Mie oon maalannut kamarin seinät tänään !! Että olikin terapeuttista touhua. Johtunee siitä että työ oli vapaaehtoista, nyt uudenkarheat seinät tuovat hyvän mielen. Tänään taas valkeni konkreettisesti mitä tarkoittaa sanonta: työ tekijäänsä kiittää. :)
Maalari maalasi taalo-a
15
345
Vastaukset
- Synnove.Pullo
paitsi että ole kiltti ja ole hiljaa. Työ ei kiitä mistään vaan omatunto. Äklämö möklömö. Tulisitko kannustamaan minuakin kaakeloimaan kylpyammeen reunan mosiaiikilla? Tule, tule, tule.
- Synnove.Pullo
Minä en ole saanut "aikaan"yhtään mitään pitkään aikaan. Muuta kuin ollut olemassa. Joillekin taivas nähköön se riittää. Itselleni ei. Kamalata, kamalata nyt on ekä lapsenlapsi ja isänsä sikaflunssassa ja minun pitää tehdä testamentti. Juuri siitä syystä että minä saan myös sen ja kuolen sekä kirkaisen. Kirkaisuista niin välitä, mutta pitää pistää tämä elämätaival kuntoon. Heillä siis influenssan runtelemilla jotka tartuttavat sen minuun, ei ole pienintäkään aavistusta rahoistani. Ja rahat ovat minulle tärkeät.
Vanha sanonta sitten uusiksi: omatunto tekijäänsä kiittää :) Ei tuo soinnu ollenkaan ja kuka sen omantunnon teki?
Voi vitsit, sulla on kylpyamme *vihertyy kateudesta*Synnove.Pullo kirjoitti:
Minä en ole saanut "aikaan"yhtään mitään pitkään aikaan. Muuta kuin ollut olemassa. Joillekin taivas nähköön se riittää. Itselleni ei. Kamalata, kamalata nyt on ekä lapsenlapsi ja isänsä sikaflunssassa ja minun pitää tehdä testamentti. Juuri siitä syystä että minä saan myös sen ja kuolen sekä kirkaisen. Kirkaisuista niin välitä, mutta pitää pistää tämä elämätaival kuntoon. Heillä siis influenssan runtelemilla jotka tartuttavat sen minuun, ei ole pienintäkään aavistusta rahoistani. Ja rahat ovat minulle tärkeät.
nytkö se jo uhkailee sinua siellä, sikainfluenssa. Et sitten tartuta sitä muihin palstalaisiin, varaat desinfiointiainetta näppiksen viereen !!
Mutta, oikeasti kyllä vähän huolestuttaa tuo tauti, kun tässä taitaa kuulua riskiryhmään :( Testamenttia en kuitenkaan vielä ole ajatellut laatia, mä kun oon niin taikauskoinen että ajattelen mahdollisesti juuri nyt laadittavan testamentin houkuttelevan sikalunssan paikalle.....
- pirpzuzeiccu
maalasin kans, ku muutin tänne uuteen kämppään viime marraskuussa. Tulee kyllä tosi hyvä fiilis, ku huomaa saaneensa jotain aikaiseksi. :)
vaikka niskat on nyt ihan jumissa :/ Huomenna varmaan vielä enemmän. Tulee siitä hyvä fiilis kun saa kämppään jotain uutta ilmettä, ei tunnu syksyn tulokaan ihan niin kurjalta.
Tuo muistutti mua siitä,että laiskottelin koko kesän.Oli tarkoitus maalata sisällä ja ulkona,vaan kaikki jäi...
Minkäs väriseks Taikku seinät maalaroi? :)minkä voit siirtää huomiseksi, älä tee sitä tänään :))
Ihan perusbeigeksi kome seinää, yhden seinän vähän tummemmaksi, värinä tiilen ja persikan sekoitus. Siihen ajattelin hankkia jotain vaaleita seinäkoristeita, tai vaaleakehyksisiä halpoja tauluja.. Pitää kulkea kirppareilla jos sattuisi tekemään löytöjä.TaikisN kirjoitti:
minkä voit siirtää huomiseksi, älä tee sitä tänään :))
Ihan perusbeigeksi kome seinää, yhden seinän vähän tummemmaksi, värinä tiilen ja persikan sekoitus. Siihen ajattelin hankkia jotain vaaleita seinäkoristeita, tai vaaleakehyksisiä halpoja tauluja.. Pitää kulkea kirppareilla jos sattuisi tekemään löytöjä.upeilta väreiltä.. :)
Noilla kirppareilla kyl kannattaaki penkoa.Sieltä löytyy usein tosi persoonallisia juttuja.
fiilikset, aij noo-ou!
Kumma juttu? Seinäpinnat ja erityisesti sisätilojen, saa aikaan makeimmat terpsutaika itseensätyytyväinen olo on kyllä päällänsä nyt :)
Seinäpinta-ala on kuitenkin niin iso alue sisätiloja, että se vaikuttaa mielialaan alitajuisestikin. Väreistähän on tehty monia tutkimuksia, eri väreillä on erilaiset terapiavaikutukset. Esmes punaisen sävyt saattavat nostaa kehon lämpötilaa ja lisäävät aktiivisuutta..sinisen sävyt viilentävät ja rauhoittavat, jopa parantavat.:)TaikisN kirjoitti:
aika itseensätyytyväinen olo on kyllä päällänsä nyt :)
Seinäpinta-ala on kuitenkin niin iso alue sisätiloja, että se vaikuttaa mielialaan alitajuisestikin. Väreistähän on tehty monia tutkimuksia, eri väreillä on erilaiset terapiavaikutukset. Esmes punaisen sävyt saattavat nostaa kehon lämpötilaa ja lisäävät aktiivisuutta..sinisen sävyt viilentävät ja rauhoittavat, jopa parantavat.:)Väreillä on todella vahva merkitys samoin valaistuksella. Hyväkin väri kärsii, jos valaistus ei ole oikea.
Tuolla jossain aiempana olin helisemässä oman sisustuksen suhteen varmaan muistat ja juuri niiden värien kanssa. Alkaapi olla tasapainossa hiljalleen.
Vuodenajat ja luonnonvalo tekee omat tepposet, joten valinta on vaikeaa ja täytyy katsoa sopivatko färit kaikkiin vuodenaikoihin. Yhden sortin hulluutta?
Aika haastelliseksi teki erityisesti se, että kaikki seinät olivat valkoiset, ehkä mustalla hiukan murretut, koska kaapit, listat ja lattiat kaikki harmaita:/
Harmaa on ihan hyvä alku, mutta kyllä se vaati ihan uuden ajattelutavan.
Vanhassa talossa sai leikkiä väreillä ihan vapaasti seinäpintoja myöden.
Toisaalta kuitenkin kun ei ole sitä rajatonta mahista tehdä mitä vaan, asia luonnollisesti kapeutuu ja tyyli sen kun paranee:)
- Ak:n lapio
Kerännyt kolme ämpärillistä (18 kiloa) mustia viinimarjoja pakkaseen. Pirtin seinät ptäis maalata, mutta jääköön homma ensi kesään, niin kuin aikaisemminkin.
ens kesänä maalaustalkoisiin...nyt kun oon harjotellut kotona :)))
Mustaherukkasaaliisi on ihan kohtuullinen, sulla on useampia pensaita? Mä katkaisin osan pensaistani syksyllä kun näyttivät voivan vähän huonosti. Tänä syksynä ei sitten paljoa marjoja olekaan poimittavana, hyvä jos ämpärillinen tulee yhteensä punaisten kanssa. Viikonlopulla ajattelin urakoida marjat pensaista, täällä kun ei vielä ole ollut mitään kiirettä viinimarjojen poimimisessa.
sanoisin että rankkaa on maalaus. Meillä maalattiin viikonloppuna olkkarin seinät ja katto. On kuule sellasta pyöritystä että, kun ei saa huonekaluja mihinkään. Nyt on loppu siivousten vuoro. Viellä pitäis eteinen maalata.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604