Olen jo kauan ollut uskossa. Joskus kuuluin hellareihin mutta niinä vuosina en moneen ihmiseen tutustunut, kokouksissa istuin ahkerasti. Oli minulla myös tehtävä seurakunnassa jota hoidin säännöllisesti ja siellä yhteen ihmiseen tutustuinkin. Tuo ystäväni erosi helluntaiseurakunnasta, osasyynä varmaan eräs uskovainen joka oli pettänyt hänen luottamuksensa ja juorunnut ystäväni henkilökohtaisia asioita ulkopuolisille.
Minulle tuotti vaikeuksia yhdistää arki ja usko. Olisin halunnut kertoa uskosta lähimmäisille ja pyytää tilaisuuksiin mukaan mutta minua inhottiin ja vihattiin usein juuri helluntailaisuuden takia. Seuraani välteltiin ja yritettiin estää toisiakin puhumasta kanssani. Olin kuulemma käännytystyöntekijä vaikka en ole ketään yrittänyt käännyttää.
Mielestäni en koskaan tuputtanut uskoani. Seurakunnassa kylläkin usein kaikui kehoitus näyttää väriä ja saarnata sopivalla tai sopimattomalla ajalla. Mutta nuo kehoittajat taisivat olla eläkkeellä tai saarnaspöntöissä ja sopivalla etäisyydellä siitä vihamielisyydestä mikä joissakin tavallisissa työpaikoissa ja opiskelupaikoissa vallitsee.
Lapsuuteni ja nuoruuteni oli ankeaa ja kotikasvatus ankaraa. Uskovaisia vanhempani eivät olleet mutta ahkerasti kurittivat muutenkin arkaa lastaan. Kasvatuksen aiheuttamia vammoja olen yrittänyt parannella näihin päiviin asti mutta usein mieleen nousee häpeän tunteita ihan turhista asioista.
Jossakin vaiheessa siis väsyin helluntaiseurakuntaan kuulumiseen ja erosin sieltä. Jeesusta en ole koskaan jättänyt eikä ole aikomustakaan. Kuuntelen Radio Deitä ja katselen TV7:ää ja maksan jopa kymmenykseni TV7:n hyväksi koska en ole saanut etsityksi kotiseurakuntaa.
Tarkoitukseni on jo pitkään ollut hakea kotiseurakunta mutta en ole jaksanut monissa seurakunnissa käydä. Ajatus siitä että pitäisi esittäytyä seurakunnalle tuntuu vastenmieliseltä. Ne vuodet jotka olin seurakunnan jäsen, en saanut yhteyttä ihmisiin, seurakunta sai minulta kyllä ihan reilusti rahaa koska silloin minulla meni vielä aika hyvin.
Koin helluntaiseurakunnan hyvin perhekeskeisenä ja itse en ole perheellinen. En ole myöskään kauhean sosiaalinen ja ulospäinsuuntautuva vaan paremminkin syrjäänvetäytyvä mikä nykymaailmalle on kauhistus - lieneekö seurakunnallekin?
Muistan myös paljon hyvää helluntaiseurakunnasta: raamattutunnit, ehtoolliskokoukset, ylistyskokoukset. Mahdanko koskaan saada aikaiseksi että uudelleen liittyisin johonkin seurakuntaan?
Minulle tuotti vaikeuksia yhdistää arki ja usko. Olisin halunnut kertoa uskosta lähimmäisille ja pyytää tilaisuuksiin mukaan mutta minua inhottiin ja vihattiin usein juuri helluntailaisuuden takia. Seuraani välteltiin ja yritettiin estää toisiakin puhumasta kanssani. Olin kuulemma käännytystyöntekijä vaikka en ole ketään yrittänyt käännyttää.
Mielestäni en koskaan tuputtanut uskoani. Seurakunnassa kylläkin usein kaikui kehoitus näyttää väriä ja saarnata sopivalla tai sopimattomalla ajalla. Mutta nuo kehoittajat taisivat olla eläkkeellä tai saarnaspöntöissä ja sopivalla etäisyydellä siitä vihamielisyydestä mikä joissakin tavallisissa työpaikoissa ja opiskelupaikoissa vallitsee.
Lapsuuteni ja nuoruuteni oli ankeaa ja kotikasvatus ankaraa. Uskovaisia vanhempani eivät olleet mutta ahkerasti kurittivat muutenkin arkaa lastaan. Kasvatuksen aiheuttamia vammoja olen yrittänyt parannella näihin päiviin asti mutta usein mieleen nousee häpeän tunteita ihan turhista asioista.
Jossakin vaiheessa siis väsyin helluntaiseurakuntaan kuulumiseen ja erosin sieltä. Jeesusta en ole koskaan jättänyt eikä ole aikomustakaan. Kuuntelen Radio Deitä ja katselen TV7:ää ja maksan jopa kymmenykseni TV7:n hyväksi koska en ole saanut etsityksi kotiseurakuntaa.
Tarkoitukseni on jo pitkään ollut hakea kotiseurakunta mutta en ole jaksanut monissa seurakunnissa käydä. Ajatus siitä että pitäisi esittäytyä seurakunnalle tuntuu vastenmieliseltä. Ne vuodet jotka olin seurakunnan jäsen, en saanut yhteyttä ihmisiin, seurakunta sai minulta kyllä ihan reilusti rahaa koska silloin minulla meni vielä aika hyvin.
Koin helluntaiseurakunnan hyvin perhekeskeisenä ja itse en ole perheellinen. En ole myöskään kauhean sosiaalinen ja ulospäinsuuntautuva vaan paremminkin syrjäänvetäytyvä mikä nykymaailmalle on kauhistus - lieneekö seurakunnallekin?
Muistan myös paljon hyvää helluntaiseurakunnasta: raamattutunnit, ehtoolliskokoukset, ylistyskokoukset. Mahdanko koskaan saada aikaiseksi että uudelleen liittyisin johonkin seurakuntaan?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olet kuvannut kirjoituksessasi hyvin sekä menneitä vaiheitasi että nykyistä elämäntilannettasi. Pystyn jotenkin samaistumaan niihin, vaikka en ole kulkenut samoja polkuja.
Arjen ja uskon olen itse yhdistänyt siten, että haluan olla sama ihminen eli oma itseni kaikkialla. Aina ei ole ollut niin, vaan olen kulkenut melkoisen taipaleen nykyiseen ajatteluuni ja siitä seuranneisiin asenteisiin ja toimintaan.
'Olla ihminen ihmisten joukossa' ei ole aina helppoa, jos on syrjäänvetäytyvä luonteeltaan ja haavoittunut sisimmältään kuten sinä kerrot olevasi.
Jeesuksesta sanotaan, että Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa (uudempi käännös).
Minulle se tarkoittaa, että saan olla sellainen kuin olen uskonnollista pakkopaitaa pitämättä. Minun ei tarvitse tehdä mitään pelastuakseni eikä olla kaikkien mieliksi.
Ei myöskään tehdä Herralle tai seurakunnalle mitään pakosta. Saan tehdä vapaaehtoisesti ja iloitsen siitä.
Toki on hyvä pysyä hyvissä väleissä kaikkien ihmisten kanssa, mikäli itsestä riippuu.
Sinun ongelmasi uskomattomien omaistesi kanssa ei ole ilmeisesti ollut sinusta riippuvaista ja voit sen tähden kuitata sen uskovan osaasi kuuluvaksi lisämeriitiksi.
Tiedän, mistä puhun, koska olen kokenut samaa.
En pidä opetuksesta, jolla jokaisesta uskovasta yritetään tehdä toistensa klooneja.
En liioin vaatimuksesta todistaa "sopivalla ja sopimattomalla ajalla" miten itse mielii.
Ajan voi nähdä sopivaksi tai sopimattomaksi hänen kannaltaan, jolle todistaa. Sopivia tilaisuuksia syntyy itsestään ilman väkisin vääntämistä.
Vapaana oleminen on autuutta, jota soisi jokaisen uskovan kokevan. Tuskin sinulle tarvitsee toistaa Raamatun sanoja "vapauteen Kristus vapautti meidät, älkää olko ihmisten orjia". Sanonpa nyt kuitenkin, koska nousivat mieleeni.
>>Mahdanko koskaan saada aikaiseksi että uudelleen liittyisin johonkin seurakuntaan?
Kiitos vastauksestasi.
Minulla ei ole enää aikoihin ollut sellaista "todistamispakkoa" jonka vallassa silloin elin kun ahkerasti kuljin hengellisissä tilaisuuksissa. Rukoilen ja pyydän Jumalan johdatusta kaikissa elämäni asioissa ja myös sitä että tulisi luontevia tilanteita kertoa uskon asioista ja mieluiten niin että ne tulevat toisen ihmisen aloitteesta. Hiljattain oli keskustelua uskon asioista erään työtoverin kanssa, sain lainata hänelle hengellistä luettavaa ja yhteystiedotkin ollaan vaihdettu. Vuosien varrella menetin monta ystävää siten jos lahjoitin hengellistä materiaalia tai pyysin mukaan kokoukseen. Ehkä olen huono todistaja kun odotan vain näitä Jumalan järjestämiä tilanteita, mutta en aivan välttämättä tahdo että minua aletaan inhoamaan ja välttelemään tyrkyttämisen takia.
Elän tavallista elämää jonka keskipisteenä on Jeesus mutta en tätä toitota joka paikassa, rukoilen että osaisin elää siten että näistä asioista kysyttäisiin ja rukoilen myös viisautta näihin tilanteisiin. Olen pyytänyt Jumalan johdatusta myös että löytäisin seurakuntakodin mutta en ole kovin paljon jaksanut kulkea etsimässä vaan olen enemmän täällä kotona kuunnellut netin välityksellä saarnoja.
Jos etsit helluntaiseurakuntaa, mene lähimpään. Jos etsit luterilaista seurakuntaa, mene lähimpään. Jos etsit vapaakirkollista seurakuntaa, mene lähimpään.
Jumala tahtoo jokaisen uskovan elävän yhteydessä Häneen myös uskovan oman paikkakuntansa paikallisseurakunnassa. Koska et ole itsekään täydellinen, et löydä koskaan täydellistä täydellisten seurakuntaa. Sen jos muistat, niin kotiudut nopeammin uuteen kotiisi.
johdatusta asiaan,ja näistäkin seurakunnista valiten sen,
jonka toteat olevan lähimpänä Jumalan sanaa.
Onhan tuo ohje ihan käytännöllinen, mutta ei se lähin seurakunta aina välttämättä ole se "oikea". Kyllä kai täytyy itse kokea paikka "kodiksi"?
Asiasi ovat monessa suhteessa hyvin. Sinulla on tärkein hallussasi eli elämäsi keskipiste on oikea, Jeesus.
Minusta todistamistilanteita ei tarvitse odottaa ollenkaan. Niitä tulee, jos on tullakseen.
Jumala ei ole automaatti, josta haetaan todistamistiketti, jotta päästäisiin todistamaan uskosta. Mielestäni koko sanonta "todistaa omasta uskostaan" on pielessä. Todistaminen on Kristuksen todistajana olemista. Se voi hyvin olla äänetöntä. Arvelen, että uskostaan melua pitämättömät uskovat ovat parempia Kristuksen todistajia kuin joka paikassa päätään aukovat (anteeksi alatyylinen ilmaus) käännyttäjät.
Olisi mielenkiiintoista keskustella enemmänkin, mutta aikani on valitettavasti rajallinen. Käyn silloin tällöin katsomassa, mitä palstalle kuuluu enkä ehdi aina vastata heti. Koetan katsoa, jos sinulla on lisää kerrottavaa. Ihmettelin, ettei kukaan palstan vakiokirjoittajista ollut kiinnostunut sinusta ja kirjoituksestasi, joka oli mielestäni asiallinen ja antoi minullekin lisää ajateltavaa. Kiitos siitä.
Siunausta sinulle kaikessa!
Lainaan Tapio Nousiaisen "Yksi ainoa elämä" -kirjasta kohdan sivulta 119: "Sinun tulee näyttää värisi ja tunnustaa olevasi Jeesuksen oma. Jo tänä iltana tai viimeistään huomisaamuna sinun on tunnustettava uskosi kotona perheväelle, koulussa koulutovereille, työpaikalla työnantajalle ja työtovereille tai muualla missä sitten vietätkään päiviäsi".
Kuinka moni on tehnyt juuri noin heti kun on tullut uskoon? :) Myönnän että minä en ole onnistunut tässä kaikessa. Tapio Nousiainen kai oli lainoppinut, olisiko sillä syynsä tuon kirjoituksen vaativuuteen ja ehdottomuuteen? Mutta kyllä helluntaiseurakuntaan kuuluessani koin samanlaista vaatimusta usein sellaisten ihmisten taholta jotka olivat jo työelämän ulkopuolella, vaadittiin että pitää tunnustaa värinsä...
Tiedän kyllä että sanotaan että siitä saa voimaa kun tunnustaa uskonsa Jeesukseen. Jos joku on rohkeasti tunnustanut uskonsa, niin varmaan olet tehnyt ihan oikein ja siunausta elämääsi. Itse olen ollut niin heikko uskova että en ainakaan heti uskoon tultuni kertonut ihan kaikille tulleeni uskoon, kerroin tilaisuuden tullen jos tilaisuus joskus tuli.
Luulen, että Nousiainen on kirjaa kirjoittaessaan ollut uskossaan vielä ala-asteella.
Ei niin, että itse kuvittelisin olevani yläluokilla. Ehtoja on tullut ja luokalle jäämisiäkin hengellisessä mielessä. Onneksi Herran tiellä on oikeus suorittaa ehtonsa tai tarvittaessa tuplata. Hän ei jätä 'luokallejäänyttäkään'. Ajan tullen Hän nostaa.
Tuli tässä taas mieleen yksi Raamatun kohta:
"Herra tukee kaikkia kaatuvia ja kaikki alaspainetut Hän nostaa".
Miikan kirjassa on myös ohjetta:
6:8 Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä hyvä on; ja mitä muuta Herra sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä oikein on, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?
Nöyryys ei ole mielistelevää nöyristelyä, minkä varmaan tiesitkin.
Pakko on pakkoa ja Herramme ja minä vihaamme pakkoa.
'On tehtävä sitä ja tätä', 'on oltava sellainen ja tällainen' jne ovat pakkoja (pakottamista).
Ne ovat niitä raskaasti kannettavia kuormia, joita muutamilla on tapana asettaa toisten kannettaviksi ilman, että itse kosketaan sormellakaan niihin.
Minusta sinä ole toiminut oikein eli todistanut tilaisuuden tullen. Se juuri on evankeliumin vapautta.
pelastukseen löytyy oikeasta uskosta, ei siitä, mihin järjestöön ihminen kuuluu. Perustelen sen näillä Jeesuksen sanoilla.
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
Eli on vain yksi usko, joka perustuu siihen sanaan minkä Jeesus opetti. Mikäli ihminen etsii ihmisoppeja opettavista "seurakunnista", hän kastoo ylen Jeesuksen julistaman totuuden, ja sellainen usko vie kadotukseen.
Tämä on yksinkertainen mutta varma asia.
Kai se on niin että rajat tuovat turvallisuutta, ainakin jonkinlaista... Kun itse olen kokenut ankaraa kasvatusta kotona niin tietysti piti hakeutua helluntaiseurakuntaan jossa myös rajat tiukasti määritellään. Ja sitten kipuilin noiden edellä mainitsemieni pakkojen ja sääntöjen kanssa, siinäkin elämäni toisti samaa kaavaansa: pakko sitä ja pakko tätä... Mutta onneksi ei ole pakko ikuisesti jatkaa samaan malliin. Tietysti elämä olisi ollut helpompaa jos olisin oivaltanut nämä asiat jo monta vuotta sitten mutta turha tuota enää on murehtia. Ehkä sitä itse ymmärtää jotakin toista kompuroijaa paremmin kun on erehdyksien ja kompastelujen kautta tätä uskonelämää opiskellut?
Jos joskus menneisyydessä "väärällä hetkellä" tarjosin hengellistä materiaalia tai pakon ajamana pyysin mukaan hengelliseen tilaisuuteen niin olen lohduttautunut sillä että Jumala voi kääntää siunaukseksi myös minun virheeni. Oikeastaan en tiedä, voiko se edes olla virhe tarjota hyvää sanomaa toiselle? Haluaisin kyllä enemmän näin tehdä ja vuosien mittaan ainakin sukulaiset ovat tällaista "ahdistelua" saaneet osakseen varsinkin silloin kun olin vielä nuori uskova. Mutta onhan meillä nykyisin TV7 ja Radio Dei, monilla on ainakin mahdollisuus kuulla hyvä sanoma myös näiden kautta.
Niin. Sitä hengellistä kotia olen jo pitkään etsinyt, ainakin rukouksessa. Ystäväni ovat nykyään lähes kaikki ei-uskovia ja rukoilen että he kiinnostuisivat uskon asioista. Olen kyllä heille kertonut että uskonasiat varsinkin muutama vuosi sitten olivat elämässäni tosi tärkeässä asemassa, ovat kyllä edelleen mutta en samalla tavalla istu monta kertaa viikossa hengellisissä tilaisuuksissa vaan elämäni on hyvin pitkälti tavallista elämää.
Etsi oman paikkakuntasi uskovia, jotka kokoontuvat esim. kodeissa. Ehkä niitä löytyy?
Katso näistä linkeistä, mitä merkitsee seurakuntayhteys ja miten sen voi saada toimimaan:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
ja
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa
Siunausta!
____________
"Älkää kadotustuomiota lausuko niin ei teillekään kadotustuomota lausuta"
Tuo neuvosi etsiä kodeissa kokoontuvia uskovia oli hyvä neuvo edellyttäen että ne uskovat jotka kokoontuvat kodeissa ovat yhteydessä paikkakunnan muihin uskoviin ts. paikkakunnalla jo toimivaan seurakuntaan. Vaara on siinä että jos joku herkkä uskova ajautuu eriseuraan ts. lahkoon, voi siitä olla seurauksena vilpittömän uskovan Kristuksesta ja näin uskosta loitontuminen. Hän joutuu ehkä väärän opetuksen piiriin.
On hyvin tärkeätä että uskovat kokoontuvat yhteen rakentumaan yhteisestä uskosta, ei kritisoimaan ja vikoilemaan rekisteröityjä virallisia seurakuntia ja niiden työntekijöitä. Tällaisia kritisointi "uskovien kotikokouksia" on vähän joka paikkakunnalla. Näitä tällaisia kokoontumisia tulisi vilpittömien ja herkkien uskovien (ja kaikkien uskovien) välttää.
Uskovien yhteyttä Jumalan seurakunnan näkökulmasta !!!
Kaikki uskonsuunnat ovat toisiinsa nähden ulkopuolella uskonsuuntien. Uskonsuunnissa ei yleensä hyväksytä kaksoisjäsenyyttä. Jos helluntailainen tahtoo liittyä vapaakirkkoon, on hänen erottava helluntaiseurakunnasta. Samoin toisinpäin. Heidän käytäntönsä tässä suhteessa on rehtiä ja vakaumuksellista. Eihän ole rehellistä olla kahden tien kulkija. Yksi uskovien yhteys tulee riittää. Yksi kasvupaikka niille, jotka ovat tulleet uskoon ja sen jälkeen kastetut upotuskasteella vedessä Jeesuksen Nimeen. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu…” Mk. 16:16. ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen…” ”… jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi …” Apt.2:38,41.
Paikasta toiseen juokseminen on epätervettä uskoa.
”Yhteiskristillisyys” ei ole Raamatun tarkoittamaa uskovien yhteyttä (Joh. 17:20-23), vaan siinä ”sekauskonnossa” kristityt pysyvät kirkoissaan ja yrittävät kurkottaa toistensa kättä raja-aitojen takaa. Raamattu kehottaa toisenlaiseen toimintaan: ”Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.” Ilm. 18:4-5.
Jumala kutsuu omiaan irti hajaannuksesta. 2 Kor. 6:14-18.
Meidänkin tulee toimia ulkopuolella uskonsuuntien, mutta teemme sen Raamatun tarkoittamassa mielessä ilman yhteiskristillistä ekumeniaa: Rakennamme uskovien yhteyttä pyhien välille ilman seurakuntarajoja. Se on kokonaan eri asia kuin rakentaa yhteyttä yli seurakuntarajojen. Emme hyväksy erottavia nimikylttejä eli raja-aitoja. Jokaisen tulee astua ulos uskovia erottavien raja-aitojen sisältä, eikä enää palata sinne.
Raamatun mukaan jokaisella paikkakunnalla on vain yksi Jumalan srk. Me rakennamme sitä. Se on seurakunta, jonka Jeesus perusti ristillä. Emme hyväksy Jumalan seurakunnan jakamista eri puolueisiin. 1 Kor. 1:10-13; 3:3-11; 4:6. Mutta hyväksymme uskonsuuntiin kuuluvat Kristuksen ruumiin jäsenet meille rakkaiksi Jumalan lapsiksi ja siis seurakuntaan kuuluviksi. Toivotamme heidät tervetulleiksi tähän hajaannuksen ulkopuolella toimivaan oman seurakuntansa yhteyteen. Hebr.10:25. Tämä Kristuksen ruumiin periaatteella toimiva yhteys on Jumalan alkuperäinen suunnitelma kaikille omilleen. Siunaamme yhteyteemme kristityt, jotka tulevat Luuk. 14:7-11. nöyryyden periaatteella.
Jumalan seurakunnan tulee toimia ilman erottavia jäsenkortistoja ja nimikylttejä.
Mutta ei riitä, että vain nimellisesti eroaa entisestä uskonnostaan, esim. kirkosta. On jätettävä taakseen Baabelin sekauskontojen tavat ja opit, yms. epäraittiudet. Mutta ennen muuta on jätettävä taakseen niissä vallitseva ylpeämielisyys ja maailmanrakkaus, joka on syntiä ja josta monet muut synnit versovat. Kirkoissa vallitseva opillinen pimeys on ”käsin kosketeltavaa”. (vrt. 2 Moos.10:21). Se on myös helluntaikirkon tilanne.
Mikäli sallisimme uskonsuuntien uusio-opit, mm. lapsikasteen harhan, yms. omituisuudet, niin siitähän vasta syntyisikin oikein super-Baabel. Emme saa hyväksyä myöskään karismaattisten Baabel-liikkeiden piirissä esiintyviä sielullisia nytkymisiä, tärinöitä ja kaatumisia yms., jotka ovat sopimattomia ja Pyhälle Hengelle vastenmielisiä. 1 Timot. 4:1. Onpa uskonsuunnissa jo syntynyt uusia seurakuntavirkojakin. Eräs uusiovirka on "catcherin" eli "koppaajan” virka, joka tarkoittaa rukouspalvelussa kaatuvien vastaan ottamista. Emme löydä sellaista virkaa Raamatun lehdiltä. Koko kaatumisilmiö on vierasta oppia. Sellaisesta ei ole opetusta uskovien kokoustoimintaan kuuluvana. 1 Kor. 14:26. Kaikenlaista muutakin outoa olisi tulossa ellemme asettaisi selkeitä Raamatun opettamia rajoja: ”Ei yli sen, mikä on kirjoitettu!” 1 Kor.4:6. Kol. 2:5.
Kaikki Raamatusta! – Ei mitään Baabelista!
”.. että syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen Nimeänsä kohtaan!” Room. 1:5.
____________________________
Weijo Lindroos
Turussa olevasta Jumalan seurakunnasta
_________________
JUMALAN TOTUUS EI MUUTU !
Viestit tosi hyvin ja asiallisesti tilastasi ja mietteistäsi. Näkee, että olet pohtinut monenlaista.
Ihmisellä on taipumus toistaa kaavojaan. Niihin ikäänkuin jumittuu.
Kirjoitit oikein, että "onneksi ei ole pakko ikuisesti jatkaa samaan malliin".
Ei totisesti ole! Aina on mahdollisuus muuttua. Raamattukin kehoittaa meitä muuttumaan mielemme uudistuksen kautta. Se on kasvua ihmisenä ja uskovana. Ihminen ei ole vain näkyvien osiensa summa, vaan paljon enemmän.
Kirjoitit:
"Ehkä sitä itse ymmärtää jotakin toista kompuroijaa paremmin kun on erehdyksien ja kompastelujen kautta tätä uskonelämää opiskellut?"
En edes kyseenalaistaisi tuota. Yrityksen ja erehdyksen kautta oppiminen ei aina ole paras tapa oppia, mutta usein se on kasvattavin ja eniten toisille hyötyä tuottava tapa. Kokemukset, ikävätkin, koituvat lopulta parhaaksemme, jos asenteemme on oikea emmekä pahasti katkeroidu.
Uskon, että eri elämänvaiheillamme on merkityksensä, joka saattaa näkyä vasta myöhemmin. Kun talvi taittuu, alkaa uutta tulla esiin. Sitä, mikä on ollut näennäisesti kuollutta kylmänä kautena. En ajattele, että olet uskossasi kylmä. Tarkoitan, että seurakuntayhteytesi, joka tuntuu olevan hakusessa, ikäänkuin jäissä, voi löytyä uudelleen.
Tavallinen elämä on minunkin arkista elämääni. Kirjoitin aiemmassa viestissäni, että ihanteenani on elää ihmisenä ihmisten joukossa, niin kuin Jeesus eli.
Minun ihmiseni ovat monenlaisista Telluksen tallaajista koostuva joukko. Hyvin suuri osa on seurakuntalaisia ja muita uskovia, mutta lähipiirissä on paljon uskomattomia ystäviä ja muita lähimmäisiä. En jaottele heitä hyviin ja pahoihin, vaan yritän nähdä jokaisessa Jumalan kuvan. Olen maailmassa, mutta en maailmasta.
Kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta keskustelusta, joka on pakko lopettaa taas tällä erää. Joitakin 'pakkoja' sentään vielä on. :-)
pää on Jeesus, eikä ihmisen pidä kuulua muuhun seurakuntaan. Jeesuksen opetuslapset kokoontuvat yhteen kodeissa, jossa ei pohdita mitä mikänen opinsuunta opettaa, tai kuka uskoo mihinkin opinsuunnan oppeihin.
Ne on hylätty ja totuus on yksin seurakunnan pää Jeesus.
luit, sana tuomitsee en minä.
Kuule! Seurakunta on siellä missä on uskovaisia. Siis paikkakunnallaan ei ole kuin yksi seurakunta, joka koostuu uskvista ihmisistä. Ei mitään lahkoja, kirkkokuntia tai kylttejä. Sellaiset eivät pohjaudu Raamattuun, vaan ovat ihmisten tekemiöä karsinoita ja raja-aitoja. Paholaiselle riittää tästä paljon iloa, että tällaisia kyltitykiä ja rajoja on! Vaika olet ujo ja vetäytyvä, niin Kristus sinut tuntee. Eikä mitään todistuspaasaamista tarvita. Silloin kun tilaisuus tulee saa vapaehtoisesti ja hyvällä mielellä kertoa uskostaan! Eletään vaan Herrassa ilman mitään suorituspakkoja. Herra kyllä pitää omistaan huolen ja tuntee omansa!
sinun pitäisi katsoa kauempaakin. Itse meinasin aikanaan tulla Hellariksi siten Ortodoksiksi aj kun odotin kärsivällisesti että löydän sen oikean, niin tulihan se vastaan. Nyt en vaihtaisi en sitten millään.
Tässä
löytyy
lisää
raamatullisesta
seurakuntatotuudesta:
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa/viewforum.php?f=11
Jeesus siunatkoon sinua ja meitä kaikkia!
Silloinhan Raamatussa ei olisikaan kaikkea.
Ja jos se on lisää Raamattuun, niin silloinhan se on sinun lisäämä asia Raamattuun.
Ja sivuston mainoskin tuo on, joka sanaltaan ja edelleenkin palstan sääntöjen vastaista.
joka toimit palstan sääntöjen vastaisesti,kun pyrit kaikessa
ja aina kumoamaan kaiken,mitä olen kirjoituksiasi seurannut-
oletko itse uudestisyntynyt ja uskot Jeesukseen?
Itse olen hellari ja olen löytänyt kodin helluntaisrk:sta. Olen ollut uskossa 24 vuotta ja kuulunut hellareihin 19 vuotta pari vuotta käynyt hellareissa ennen liittymistäni. Seurakunta johon kuulun on kaukana täydellisestä, mutta onko täällä maan päällä täydellistä seurakuntaa? Silti viihdyn siellä hyvin.
Ikinä minua ei ole painostettu mihinkään, eikä koskaan niissä seurakunnissa (3) joihin olen kuulunut ole esiintynyt mitään lieve-ilmiöitä mistä kovin paljon nykyään puhutaan. Seurakuntaa olen vaihtanut siis vain paikkakunnalta muuton takia.
Sen sijaan olen huomannut, että monet uskonnolliset yhteisöt kalastelevat juuri sinunkaltaisia seurakunnattomia uskovia. Varottaisin näistä. Olen jonkin verran joutunut elämäni aikana tälläisten kanssa tekemisiin ja jäki on tuhoisaa. Nämä pienet yhteisöt leikkivät seurakuntaa mutteivät sitä ole. Oppi on vähän niin ja näin, ihmisiä loukataan "hajoita ja hallitse " periaatteella. Joukossa on mukana "susia" jotka raatelevat mennen tullen seurakunnattoman tulokkaan. Yhteinen nimittäjä tällaisten yhteisöjen perustajille on se, etteivät he kykene ikinä työskentelemään muiden alaisuudessa ja heillä on mieletön - joskus jopa narsistinen tarve olla johtajia. Usein tällaiset perustajat ovat kiertäneet seurakunnasta toiseen eivätkä ole tulleet missään toimeen kenenkään kanssa. Sitten he perustavat oman yhteisön ja onpa sellaistakin tapahtunut, että he hyökkäävat vanhaa seurakuntaansa vastaan haastaen näitä jopa oikeuteen.
Siispä ohjeeni sinulle on, että liityt paikalliseen helluntaiseurakuntaan pikimmiten. Jos olet isolta paikkakunnalta kotoisin, voit käydä kaikissa paikkauntasi helluntaiseurakunnissa ja valita sen mikä miellyttää. Ja vaikka minut nyt tuomittaisiin kerettiläisenä, sanon tämänkin: myös vapaaseurakunnat ovat usein sangen hyviä paikkoja ja sieltäkin saatat löytää seurakuntakodin. Joten sinuausta sinulle.
laske paikallisseurakunniksi mormooneja, vapaakirkkoa, evl-kirkkoa, jehovia ym.
Eli ihminen "suosittaa" toiselle, että mene hyvä ihminen sinne kuulemaan sen järjestön opetuksia. Eihän tuollainen ole Jumalasta.
Kuulun seurakuntaan, mutta nimeäni ei ole muussa kuin väestörekisterissä.
Katsopa nyt tarkkaan tämä asia.
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa/viewtopic.php?t=1191
Siinä se selviää.
Kuinka moni onkaan jättänyt hengellisen kotinsa ja jopa yrittänyt perustaa oman kuppik vasta uskoon tulleille löuntansa, vikoilemaan ent. kotiaan.
Kristityn tulisi muistaa, ettemme tule tässä ajassa valmiiksi, vaan meissä on hiomista loppuun saakka ja jopa juuri seurakuntamme sisaruksista löytyy, niitä "terävämpiä kiviä", jotka on meidän viereemme pantu hiontaa tekemään.
Minä ehdottaisin myös, että vasta uskoon syntyneet löytäisivät hengelliset isät ja äidit seurakunnasta, se oli minulle ainakin tärkeä ja on vieläkin.
Apost.teot opettaa myös että kristityt kokoontuivat yhteen ja se on meillekin tarpeen, eli etsikää hengellinen koti, jossa voitta virvoittua ja kasvaa vahvistuen sanan tuntemuksessa.
"Olisin halunnut kertoa uskosta lähimmäisille ja pyytää tilaisuuksiin mukaan mutta minua inhottiin ja vihattiin usein juuri helluntailaisuuden takia."
Pyhän Hengen tuoksu synnyttää aina vastareaktion. Eräässä raamatun kohdassa todetaan, että kustannuksia tulee laskea ennen rakennusvaihetta.
Muuten tahtoisin ajatella, että kyseessä voi hyvinkin olla kristityn kasvuun liittyvä tarina ja vaiheita elämässäsi.
Se mitä kirjoitit osoittaa, että olet näkijä. Maamme on täynnä kirkko ja seurakuntarakennuksia. Samaanaikaan, kun maassamme on suuri määrä erilaisista syistä yksinäisyyttä kärsiviä eri-ikäisiä ihmisiä. Ja nämä seinät ovat suljettuina ovilla kaikkina niinä aikoikoina, kun uskovien yhteisöt ei niissä kokoonnu. Tai, jos ne ovat auki, niin ne ovat tyhjiä. Vaikka niiden tilat voisivat olla vaikka vapaaehtoisvoimin auki pitempäänkin, että ihmiset saisivat tulla ja kohdata Kristuksen häneen uskovien kautta. Ja, että ihmiset tulisivat autetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä, jossa vielä tänäkin päivänä on voima, jonka edessä kaikkien valtojen ja voimien on väistyttävä.
Ja tämä olisi se tapa, jonka avulla seurakuntiin saataisiin sitä tervettä kasvua, jota tarvitaan, että maamme voi pysyä raamatun tuntemisen ja Jumalan sanan siunauksen tiellä. Ilman ihmisoppien ja perinteistä kumpuavien menojen ja tapojen pakottavaa velvoitetta samankaltaiseen uskonnolliseen ilmiasuun.
Siunausta sinulle Jumalan rakkauden ja armon tiellä Jeesuksen veren turvassa!
Tunsin sanoistasi Jumalan Hengen vaikutuksen. Kiitos Herralle!
Tässä linkissä lisää samaa siunaussanomaa:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
!