TEMPPELIVUORI PAKANAIN TALLATTAVANA

Temppelivuorella sijaitsee islamin vanhin temppeli,
kalliomoskeija, vaikka se on 6 päivän sodassa vallattu
Jordanialta takaisin Israelille, Moshe Dayanin johdolla.
Mutta temppelivuoren sallittiin jäädä islamin haltuun niin,
ettei juutalainen saa sinne edes astua.

Oli valtava skandaali, kun Israelin pääministeri uhkarohkeasti
käveli hetken siellä, taannoin. Mutta Israelissa odotetaan lupaa
temppelin rakentamiseen moskeijan tilalle. Ja etsitään lehmää,
joka olisi täydellinen uhripalveluksen aloittaja eli ei yhtäkään
punaista karvaa saa olla.

Kuitenkin ns. pakanain aikain päättyessä Jeesus astelee
Öljymäeltä Jerusalemiin ja temppeliinsä, Sak. 14., Apt. 1:11-12.
Nyt vielä temppelivuori ja Jerusalem on pakanain tallattavana
täysin - vain eräs ulkomuuri, itkumuuri, on sallittu juutalaiselle.
Mutta Messias ei ole unohtanut alkuperäistä omaisuuskansaansa.

On lukuisia vuosilukuja väitetty, jolloin muka pakanain ajat
ovat jo täyttyneet, mutta tosiasia on, että Jerusalem on yhä
pakanain tallatavana - ei omistuksessa mutta tallattavana.
"Kunnes pakanain ajat täyttyvät" eli sen jälkeen siellä
astelevat juutalaiset. Itse asiassa VAIN juutalaiset.

Jes. 52:1
Heräjä, heräjä, pukeudu voimaasi, Siion;
pukeudu juhlapukuusi, Jerusalem, sinä pyhä kaupunki.
Sillä ei koskaan enää astu sinun sisällesi ympärileikkaamaton eikä saastainen.

ASIASTA TOISEEN - ELLENISMIIN

EGW-oppeja ja Suurta Taistelua ja sunnuntailakia ajetaan
esiin ennennäkemättömällä voimalla netissä ja traktaatein.
Löylyä lissään sanan voimalla ...

Jes. 47:12
Astu esiin loitsuinesi ja paljoine velhouksinesi, joilla olet vaivannut itseäsi nuoruudestasi asti: ehkä hyvinkin saat avun, ehkä herätät pelkoa.

Antti

4

96

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eskatologi

      Miika 4:8
      Sinä vartiopaikka, tytär Siionin temppelivuori,
      sinä saat takaisin entisen valtasi,
      Jerusalemin kuninkuuden.

      Sak. 6:12
      Sano hänelle: Näin sanoo Herra Sebaot: -- Mies, jonka nimi on Uusi Verso, nousee tästä maasta ja rakentaa Herran temppelin. [Sak. 3:8]
      Sak. 6:13
      Hän on rakentava Herran temppelin, hän saa osakseen kunniaa, ja hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan.
      Pappi on seisova hänen valtaistuimensa vieressä, yksimielisinä he toimivat toinen toisensa rinnalla. [Sak. 4:14]

      Eskatologi

      • Nujertaen antikristuksen

        Jer. 49:19

        Katso, niinkuin leijona karkaa Jordanin rantatiheiköstä lakastumattomalle laitumelle, niin minä äkisti karkoitan heidät sieltä pois. Ja hänet, joka valittu on, minä asetan sinne kaitsijaksi. Sillä kuka on minun vertaiseni, ja kuka vetää minut tilille? Ja kuka on se paimen, joka voi kestää minun edessäni?

        Mal. 3:1

        Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni.
        Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.

        Onko Jeesuksen mukana tuleva liitonenkeli Gabriel vai Miikael? Emme voi tietää.

        1. Tess. 4:16

        Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

        Herra tulee noutamaan ylösnousemukseen seurakuntansa ja sitten Hän tulee
        juutalaiskansalle, astuu uuteen temppeliinsä, jonka on vallannut peto.
        Israelilla on tulevaisuuden toivo.


      • Eskatologi
        Nujertaen antikristuksen kirjoitti:

        Jer. 49:19

        Katso, niinkuin leijona karkaa Jordanin rantatiheiköstä lakastumattomalle laitumelle, niin minä äkisti karkoitan heidät sieltä pois. Ja hänet, joka valittu on, minä asetan sinne kaitsijaksi. Sillä kuka on minun vertaiseni, ja kuka vetää minut tilille? Ja kuka on se paimen, joka voi kestää minun edessäni?

        Mal. 3:1

        Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni.
        Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.

        Onko Jeesuksen mukana tuleva liitonenkeli Gabriel vai Miikael? Emme voi tietää.

        1. Tess. 4:16

        Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

        Herra tulee noutamaan ylösnousemukseen seurakuntansa ja sitten Hän tulee
        juutalaiskansalle, astuu uuteen temppeliinsä, jonka on vallannut peto.
        Israelilla on tulevaisuuden toivo.

        Vain Isä Jumala tietää milloin tapahtuu seurakunnan ylösotto, ylösnousemus.
        Mutta juutalaiskansalle on Jumalan Danielinkirjassa antanut Jeesuksen
        paluusta temppeliinsä tarkat merkit, jotta he kestäisivät ne vainon ajat.

        Dan. 8:14
        Ja hän sanoi minulle:
        "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa" [2300].

        Dan. 12:11
        Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan,
        on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää [1290].


        Jumala sanoo Danielissa juutalaiskansaa Danielin kansaksi ja Danielin kirja onkin
        tärkeä nimenomaan israelilaisille. Kun he rakentavat temppelin jölleen, sen
        Hesekielin tarkoin kuvaaman aivan uudenlaisen temppelin, erilainen kuin
        Salomonin temppeli -- niin petohan se sitten valtaa ja Israel on yllättynyt ja
        hämmentynyt ja ahdistunut, kun keskellä rauhansopimusta noin petetään.

        Pedonaika kestää siis 2300 aamua ja iltaa ja aamua. Messiaalle temppeli
        temppelivuorelle, moskeijan tilalle rakennetaan, mutta peto häpäisee sen,
        asettumalla sinne ja julistamalla, että vain häntä saa palvoa Jumalana.
        On meillä esimerkki entisen Neuvostoliiton alueella siitä, eräässä maassa,
        että maan valtias on julistautunut palvottavaksi jumalaksi ja jo koulussa
        pitää lausua uskollisuustunnustus hänelle.
        1390 pv antikristus vallitsee temppeliä ja Israel kestää sen, koska tietää,
        että se loppuu lyhyeen.

        12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää [i335 pv].
        13 Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

        1335 pv ovat erityisen raskaat Israelin uskonnollisille vastuunkantajille.

        Dan. 8:14
        Ja hän sanoi minulle:
        "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua;
        sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa".

        Jeesus pyhäkkönämme on aina ollut kunniaan asetettuna,, joten kenenkään
        on turha väittää, että Daniel puhuisi Jeesus-temppelistä. Vaan on niin että
        Jeesus astuu temppeliinsä, astuessaan Apt. 1:10-12 ja Sak. 14. mukaisesti
        Öljymäelle.

        Eskatologi


    • Kolme-enkeliä osoittautuu 100 % satanistiksi!

      ### Ellen White oli ihminen
      Kirjoittanut: kolme-enkeliä / 12.8.09 /

      En ole menettänyt uskoani Raamatun profetioihin,
      vaikka nekään kaikki eivät toteutuneet.

      Uskon Ellen Whiten ollleen Jumalan profeetan 100%! ###

      1. Kaikkihan tietävät sanomattakin että Ellen oli ja on ihminen, mutta kysymyksen
      tarkoitus onkin herättää ajattelemaan, että jospa tuo sittenkin oli enemmän.

      2. Kyllä Raamatun profetiat ovat ajallaan kaikki toteutuneet ja ne noin kolmannes, jotka ovat edessäpäin, ne toteutuvat tarkalleen ajallan.
      Siitä voimme olla varmoja, sillä tähänkin asti Jumala on kyennyt lupauksensa
      täyttämään.

      3. Useimpien adventistien mielestä Ellen ei ollut profeetta, eikä olekaan, sillä
      tuhansista ennustelemisista jotain ehkä sattumalta (una fortuna) osui.
      Sunnuntailainkin tulosta mennään kaiken aikaa kauemmas kuin laiva
      satamasta. Perjantailaki ennemmin tulee kun politiikan voimasuhteita tutkii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      600
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe