perussuomalaisten saitti terrorin kohteena

Perussuomalaisia koetetaan leimata yleisesti natseiksi ja rasisteiksi vain koska perussuomalaiset haluaisivat rationalisoida eli järkiperäistää suomen pakolaispolitiikkaa. Toisaalta on ihan hyväkin että tuollaiset uskonnon uhrit ja muut raukat voivat purkaa pahaa mieltään edes jossakin.
23174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

.

on huono omatunto ja haluavat siksi purkaa huonoa oloaan persujen saunapuhtoiselle palstalle

Äänestä

Voitko kiistää, etteikö rasistien, äärioikeiston ja "hommalisten" panos olisi ollut peruSS-nousussa ratkaiseva???

Äänestä

Perussuomalaiset eivät edes ymmärrä mitä sana rationalisointi tarkoittaa, ja ovat siten turhia käyttämään koko sanaa. Pääosin persujen debatista ovat sisällöltään vierasperäisiä kansallisuuksia tuomitsevia ilman ainuttakaan todellista argumenttia, sekä selkeästi rasistisia.

Perussuomalaisten ns. "järkiperäistäminen" tarkoittaa kaikkien ei suomalaisten ulkoistamista yhteiskunnan ulkopuolelle, sekä siirtämistä rajojen ulkopuolelle.
Perusteluina perussuomalaiset käyttävät slougania "oma kansa ensin", mutta unohtavat että ilman vierasperäisiä tuo oma kansa jää hoitamatta sekä yhteiskunnan palvelut toteuttamatta, jo lähitulevaisuudessa.

Perussuomalaiset huutavat valtaa, mutta eivät halua vallan mukanaan tuomaa vastuuta. Perussuomalaiset huutavat vastustusta vapaamatkustajille, ilman että itse lunastavat matkustukseen vaadittavan biletin.

Äänestä
  • milloin alkaa todellinen työvoimapula??

    Siitähän sinä olet vaahdonnut vuosikaudet. Kuuleppas; ei ole näköpiirissäkään työvoimapulaa.

    Tulevana talvena on vähintään 300 000 ilman työtä. Lomautettuna 100 000. Muut joutilaat 50 000.

    Äänestä

  • Sanoppa Ari kirjoitti:

    milloin alkaa todellinen työvoimapula??

    Siitähän sinä olet vaahdonnut vuosikaudet. Kuuleppas; ei ole näköpiirissäkään työvoimapulaa.

    Tulevana talvena on vähintään 300 000 ilman työtä. Lomautettuna 100 000. Muut joutilaat 50 000.

    kehoitan sinua ottamaan väestörekisterin tilaston esiin ja vertaamaan sitä stakesin, VVM.n, TVM.n,EVA.n sekä PTL.n tuloksiin, niin voit todeta että tuolla sinun argumentillasi ei ole relevanttia pohjaa, vaan ne perustuu silkkaan tunneperäiseen populismiin.

    Äänestä

  • Autokuski taas yrittää keskustella sivistysanoilla. Mene takaisin kokoomuksen foorumille. Jos sinua siellä edes arvostetaan?

    Äänestä

  • Sanoppa Ari kirjoitti:

    milloin alkaa todellinen työvoimapula??

    Siitähän sinä olet vaahdonnut vuosikaudet. Kuuleppas; ei ole näköpiirissäkään työvoimapulaa.

    Tulevana talvena on vähintään 300 000 ilman työtä. Lomautettuna 100 000. Muut joutilaat 50 000.

    Pekkarinen puhuu 400000 työttömästä ja se on varsin realistista. Palvelualat ym tulevat vasta viiveellä.

    Äänestä

  • Että................ kirjoitti:

    Autokuski taas yrittää keskustella sivistysanoilla. Mene takaisin kokoomuksen foorumille. Jos sinua siellä edes arvostetaan?

    Koita sinä edes ns. normaaleilla sanoilla keskustella asiallisesti ja esittää argumentteja joilla on merkitystä itse asiaan. Jos tuntuu että nenä vuotaa, niin pyyhi se ensin.

    Äänestä

  • UPDATE_7552163 kirjoitti:

    kehoitan sinua ottamaan väestörekisterin tilaston esiin ja vertaamaan sitä stakesin, VVM.n, TVM.n,EVA.n sekä PTL.n tuloksiin, niin voit todeta että tuolla sinun argumentillasi ei ole relevanttia pohjaa, vaan ne perustuu silkkaan tunneperäiseen populismiin.

    häviämässä PYSYVÄSTI HALPAMAIHIN. Pitääkö se sulle vääntää rautalangasta. Suomi tulee velkaantumaan megavauhtia. Todellinen julkisten palveluiden alasajo on vasta alkamassa. Yhteiskunta tulee rapautumaan.
    Halusimmepa tai emme. Juuri tällä viikolla talousalan asiantuntijat olivat tästä huolissaan. Mitään nokiaa ei ole näköpiirissäkään. Työvoimaa ei tarvita, kuten poliitikot mm, Katainen haaveilee, 1.8 milj. mamua hoh hoijaah.
    300 000 työtöntä tulevana talvena, 100 000 pakkolomilla; 500 000 - 600 000 joutilasta.

    Turha kuule niitä tilastoja on tuoda esille; tässä maassa on meuhkattu työvoimapulasta viimeiset 20 vuotta. Mm mamujen kulut peittävät reilusti niiden hankkimat verotulot. Kuka ottaa kielitaidottomia, osaamattomia työelämään, ei kukaan yrittäjä.

    Palataanpa asiaan, 10 vuoden kuluttuakaan ei ole mitään työvoimapulaa.
    Joo työtä on, mutta ei työehtosopimusten mukaan maksavia;D

    Äänestä

  • löi persuilta naaman verille. Tuohon ei ole mitään lisättävää sillä persut vaatii, mutta eivät ota vastuuta vaatimustensa toteuttamisesta. Persujen viikonloppu on pilattu, sillä jumalan ruoskan iskut kirveltävät!

    Äänestä

  • yksi opetuslapsista kirjoitti:

    löi persuilta naaman verille. Tuohon ei ole mitään lisättävää sillä persut vaatii, mutta eivät ota vastuuta vaatimustensa toteuttamisesta. Persujen viikonloppu on pilattu, sillä jumalan ruoskan iskut kirveltävät!

    poliitiikan pellejä mille nauraa:D

    Äänestä

  • hyvä että on kirjoitti:

    poliitiikan pellejä mille nauraa:D

    piisaa kun ette muuhun kykene. Soinin opetuslapset toimivat kuten opettajansa. Ole oven vieressä sillä kun huudat, ni katso että pakotie on vapaa.

    Äänestä

  • teitä tyhjännaurajia kirjoitti:

    piisaa kun ette muuhun kykene. Soinin opetuslapset toimivat kuten opettajansa. Ole oven vieressä sillä kun huudat, ni katso että pakotie on vapaa.

    voi reppanaa

    Äänestä

  • pitsat kirjoitti:

    voi reppanaa

    sen eteen ja huomaa kuka oikeasti on reppana, ja suorastaa naurettava!

    Äänestä

  • ...läiskähtelee vasten perSSeitä loppukesän kuulaassa illassa!

    Äänestä

  • ni mene varovasti kirjoitti:

    sen eteen ja huomaa kuka oikeasti on reppana, ja suorastaa naurettava!

    kansa ihmettelee somalit ja kurdistan. voi voiv sentään

    Äänestä

  • ni mene varovasti kirjoitti:

    sen eteen ja huomaa kuka oikeasti on reppana, ja suorastaa naurettava!

    persupalstaa kun jumalanruoska soi ja persut vaikertaa. Että tekee hyvää katsoa kuinka joku saa tuollaisen ähkyn aikaiseksi muutamalla totuuden sanalla.

    Äänestä

  • poistettu ja sitähän kirjoitti:

    kansa ihmettelee somalit ja kurdistan. voi voiv sentään

    hävetä olla noin vitun tyhmä? Varmaa läheisesi kärsii tuosta sinun onnettomasta elämästäsi.

    Äänestä

  • eikö sinua kirjoitti:

    hävetä olla noin vitun tyhmä? Varmaa läheisesi kärsii tuosta sinun onnettomasta elämästäsi.

    osta halapaa kepappia kurtivävyltä. ai juma mistä noita ääliöitä sikiää.

    Äänestä

  • pitserian peilit kirjoitti:

    osta halapaa kepappia kurtivävyltä. ai juma mistä noita ääliöitä sikiää.

    olla tuollainen ääliö? Varmaan sukulaisesi ovat sinusta ylpeitä.(tosiasiassa häpeevät silmät päästään) jumalauta ku joku voi olla noi tyhmä, ja kehtaa vielä julkisesti itseään tuoda esiin. No onneksi tuo anononyymisyys pelastaa kasvot, sillä jos nimellään uskaltaisi moista soopaa heittää, niin mihinkään ei olisi asiaa.

    Äänestä

  • eikö harmita kirjoitti:

    pahhoo, syön suomalaista.

    Äänestä

  • suomesta on työn tarve kirjoitti:

    häviämässä PYSYVÄSTI HALPAMAIHIN. Pitääkö se sulle vääntää rautalangasta. Suomi tulee velkaantumaan megavauhtia. Todellinen julkisten palveluiden alasajo on vasta alkamassa. Yhteiskunta tulee rapautumaan.
    Halusimmepa tai emme. Juuri tällä viikolla talousalan asiantuntijat olivat tästä huolissaan. Mitään nokiaa ei ole näköpiirissäkään. Työvoimaa ei tarvita, kuten poliitikot mm, Katainen haaveilee, 1.8 milj. mamua hoh hoijaah.
    300 000 työtöntä tulevana talvena, 100 000 pakkolomilla; 500 000 - 600 000 joutilasta.

    Turha kuule niitä tilastoja on tuoda esille; tässä maassa on meuhkattu työvoimapulasta viimeiset 20 vuotta. Mm mamujen kulut peittävät reilusti niiden hankkimat verotulot. Kuka ottaa kielitaidottomia, osaamattomia työelämään, ei kukaan yrittäjä.

    Palataanpa asiaan, 10 vuoden kuluttuakaan ei ole mitään työvoimapulaa.
    Joo työtä on, mutta ei työehtosopimusten mukaan maksavia;D

    työntarve suomesta mihinkään katoa, mutta sen muoto muuttuu . Kuten aina agraaritaloudesta alkaen yhteiskunnan rakenteet kokevat tarvetta muutoksiin ja niin nytkin tapahtuu.

    Osa perusteollisuudesta siirtyy muualle, mutta sen on turhaa jauhaa tyhjänä täällä, kun kerran markkinoita ei ole. Pitäisikö miljardiluokan bisnestä pitää jonkinlaisena suojatyökeskuksena vain sen tähden, että jotkin tahot eivät tahdo muuttua ajan mukana. Kuka tuon kaiken maksaa? Veronmaksajatpa tietenkin, eli sun mielestä yhteiskunnan tulee pitää tuottamatonta toimintaa yllä, jotta sinunkaltaisesi umpipäät saavat pysyä tutussa työympäristössä. Herää pahvi!

    Äänestä

....puhelinlangat laulaa,kun isot poijjaaat kiusaa ,siispä mä rysseliin kilautan taas....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomalainen ensin kirjoitti:

Perussuomalaisia koetetaan leimata yleisesti natseiksi ja rasisteiksi vain koska perussuomalaiset haluaisivat rationalisoida eli järkiperäistää suomen pakolaispolitiikkaa. Toisaalta on ihan hyväkin että tuollaiset uskonnon uhrit ja muut raukat voivat purkaa pahaa mieltään edes jossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu