http://www.finlex.
fi/fi/oikeus/tt/2009/20090034?search[type]=pika&search[pika]=transtech
Irtisanomissuoja - Määräaikainen työsopimus - Taloudellinen ja tuotannollinen
syy
Yhtiö oli solminut asentajan kanssa seitsemän peräkkäistä määräaikaista
työsopimusta. Kaikki työ yhtiön junanvaununvalmistuksessa ja
konepajatoiminnassa oli järjestetty projekteiksi, joiden kestoon työsopimusten
voimassaoloaika oli kytketty. Työntekijä oli tehnyt yhtiön toiminnan
ydinalueeseen kuuluvia tehtäviä, jotka eivät liittyneet tuotantohuippujen
tasaamiseen tai olleet muuten lyhytkestoisia. Työtä oli voitu tarjota
yhdenjaksoisesti yli 3,5 vuodeksi. Määräaikaisten sopimusten solmimiselle ei
katsottu olleen työsopimuslain mukaista perustetta, ja työsuhteen katsottiin
olleen voimassa toistaiseksi.
Työsuhteen päättämiselle ei ollut irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitettua
taloudellista tai tuotannollista perustetta, kun viimeisen määräaikaisen
työsopimuksen päättymisen aikoihin yhtiöön oli otettu samoihin tehtäviin kaksi
uutta työntekijää toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin. (Äänestys
korvauksen määrästä.)
http://www.finlex.
fi/fi/oikeus/tt/2009/20090049?search[type]=pika&search[pika]=kumera
Irtisanomissuoja - Työkyky - Työsopimuksen irtisanominen - Viivästyskorko
Työntekijällä oli ollut eri syistä johtuneita sairauspoissaoloja siten, että
sairauspoissaolojen määrä oli ollut vuosittain 17 - 25 prosenttia työajasta.
Työntekijä oli kuitenkin palanut suhlyhyiden sairauspoissaolojen jälkeen
työkykyisenä työhönsä, josta hän sekä oman että työnantajan näkemyksen mukaan
oli selviytynyt hyvin. Työntekijän sairauspoissaolojen syiden ei ollut näytetty
olleen yhteydessä hänen työhönsä. Vaikka työntekijän työkyky oli heikentynyt,
sen ei kuitenkaan voitu katsoa alentuneen pysyvästi tasolle, jolla
työnantajalta ei olisi voitu kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista.
Irtisanoessaan työntekijän työsopimuksen työnantaja oli menetellyt
irtisanomissuojasopivastaisesti, minkä vuoksi työnantaja velvoitettiin
suorittamaan työntekijälle kortyösopimuksen perusteettoman päättämisen johdosta.
Viivästyskorko tuomitulle korvaukselle tuli maksaa haastehakemuksen
tiedoksiannosta lu
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2009/20090028
Työsopimus - Liikkeen luovutus - Eurooppaoikeus - Tulkintavaikutus
Kysymys liikkeen luovutuksen yhteydessä irtisanoutuneen työntekijän oikeudesta
saada luovutuksensaajalta korvausta työsopimuslain 7 luvun 6 §:n nojalla ottaen
huomioon Euroopan unionin neuvoston direktiivin 2001/23/EY 4 artiklan 2 kohta.
http://www.finlex.
fi/fi/oikeus/tt/2009/20090021?search[type]=pika&search[pika]=wihuri
Sairausajan palkka - Sairausloma - Työehtosopimuksen rikkominen -
Valvontavelvollisuus
Työntekijän hammassairaus edellytti leikkaushoitoa. Leikkaus voitiin suorittaa
vasta sen jälkeen, kun sairauden aiheuttama tulehdus oli hoidettu
antibioottikuurilla. Leikkauksesta aiheutui työkyvyttömyys. Koska leikkaus
tehtiin sairauden hoitamiseksi, työnantaja oli työehtosopimuksen nojalla
velvollinen maksamaan työntekijälle työkyvyttömyysajalta sairausajan palkan.
Työnantaja tuomittu hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja
työnantajaliitolle määrätty hyvityssakko valvontavelvollisuuden

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.