Soini naureskelee Mäki-Ketelälle ja Halla-aholle

http://www.vihrealanka.fi/uutiset/soini-ei-usko-homma-foorumin-liikehdinnan-repivan-perussuomalaisia

Soini ei usko Homma-foorumin liikehdinnän repivän perussuomalaisia
08:23
PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Timo Soini ei pidä maahanmuuttokriittisellä Homma-foorumilla puuhattavaa Muutos 2011 -puoluetta uhkana omalle puolueelleen.

ETÄPOMO. Uusi puolue ei saa Timo Soinin housuja tutisemaan.
Vihreä Lanka uutisoi Homma-foorumilla virinneestä puoluehankkeesta verkkosivuillaan keskiviikkona. Hankkeen on arveltu olevan alkusoittoa eurovaaleissa vaalivoittoon yltäneiden perusuomalaisten hajaannukselle.

"Kun tiedän hankkeen puuhamiehen, sekä minä että Suomen kansa voi olla levollisin mielin. Ja eiväthän nämä suurimmat vouhkaajat ole koskaan olleetkaan meidän jäseniämme", Timo Soini kommentoi Brysselistä.

Muutos 2011-puolueen perustamista koordinoi Juha Mäki-Ketelä. Hän ilmoittaa puolueen tavoitteeksi kolme eduskuntapaikkaa 2011 vaaleissa. Hankkeen keulakuvaksi on toivottu Jussi Halla-ahoa, joka ei kuitenkaan toistaiseksi ole ottanut asiaan kantaa.

Moni perusuomalaisten aktiivi lienee mukana myös Homma-foorumin sisäpiirissä. Esimerkiksi perusuomalaisten eurovaalivalvojaisten voitonhuumassa kuului siellä täällä "hyvä homma!"-huudahduksia.

"Osa on varmaan toiminut meidänkin puolueessamme. Mutta pitää muistaa, että viimeksi kun mitattiin, niin 130 000 ääntä on Suomen kansan ääni. Enkä minä millään maahanmuuttoteemalla ääniä saanut, vaan EU-kritiikillä", eurovaalien äänikuningas Soini kuittaa.

Soinin mukaan hänen puolueensa ei kuitenkaan ole mikään vankila.

"Kyllä täältä pääsee pois, mutta ei enää takaisin sisälle. Ovi käy vain yhteen suuntaan."
28425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

kannatustaan tästä 130.000 äänestä kunhan ottavat Sanavapausasiat mukaan ohjelmaansa. Luulen, että kansan syvätrivit ovat samalla kannalla kuin Halla-aho tässä kysymyksessä vaikka eivät miestä äänestäisikään.

Kyllä tässä asia on tärkeämpi kuin Soini ,mäki-ketälä tai halla-aho yhteensä.

Äänestä
  • Itse uskon, että jos uusi Mäki-Ketelän puuhaama puolue syntyy se lisää Timo Soinin johtaman puolueen uskotavuutta. Varmaan monet ovat arkailleet liittymistä puolueen toimintaan ulkopuolelta harjoitetun rasismikortin heiluttelun vuoksi. Ihmisviha ei kuulu poliittiseen toimintaan, pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen kyllä.

    Kannattajakortit ovat myös hyvä tietolähde suojelupoliisille, vaikka televisio-ohjelmassa poliisin taholta kerrottiinkin heillä olevan hyvä tieto siitä keitä kannattaa seurata niin lisätieto ääriliikkeeseen osallistuvista ei liene pahasta. Siitä minulla ei ole tietoa saiko poliisi Halla-Ahon kannattajakorttien tiedot.

    "Kyllä tässä asia on tärkeämpi kuin Soini ,mäki-ketälä tai halla-aho yhteensä."
    Tuossa asiassa olen samaa mieltä. Katson kuitenkin, että Perussuomalaiset ovat toimintamahdollisuuksiltaan puolueena tämän(kin) asian suhteen aivan eri tasolla kuin nollapisteestä kannatusta hakemaan lähtevä ties millaista väkeä riveihinsä haaliva liike.

    Äänestä

  • Panza kirjoitti:

    Itse uskon, että jos uusi Mäki-Ketelän puuhaama puolue syntyy se lisää Timo Soinin johtaman puolueen uskotavuutta. Varmaan monet ovat arkailleet liittymistä puolueen toimintaan ulkopuolelta harjoitetun rasismikortin heiluttelun vuoksi. Ihmisviha ei kuulu poliittiseen toimintaan, pyrkimys vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen kyllä.

    Kanssasi samaa mieltä. Hyvin realistinen.

    ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteensä on juuri se missä sanavapaudessa on kysymys . Sitä että suomalainen poliisi olisi ottanut kaikki Muutos 2011 puolueessa puuhailevat erikostarkkailuun ei pitäisi mitenkään ihmeellisenä.

    Syyttäjävirasto ja oikeuslaitos ainakin tekee kaikkiensa pelotellakseen ihmisiä.

    Äänestä

  • "epämääräisillä " kirjoitti:

    mielenkiinnon virkavallankin piirissä. Oikeuslaitos on sitä varten että se rankaisee lainrikkojia, joskus se joutuu yhteiskunnan muutoksen myötä tekemään uusia linjanvetoja mistä esim. Halla-Ahon tapauksessa on kysymys. Epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka ei kuitenkaan oikeuta ketään käymään ihmisten kimppuun ketjuin tai pesäpallomailoin aseistautuneena.

    Äänestä

  • herättävät kirjoitti:

    ymmärretä . Siis mitä se esim. tarkoitaa Yhdysvalloissa mistä se on peräisin.

    Pesäpallomailat, ihmisten kimppuun käymiset ei kuuulu sen piiriin. Ei myöskään epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka Kuulu sen piiriin ainoastaan sen julkinen arvostelminen kuuluu sen piiriin kuten myös syyttäjälaitoksen arvostelu kuuluu sen piiriin ja Halla-aho on syyllistynyt ainoastaan kahteen jälkimmäiseen josta on nyt tuomiolla.

    Äänestä

  • ei oikein edes kirjoitti:

    ...,illä tavoin spekulaatiot somalien kansallisista ja kenties geneettisistä ominaisuuksista tai islaminuskon suhtautumisesta lapsiinsekaantumiseen ovat maahanmuuttopolitiikan tai syyttäjälaitoksen arvostelemista? Kellariprinsessa ei todellakaan ole syytteessä viime mainituista, vaikka yrittääkin niin uskotella itselleen, fanipojuilleen ja kaikille muillekin.

    Äänestä

  • ...sitten,... kirjoitti:

    itse Scriptasta tämä kyseinen juttu. Ymmärrät varmaan sitten mistä on kyse.
    Siinä kirjoituksessa on kyllä aivan selvästi käsitelty tätä syyttäjälaitoksen kaksois-standardia.

    Mutta lyhyesti mitä eroa on näillä kahdella lauseella.

    Suomalaisten humalassa tappaminen on kansallinen erityispiirre ellei jopa geneettinen ominaisuus.

    Somalien selvinpäin loisiminen verovaroilla on kansallinen ellei jopa geneettinen erityíspiirre.

    Äänestä

  • kannattaisi lukea kirjoitti:

    ...Kalevan pääkirjoituksen että Prinsessan vuodatuksen.

    Jussukka keksi edellisestä itselleen oivallisen tekosyyn ruveta nillittämään, että miksi muut saavat solvata , mutta hän ei. Taisi jäädä huomaamatta, että itsekritiikki tai -ironia on eri asia kuin muiden harjoittama vittuilu (arvelen, että koska itsekritiikki ei näytä olevan hommostelijoiden vahva puoli, he pitävät sitä oman pesän likaamisena). Nillitystään tehostaakseen hän sitten heitti vähemmistökansanryhmää vastaan suunnatun solvauksen. Ja tästä kansanrymän ( toisen uskontokunnan)solvaamisesta (kriminalisoitu laissa) hän on käräjillä, ei syyttäjälaitoksen kuvitellun kaksoisstandardin arvostelemisesta (ei kriminalisoitu laissa).

    Äänestä

  • kannattaisi lukea kirjoitti:

    itse Scriptasta tämä kyseinen juttu. Ymmärrät varmaan sitten mistä on kyse.
    Siinä kirjoituksessa on kyllä aivan selvästi käsitelty tätä syyttäjälaitoksen kaksois-standardia.

    Mutta lyhyesti mitä eroa on näillä kahdella lauseella.

    Suomalaisten humalassa tappaminen on kansallinen erityispiirre ellei jopa geneettinen ominaisuus.

    Somalien selvinpäin loisiminen verovaroilla on kansallinen ellei jopa geneettinen erityíspiirre.

    tutkittu tieteellinen fakta, toinen siitä väännettu herjaus.

    Äänestä

  • lause on kirjoitti:

    Yksikään lääketieteelinen tutkimus ei tälläistä väitä . Vaan kyseisessä lauseessa on vedetty omia johto päätelmiä.

    Siksi toiseksi Syyttäjä totesi 25.8 oikeussalissa, että ei oel mitään väliä sillä onko lauseet totta tai ei.

    Äänestä

  • ei ole totta kirjoitti:

    Yksikään lääketieteelinen tutkimus ei tälläistä väitä . Vaan kyseisessä lauseessa on vedetty omia johto päätelmiä.

    Siksi toiseksi Syyttäjä totesi 25.8 oikeussalissa, että ei oel mitään väliä sillä onko lauseet totta tai ei.

    kysymys siis kuuluu mikä eroittaa nämä kaksi solvausta toisistaan.

    ja kuten syyttäjä itsekkin totesi ei ole mitään väliä sillä onko solvaus totta tai ei.

    Tämä on se kaksois-standardi josta Halla-aho puhui.

    Äänestä

  • ovat epätosia kirjoitti:

    kysymys siis kuuluu mikä eroittaa nämä kaksi solvausta toisistaan.

    ja kuten syyttäjä itsekkin totesi ei ole mitään väliä sillä onko solvaus totta tai ei.

    Tämä on se kaksois-standardi josta Halla-aho puhui.

    ...on rautalangan kanssa selvennetty, mikä erottaa 'solvauksen' solvauksesta.

    Mutta taitaa tosiaan olla niin, että jos todellisuus ei käy yksiin hommapojujen ajatusmaailman kanssa niin sen pahempi todellisuudelle.

    Äänestä

  • kannattaisi lukea kirjoitti:

    itse Scriptasta tämä kyseinen juttu. Ymmärrät varmaan sitten mistä on kyse.
    Siinä kirjoituksessa on kyllä aivan selvästi käsitelty tätä syyttäjälaitoksen kaksois-standardia.

    Mutta lyhyesti mitä eroa on näillä kahdella lauseella.

    Suomalaisten humalassa tappaminen on kansallinen erityispiirre ellei jopa geneettinen ominaisuus.

    Somalien selvinpäin loisiminen verovaroilla on kansallinen ellei jopa geneettinen erityíspiirre.

    olisi kannattanut keksiä tuo kaksois-standardi heti aivopierunsä jälkeen, olisi ollut rutkasti uskottavampaa...

    Äänestä

  • ...sitten,... kirjoitti:

    ...,illä tavoin spekulaatiot somalien kansallisista ja kenties geneettisistä ominaisuuksista tai islaminuskon suhtautumisesta lapsiinsekaantumiseen ovat maahanmuuttopolitiikan tai syyttäjälaitoksen arvostelemista? Kellariprinsessa ei todellakaan ole syytteessä viime mainituista, vaikka yrittääkin niin uskotella itselleen, fanipojuilleen ja kaikille muillekin.

    Se somaliteksti oli vastaveto sanomalehti Kalevan tekstille suomalaisista. Halla-Aho kysyi, että miksi moinen väite muuttuu loukkaavaksi vasta sitten, kun suomalaisten tilalle laitetaan somalit. Halla-Aho siis puolustaa tasa-arvoa.

    Teksti, jossa Halla-Aho väittää muslimien profeettaa pedofiiliksi perustuu muslimien omiin lähteisiin. Sahih Bukharin hadithien mukaan Muhammad meni Aishan kanssa naimisiin kun tämä oli 6-vuotias ja yhtyi häneen kun hän oli 9-vuotias.

    http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html
    http://www.halla-aho.com/scripta/oikeudenkaynti.html

    Äänestä

  • ..sinulle... kirjoitti:

    ...on rautalangan kanssa selvennetty, mikä erottaa 'solvauksen' solvauksesta.

    Mutta taitaa tosiaan olla niin, että jos todellisuus ei käy yksiin hommapojujen ajatusmaailman kanssa niin sen pahempi todellisuudelle.

    Olet siis sitä mieltä, että suomalaisista saa esittää törkeitä ja loukkaavia väitteitä, mutta somaleista ei saa.

    Äänestä

  • lause on kirjoitti:

    tutkittu tieteellinen fakta, toinen siitä väännettu herjaus.

    Perustele.

    Äänestä

  • Jaaggo Gojo kirjoitti:

    olisi kannattanut keksiä tuo kaksois-standardi heti aivopierunsä jälkeen, olisi ollut rutkasti uskottavampaa...

    oli aika avoimesti tuotu esiin siinä kirjoituksesa. Se on aivan yleinen käsite tälläinen dubblestandard englannin kielessä ja tarkoittaa kahta erillaista suhtautumista samaan asiaan saman henkilön tai instannsin toimesta.

    kannattaisi tosiaan lukea kirjoitukset ennen kuin niistä kirjoitaa ja vieraat sanat nykysuomensanakirjasta. on meinaan paljon uskottavanpaa .

    Äänestä

Sen jälkeen kun Halla-aho pyyhki perseensä Mäki-Ketelän viimeksi keräämillä kannattajakorteilla, Mäki-Ketelällä tulee olemaan toivoton urakka saada kasaan tarvittavat kannattajakortit (varsinkin kun sen enempää Halla-aho itse kuin juuri kukaan muukaan persujen maahanmuuttokriittisestä siivestä ei ole lupautunut mukaan uuteen puolueeseen).

Äänestä
  • Foliohattu-Keronen Turusta.

    Äänestä

Mitä Soini, joka ei saa pikkutakkiaan napitettua kiinni, tarkoittaa viittauksellaan puuhamieheen jonka hän väittää tietävänsä?

Äänestä
  • Soinin puheista huokuu narsistinen löyhkä tyyliin: "Sekä minä, että Suomen kansa voimme olla rauhassa". -Tässäkin yhteydessä soini paljastaa raadollisesti, että hän asettaa AINA oman etunsa kansan edun edelle. Kuinkahan kauan soinin kusetus jatkuu ilman, että media siihen puuttuu millään tavalla?
    Kaikkien aikojen kovimman vaalityön soini joutuu kuitenkin toreilla vuonna 2011 tekemään, sillä: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1724255

    Äänestä

Tämä kertoo kaiken olennaisen:

""Kun tiedän hankkeen puuhamiehen, sekä minä että Suomen kansa voi olla levollisin mielin. Ja eiväthän nämä suurimmat vouhkaajat ole koskaan olleetkaan meidän jäseniämme", Timo Soini kommentoi Brysselistä."

En voi muuta kuin yhtyä röhönauruun Timpan kanssa.

Äänestä

Omana kommenttinani voin todeta että tämä uusi "muutos 2011" yhdistettynä homma-forumin puheenaiheisiin ei vaikuta millään lailla houkuttelevalta...

Koko homma-sivusto on mielestäni aloituspäivästä lähtien sisältänyt enimmäkseen roskaa ja inside-porukan "hauskoja" juttuja...

en aio uutta "muutos 2011"-puoluetta missään tapauksessa äänestää, toivottavasti ihmiset ymmärtävät että yksi keskikokoinen puolue ajaa paremmin asiaansa kuin 10 keskenään riitelevää marginaalipuoluetta....

Äänestä
  • aikoinaan persuista: "Turha puolue, Suomessa on puolueita jo liikaakin..." jne.
    Annetaan kansan päättää, mikä puolue on tarpeellinen ja mikä ei. Hyvä, että on vaihtoehtoja. Persuistahan on tullut jo wanha puolue. Mikä pahinta, sillä on vain yksi varteenotettava henkilö tarjottavana joka paikkaan. Luonnotonta diktatuuria, mutta äänestäjäthän persujenkin olemassaolon ratkaisevat ja hyvä niin.

    Äänestä

  • ex perSS kirjoitti:

    aikoinaan persuista: "Turha puolue, Suomessa on puolueita jo liikaakin..." jne.
    Annetaan kansan päättää, mikä puolue on tarpeellinen ja mikä ei. Hyvä, että on vaihtoehtoja. Persuistahan on tullut jo wanha puolue. Mikä pahinta, sillä on vain yksi varteenotettava henkilö tarjottavana joka paikkaan. Luonnotonta diktatuuria, mutta äänestäjäthän persujenkin olemassaolon ratkaisevat ja hyvä niin.

    saavat kaljamessiaalta tylyn vastaanoton?

    http://www.ksml.fi/multimedia/dynamic/00096/6640499_jpg_96716a1.jpg

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vihreä Lanka kirjoitti:

http://www.vihrealanka.fi/uutiset/soini-ei-usko-homma-foorumin-liikehdinnan-repivan-perussuomalaisia

Soini ei usko Homma-foorumin liikehdinnän repivän perussuomalaisia
08:23
PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Timo Soini ei pidä maahanmuuttokriittisellä Homma-foorumilla puuhattavaa Muutos 2011 -puoluetta uhkana omalle puolueelleen.

ETÄPOMO. Uusi puolue ei saa Timo Soinin housuja tutisemaan.
Vihreä Lanka uutisoi Homma-foorumilla virinneestä puoluehankkeesta verkkosivuillaan keskiviikkona. Hankkeen on arveltu olevan alkusoittoa eurovaaleissa vaalivoittoon yltäneiden perusuomalaisten hajaannukselle.

"Kun tiedän hankkeen puuhamiehen, sekä minä että Suomen kansa voi olla levollisin mielin. Ja eiväthän nämä suurimmat vouhkaajat ole koskaan olleetkaan meidän jäseniämme", Timo Soini kommentoi Brysselistä.

Muutos 2011-puolueen perustamista koordinoi Juha Mäki-Ketelä. Hän ilmoittaa puolueen tavoitteeksi kolme eduskuntapaikkaa 2011 vaaleissa. Hankkeen keulakuvaksi on toivottu Jussi Halla-ahoa, joka ei kuitenkaan toistaiseksi ole ottanut asiaan kantaa.

Moni perusuomalaisten aktiivi lienee mukana myös Homma-foorumin sisäpiirissä. Esimerkiksi perusuomalaisten eurovaalivalvojaisten voitonhuumassa kuului siellä täällä "hyvä homma!"-huudahduksia.

"Osa on varmaan toiminut meidänkin puolueessamme. Mutta pitää muistaa, että viimeksi kun mitattiin, niin 130 000 ääntä on Suomen kansan ääni. Enkä minä millään maahanmuuttoteemalla ääniä saanut, vaan EU-kritiikillä", eurovaalien äänikuningas Soini kuittaa.

Soinin mukaan hänen puolueensa ei kuitenkaan ole mikään vankila.

"Kyllä täältä pääsee pois, mutta ei enää takaisin sisälle. Ovi käy vain yhteen suuntaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu