Villilta nayttaa Australiassa, on turvallista

Ihmetys on suuri saadessa olla auton kyydissa, rajoitus on 60km/h kauhea tampo asutusalueilla, joissa Suomessa medeltaisiin 40, lisaksi vasenkatinen liikenne tuntuu sekavalta, Kotona nakee autonasemasta risteyksessa heti minne se on menossa, taalla sita ei erota, siksikin meno on todella hurjantuntuista, mutta TURVALLISTA nakojaan.

Olisiko Suomessa syyta miettia noita rajoitusasioita uudestaan.

Taalla pitaa pysahtya jos jalankulkija on lahellakaan suojatieta.

Eika ole yhtaan bensaautomaattia.
795
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

heti kun me autoilijat opimme kunnioittamaan suojatietä ja liikennevaloja unohtamatta tietenkään jalankulkijoita ja muutakaan kevyttä liikennettä.

Alhaiset rajoitukset taajamissa ovat pakon sanelema juttu ja meidän autoilijoiden omaa syytä. Suojatieonnettomuuksia on yksinkertaisesti sattunut aivan liikaa ja kun autoilijoiden asenne suojateitä ja liikennevaloja kohtaan ei muutu valistuksella paremmaksi, niin muuta keinoa turvallisuuden parantamiseksi ei ole kuin nopeuksien alentaminen.

Myös Ruotsissa autot pysähtyvät jo hyvissä ajoin, jos suojatien kohdalla teet pienintäkään liikettä, että aiot ylittää tien. Se nyt vain on niin, että siitä kun laskeuduimme puista liikkumaan kahdella raajalla on vielä niin vähän aikaa, että meiltä tuollainen toiminta ei yksinkertaisesti onnistu. Ei äly riitä.

Äänestä
  • Äly ei riitä suojatien ylittämiseen.

    Äänestä

meillä täällä Vantaalla asuinalueellani on 30km/h rajoitus, koska kadut ovat kapeita eikä jalkakäytäviä ole, lapsia liikkuu paljon, silti Isit ja Äipät vetelee jatkuvasti 50-60km/h omat pennut autojensa kyydissä "turvapanssari-istuimissa", onko asenne kohdillaan.

Äänestä
  • vai miten se menee.

    Kersat oppii matkimalla ja keltäpä niitä asenteita ja malleja eniten saadaan ja imetään. Aivan, vanhemmilta.

    Kun vanhemmat vuosikaudet ajelee mukulata kyydissä väärillä asenteilla rajoituksista ja säännöistä piittaamatta, niin paljonko auttaa lapselle sanoa, että pidät sitten turvavyötä etkä aja ylinopeutta ja muutenkin ajat sitten asiallisesti?

    Tämä kun toistuu sukupolvi sukupolven jälkeen, niin hullumpaan suuntaan mennään pikkuhiljaa koko ajan.

    "Älä tee niin kuin minä, vaan tee niin kuin minä sanoa" ei vaan toimi... liikenneasioissakaan.

    Mikä tässä mallinantamis- / asenteidensiirtämisasiassa on niin vaikeaa ymmärtää? Onko se vaan kun ihmiset on niin saatanan tyhmiä?

    Äänestä

  • ydin onkin kirjoitti:

    vai miten se menee.

    "Onko se vaan kun ihmiset on niin saatanan tyhmiä?"

    Päinvastoin, kaikki autoilijathan ovat varsinaisia ydinfyysikoita, ja lisäksi joukossa on aina muutamia supersuorittajia , jotka ajelevat kaikissa tilanteissa ylinopeutta, eivät jarruta suojatien kohdalla, ja pilkkaavat muita autoilijoita ja poliisia, koska osaavat kaiken muita paremmin ja uskovat kai tosissaankin omaan erinomaisuuteensa.

    Älä siis syyllisty parempiesi arvostelemiseen, saat vaan kateellisen nysvääjän leiman.

    Äänestä

  • ..Bullshitter kirjoitti:

    Vaan supersuorittaja, jonka edessä on AINA joku VITUN tientukko. Osaan varoa suojatien kohdalla ja muuallakin turhaan jarruttelematta. HANAA SAATANA, niin olen ajoissa perillä, altistuen onnettomuuksille minimiajan. On se vaan kumma kuinka kukaan muu ei tunnu osaavan ajaa? Poliisia on syytä pilkatakin. Mokomia riikinkukkona taapertajia koko kööri. Luulevat poliisikortin antavan Jumalan vallan ja ylimielisinä tietävät muka kaiken, vaikka ovat suurimnmaksi osaksi tavallista paskasakkia. ÄÖ alle 80,
    Inttäjiä ja saivartelijoita. RUAHAHAHAHHAHAAAA alinta kastia meikäläisen silmin!

Kommentoi aloitusta

kuitenkin ? kirjoitti:

Ihmetys on suuri saadessa olla auton kyydissa, rajoitus on 60km/h kauhea tampo asutusalueilla, joissa Suomessa medeltaisiin 40, lisaksi vasenkatinen liikenne tuntuu sekavalta, Kotona nakee autonasemasta risteyksessa heti minne se on menossa, taalla sita ei erota, siksikin meno on todella hurjantuntuista, mutta TURVALLISTA nakojaan.

Olisiko Suomessa syyta miettia noita rajoitusasioita uudestaan.

Taalla pitaa pysahtya jos jalankulkija on lahellakaan suojatieta.

Eika ole yhtaan bensaautomaattia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu