Kuntapoliitikkojen lukea tänään Hesaria. Voi syyllistyä rikokseen kun ottaa tukea yrityksiltä. Ryhtyy juoksupojaksi. Professorit varoittaa.
Kuntapoliitikkojen kannattaisi lukea tänään
Hesaria
5109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
esiin ja kuriin. Melkein peliäistyin Hesarin valtavaa revittelyä, vaikken päättävässä asemassa olekaan. Lapuallahan on asian perään kysymistä pidetty Pyhien häväistyksenä, jopa rikosilmoitukseen asti. Äkkiäpä maan tapa muuttui ja näistäkin asioista saa nyt kysyä ihan vapaasti.
Suomen Kuvalehden tuoreimpaan numeron jutussa Uskottavuus murentuu lukee mm. näin:
"Airaksinen ei usko pyyteettömään rahanjakoon.
- Jos esimerkiksi kuntatasolla aikoo saada jotakin aikaan, on ensin kartutettava puolueiden kassoja, filosofi sanoo ja jatkaa sarkastisella kysymyksellä: - Eikö oikeudenmukaisuusajattelukin vaadi sitä, että jos jotakin saa, pitää jotakin myös antaa?"
Niinpä niin. Jos puolueiden kunnallisjärjestöjen kirjanpitoa saisi lukea rinnan valtuuston pöytäkirjojen kanssa, löytyisi monelle 'kehittämispäätökselle' todelliset motiivit.
asiana pitäisin sitä, miksiköhän Lapualla on käytössä pääkaupunkiseutuakin tehokkaampia rakennusoikeuksia, kun maan saatavuuden ja asukastiheyden suhteen voisi kuvitella asian olevan päinvastoin.
Myllytiellä huomasin, että ahneus on koitunut rakentajan tappioksi. Ohikulkien tarkasteltuna ylirakennetun rivitalotontin epäedullisimmassa kohdassa olevat asunnot näyttävät tyhjiltä, eli voitot rakennusprojektista ovat saamatta.
kuin käärmettä pyssyyn. Olisi todella mielenkiintoista päästä näkemään, mitkä yritykset ovat olleet puolueille rahaa jakamassa.
Vielä perseet tervataan. mutta ei tiedetä vielä kenen.