Kenen käsityksillä on merkitystä

Paltaanpa tähän.

http://freepathways.wordpress.com/2009/07/03/pelastuvatko-muut-kuin-vanhoillislestadiolaiset/

Pelastuvatko muut kuin vanhoillislestadiolaiset, SRK:n pääsihteeri Aimo Hautamäki?

Sellaiset ihmiset pelastuvat, jotka uskovat niin kuin Jumalan sana opettaa. Meidän käsityksemme mukaan me opetamme Jumalan sanan mukaisesti sitä, miten ihminen saa synnit anteeksi ja tulee autuaaksi.

http://freepathways.wordpress.com/2009/07/15/seppo-lohen-perustelut/

Seppo Lohen perustelut ehkäisykiellolle 2009

Ensimmäisen kerran asia oli esillä Oulussa vuonna 1945.
Oulun puhujainkokouksessa
Kullervo Hulkko.
Lauri Taskila
Lauri O. af Heurlin
Luther
(Paavi Pius XI 1930, Paavali VI 1968). Ortodokseilla syntyvyyden sääntely ja ..
(L. P. Tapaninen ja Kullervo Hulkko sekä Kalle Timonen ja Aukusti Törölä),
perinteinen raamatuntulkinta oli itsestään selvä lähtökohta
Luterilainen kirkko
Perustelut ammennettiin Raamatusta ja yhteisestä kristillisestä perinteestä.

Jne...

Vl on käsitys siitä että he opetavat raamatun mukaiseti. Toisessa kohdassa poimin esimerkin omaisesti Seppo Lohen ehkäisykirjoitusta jossa asiaa tarkastellaan raamatun tulkintojen ei raamatun peruseella.

Eikö ole niin että tulkinoista tehty tulkinta johtaa väitämättä alkupeäisen sanoman vääristymiseen. Näytää siltä mitä kauemmakis raamatusta mennään sitä enemmän perustelut alkavat olla muotoa:

"Meidän käsityksemme mukaan"

SL käytää ensisijaisina perusteina milelipiteeleen kaikkea muuta kuin raamattua. Miksi? Onko niin ettei lankous säännöksen ehkäisyluonnetta ole yksioikoista ja kritiikitöntä perustella vain ja ainoastaan raamatulla.

Jos kristillinen liike perustaa uskon vain käistyksilleen onko se enää kristillinen liike? Ymmärrän sen että vl liikeessä on käsitys siitä että heidän opinsa on raamatun mukaista ja he katsovat tällä perusteella oikeudekseen todeta että usko joka ei ole heidän käistystensä mukaista ei ole oikeaa uskoa.

Eikö olisi palon turvalisempi uskoa jos sen uskon pohja todellisuudessakin olisi raamattu eikä vain käsitykset ja mielipiteet.

4

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kempelainen

      Sellaiset ihmiset pelastuvat, jotka uskovat niin kuin Jumalan sana opettaa. Meidän käsityksemme mukaan me opetamme Jumalan sanan mukaisesti sitä, miten ihminen saa synnit anteeksi ja tulee autuaaksi. ** Ei ole näin, vaan He jotka ottavat Jeesuksen vastaan Herrana ja kastetaan, sitten seuraavat Häntä.
      Otan esimerkin, - saiko Ristin ryöväri synnit anteeksi, vai pelastuiko Hänet suun tunnustus siitä, että Jeesus on Messias ja lupasi seurata Häntä. Vastaus on yksikertainen, VAIN USKOLLA JEESUKSEEN MESSIAANA.
      Aistin Sinussa Hys samaa, tunnusta Jeesuksen nykyään Herraksesi ihmisten edessä, olet Pyhä ja vanhurskas, pelastut.
      ______

      Vl on käsitys siitä että he opetavat raamatun mukaiseti. Toisessa kohdassa poimin esimerkin omaisesti Seppo Lohen ehkäisykirjoitusta jossa asiaa tarkastellaan raamatun tulkintojen ei raamatun peruseella. ** Kirjoitat oikein, HE PUHUVTA, ETTÄ OPETETAAN RAAMATUN MUKAAN, mutta tulkinta on korvakuulo ja VL lihan tulkinta.

      "Meidän käsityksemme mukaan" ** Raamatussa ei ole - Meidän käsityksemme mukaan” Sanojana on aina sielunvihollinen, saatana.

      SL käytää ensisijaisina perusteina milelipiteeleen kaikkea muuta kuin raamattua. Miksi? Onko niin ettei lankous säännöksen ehkäisyluonnetta ole yksioikoista ja kritiikitöntä perustella vain ja ainoastaan raamatulla. ** Kyllähän VL bibliaa käyttää, ei Raamattua, mutta vain IRRALLISA RAAMATUN LAUSEITA. VL ei tajua, kun Raamatussa lauseen edellä on SENTAHDEN, jossa velvoittaa lukemaan edellisenkin luvun.
      Esimerkki;


      24 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
      25 Ja he olivat molemmat, mies ja hänen vaimonsa, alasti eivätkä hävenneet toisiansa.
      Vaikuttaa siltä, että Sentähden heidän on hyvä liittyä yhteen, mutta minkä tähden ---
      22 Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo.
      23 Ja mies sanoi: "Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu".
      Pitää tuntea kirjoitukset.
      Mutta missään ei sanota, että Sentähden on oltava kun kani. Ei minkä tähden?


      Jos kristillinen liike perustaa uskon vain käistyksilleen onko se enää kristillinen liike? Ymmärrän sen että vl liikeessä on käsitys siitä että heidän opinsa on raamatun mukaista ja he katsovat tällä perusteella oikeudekseen todeta että usko joka ei ole heidän käistystensä mukaista ei ole oikeaa uskoa. ** Olet jälleen liikuttavan oikeassa.
      Kristilklisen kirkon, jonka Jeesus perusti Pietarin varaan, tuli VIEDÄ EVANKELIUMIA KRISTUSESTA JA SIITÄ, ETTÄ HÄN TÄYTTI LAIN JA ON HERRA. HÄN MYÖS SOVITTI SYNNIN, JUMLAN JA IHMISEN VÄLILLÄ.
      Mutta VL evankeliumi on VAIN TÄMÄN SEURAKUNNAN EVANKELIUMIA SYNTIEN ANATEEKSI ANTAMSIESTA. Siitä uupuu Kristuksen sisäinen tuntemus.
      Jälleen esimerkki, pääsikö Joosef taivaaseen, VAIKKA EI PSYTTY YHTEENKÄÄN SYNTIIN SYYPÄÄKSI OSOITTAMAAN?? Eli oliko Hän synnin poispanijana vanhurskas, ei vaan luettamalla Jumalaan ja uskomalla Häneen ja Hänen Sanaansa, joka on lupaus, Jeesus Kristus.

      Eikö olisi palon turvalisempi uskoa jos sen uskon pohja todellisuudessakin olisi raamattu eikä vain käsitykset ja mielipiteet. ** Ja vielä turvallisempi, jos suoraan Jeesus Kristus, ei tarvita enää lahkoja eikä Raamattuakaan, jos tiukoille ottaa.
      Rauhaa Hys.

      • "Kirjoitat oikein, HE PUHUVTA, ETTÄ OPETETAAN RAAMATUN MUKAAN, mutta tulkinta on korvakuulo ja VL lihan tulkinta."

        Kun vl puhuvat ihan sama mistä asiasta niin ensin he saovat että meillä on sellainen käsitys että vain tässä joukossa opetataan raamatun mukaista uskoa. Hyvä tämän voi vielä hyväksyä mutta peruste jonka sitten saamme kun kysymme niitä uskon perusteita ei ole raamatusta vaan vl tulkinnata.

        Ja siten perustellaan sitä että vl tulkinta on raamatusta otettu tulkinta. Onko se? Missä on se alkuperäinen tulkinta joka on otettu raamatusta. Ja ei ole niin että usko on yhtälö jonka vastauksen tiedämme - me olemme oikeassa ja muut väärässä.

        Vaan kyllä se niin on että jos raamattua perusteena käytetään pitää ne perustelut tosiasiallisestikin olla sieltä raamatusta. Ei raamatun tulkinnasta.

        Niin otat tuon raamatun paikan - Tälle kalliolle minä rakennan - Kuitenkin tuota paikkaa vapasti muisteltuna edeltää Jeesuksen kysymys - kenen sinä sanot minutn olevan ja pietari vastaa Kristus elävän Jumalan poika. Eli tarkaleen ottaen se kallio jolle Jeesus sanoo rakentavansa seurakunnan on se tunnustus. Se joka tunnustaa Jeeskusen Jumalan pojaksi..

        Niin jos ollaan ihan tarkkoja niin olet oikeassa. Ihan tarkaleen ottaen minä kuitenkin ajatelen että raamattu on alusta lopuun asti sanomaa Kristuksesta.

        Mutta ihan tarkaleen ottaen minua silti hämmästytää se että usko näytää perustuvan - meidän käsityksen mukaan - näin me uskovaiset haluamme ajatella.


    • ***Jos kristillinen liike perustaa uskon vain käistyksilleen onko se enää kristillinen liike? Ymmärrän sen että vl liikeessä on käsitys siitä että heidän opinsa on raamatun mukaista ja he katsovat tällä perusteella oikeudekseen todeta että usko joka ei ole heidän käistystensä mukaista ei ole oikeaa uskoa.***

      Oletko muuten ajatellut, että myoskin saatananpalvojat ammentavat oppinsa Raamatusta?
      Ei olisi saatananpalvojiakaan, jos ei Raamattua olisi, koska vain siellä siitä puhutaan.

      Vl-liike menee ohi saatananpalvojienkin, kun he perustavat oppinsa teemalle "me poikien kanssa päätettiin".

      • ja koska tuon me poikien kanssa päätetiin ettei ole pelstusta jos on toisenlainen käsiys. Saatiin omittiua ainoa oikea totuus omiin käsiin.

        Me pojat päätetiin että me olemme ainoita avainten haltioita ja joka ei yhdy tähän käsitykseen on matkalla kadotukseen.

        Voiko kukaan omistaa totuutta (Kristusta)? - mitä vl vastaa - meidän käsityksen mukaan se joka ei kulje meidän kanssamme ei voi omistaa Kristusta???

        No mitä raamattu sanoo - Ihminen omistaa totuuden Kristuksen (on yhtä Kristuksen kanssa) jos hän uskoo - ja usko on Jumalan teko.

        Minusta vl astuvat kaikivaltiaan Jumalan varpaille ja ilmoitvat että jos et ole meidän kanssamme samaa mieltä et ole meidän Jumalakaan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      552
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe