Omistamme mahdollisemman paljon aikaa mietiskelylle, pyhienkirjojen lukemiselle ja uskonnollisiin kokouksiin osallistumiselle. Lyhyesti sanoen olemme erittäin vakavia Jumalan etsinnässämme.
Mutta olipa epäkypsä mieli miten vakava hyvänsä, se on aina pintapuolinen ja riippuvainen vaikutuksista, eli altis vaikutuksille. Voiko Jumalan löytää organisoidun uskonnon avulla? Emme me uskonnosta tiedä muuta kuin mitä meille on lapsewsta saakka tyrkytetty.
Satojen vuosien ajan, tai aikana ovat organisoidut uskonnot opettaneet meitä uskomaan tähän tai tuohon.....Tosiasiallisesti jokainen suuri uskonnollinen johtaja on seurannut isänsä uskoa ja ollut riippuvainen sen perinteistä. Useimmille uskonto merkitsee elämäntapaa, henkiset opettajat ja pyhät kirjat ovat säätäneet elämäntavan meitä varten, ja sen seuraaminen jokapäiväisessä elämässä on uskontoa.
Mutta onko uskonto jonkun toisen säätämän kaavan noudattamista, olipa tuo toinen miten suuri hyvänsä? Noudattaminen on pelkkää mukautumista/jäljittelemistä, joka tehdään lohduttavan palkkion toivossa. Ja on selvää ettei sellainen ole "uskontoa"!! Yksilön vapautuminen kateudesta, ahneudesta, väkivaltaisuudesta ja menestyksen vallanhimosta niin, että hänen mielensä vapautuu vastakohtaisuuksista, ristiriidoista, ja pettymyksistä.
Eikö tämä silloin ole todellisesta uskonnosta viriävää toimintaa? Ja silloin tällaisen mielen on mahdollista oivaltaa se mikä on tosi ja totuus, ja sellaisen mieli ei ole enään minkään toisen yhteisön tai järjestön johtajan vaikutuksen alainen, ei minkään painostuksen alainen. Se mikä on ihmismielen ulottuvaisuuden tuolla puolen on silloin mahdollisuus syntyä hiljaisuudessa totuuden etsijän sisimpään.
Mutta organisoidut uskonnot; ikävä kyllä vain pyrkivät kytkemään ihmisen mielen johonkin erityiseen ajatuskaavaan sidonnaiseksi. Meidät on kasvatettu ajattelemaan kaavan oppisääntöjen mukaan. Kirkko hartausharjoituksineen, seremioineen, uskomuksineen ja dogmeineen - se on meille uskontoa. Kun todellinen todellinen uskonto tulisi olla mielen vapauttamista kaavoista dogmeista ja ihmisen luomista kirkollisista opinkappaleista, jonka kollektiiviset uskonnot ja menneisyys ovat luoneet, mielemme on sidottu kollektiiviseen moraaliin ja siihen sisältyvään voiton himoon, kunnian himoon, kunnoitettavuuteen ja vallan tavoitteluun.
Kaiken tämän meidän tulisi ymmärtää? Kykenemmekö tämän ymmärtämiseen, vai onko ymmärryksemme sidottu järjestäytyneen kirkollisen organisaation kaavarakennelmiin? Tarvitsemmeko tuon organisoidun kirkkoyhteisön opastusta ja apua voidaksemme olla vapaat? Eikö vapaus viriä siitä, että itsetuntemus herää omaehtoisesti valvomaan tekojemme moraalisia ja eettisiä käytöksiä. Ihmine joka valvoo sisäisesti käytöstään, hän valitsee aina hyvän pahan sijaan, hän tietää miksi hän valitsee hyvän, ei siihen tarvitse organisoitua järjestöä häntä ohjamaan.
Mutta olipa epäkypsä mieli miten vakava hyvänsä, se on aina pintapuolinen ja riippuvainen vaikutuksista, eli altis vaikutuksille. Voiko Jumalan löytää organisoidun uskonnon avulla? Emme me uskonnosta tiedä muuta kuin mitä meille on lapsewsta saakka tyrkytetty.
Satojen vuosien ajan, tai aikana ovat organisoidut uskonnot opettaneet meitä uskomaan tähän tai tuohon.....Tosiasiallisesti jokainen suuri uskonnollinen johtaja on seurannut isänsä uskoa ja ollut riippuvainen sen perinteistä. Useimmille uskonto merkitsee elämäntapaa, henkiset opettajat ja pyhät kirjat ovat säätäneet elämäntavan meitä varten, ja sen seuraaminen jokapäiväisessä elämässä on uskontoa.
Mutta onko uskonto jonkun toisen säätämän kaavan noudattamista, olipa tuo toinen miten suuri hyvänsä? Noudattaminen on pelkkää mukautumista/jäljittelemistä, joka tehdään lohduttavan palkkion toivossa. Ja on selvää ettei sellainen ole "uskontoa"!! Yksilön vapautuminen kateudesta, ahneudesta, väkivaltaisuudesta ja menestyksen vallanhimosta niin, että hänen mielensä vapautuu vastakohtaisuuksista, ristiriidoista, ja pettymyksistä.
Eikö tämä silloin ole todellisesta uskonnosta viriävää toimintaa? Ja silloin tällaisen mielen on mahdollista oivaltaa se mikä on tosi ja totuus, ja sellaisen mieli ei ole enään minkään toisen yhteisön tai järjestön johtajan vaikutuksen alainen, ei minkään painostuksen alainen. Se mikä on ihmismielen ulottuvaisuuden tuolla puolen on silloin mahdollisuus syntyä hiljaisuudessa totuuden etsijän sisimpään.
Mutta organisoidut uskonnot; ikävä kyllä vain pyrkivät kytkemään ihmisen mielen johonkin erityiseen ajatuskaavaan sidonnaiseksi. Meidät on kasvatettu ajattelemaan kaavan oppisääntöjen mukaan. Kirkko hartausharjoituksineen, seremioineen, uskomuksineen ja dogmeineen - se on meille uskontoa. Kun todellinen todellinen uskonto tulisi olla mielen vapauttamista kaavoista dogmeista ja ihmisen luomista kirkollisista opinkappaleista, jonka kollektiiviset uskonnot ja menneisyys ovat luoneet, mielemme on sidottu kollektiiviseen moraaliin ja siihen sisältyvään voiton himoon, kunnian himoon, kunnoitettavuuteen ja vallan tavoitteluun.
Kaiken tämän meidän tulisi ymmärtää? Kykenemmekö tämän ymmärtämiseen, vai onko ymmärryksemme sidottu järjestäytyneen kirkollisen organisaation kaavarakennelmiin? Tarvitsemmeko tuon organisoidun kirkkoyhteisön opastusta ja apua voidaksemme olla vapaat? Eikö vapaus viriä siitä, että itsetuntemus herää omaehtoisesti valvomaan tekojemme moraalisia ja eettisiä käytöksiä. Ihmine joka valvoo sisäisesti käytöstään, hän valitsee aina hyvän pahan sijaan, hän tietää miksi hän valitsee hyvän, ei siihen tarvitse organisoitua järjestöä häntä ohjamaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.