vankeudesta vapauteen

Marko&Piia kirjoitti:

Mä synnyin kai ihan normaaliin perheeseen, mitä nyt isä dokas mut kyllä se työnsä hoiti. Äit oli lepponen niinku se on vieläki. Isä oli hyvin ankara ainaki mun muistikuvien mukaan, se vaati multa paljom ainaki futiksen suhteen, mut kyllä mä tykkäsinki futiksesta ja se oli koko mun elämä 16v asti, kunnes eräässä suhteessa tuli niin suuri pettymys, että rupesin sitä lääkitseen väärällä tavalla.
Ensiks lääkitsin pahaa oloani viinalla, mut aika nopeesti kuvioihin mukaan tuli pillerit ja pilvi. 18v muutin omaan asuntoon ja homma vaan lähti käsistä vaikka niin ei pitäny käydä, tuli ensimmäiset piri kokeilut ja aika nopeesti olin koukussa myös siihen. Sekakäyttöö se oli ja jossain vaiheessa meni pesuaineetki kurkusta alas. Toi elämä rupes vaikuttaan myös psyykkeeseen tuhoavalla tavalla ja rupes tuleen hoitojaksoja psykiatrisilla osastoilla ja joitakin kertoja myös M1-lähetteillä eli pakkohoito, itselleen ja ympäristölleen vaarallinen ja muistuupa mieleen kerta ku mut vietiin ambulanssilla suljetulle ni lääkäri siellä että ”ei me voida sua tänne ottaa, oot liian vaarallinen muille potilaille että sun täytyy mennä putkaan tai toinen vaihtoehto on laittaa sut lepositeisiin”. Mul oli useita katkaisuhoitoja mut ei mikään pysäyttäny mua.

Vaihdoin paikkakuntaakin erään hoitojakson jälkeen ja aattelin, että se jotain auttais. Mut kylläpä ne nistit ja juopot joka kylästä löytyy ja ei vaan yksinkertaisesti ollu omia voimia lopettaa päihteiden käyttöä, siihen ois tarvittu ihme. Mulle alko tulee kaikenlaisia rikoksia ja aloin oleen joka viikkonen asiakas kyttiksellä ja aina rikoksesta epäiltynä, kertaakaan en ollu juopumuksen takia tai tietysti se oli osa syy mut aina oli myös rikos tehty. Mulle alko kertymään kaikenlaisia juttuja, paljon väkivaltaa, ryöstöjä, petoksia.. niillä rahotin päihteiden käyttöä ja elämää yleensäkin. Olin täysin tunteeton ihminen tai ainaki sitä esitin ja tietysti se maailma kovettaa ihmisen. Yks huumekyttäkin myöhemmin sano että aina ku paikkakunnalla jotain tapahtu ni sai partiolle sanoo että ottaa mut kiinni ihan varmuuden vuoks että oon kuitenki jotenki sekaantunu juttuun. Sano se myös aikanaan että jos sä et lopeta tota ni sä vielä tapat jonku. Enhän mä siitä mitään piitannu ja jatkoin samaan malliin, mut onneks ei mitään niin vakavaa tapahtunu vaikka ei se kaukanakaan ollu.

Mä rupesin nauttimaan siitä ku ihmiset pelkäs, mut sisällä oli suuri tuska ja yksinäisyys vaikka kavereita oli paljonki mut se oli maailman kaveruutta, ollaan ystäviä sillon ku menee ”hyvin” mut ku vaikeuksia tulee niin kaverit kaikkoaa. Luulin olevani jotain, vaikka todellisuudessahan olin surkee nisti/juoppo ja hyvin rikkinäinen ihminen. Silti Jeesus rakasti mua just sellasena ku olin, mut sitä en tienny tai voinu uskoa että kelpaan Hänelle. Jotenki ihmeellisesti rupesin tuntemaan uskovia ja ne autto mua ja soitteli ja välitti ja heille pystyin ehkä olla se heikko itteni. Mä käytin kaikkea muuta paitsi heroiinia ja se kyllä näkykin vaikka sitä luulee voivansa peitellä. Mä pääsin yhen tutkintavankeuden jälkeen KAN-kontaktikotiin ja siellä se siemen on kylvetty ja Jumala viimein antoi kasvun ja armahti. Noihin vuosiin mahtuu myös useita itsemurha yrityksiä ja todella sekavia suhteita. Mä jouduin lopulta vuonna 2005 vankilaan, ensiks vantaalle ja sieltä riksuun, mut siitä alkoi elämä, todellinen elämä.. Mä olin ihan loppu siihen elämään ja kaikki oli koluttu läpi, mä olin lopulta menettäny kaiken jos koskaan edes mitään todellista olikaan ja en löytäny maailmasta sitä mitä etsin eli todellista rauhaa. Mitään ei todellakaan ollu jäljellä, ihmissuhteet hajalla, terveys menny, ja ei ollu ku risaset vaatteet päällä ja kaikki se mammona mitä oli, oli mennyttä. Vielä ku vapaus meni niin elämä tuntu toivottomalta ja täysin mahdottomalta. Mut onneks jossain ajateltiin toisin.. Eräänä iltana olin tullu siihen pisteeseen etten nähny enään muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa elämä oman käden kautta, mut jokin sai mut kumminki ristimään käteni ja sanomaan ne sanat että Jeesus, jos sä tosiaan oot olemassa, ni auta nyt. Siinä samassa hetkessä kuulin äänen joka sanoi, ole rauhallisin mielin, kaikki muuttuu vielä hyväksi. Näin on myös käyny. Ton rukouksen jälkeen mut valtas suunnaton rauha, yliymmärryksen käyvä rauha, josta myös raamattu puhuu. Nukuin ton yön paremmin kuin vuosiin tai kenties koskaan elämässäni. Eihän elämä toki samalla hetkellä täysin muuttunu, mut hiljalleen Jumala on eheyttäny sisintä ja ulkoisia asioita eli Hän hallitsee kaikkea, Hän vaikuttaa tahtomiseen ja tekemiseen ja tuo ne tarvittavat ihmiset luokse ihmeellisellä tavalla. Muutama asia muuttu samalla hetkellä kun kohtasin Vapahtajan, kahleet päihteisiin katkes ja ikäänkuin sydän olis kääntyny ympäri, en enää halunnukaan tehdä pahaa, vaan halusin tehdä hyvää. Kaikki arvot ja ihanteet käänty ylösalaisin.

Seuraavana aamuna, ku sellien ovet avattiin, niin ensimmäinen ihminen, jonka näin oli romani, joita olin ennen vihannu ylikaiken. Toi romani hymyili ja kysy

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä