Helluntailais-johtajat vievät

Suomen helluntailiikettä yhä ääri-karismaattisempaan suuntaan.

Onko tavallisilla rivijäsenillä mitään sananvaltaa?

Suurimmat vaikuttajatkin, kuten Veikko Manninen, Reijo Ruotsalainen ja Klaus Korhonen vastaavat toimintatavoiltaan äärimmäistä menestysteologiaa jossa torontolaisuuskin on jo lasten leikkiä.
He puhuvat erillä kielellä kuin toimivat.

Tuorein esimerkki on Klaus Korhosen tilaama Morris Cerullo huomiseksi Suomen suurimpaan helluntaiseurakuntaan.
Curillo on yksi äärimmäisen laidan menestysteologeja ja myös Veikko Mannisen saunakavereita.

Myös Ristin voitto vetää äärikarismaattista linjaa esim. toitottamalla erään toisen menestysteologin varoituksia nopeasta tuhosta ja kuukauden muonavarastoista.

Helluntailaisten "Koti-sivuja" hallinnoi Ruotsalainen ja se sivusto viittaa sisällöltään johonkin muuhun kuin perinteiseen helluntailaisuuteen.

Vaikuttaa siltä että ristiriita suuren jäsenistön ja johtajien toiminnan välillä on valtaisa ja jäsenistö onkin pelkkänä rahoittajana ilman kummempia murinoita.

Osa Suomen helluntaivaikuttajista toimii myös muissa ääri-karismaattisissa liikkeissä ja jotkut ovat siirtyneet "yksityis-yrittäjiksi".

19

329

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sananvalta

      >Onko tavallisilla rivijäsenillä mitään sananvaltaa?<

      Johtajat ovat jäsenten valitsemia.
      Totta on, että johtajien valinnassa yksilöuskovilla taitaa nykyisin olla vähemmän sananvaltaa kuin ehkä joskus aikaisemmin. Kirkottuminen lisää harvainvaltaa entisestään.

      Pienissä yhteisöissä, jollainen helluntailiikekin Suomessa ainakin toistaiseksi on, on valitettavan yleistä inhimillisten mieltymysten mukainen johtajiston valinta.
      Helluntailiike ei tässä suhteessa taida olla kuitenkaan pahimmasta päästä.
      Nepotismi ei tosin ole vieras helluntailiikkeellekään, vaikka sitä vastaan pyritään taistelemaan. Jäsenistön täydelliseen tasa-arvoon ja sen mukaisiin vaikutusmahdollisuuksiin on toki vielä matkaa.

      Suuri osa seurakuntien johtajista ja valtaenemmistö väestä on kuitenkin perushelluntailaisia, jotka vierastavat äärikarismaattisuutta ja muita perinteisen helluntailaisuuden vastaisuuksia. Itsenäisten seurakuntien ei tarvitse antaa rahaa "kirkon keskusrahastoon", vaan ne voivat käyttää varansa haluamallaan tavalla.
      Yksittäiset ihmiset ovat oikeustoimikelpoisina oikeutettuja antamaan varojaan, minne mielivät.

      • Paka.Nainen

        "Nepotismi ei tosin ole vieras helluntailiikkeellekään, vaikka sitä vastaan pyritään taistelemaan. "

        Harrastetaan kaikissa tippakunnissa, kaikissa muodoissa--> hyvä -veli-verkosto on tuttua kaikilla yhteiskunnallisilla tasoilla, mutta erityisesti se korostuu uskonnollisissa yhteisöissä.

      • ateistina helluntaiseurakunnasta? Ja valehtelet, kun sanot, ettei tiedetä ketä siinä " salaseurassa " on, ja nimet ja kuvat on julkaistu RV-lehdessä useaankin kertaan.
        * Ensinnäkään se ei ole mikään salaseura,vaan neuvoaantavien, veljespäivillä valittujen veljien ryhmä,ota asioista selvää, ennenkuin tolitat yhtään mitään, ja mieluimmin ole hiljaa, koska et voi tuntea h-serk. seurakunta järjestystä ollenkaan, oletkohan edes koskaan käynyt tilaisuuksissakaan?

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        ateistina helluntaiseurakunnasta? Ja valehtelet, kun sanot, ettei tiedetä ketä siinä " salaseurassa " on, ja nimet ja kuvat on julkaistu RV-lehdessä useaankin kertaan.
        * Ensinnäkään se ei ole mikään salaseura,vaan neuvoaantavien, veljespäivillä valittujen veljien ryhmä,ota asioista selvää, ennenkuin tolitat yhtään mitään, ja mieluimmin ole hiljaa, koska et voi tuntea h-serk. seurakunta järjestystä ollenkaan, oletkohan edes koskaan käynyt tilaisuuksissakaan?

        kysynyt tuon kyseisen ryhmän jäsenten nimiä useaan kertaan ja kukaan ei ole tiennyt, eikä ile tietty sitäkään, mikä instanssi ryhmän valitsee ja milloin.

        Et tiedä sinäkään heidän nimiään.

        Joku kertoi aiemmin palstalla, että ristinvoitossa on kerran nähnyt ryhmän kuvia, muttei nimiä, joten sanomasi ei pidä paikkaansa.

        "....vaan neuvoaantavien, veljespäivillä valittujen veljien ryhmä"

        Tuo sanomasihan tarkoittaa, että he ovat itse valinneet itsensä.

    • todé*

      :-o

      Osaatko sanoa, kenen kanssa Veikko Mannininen ei olisi ollut saunassa?

      • Sinänsä hupaisaa on se että osa liikkeen johtajista myös riitelee keskenään.
        Mannisen huoli koskee helluntaikirkkoa kai sen takia, kun se merkitsee ns. salaseurojen esim. vanhempien veljien pimeän vallan vähenemistä.
        Riitelyä varten on perustettu oikein yhdistyskin (Helluntaikansa ry.).

        http://www.helluntaikansa.fi/suomen_helluntaikansa_ry2.htm

        Yhteistä helluntaikirkolle ja sen ulkopuolella oleville paikallisseurakuntien yläpuolella oleville pimeille vallanpitäjille, kuten Manninen, on voimistuva karismaattisuuden ajaminen.

        Ristinvoitto on helluntaikirkon linjalla, eikä kai edes suostu julkaisemaan Helluntaikansa ry:n julkaisuja tai tiedotuksia.

      • todé*
        Pe.ku kirjoitti:

        Sinänsä hupaisaa on se että osa liikkeen johtajista myös riitelee keskenään.
        Mannisen huoli koskee helluntaikirkkoa kai sen takia, kun se merkitsee ns. salaseurojen esim. vanhempien veljien pimeän vallan vähenemistä.
        Riitelyä varten on perustettu oikein yhdistyskin (Helluntaikansa ry.).

        http://www.helluntaikansa.fi/suomen_helluntaikansa_ry2.htm

        Yhteistä helluntaikirkolle ja sen ulkopuolella oleville paikallisseurakuntien yläpuolella oleville pimeille vallanpitäjille, kuten Manninen, on voimistuva karismaattisuuden ajaminen.

        Ristinvoitto on helluntaikirkon linjalla, eikä kai edes suostu julkaisemaan Helluntaikansa ry:n julkaisuja tai tiedotuksia.

        sotke mannisveikkoa pimeisiin vallanpitäjiin, jookos?

        Miksi sinulle on niin tärkeää, ettet tiedä maakunnista kootun "piispainkokouksen" nimilistaa? Luulisin, että soitto vaikka puhj. joht. Ensio Hautakankaalle helpottaa? Hänen yhteystietonsa eivät ole salaisia, kuten esim. sinun ovat.

      • todé* kirjoitti:

        ole mitään käsitystä, siitä ketä kuuluu tuohon salaseuraan.
        Olen sitä jo moneen kertaan kysynyt ja kukaan ei ole tietoinen.

        Listaa ei ole myöskään ole netistä löytynyt.
        Ainoastaan johtaja kautakangas on mainittu.

        Tampereen Saalem on myös tilannut omilla voimillaan parantamisia tekevän tohtori Guy Pehin luokseen kuten toisessa ketjussa valitellaan.

      • Pe.ku kirjoitti:

        kiinnostunut hs:sta, tilaa RV-lehti, pysyt hieman ajantasalla, samaisessa lehdessä on julkaistu useaan kertaan näiden luottoveljien nimet ja kuvat, että sinun salaseurateoria on sun oma samakkosi!

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        kiinnostunut hs:sta, tilaa RV-lehti, pysyt hieman ajantasalla, samaisessa lehdessä on julkaistu useaan kertaan näiden luottoveljien nimet ja kuvat, että sinun salaseurateoria on sun oma samakkosi!

        tuokaan väitteesi ei pidä paikkaansa.

        Mulle on kerrottu että siellä on kerran ollut joukko kuvia ilman nimiä.

      • sinä peku
        Pe.ku kirjoitti:

        tuokaan väitteesi ei pidä paikkaansa.

        Mulle on kerrottu että siellä on kerran ollut joukko kuvia ilman nimiä.

        nakkelet noita mielipiteitäsi-?
        Ihmettelen samaa,kuin
        Mohikaanikin ja lisään,että
        kirjoituksistasi tulee esille
        selvästi jonkinlainen vaino
        uskovia kohtaan-haluat
        kaivella epäkohtia ja tuoda
        ne esille-sinulle voi käydä
        samoinkuin Saulukselle-
        toivottavasti!!!

      • todé* kirjoitti:

        sotke mannisveikkoa pimeisiin vallanpitäjiin, jookos?

        Miksi sinulle on niin tärkeää, ettet tiedä maakunnista kootun "piispainkokouksen" nimilistaa? Luulisin, että soitto vaikka puhj. joht. Ensio Hautakankaalle helpottaa? Hänen yhteystietonsa eivät ole salaisia, kuten esim. sinun ovat.

        että hän vaikuttaa olevan Helluntaikansa ry:n merkittävin taustavoima, kulumalla sen hallitukseen ja hän myös vastaa oman lehden pääkirjoituksesta.
        http://www.helluntaikansa.fi/suomen_helluntaikansa_ry2.htm

        Netmission keskustelupalstalta käy keskusteluista tosiaan ilmi että kyseinen yhdistys on pannassa Ristinvoitto-lehden taholta ja kai he siksi ovat oman lehden julkaisseetkin.

        Tarkoittaa käytännössä sitä että helluntailaisten päääänenkannattaja Ristin voitto, on tehnyt Mannisesta ulkopuolisen.

        Aikamoinen ristiriita tuo siis on ja Ristinvoitto näyttääkin olevan seurakuntien vähemmistön eli helluntaikirkon seurakuntien yhdistymislinjaa ajava.

        oli Keuruun konferenssissa opettamassa tänäkin kesänä. Ei hän mikään ulkopuolinen ole, eikä kukaan hänestä sellaista saa tekemälläään, vaikka onkin lähtenyt omille teilleen.
        Muuten, olen satavarma, ettei mene pitkääkään aikaa, kun Veikko palaa "isiensä taloon". Kestää vielä vähän aikaa, kun hän myöntää tehneensä harha-askeleen. :-)

        Siis Ristinvoitto edustaa sitä linjaa että seurakunnat liittyisi kirkkoon ja mainitsemani "vähemmistö" tarkoittaa niitä jäsenistöltään noin kymmenesosaa helluntailaisista.

        Todellisuudessa jäsenistä varmaan valtaosa ajattelee yhdistymisen puolesta ja Ristinvoitto ei muutoin olisi sitä lähtenyt ajamaan.

        Manninen, helluntaiveljet ja muutamat muut joilla on omat vallanhalunsa ovat vaan pieni, mutta tällä hetkellä vielä vaikutusvaltainen joukko, joka haluaa mennä entisellä salailun tiellä käyttäen pimeää valtaa, yhdistyslain mukaan itsenäisiä seurakuntia vastaan.

        kyseessä ei ole vallan halu. Hänellä on karismaa ilmanko, että sitä tarvitsisi nyhtää alkamalla ajaa herätysliikettä takaisin 50 -luvulle.

        Kuuntelehan iltojesi iloksi, ja opiksesi, Veikon opetuksia. Niitä löytyy täältä netistäkin vaikka kuinka, sieltä kamalasta Netmissionistakin.

        Veikko on jeeeees!

      • sunnyriver
        Pe.ku kirjoitti:

        Siis Ristinvoitto edustaa sitä linjaa että seurakunnat liittyisi kirkkoon ja mainitsemani "vähemmistö" tarkoittaa niitä jäsenistöltään noin kymmenesosaa helluntailaisista.

        Todellisuudessa jäsenistä varmaan valtaosa ajattelee yhdistymisen puolesta ja Ristinvoitto ei muutoin olisi sitä lähtenyt ajamaan.

        Manninen, helluntaiveljet ja muutamat muut joilla on omat vallanhalunsa ovat vaan pieni, mutta tällä hetkellä vielä vaikutusvaltainen joukko, joka haluaa mennä entisellä salailun tiellä käyttäen pimeää valtaa, yhdistyslain mukaan itsenäisiä seurakuntia vastaan.

        Silloin kun alkoi syntyä juopaa, jossa sitten toiselle puolelle asettui Helluntaikirkko, toiselle puolelle Ristin kansa, Jumala pitkään rukoilutti, että juopaa ei pääsisi syntymään. Samoin jouduimme usein olemaan väittäjinä,
        kun vasta uskoontulleet ja palavat nuoret halusivat pitää kokouksiaan,
        vanhemmat taas halusivat perinteistä rauhallista menoa.
        Mutta repeämä siitä tuli, ihan turhaan. Joillakin paikkakunnillahan repeämä on jo ssaatu korjattua.
        Muistan, kuinka joskus surin tuota jatkuvaa kiistelyä
        Silloin Jumala lohdutti:
        "30 vuoden päästä on vain ylistäjiä! Vanhemmat ylistävät Jumalaa taivaassa
        ja nuoremmat maan päällä!"
        Mutta sikäli tuo jakauma on surullista, että se vie helluntailta herätyksen
        voiman. Vanhemmalla väellä on aikaa ja rutiinia rukoilla ja taistella,
        nuorilla taas intoa evankelioimiseen. Nyt nämä ryhmät kiistelevät
        keskenään musiikista ja muusta. Ja piru sen kun nauraa...

    • sunnyriver

      Puhut äärikarismaattisuudesta, eli äärimmäisesn suuresta armolahjojen toimimisesta surakunnassa.
      Voi kun ne toimisivatkin, monta kertaa kokoukset ovat niin tasaisen tasaista kaavaa, että joskus Herra huokasi omalla paikkakunnallamme:
      Täällä ei tarvita kahta luterilaista seurakuntaa!
      *
      Mitä menestysteologiaa on se, että julistaa nopeaa tuhoa ja kuukauden muonavarastoa?
      Muistaakseni se muonavarasto on Suomen viranomaisten suositus.

      • todé*

        koetaan helluntaiherätyksessa epäterveenä ilmiönä, eikä menestystelogia sellaisena, kuin se esim. jenkkilässä ilmenee, kuulu Suomen helluntaikirkkojen "terveeseen oppiin".

        Haepa käsiisi RV -lehti viime viikolta (nro 32), jossa Esa Hyvönen nimeää mm. Benny Hinnin "uskon nimissä tuotteistetun bisneksen" julistajaksi.
        Hyvönen ruotii selvin sanoin asiaan liittyvien teemojen "logos" ja "reema" väärinkäyttämistä:
        "uskon liike väittää, että aistitiedon ulkopuolelta tuleva ilmestystieto antaa Raamatun jakeille uusia merkityksiä.".
        Hyvönen uskaltaa jopa asettua vastahankaan jenkkilän suurimman (helluntai ?) seurakunnan johtajan julistuksen kanssa väittämällä, että ko. srk johtaja julistaa positiivista ajattelua.

      • Elikä köyhä leski tulis antaa kaiken Cerullolle ja kuolla pois nälkäkuolemalle.

        Mutta takaisin armolahjoille jotka ei toimi Saalemissa eikä ylensä Helluntaiseurakunnissa ja jos jossain on oikea Profetta niin häntä ei kuunnellaan kun johtajat haluaa cerrullot että voi saada kikkiä heistä ja heidän hengistä ja olla kansan suosiossa jotka huuta Jumalalle mix veit meidät kuivaan erämaahan egyptin ekstrimin ja elämys toronton herätyxestä ja sen hengestä???????????????

        . Ja sen takia ei kunnelláan armoprofettaliset sanomat että heitä ulos Cerullot suomesta että tulis Herätystä ja synnintuntoa joka saastainen seurakunta tarvitse.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      332
      664
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe