Ressi

Elikkä, mulla on nyt seuraavanlainen ongelma.

Otin jälkiehkäisypillerin yli kk sitten, josta alkoi viikonpäästä menkat. Menkat oli lyhyemmät ja ruskeammat kuin normaalisti.

Odotin menkkoja kuuluviksi normaaliin aikaan, mutta turhaan. (Ymmärrettävää pillerin vuoksi).

Laskeskelin sitten, että pillerimenkoista on kulunut aikaa sen verran, että menkkojen olisi pitänyt alkaa to-pe. Eipä ole kuulunut.

Vatsaan koskee, kuin ennen menkkoja ja rinnat on arat. Myös finnejä on leukaan kertynyt ihan akneksi asti, vuotona on kuitenkin vain valkovuotoa, eikä menkoista tietoakaan.

Kysymys kuuluukin, että kauanko jälkiehkäisypillerin jälkeen kesti menkkoihin ja entäs niiden jälkeen, oliko kierto normaali?
7112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muiden kokemukset ovat jälleen kerran täysin hyödyttömiä tässä asiassa. Niistä ei voi päätellä mitään siitä, miten itselle tulee käymään. Jokaisen keho toimii omalla tavallaan.

Ja koska sinulla on ollut tarve jälkiehkäisylle, on menkkojen puuttumisen vuoksi tietysti tehtävä myös raskaustesti. Jos se näyttää negatiivista, sitten vaan odottelet. Voi mennä useita kuukausia ennen kuin oma hormonitoiminta palaa taas normaalirytmiin.

Äänestä
  • Joo no mutta vähän suuntaa antamaan...

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Joo no mutta vähän suuntaa antamaan...

    pillerimenkat (mitkä ne ovat??), vaan je-pillerin sivuvaikutuksena tullut vuoto.
    Koska se je-pilleri ei ole mikään 100%:n varma niin toki teet nyt heti raskaustestin.

    Äänestä

rintojen arkuuksineen ja iho-oireineen

Äänestä
  • lapsen isä on tiedossa

    Äänestä

  • toivottavasti kirjoitti:

    lapsen isä on tiedossa

    Tee testi ja sitten odottelet. Oireilusi sopii (ainakin itselläni näin) myös kuukautisten alkamiseen. Tee apteekin testi. Pari vuotta sitten sain peräkkäin 2 positiivista lähimmän ruokakaupan testeillä. Väärää positiivista siis.

    Äänestä

  • Nanna2 kirjoitti:

    Kävin tekemässä testin koulussa (lukiolainen kun olen), mutta näytti kuulemma negatiivista, tosin terkkari ei odottanut minuuttiakaan ennen testin lukua.
    Jokatapauksessa haluan luottaa tulokseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voikiesus kirjoitti:

Elikkä, mulla on nyt seuraavanlainen ongelma.

Otin jälkiehkäisypillerin yli kk sitten, josta alkoi viikonpäästä menkat. Menkat oli lyhyemmät ja ruskeammat kuin normaalisti.

Odotin menkkoja kuuluviksi normaaliin aikaan, mutta turhaan. (Ymmärrettävää pillerin vuoksi).

Laskeskelin sitten, että pillerimenkoista on kulunut aikaa sen verran, että menkkojen olisi pitänyt alkaa to-pe. Eipä ole kuulunut.

Vatsaan koskee, kuin ennen menkkoja ja rinnat on arat. Myös finnejä on leukaan kertynyt ihan akneksi asti, vuotona on kuitenkin vain valkovuotoa, eikä menkoista tietoakaan.

Kysymys kuuluukin, että kauanko jälkiehkäisypillerin jälkeen kesti menkkoihin ja entäs niiden jälkeen, oliko kierto normaali?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu