Maksettu varastotila

no-no more

Onko sinulla niin paljon tavaraa, että olet joutunut sijoittamaan sitä maksulliseen varastointiin? Tämä on uusia trendejä maailmalla.

Monet jopa vaihtaneet ammattia tälle alalle kun on niin tuottoisaa. Ihmisillä on sen verran paljon joutavaa tavaraa, ettei se kohta mahdu mihinkään. Käyttämättömistä hotelleista ja varastohuoneista tehdään 'tavarahotelleja' joita vuokrataan. Oli jo uutinen, että on Suomessakin.

Miten pääset eroon turhasta tavarasta? Mistä luovut ensinnä?
Jopa hyväntekeväisyysjärjestöt kieltäytyvät ottamasta vastaan lisää, kun heilläkin kaikki paikat täynnä rikkaitten? joutavaa, käyttökelvotonta roinaa.

Miksi ostamme liikaa?

13

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin paljoa tavaraa että joutuisi niille huoneen vuokraamaan. Itse käytän jonkin verran kirppareita ja kierrätyskeskuksia tavaroitteni hankintaan ja ylimääräisiksi jääneitä vien uudelleen kiertoon. Samoin lasit ja muovit raaka-ainekeräyksiin.

      Sukulaisten kanssa saatetaan tehdä vaihtokauppoja, siinä on muuten yksi hyvä keino kierrättää tavaroita.

      Ostan uutena vain sellaista mikä on ihan välttämätöntä hankkia uutena. Näin säästän sekä rahaa että luontoa...mutta toisaalta en sitten kuluttamalla tue työllisyyttä niin paljon kuin tavaran suurkuluttajat. Asioilla kun on puolensa ja puolensa.

      • no-no more

        Sinulla erittäinkin tiedostetut menettelytavat. Nämä ei tosiaan ole yksinkertaisia asioita. Joku ns. hyvä ratkaisu isossa mitassa voikin ajan oloon olla huono.

        Mutta se on totta, että meillä on liikaa tarjolla kaikkea. Ihminen ahdistuu kun valintoja on melko mahdoton tehdä.

        Luen kirjaa Jo riittää (onkohan noin suom), kirjoittaja Naish. Alkuper. nimi Enough. Ajatuksia herättävä.


      • Tossa oli jossain lehdessä juttua siitä, mitä nyt pitäisi ostaa, jotta tukisi SUOMALAISTA työllisyyttä. Eipä ollu just mitään ostettavaa.....

        Joten huono omatunto hiiteen tossa asiassa.


      • LaardiBee kirjoitti:

        Tossa oli jossain lehdessä juttua siitä, mitä nyt pitäisi ostaa, jotta tukisi SUOMALAISTA työllisyyttä. Eipä ollu just mitään ostettavaa.....

        Joten huono omatunto hiiteen tossa asiassa.

        ruoka tulee ostettua useimmiten suomalaista...Jotta kyllä tässä sentään ainakin elintarviketeollisuutta tulee tuettua joten hiiteen vaan huono omatunto *heittääpainolastin mäkeen* Kiitos kun palautit maanpinnalle :)


      • no-no more kirjoitti:

        Sinulla erittäinkin tiedostetut menettelytavat. Nämä ei tosiaan ole yksinkertaisia asioita. Joku ns. hyvä ratkaisu isossa mitassa voikin ajan oloon olla huono.

        Mutta se on totta, että meillä on liikaa tarjolla kaikkea. Ihminen ahdistuu kun valintoja on melko mahdoton tehdä.

        Luen kirjaa Jo riittää (onkohan noin suom), kirjoittaja Naish. Alkuper. nimi Enough. Ajatuksia herättävä.

        todellakin ahdistaa kaupassa, etenkin vaateostoksilla. Inhoan shoppailua ja pukukopeissa äheltämistä. Hitsit kun olisi vaan yhdenlaisia vaatteita :))


    • kyllä piisaa,mutta ei onneksi niin paljon,että tarvii tiloja vuokrata.

      Turhat tavarat viedään hyötykäyttöasemalle.Sinne kelpaa tavara ku tavara..:)

      • no-no more

        jatkohyödynnetään. Poltetaanko vai vieläkö niitä sen jälkeen joku käyttää? Ei siis polttamisen jälkeen vaan sinne vietyäsi. Tiedätkö yksityiskohtia mitä niille tapahtuu?
        Olen perehtynyt näihin lukemalla kirjaa, niin kiinnostaisi minkälainen tuo ratkaisu on.


      • no-no more kirjoitti:

        jatkohyödynnetään. Poltetaanko vai vieläkö niitä sen jälkeen joku käyttää? Ei siis polttamisen jälkeen vaan sinne vietyäsi. Tiedätkö yksityiskohtia mitä niille tapahtuu?
        Olen perehtynyt näihin lukemalla kirjaa, niin kiinnostaisi minkälainen tuo ratkaisu on.

        kun vie tavaraa,niin ne pitää lajitella.Puut,metallit,rautaosat sun muut pitää kaikki laittaa omiin kontteihinsa.Ne kait menee siitä sitten johonkin,missä niistä varmasti tehdään jotain...Sorry..etten osaa paremmin selittää.Piti ottaa siitä selvää,mut unohdin..

        Kuiteski hyvin pieni osa menee kaatopaikalle.


    • Ihan selvästi joillakin on liikaa rahaa. Ei sitten kulkeudu sinne, missä tarve olisi?
      Rikkaatko varastoivat ja maksavat ennemmin palkkaa varastoivalle kuin antavat eteenpäin tarvitseville:0

      • sitä tiedä,vaikka varastoivat kalliita perintökaluja.;)


      • no-no more

        Ei kylläkään koske minua tuo liika raha, valitettavasti. Mutta tuo taitaa olla ongelman ydin. Samoin se, miten herkkiä olemme manipuloinnille, mainoksille, kilpailulle naapurin kanssa...

        Tuoko omistaminen onnellisuutta?


      • mii-su kirjoitti:

        sitä tiedä,vaikka varastoivat kalliita perintökaluja.;)

        Kiva maksaa vuokraa perintökaluista, joista ei itse nauti, kun kerran ne pitää varastoon viedä;) Kiusaksi jättävät perinnöksi, että saavat jälkipolvet niistä tapella.


      • no-no more kirjoitti:

        Ei kylläkään koske minua tuo liika raha, valitettavasti. Mutta tuo taitaa olla ongelman ydin. Samoin se, miten herkkiä olemme manipuloinnille, mainoksille, kilpailulle naapurin kanssa...

        Tuoko omistaminen onnellisuutta?

        onnellisuutta tuo. Valintaa koko lailla. Toisaalta ymmärrettävää jos ovat jo äidinmaidossa imeneet tälläisen tavan elää eivätkä ole kyseenalaistaneet miksi minulla pitää olla kaikkea ja vähän enemmän, että olisin olemassa ja jotenkin suhteessa toisiin vähän parempi. Tiedä tuota, tuli vain mieleen.

        Tuoko omistaminen turvallisuutta? Toisaalta omistamisessa on huolensa, kuten tuossa aloituksessa mainitsitkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      59
      1105
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      861
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      604
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      65
      514
    Aihe