Onko tällä palstalla Jehovan todistajista eronneita/erotettuja?
Haluaisin kuulla kokemuksia prosessista. Kuinka olette selvinneet "uuteen elämään"?
Onko teitä eroamisenne jälkeen painostettu?
Jehovan todistajat
32
6587
Vastaukset
- Sarah28
Minut erotettiin 2 v. sitten. Perheestäni kaikki ovat vielä mukana, ja on ollut todella vaikeeta olla erossa heistä. Rakastan heitä, ja joudun koko ajan taistelemaan vihan ja katkeruuden kanssa. He kärsivät ihan yhtä paljon. En ole vihainen uskonnolle, enkä perheelleni. He vain uskovat siihen mihin haluavat ja nämä ovat sen uskonnon säännöt. He joutuvat kantamaan vastuun teostaan myös joka päivä. Koska en ole paha ihminen. Ainoa rikokseni on, etten luota Jehovaan, ja elän avoliitossa.
Olen vihainen Jumalalle, että maailma on tälläinen kuin on. Tuntuu, että kaikki ovat ihan hukassa. Olen vihainen siitä, että olemme kaikki isättömiä. Hän on jättänyt meidät. Ja kaikki me yrittämme etsiä häntä. Yritämme ymmärtää mikä on totta. Kun jokin kuullostaa hyvältä, saamme mielenrauhan ja haluamme uskoa siihen, että se on totta. Ja en voi kieltää,ettenkö itsekkin halunnut uskoa Jehovan todistajien oppeihin. Niissä on paljon hyvää.. paratiisi, kuolleiden ylösnousemus, kaikki elävät rauhassa yhdessä rotuun katsomatta, ei sotaa jne. Kun miettii mitä muut uskonnot tarjoavat, niin mielummin haluisin uskoa näihin.
Ainoa painostus jota olen kokenut, on se, että perheeni toivoo minuun palaavan takaisin. Seurakunnasta ei ole kuulunut mitään. Tai no, perheeltäni kysellään mitä minulle kuuluu.
Erotus tapahtui hyvin, siitä jäi hyvä mieli. Minulle annettiin todella paljon anteeksi tekoja, aikaa ja apua. Mutta silti ei uskoa vaan ollut. En halunnut itse erota vaan halusin, että minut erotetaan. Joten poikaystävän avulla se hoitui.
Tällä hetkellä olo on hyvin yksinäinen, koska minulla ei ole perhettä. Ja kaverit ja poikaystävä eivät pysty täysin ymmärtämään tilannettani. Mutta toivon, että se aukko täyttyy tulevaisuudessa perustamalla oman perheen.- luterilaisten
joukkoon. Meillä on kaikki niin hyvin.
Harha oppinen lahko jehovantodistajat,ei heidän joukoonsa ainakaan,elleivät käänny synneistään.
- Anonyymi
Ketään ei saisi hyljätä. Siihen ei ole annettu lupaa. Maailma on vain vielä tällainen. Kun kolmasosan enkeleistäkin sanottiin langenneen, niin tottakai vähintään tuo sama osuus luomakunnastakin ja ihmisistä on turmeltunut. Jumalalla on kuitenkin suunnitelmat olleet valmiina alusta asti. Onhan Hän kaiken Luoja. Sitä varten Hän lähetti Poikansakin maailmaan. Joskus pahuuden aika loppuu kokonaan. Voikaa hyvin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketään ei saisi hyljätä. Siihen ei ole annettu lupaa. Maailma on vain vielä tällainen. Kun kolmasosan enkeleistäkin sanottiin langenneen, niin tottakai vähintään tuo sama osuus luomakunnastakin ja ihmisistä on turmeltunut. Jumalalla on kuitenkin suunnitelmat olleet valmiina alusta asti. Onhan Hän kaiken Luoja. Sitä varten Hän lähetti Poikansakin maailmaan. Joskus pahuuden aika loppuu kokonaan. Voikaa hyvin!
Tietämättöminä tiedoita,joista media ja some kirjoittaa tai puhuu ,että tultaisiin heidän menoihinsa varsinkin heikompia muiden jäseniä noihin perheensä karttamisiin ja pakkosyöttäisiin käyden ja rekisteröivät kirjanpitoon millaista väkee taloissa elelee,jos kirjaavat puhelimiin,niitä tuon sodan aikanakin oteettu dataa ja selvinnyt,mitä puhelee ja kirjoittelee ja missä.
- Anonyymi
>>Olen vihainen Jumalalle
Miksi vihaat jotain, mihin et edes usko? Uskonnot, niiden säännöt ja uskomusjärjestelmät ovat ihmisten keksimiä.
>> Kun jokin kuullostaa hyvältä, saamme mielenrauhan ja haluamme uskoa siihen, että se on totta.
Suloisia valheita on kiva kuulla. Se on inhimillistä. Mikään ei kuitenkaan ole totta sen takia, että se kuulostaisi niin hyvältä. Usein se on päin vastoin.
>> Tai no, perheeltäni kysellään mitä minulle kuuluu.
On positiivista, ettei perheesi ole täysin paatuneita. Aina ei ole näin.
- Hyvin pyyhkii
Kävi kivuttomasti.Vapaamuotoinen ilmoitus allekirjoituksella varustettuna.Hiukan pelottelua srk:n taholta esim."kukaan JT ei tervehdi sinua tai syö samassa pöydässä etc."(kumpikohan osapuoli siinä hävisi?)Eipä juuri muuta.Alkuun tiheään yhteydenottoja puhelimitse tai face to face.Loppuivat n.1v kuluessa.Aiemminkin jos olisin osoittanut ovea mutta ne käytöstavat ...Ei painajaisia,katumusta.Onnellisesti "ulkopuolisen" kanssa aviossa jo yli 20v.Henkilökohtaisesti ihmettelen,jos joku roikkuu ko.liikkeessä jonkin pelon tms.syyn takia.Itselläni elämä vasta alkoi eroamisesta.
- Anonyymi
Jehovat on ihan per.se.tä
- A.Men
Täältä voit lukea kokemuksia JT-seurakunnasta lähtemisestä:
http://veljesseura.org/foorumi/ - "erotettu" epävirall
Jehovan todistajat eivät niitä sääntöjään itsekään noudata, joten eivät he niitä kovin tärkeinä pidä. Minut on kasvatettu jt:ksi, joten olen pienestä pitäen noudattanut sääntöjä... Kunnes 90-luvulla minua alettiin kohdella kuin erotettua: ei tervehditty, ei valtakunnansalilla eikä kadulla, ei missään muuallakaan. Yhtäkkiä vain huomasin, ettei minulla ollutkaan yhtäkään jt-ystävää, olin vain vuosikausia kuvitellut niin. Itkeskelin, kuvittelin syitä, miksi minut on nyt erotettu, vaikka tiesin, että sääntöjen mukaan minua pitäisi kuulla ja syyttää jostain erottamistilanteessa. Lapsiani ja iäkästä äitiäni painostettiin. Minullekin kannetaan edelleen kotiin kokouskutsuja, joissa ei ole aikaa eikä paikkaa mainittuna. Kerran jopa soitin jt-pomolle Tikkurilaan ja huomautin, että kutsussa olisi paikka ja aika mainittuna, koska kuvittelin, että joku heistä noudattaa sääntöjä. Kotiini en tietenkään päästä ketään, mutta kadulla minulle tyrkytetään tuomiota.
Jt:t mm. kertovat valheita muista uskontokunnista, esim. luterilainen uskontunnustus ärsyttää heitä jotenkin. Luin sen juuri kotisataman sivustolla, eikä se mennytkään niin kuin pikku tuomarit vuosikymmenien ajan ovat opettaneet. Olen järkyttynyt. Miksi he puuttuvat toisten opetuksiin???????? Onneksi olen toipunut "erottamisesta", se kestikin 15 vuotta. No, harvat heistä enää viitsivät meitä kiusata, koska tunnemme raamatun yhtä hyvin kuin hekin. He pelkäävät kovasti jäävänsä toiseksi raamatullisessa keskustelussa. Tämän voin antaa neuvoksi muillekin. Kannattaa aina muistuttaa Jt:itä siitä, että on itse hyvässä ja läheisessä suhteessa Jumalaan, joka tukee ja siunaa niin, että heikotkin valinnat muuttuvat siunauksiksi. Se tekee heidät kateellisiksi ja vie mielenkiinnon helpompien uhrien suuntaan. Jos jää vain uhrina itkemään ja tuleen makaamaan, he kyllä jaksavat hyppiä päällä. Valitettavasti. En todella käsitä, miten jt:t kehtaavat tuomita näin lapsuudenuskossaan olevan toisen Jt:n. Jossain uskonnosssa varmaan kielletään toisten tuomitseminen, siihen liityn. - Painostettu
TÄÄLAISIA KIRJEITÄ LÄHETETÄÄN VIELÄ 10-vuoden kuluttuakin!
X. X, jos olet tullut tuntemaan totuuden ja jatkat elämistä synnissä, niin mikä sovitus on sinulle enää jäljellä? (Heprealaiskirje 10:26)
Kun syntinen elämäsi on tullut seurakunnan tietoon niin heidän olisi tullut noudattaa ohjeita, jotka annetaan Matteuksen evankeliumissa 18 (Jeesuksen sanat).
Jos et ojentamisenkaan jälkeen tule katumukseen, niin sinut tulee erottaa seurakunnasta saatanan kuritettavaksi, jotta kääntyisit pahoilta teiltäsi."
Tällainen viesti tuli tänään. Eli minut on asetettu saatanan kuritettavaksi, Mitä se ikinä merkitseekään."- iljetyksiä
Hui,miten pelottavaa ja sairasta! Ole yhteydessä tuollaisesta kiusanteosta ja vainosta poliisiin!
- Itse-eronnut
Olen ex-jt. Lähdin omasta aloitteestani. Olen jäänyt koukkuun tähän blogiin.https://tomppaheinaaho.tumblr.com/
- Anonyymi
Tidella hyvä blogi...! Kannattaa lukea.
- xxxxjt
Myös minä olen ex-JT. Kirjeitse ja suullisesti erosin. Laitoin perään vielä tekstarin, etten halua minkäänlaisia yhteydenottoja asian tiimoilta heiltä.
Perhe koittanua käännyttää, mutta heillekin tein täysin selväksi, etten palaa lahkoon. Elämäni on paljon vapaampaa ja rennompaa kuin ennen, eikä ahdistakaan yhtä paljon kuin lahkon vankina. - exexel-jt
Tonne just kirjotin https://keskustelu.suomi24.fi/t/15019553/muistojani-jt-ajoilta-jne-
- Anonyymi
Soopaa jauhat!
- miiilltzku
Kertokaa lisää
- Anonyymi
Vpit tulla ihan koska vaan jt seuraan oloitsemaan kristillisyydestä!
- Anonyymi
Itse erosin muutama vuosi sitten. Päätös oli monen vuoden harkinnan lopputulos.
Vuoden lopussa kerroin perheelleni, joka yritti saada mieltäni muuttumaan, jopa yksi heistä sanoi: "Jos vaikka olisit vain näennäisesti mukana, niin voitaisiin pitää yhteyttä." Tämä ei kuitenkaan minulle sopinut, sillä omatuntoni oli koulututettu pirskatin hyvin.
Vuoden alussa heti otin yhteyttä vanhimpiin ja kaksi vanhinta kävi ovellani kuulemassa päätöksen. Päätös oli vaikea tehdä, koska perhe jäi. Mutta ystäviä ei kyseinen lahko minulle koskaan antanut. Olin kaikille vain hätävara.
Sanoin vanhimmille, etten halua yhteydenottoa keneltäkään tulevaisuudessa ja päätös on vakaan harkinnan tulos.
Sitten kävin väestörekisterissä klikkaamassa itseni pois siitä uskonnosta.
Lähtö oli sinänsä helppoa, koska minulla oli ystäviä enemmän lahkon ulkopuolella, joten en jäänyt yksin.
Reilu vuosi lähtöni jälkeen tapasin ensimmäistä kertaa vanhempani ja sanoin, että haluaisin olla yhteyksissä heihin, mutta uskonto on aihe, joka pitää meidän jutuissa sitten jättää kokonaan pois ja se sopi heille ja sisareni sitten siinä sivussa hyväksyivät tämän päätökseni ja ollaan yhteyksissä.
On ihanaa kun voin hengittää ja olla minä.- Anonyymi
Kuulostaa hyvältä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostaa hyvältä!
Kuka vielä nykyaikana haluaa kuulua jehovienlahkoon
- Anonyymi
Kukapa. Haluaa. Jehovien. Pykälä. Viitakkoon. Sillo. On. Vapaus. Männy. Ja. Oma. Ajattelu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka vielä nykyaikana haluaa kuulua jehovienlahkoon
Joku valtakunnan sali myytykin,kun tarve poistui oma eläminen kotirauhan alueella jaettu kutsuja,mutta matkapitkä 10 km.Ovessa kaupustelu ja kerjääminen kielletty ei estä eikä pikkulemmikit 2-4 mm juosta talosta taloon.Tekevät merkintöjä asukkaista,kun eivät päästä sisälle keskustelemaan julkisesti videojuttuja.
- Anonyymi
Jehovan todistajista eronneen kannattaa lukea kirja nimeltä Roswellin avaruusolennon haastattelu, niin ymmärtää tehneensä erotessaan täysin oikean ratkaisun. Ei varmasti kadu muuta kuin, että ei eronnut aiemmin.
- Anonyymi
Jehova. Kopio. Raamatulla.ei. Oteta. Taivas. Paikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehova. Kopio. Raamatulla.ei. Oteta. Taivas. Paikkaa.
Millä. Raamatulla. Kuvittelet. Sen. Saavasi?
- Anonyymi
Itse muistan sieltä monia tosi hyviä ihmisiä jotka auttoivat tosi mahtavasti ja sitten oli niitä joiden silmittömästä pahuudesta, siis aivan rikollisesta toiminnasta joudun kärsimään lopun elämääni.
- Anonyymi
nää ihmisethän usein on hvyiä ihmisiä, ketkä heidän uhrikseen joutuu ,jo pelkästään siitäkin syystä, että eivät osaa edes kuvitella , että noin petollosia ihmisiä ja vieläpä uskonnon varjolla voisi maailmassa ollakaan.
lahkot kyllä tietää uhrinsa, ja toisaalta niitä ei kiinnosta kuin jäsenmäärä ja raha.
kaikki lahkot samantyyppisiä, koukuttavia, ne on niitä, mistä Jeesus sanoo:
"monta tulee minun nimessäni, ja he eksyttävät monta. "
- Anonyymi
Jeesus on Jumalan poika.
Jotka ovat eri mieltä, painukaa helvetin äkkiä ateistien palstalle - Anonyymi
Tilaisuuksiin kutsuja,jotta kriittiset tulisi seuraamaan,kuka lähtisi kymmenkunta kilsaa sinne hoitopaikoista ei muuten niin vain lähdetä.
- Anonyymi
Ex -todistajilla on oma foorumi:
https://veljesseura.org/foorumi/index.php
Foorumin eri osioita ovat:
Jehovan todistajat
Yleistä keskustelua Jehovan todistajista
Vertaistuki
Vertaistuelle pyhitetty osio.
Oppinäkemyksiä ja raamatuntulkintaa
Jehovan todistajien oppien lähempää tarkastelua
Kirjoittajien esittely
Rekisteröityneet käyttäjät voivat esitellä itsensä tai kertoa taustoistaan täällä
Yleinen keskustelu
Uskontoon liittymätön keskustelu.
Yleistä uskonnosta
Jehovan todistajiin liittymätön uskonnollissävytteinen keskustelu. Alueella tiukka moderointi.
Toivotan aurinkoista kesää ja hyvää jatkoa, ilman vartiotornikaupustelun härintää
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992