hukkaan.
Olin vuosi sitten itsekin aika epätoivoisessa tilanteessa. Sairastuin, enkä lopulta kyennyt enää opiskelemaan enkä käymään töissä. Olin ollut pitkään ylirasittunut. Piste i:n päälle oli, kun onnettomat yhteensattumat kasaantuivat viimeisenä opiskeluvuotenani samaan aikaan, kun fyysinen terveyteni rapistui.
Oli todella epätoivoinen olo, kun tajusin, etten saisi tutkintoa ollenkaan aikaan vain siksi, että sairastuin väärällä hetkellä. Tuntui, kuin koko tulevaisuus olisi romahtanut samalla. Ja minulta puuttui tuossa vaiheessa vain muutama opintosuoritus, joita en kyennyt tuolloin tekemään.
Minulla oli kuitenkin välittäviä läheisiä, vaikka osa ystävistäni aiheuttikin pettymyksen ja etäännyin heistä. Mutta aivan yksin en jäänyt. Minulla on myös vanhemmat, joilta sain sen verran taloudellista apua ja lainaa, että sain asunnon ja ruoan kustannettua, vaikka en kuukausiin kyennyt tekemään mitään.
En edes yrittänyt hakea sairauslomaa, sillä minulla ei ollut voimia lähteä tappelemaan lääkärien kanssa. Minulla oli itselläni huonoja kokemuksia lääkäreistä. Tiesin myös, että opiskelijan on vaikea saada sairauslomaa, varsinkin, jos pitäisi samoihin aikoihin saada pakosta joitain opintosuorituksia läpi.
Minulla oli kuitenkin jo verikokein todennettavia fyysisiä muutoksia, joista sain sitten lääkärintodistuksen opiskelupaikkaani varten. Sen avulla sain lopulta ymmärrystä opiskelupaikastani sille, miksi opintoni olivat viivästyneet, ja sain luvan tehdä puuttuvat suoritukset, vaikka opiskeluaika olikin jo loppunut.
Prosessi oli kuitenkin hyvin raskas, enkä ole siitä täysin vielä toipunut. Elämä on kuitenkin huomattavasti helpompaa, kun pääsee opiskelijuudesta eroon ja normaalin sosiaaliturvan piiriin.
Neuvoni sinulle on: voisitko mitenkään pitää välivuoden? Todennäköisesti sinulla on kuitenkin sama tilanne, kuin minulla vuosi sitten, eli välivuotta ei voi enää pitää, tai jotkut opintosuoritukset (sinulla pedagogiset opinnot) jäävät lopullisesti suorittamatta. Mutta jos voit vielä kirjautua täksi lukuvuodeksi pois, tee se.
Sitten ei ole väliä, vaikka saisit potkut työstäsi sairauslomien tai virheiden takia, sillä olet sen välivuoden ajan käsittääkseni oikeutettu normaaliin työttömyysturvaan/toimeentulotukeen. Opintotukesi ei kulu silloin, koska et opiskele. Sitten hoidat itseäsi ja lepäät hetken, vaikka työttömyysturva ei olekaan siihen tarkoitettu. Mutta kaiken rankan jälkeen, mitä olet kokenut, olet todellakin ansainnut hieman lepoa. Tiedän, että tunnollisena ihmisenä kokisit siitä huonoa omatuntoa. Mutta usko minua, ansaitset tauon oravanpyörästäsi vaikka sitten väliaikaisen työttömyyden kautta, jos et sairauslomaa tarpeeksi saa. Lyhytaikainen työttömyys tuskin estää työllistymistäsi tulevaisuudessa.
Jos tauon jälkeen palaat takaisin yliopistoon, olisiko mitenkään mahdollista pyrkiä uudestaan pedagogisiin opintoihin? Vai onko siinä rajoitus, ettei toista kertaa voi opiskeluoikeutta siihen saada? Jos niin on, niin voisitko ajatella muuta, kuin opettajan uraa? Aikoinaan mielestäni oli myös jokin mahdollisuus pyrkiä opettajaopintoihin tutkinnon tekemisen jälkeenkin (jos vain opintopisteesi riittävät tutkintoon ilman niitä). En tiedä onko enää. Se kuitenkin maksoi, mutta jos tervehdyt valmistuttuasi ja saat jotain töitä, voit ehkä säästää sitä varten.
Vaali terveyttäsi, se on tutkintoakin tärkeämpää. Jos terveytesi menee kokonaan, et ehkä pysty enää toimimaan unelmiesi ammatissakaan.
Minäkin sain muuten uupumukseni keskellä hyvää tarkoittavia neuvoja, ettei mikään muu ole pakko kuin kuolla. Niin, miten sen nyt ottaa. Minun mielestäni pakko on kuitenkin saada sen verran rahaa että voi syödä ja saa katon päänsä päälle sekä riittävästi lepoa. Muuten voi tulla se kuolemakin, jopa oman käden kautta, sitten kun on täysin ihmisrauniona.
Elämä on kuitenkin aina tutkintoa tärkeämpi. Keskity ennen kaikkea selviämään ja hoitamaan itsesi kuntoon. Lääkäreitä voit vetää vastuuseen sitten, kun olet selvinnyt pahimmasta yli. Kun olet terveempi ja virkeämpi, sinua myös kuunnellaan paremmin. Näin ainakin omalla kohdallani huomasin.
Haleja sinulle ja voimaa selvitä tästä, vaikka sitten aivan pohjalla käyden, kuten joku totesi. Sieltä on suunta vain ylöspäin. Voi olla, että saat aivan uuden suunnan elämällesi ja rutkasti sisäistä voimaa. Sinä olet arvokas ja elämäsi on arvokas, vaikka sinulla ei olisikaan läheisiä (jossain vaiheessa saat varmasti vielä sellaisiakin) ja vaikka et koskaan saisikaan tutkintoa tai haluamaasi ammattia. Tiedät varmaan jo tämän. Joskus on kuitenkin hyvä, että joku muistuttaa kuinka tärkeää on rakastaa myös itseään.
Mielestäni oma virheesi, oli kun et ottanut alussa tarjottua sairaslomaa. Lyhyenkin sairasloman jälkeen voi tulla uudelleen vastaanotolle, ja saada siihen jatkoa. Jos samalle lääkärille ei pääse, voi niitä lääkäreitä löytää tk:sta tai muualta. Kun on sairas, silloin sairastetaan. Talous on sitten ihan toinen asia.
Itse olen ollut jo 2 vuotta pois yliopistolta, sairauteni vuoksi. Talous on ihan kuralla, ja joka kk jännitän, joudunko lähtemään asunnosta pois. Mutta silti,
on sairastettava, koska en pysty opiskelemaan saati sitten menemään töihin.
Jos lääkärille tulee tunne, ettet ole jäämässä lyhyelle saikulle, vaan ainoastaan pitkälle, kyllä se varmaankin antaa aihetta epäillä onko sairasloma tarpeellinen.
Itse olen ollut alussa todella lyhyillä pätkillä, ja nytkin max. on ollu 3 kk. mutta aina sitä on jatkettu, kun olo ei ole parantunut.
etten pystynyt sairauteni aiheuttaman väsymyksen takia opiskelemaan. En kuitenkaan päässyt enää kirjautumaan opiskelupaikastani väliaikaisesti ulos, koska olin opintojeni aivan loppusuoralla ja olin jo lisäajalla. Opiskelupaikkani säännöt eivät mahdollistaneet sitä.
Jos olisin keskeyttänyt opintoni, vaikka syynä olikin sairaus, olisin joutunut pyrkimään opiskelupaikkaani uudestaan pääsykokeen kautta ja tekemään osan tutkinnostani uusiksi. Se tuntui järjettömältä ja ahdistavalta, koska minulta puuttui tutkinnostani vain muutama kurssi, ja olen velkaantunutkin paljon opintojeni takia. Jos taas olisin hakenut sairauslomaa, en tietääkseni olisi sinä aikana saanut yrittää tehdä noita muutamaa puuttuvaa kurssia.
En siis ole aloittaja, mutta aloittajalla on ilmeisesti samantyyppinen tilanne. Toisin sanoen, tietyt opinnot on mahdollista suorittaa vain sinä vuonna, ei enää myöhemmin. Jos niitä ei juuri silloin pysty tekemään, ei pääse valmistumaan ammattiinsa. Jos saa saikkua juuri kyseisten kurssien alkaessa, ei ehkä pääse enää loppulukukaudestakaan niihin mukaan. Saikun aikanahan ei saa käsittääkseni opiskella.
Sinulla on ilmeisesti se onnekas tilanne, ettet menetä sairastumisesi takia mahdollisuutta tehdä tutkintoasi myöhemmin loppuun. Kun on opintojen aivan loppusuoralla, on ahdistavaa tajuta (kun jo pelkässä terveyden menettämisessä ja rahapulassakin on kestämistä), että menettää samalla mahdollisuuden valmistua ammattiinsa.