Miten on käynyt itsenäisyyden?
13.3.1940 palasi Suomeen rauha 105 kunnian päivän jälkeen. Rauha tehtiin raskain ehdoin. Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle Karjalan Kannaksen, osan Laatokan Karjalaa, alueita Sallasta ja Kuusamosta, Suomenlahden saaria ja Kalastajasaarennon saaret Petsamosta sekä vuokraamaan Hankoniemen läheisine saarineen laivastotukikohdaksi Neuvostoliitolle.
Sota vaati yli 20 000 suomalaisen hengen. Kymmenet tuhannet suomalaiset haavoittuivat, osa heistä vammautui loppuiäkseen. Suomalaiset eivät tätä sotaa halunneet. Sitä halusi sen aikainen neuvostojohto, jolla oli salainen suunnitelmansa siitä, miten se jakaisi Suomen, Puolan ja Baltian maat Saksan kanssa.
Neuvostojoukkojen tappiot olivat yli kymmenkertaiset suomalaisiin verrattuna. Näin siitäkin huolimatta, että Suomi oli huonosti sotaan varustautunut. Niinpä ylipäällikkö Mannerheimilla olikin syytä todeta 14.3.1940 antamassaan päiväkäskyssä Suomen sotilaista: "Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt teidän vertaisianne sotureita". Sotilaittensa lisäksi Mannerheim kiitti myös Suomen lottia ja kotirintaman työtä.
Kaiken tuhon ja kauhun jälkeen, mitä suomalaiset olivat kokeneet, huolimatta menetettyjen kotien, omaisten ja ystävien suuresta määrästä Mannerheim kehotti yhä puolustamaan, nyt pienempää, isänmaatamme entisenlaisella päättäväisyydellä ja voimalla.
Talvisodan yksimielisyys ja taistelutahto oli todella hämmästyttävää siksi, että Suomea raastaneesta sisällissodasta oli tuolloin kulunut vasta vähän yli 20 vuotta. Kansa ymmärsi ja tunsi nahoissaan, että se ei voi luottaa viholliseen, joka äkkiarvaamatta aloittaa sodan pommittamalla Helsingin siviiliväestöä. Neuvostopropagandan puheet leivästä ja työväen vallasta samoin kuin sen tarjoama vaihtoehto, Terijoen hallitus, tuntuivat suomalaisista lähinnä naurettavilta pyrkimyksiltä lietsoa antautumismielialaa.
Suomessa ymmärrettiin, että kyse oli yksinkertaisesti raa'asta ja häikäilemättömästä suurvallan hyökkäyksestä ilman minkäänlaisia hyviä aikomuksia.
Mitenkähän olisi käynyt, jos Neuvostoliitto olisi hoitanut laajentumispyrkimyksensä ovelammin. Jos se ei olisikaan aloittanut sotatoimia, vaan olisi luvannut suomalaisille halvempaa ruokaa ja viinaa. Jos se olisi ensin kääntänyt vaikutusvaltaisten talouden päättäjien päät lupauksia laajoista markkinoista ja halvasta työvoimasta, olisivatkohan nämä oitis alkaneet tavoitella yhteisvaluuttaa, ruplaa, yhteistä keskuspankkia jne.? Olisikohan maamme päättäjät alkaneet vakuutella kansalle itsenäisyytemme vain vahvistuvan neuvostokansojen suuressa perheessä? Olisikohan kansa uskonut heitä?
Tuskinpa se vielä tuolloin olisi onnistunut. Suomalaisilla oli kokemuksia sortovuosista Venäjän vallan loppuaikoina. Neuvostovallan ajan leniniläis-marxilainen materialismi ja siihen liittyvä ateismi olivat valtaosalle suomalaisista vieraita, kavahdettavia asioita.
Talvisodan taustaa vasten onkin enemmän kuin kummallista miten länsimainen, avoimemmin eriarvoisuuteen pyrkivä materialismi, joka ei kiellä uskontoja, vaan tekee materian palvonnasta uskonnon, vetoaa tämän päivän suomalaisiin siinä määrin, että sen rinnalla kansallinen itsemääräämisoikeuskaan ei ole mitään.
13.3.1940 palasi Suomeen rauha 105 kunnian päivän jälkeen. Rauha tehtiin raskain ehdoin. Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle Karjalan Kannaksen, osan Laatokan Karjalaa, alueita Sallasta ja Kuusamosta, Suomenlahden saaria ja Kalastajasaarennon saaret Petsamosta sekä vuokraamaan Hankoniemen läheisine saarineen laivastotukikohdaksi Neuvostoliitolle.
Sota vaati yli 20 000 suomalaisen hengen. Kymmenet tuhannet suomalaiset haavoittuivat, osa heistä vammautui loppuiäkseen. Suomalaiset eivät tätä sotaa halunneet. Sitä halusi sen aikainen neuvostojohto, jolla oli salainen suunnitelmansa siitä, miten se jakaisi Suomen, Puolan ja Baltian maat Saksan kanssa.
Neuvostojoukkojen tappiot olivat yli kymmenkertaiset suomalaisiin verrattuna. Näin siitäkin huolimatta, että Suomi oli huonosti sotaan varustautunut. Niinpä ylipäällikkö Mannerheimilla olikin syytä todeta 14.3.1940 antamassaan päiväkäskyssä Suomen sotilaista: "Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä nähnyt teidän vertaisianne sotureita". Sotilaittensa lisäksi Mannerheim kiitti myös Suomen lottia ja kotirintaman työtä.
Kaiken tuhon ja kauhun jälkeen, mitä suomalaiset olivat kokeneet, huolimatta menetettyjen kotien, omaisten ja ystävien suuresta määrästä Mannerheim kehotti yhä puolustamaan, nyt pienempää, isänmaatamme entisenlaisella päättäväisyydellä ja voimalla.
Talvisodan yksimielisyys ja taistelutahto oli todella hämmästyttävää siksi, että Suomea raastaneesta sisällissodasta oli tuolloin kulunut vasta vähän yli 20 vuotta. Kansa ymmärsi ja tunsi nahoissaan, että se ei voi luottaa viholliseen, joka äkkiarvaamatta aloittaa sodan pommittamalla Helsingin siviiliväestöä. Neuvostopropagandan puheet leivästä ja työväen vallasta samoin kuin sen tarjoama vaihtoehto, Terijoen hallitus, tuntuivat suomalaisista lähinnä naurettavilta pyrkimyksiltä lietsoa antautumismielialaa.
Suomessa ymmärrettiin, että kyse oli yksinkertaisesti raa'asta ja häikäilemättömästä suurvallan hyökkäyksestä ilman minkäänlaisia hyviä aikomuksia.
Mitenkähän olisi käynyt, jos Neuvostoliitto olisi hoitanut laajentumispyrkimyksensä ovelammin. Jos se ei olisikaan aloittanut sotatoimia, vaan olisi luvannut suomalaisille halvempaa ruokaa ja viinaa. Jos se olisi ensin kääntänyt vaikutusvaltaisten talouden päättäjien päät lupauksia laajoista markkinoista ja halvasta työvoimasta, olisivatkohan nämä oitis alkaneet tavoitella yhteisvaluuttaa, ruplaa, yhteistä keskuspankkia jne.? Olisikohan maamme päättäjät alkaneet vakuutella kansalle itsenäisyytemme vain vahvistuvan neuvostokansojen suuressa perheessä? Olisikohan kansa uskonut heitä?
Tuskinpa se vielä tuolloin olisi onnistunut. Suomalaisilla oli kokemuksia sortovuosista Venäjän vallan loppuaikoina. Neuvostovallan ajan leniniläis-marxilainen materialismi ja siihen liittyvä ateismi olivat valtaosalle suomalaisista vieraita, kavahdettavia asioita.
Talvisodan taustaa vasten onkin enemmän kuin kummallista miten länsimainen, avoimemmin eriarvoisuuteen pyrkivä materialismi, joka ei kiellä uskontoja, vaan tekee materian palvonnasta uskonnon, vetoaa tämän päivän suomalaisiin siinä määrin, että sen rinnalla kansallinen itsemääräämisoikeuskaan ei ole mitään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lännessä tehdään töitä ja ansaitaan rahat.
Kuka helvetti haluaa olla missään tekemisissä tuon kuppasen idän paskaläävän kanssa, joka on aina vain varastanut muilta.