Miten tiedätte, että oppinne on oikea, ja , että se on hyväksi ihmisille? Otaksutte kovin paljon, koska lähtökohtanne pohjautuu päätelmiin joita ohjaa kirkkonne opinkappaleet, ja kun lähtee päätelmistä, omata tai jonkun toisen, silloin ajatteleminen lakkaa. On julkea olettamus, että te tiedätte, ja toinen ei tiedä! Tallainen johtaa vain suurempaan kurjuuteen, eripuraisuuteen ja kärsimykseen.
Päätelmien aiheuttama omahyväisyys synnyttää ihmisten riiston. Ihmisten hyväksi toimimisen innossa näymme tekevän paljon vahinkoa; jotkut meistä uskovat, että todella tiedämme mikä on hyväksi opetuksessamme seurakunnalle ja sen jäsenille. Näinhän jokainen järjestäytynyt kirkkokunta uskoo tietävänsä mikäon hyväksi jäsenilleen .s.o. ihmisille?
Mutta mikä on todella hyväksi ihmisille jotka kaipaavat Jeesuksen Kristuksen tuomaa totuutta., se ei luo vihamielisyyttä, ei kateutta omassa seurakunnassa eikä ulkopuolella oman kirkollisen järjestön, vaan se hyvä joka tulisi ilmetä jäsenissä pyrkisi luomaan ykseyttä kaikkien kanssa, ja koko ihmiskunnan kanssa.
Se mikä on todella hyvää koskee ihmistä kokonaisuudessaan, eikä jotakin pinnallista osaa, joka koskee omaa hyötyä joka lopulta johtaa vain omaan suurempaan kurjuuteen, ja koko kirkollisen järjestelmän tuhoutumiseen.......Se mikä on hyväksi kristikunnan ihmisille, se lopettaa jakautumisen, poistaa kaiken vihamielisyyden ja ristiriidan, jonka oikeaoppisuustunto ja sen pohjalle orkanisoituminen on luonut.
Olemme nähneet etteivät oikeaoppisuus ja sen pohjalle rakennetut päätelmät ole saaneet aikaan mitään henkellistä kasvua tai muutosta ihmisissä. On siksi syytä' kysyä jokainen itseltämme: Mikä on se tekijä joka aikaan saa Hengellisen muutoksen ihmisissä. Ihminen itse valitsee elämälleen sellaisen suunnan, että hän jotuu kokemaan tarvitsemansa kärsimykset'; henkiseen evoluutioon liittyy näkemys, että elämää ei ole tarkoitettu liian helpoksi, eikö niin?
Itsenäisenä olentona ihmisellä on oma vastuu tapahtumista, ja vain tällä tavoin hän säilyttää oman minuutensa. Yksilön vapauttaminen kadeudesta, ahneudesta, väkivaltaisuudesta, menestyksestä, palkkiontoivosta, vallanhimosta, omahyväisyydestä, joka johtuu oikeaoppisuudesta niin, että mieli vapautuu kaikista näistä vastakohtaisuuksista.
Meidän epäkypsä ajattelumme oikeoppisuudesta, joka on luonut meihin omahyväisen luulottelun usonnollisen ajattelumuodon, on tehnyt meistä oppimme kiihkoilijoita. Usein emme tiedä uskonnosta muuta kuin mitä meille on lapsesta saakka tyrkytetty, tosiasiassa jokainen jokaqinen "suurikin" uskonnollinen johtaja on seurannut isänsä uskoa ja ollut riippuvainen sen perinteistä ja niimpä siitä on muodostunut hänelle elämäntapa ja kaava jota hän noudattaa.
Mutta onko todellinen uskonto jonkun toisen säätämän kaavan noudattamista, olipa tuo toinen miten "suuri" hyvänsä. Yksi on teidän Mestarinne sanoo Jeesus Kristus. Kun nyt otamme asiat vakavalta kannalta, jos me nyt opetuslasten lailla tahdomme ymmärtää Kristinuskon elämää: Oiken, niin tietenkin kysymme itseltämme kun joudumme tekemisiin niin monenlaisten uskonoppien kanssa: Mikä on se oikea katsantokanta, mikä on totuus?
Onko Jeesus Kristus itse antanut tästä asiasta selvää selitystä? Erään seikan tiedämme varmasti, jos olemme - tai tahdomme tulla Hänen opetuslapsikseen, sen että emme saa uskoa ulkonaiseen auktoriteettiin. Jo syventyessämme Jeesuksen vertauksiin meidän tuli itse etsiä, itse kasvaa, vieläpä aivan omalla tavallamme. Ei ollut kysymys mistään vieraasta opettajasta, vaan ainoastaan siitä, että omistaisimme Henkisen/ Hengellisen elämän itsessämme.
Näin ollen ymmärrämme minkä suuren painon Jeesus Kristus opettajana pani ihmisen itsenäisyydelle ja rehellisyydelle. Jos minkä dogmin eli uskonkappaleen tai järkiteorian Jeesuksen seuraajina hyväksymme, niin meidän täytyy ymmärtää miksi sen hyväksymme, tai sitten täytyy tietää omasta kokemuksestamme mihin me uskomme.
Mitä sitten erityisesti n,s, Kristologiseen kysymykseen tulee, saamme jeesukselta itseltään sangen selvä puheisia osviittoja evankeliumeista: kolme kohtaa joissa suorastaan puhutaan tästä kysymyksestä. Ensimmäinen: Koska nyt fariseukset olivat koolla, kysyi Jeesus heiltä sanoen; mitä te sanotte Kristuksesta kenen poika Hän on? He sanoivat Daavidin! Jeesus sanoi heille; kuinka siis Daavit kutsuu Hengessä häntä Herraksi sanoen Herra sanoi minun Herralleni istu minun oikealle puolelleni siihen asti kunnes Minä panen vihollisesi Sinun jalkojesi astinlaudaksi.
Jos Daavid kutsuu Häntä Herraksi, kuinka Hän on hänen Poikansa: Eikä kenkään tainnut vastata hänelle mitään, eikä myöps yksikään rohjennut sen päivän perästä häneltä kysyä. Matt.22:41. Toinen kohta kuuluu näin: Kun Jeesus tuli Filippuksen kesarean tienoille. Kysyi Jeesus opetuslapsiltaan sanoen: Kenen ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan? Niin he sanoivat; muutamat, että Johannes kastajan, toiset taas Eliaan, toiset Jeremiaan, tahi jonkun muun frofeetoista.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Jeesus pilkkasi lainoppineita kysymyksellään ja vastauksellaan. Jumalan oikeamielisyyteen
kuuluu että oikeamielisiä kohtaan hän on oikeamielinen ja tahallaan väärämielisiä
kohtaan Hän on epäreilu.
Lainopettajat olisivat tahtoneet Jeesuksen sanovat, että hän on Daavidin poika.
Silloin lainopettajat olisivat sanoneet kansalle hurskaanoloisesti:
ei tämä voi olla Herra, koskapa on siinnyt Daavidin suvusta ja Daavid oli ihminen.
Ps. 18:25
(18:26) Herra, sinä olet uskollinen uskolliselle, vilpitöntä kohtaan sinä olet vilpitön.
Ps. 18:26
(18:27) Puhtaat ovat tekosi puhdasta kohtaan, mutta kieron sinä johdat harhaan.
Kerrankin Herra koetteli erästä Raamatun vilpillistä henkilöä väärän profeetan hengellä ja sitten
nuhteli tätä, kun tämä oli uskonut ja totellut.
"Herra sanoi minun Herralleni" - Jeesus on Ihmisen Poika ja Jumalan Poika.
JUMALA KETTUILEE LAINOPETTAJILLE MUTTA VILPITTÖMILLE ON VILPITÖN
Luuk. 13:31-34
31
Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: "Lähde pois täältä, He
Mutta hän vastasi: "Menkää ja sanokaa sille ketulle: 'Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.'
33
Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani - - eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa. [Luuk. 9:51 ]
34
"Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.
[13:34,35: Matt. 23:37-39 : Matt. 23:37 ]
Antti
Mitäs kettuilua se on Jos Jumalan laki tuomitsee syntiä?
Mutta jos kettuillaan lakia vastaan, niin eikös siinä tehdäkin karhunpalvelus itselle?
Jos tarkoitit taas sitä, että Jumalan lain rinnalle asetettiin omaa lakitulkintaa, niin sitä vastaan Jeesus kävi näin lainopettajien oppitunneilla.
Mutta, mutta, jos "me", kettuillaan kohdaltamme ja asetamme synnin osoittimen maailmasta pätemättömäksi, tykkääköhän Isä siitä, koska sanoi sen opettajia sitten pienimmäksi taivasten valtakunnassa?
Eli kannattaa kettuilla lailla ja evankeliumilla, se kasvattaa aina Kristukseen, koska se armahdettukin rukoilee, anna meille anteeksi mitä? syntimme, koska velallisuus on tavallaan syntisyyttä, ollaan lähimmäisen kohdalla hieman ohikäyntiä tehty.
Podi-hauikset eivät riitä osoittamaan syntiä vaan Jumalan laki.
Ettei vaan tämänajan kanapojat jää tarkoituksella kanaemon siipien suojasta pois?
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Room. 4:6
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
Eipä silti - ei minulla mitään lakia vastaan ole, vaan lailla on minua vastaan.
Eikä laki koskaan sinunkaan puolellasi ole, senverran on Raamattu minulle sinusta
paljastanut.
Room. 7:10
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
Hän sanoi heille kenenkä kenenkä te sanotte minun olevan? Pietari vastasi ja sanoi: Sinät olet elävän Jumalan Poika: Jeesus vastasi ja sanoi hänelle autuas olet sinä Simon Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan Minun Isäni joka on taivaassa: Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle "kalliolle" Minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita. Matt.16:13-18. Ja kolmas kohta kuuluu näin. Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
Näihin paikkoihin raamatussa nojautuu kirkko, kun se tahtoo todistaa ramatun sanoilla, että Jeesus oli Jumala: Ja näistä tallaisista paikoista näkyy kaikkein selvemmin kun tunkeudumme niiden henkeen mitä Kristus nimellä todella tarkoitettiin, ja mikä oli Jeesuksen suhde *Kristukseen*. Meidän täytyy vain ensin kysyä: Mitä sanat itse merkitsevät. Kristus ei ole mikään substantiivi eli nimi sana joka sellaisenaan sopisi nimeksi henkilölle, vaan adjektiivi, siis laatusana joka merkitsee Voideltu, (Hebrean Mashiab )- Messias. Juutalaiset pitivät kuitenkin samoin kuin myöhemmin Kristityt Messiasta määrättynä olentona, ja tämän muodollisen käsityksen ja myös personoivan käsityksen Vodellusta, mutta Jeesus torjuu ensimmäisessä yllä olevista raamatun otteista. Kun Jeesus kysyy fariseuksilta. Mitä ajattelette *Messiaasta kenen Poika hän on? - Ja nämä vastaavat Hän on Daavidin poika. Niin eikö Jeesuksen seuraava puhe ole aivan tähän tapaan: Voi teitä materialisteja jotka heti ajattelette maallisia ja aineellisia asioita. Ettekö ymmärrä, että kirjoituksista jo näkyy, ettei Messias eli voideltu voi olla minkään Daavidin Poika, koska Daavid kutsuu Häntä Herraksi.
Messias eli Kristus on Henkinen asia. Te käsitätte aina kaikki asiat aineellisesti. Ja teroittaakseen tätä Henkistä totuutta opetuslasten mieleen: Hän kerran kysyi heiltä, kenen sanovat ihmiset minun olevan? Vastasivat opetuslapset: Monet sanovat Johannes kastajan, muutamat Elias ja n.e. Mutta Jeesus kysyy kenen te sanotte minun olevan? Ja silloin Pietari vastaa Kristus elävän Jumalan Poika. Ja silloin Jeesus vastaa Pietari tuota ei voinut sinulle liha eikä veri ilmoittaa vaan ainoastaan Minun Isäni taivaasta.
Matt.16:13-18.
Tästä näemme, että kautta annettu Henkinen opetus on velvoittanut elämäntavan muutokseen, eli uudesti syntymiseen, ja se oikeuttaa Jeesus Kristuksen opetuslapseuteen ja seuraamiseensa. Jokapäiväisessä elämässä ja se on vasta uskontoa. Kuten edellä selvästi olen koittanut hahmotella ja siten yrittänyt tuoda esiin Vuorisaarnan opetusta. Tämän mukaan kaikki uskonnolliseen järjestöön - kirkkokuntaan ja sen kaavaan sulkeutuneet ja sen säätämään kaavaan noudattaminen joka tehdään lohduttavan palkkion toivossa, ja on selvää ettei sellainen mitään uskontoa ole .
Yksilön auttaminen sopeutumaan kirkon oppikaavoihin, on on yksilön riistoa. Ja tällä menetelmällä ikävä kyllä; vain pyritään kytkemään ihmisen mieli johinkin erityiseen kaavaan, ajatus rakennelmaan, ja tällä tavoin ihminen sidotaan.
No, puhuit kirjoitettua "kaavaa" vastaan, oppeja jne..
Uskon, että tekstissäsi ammuit myös itseäsi jalkaan, oppi se on sinullakin.
Noin yleisesti..
Kerropa, missä ei ole kirjoitettua tahi kirjoittamatonta "sääntöä" seurakunnissa, eli olisi niin villirehoituksinen, minkä perään huutelet, rönsyillen kasvaisi sinne tänne.
Vaikka tuntien helluntalaisuuden jo kohta 40 vuotta, nyt sielläkin jotain pannaan paperille, "näin uskomme".. mutta ennen sitä oli sitä kirjoittamatonta sääntöä yhtä sun toista.
Eli on parempi, että seurakunnalla on reilu näköala, josta pannaan mustaa valkoiselle, niin sitä pääsee puntaroimaan kukin.
Ja jos on hyvää mustaa valkoisella, niin jonkinäköisen selkeän suuntausopinkin voi asiasta kohdata.
Palaan vielä helluntalaisuuteen, -sieltä ajankanssa löytyi opetusta yhden sun toisen kirjoittajan kynästä ja kas kummaa, sekin on sitä mustaa valkoisella, ajan saatossa eri kirjoista niin noukittuna oppia ja listäten, -- Ristin Voiton painattamia kirjoja elokuvineen meni ohi kilvan sanastakin, että
Suomen Raamattuopiston, mikä nyt tuolla rantaradalla ennen Espoota on, -oliko Kauniaisissa? --niin sieltä älähti kaksi tunnettua raamatunopettajaa kirjassaa tätä helluntalaista ohi raamatun ampuvaa oppia vastaan. Siinäpä sitä eri helluntai- auktoriteettien uskoa on luettu maahan asti kumartuneena.
..
Eli se "puhdaspöytäisyys" on utopiaa ja oikeastaan sittenkin parasta on kirjata hyvä kokoon ja esittää se luettavaksi.
Toisaalta Kristus on kovin maallinen, jos lyöt pahasti vasaralla peukaloon, niin satatuksesi keskellä, minun pitäisi nähdä sinut lähimmäisenä, minkä sinulle teen sen teen Kristukselle. Eli puhallan peukaloosi.
Puhallan sen Kristuksen tähden rakkaudesta.
Mutta eiköhän Herran kentällä ole tilaa venekunnille, jos joku tuntuu niin ylitsepääsemättömän ahtaalle, ettei airopaikkoja löydy, niin soutelee vaikka omalla kanootilla sen jälkeen.
Tällaisia vuoltuja lastuja, ei ehkä niin analyyttisesti kirjoitukseesi panostaen, tehköön se joku muu.
Kaikkien kirkkojen oppien tarkoitus on sitoa ihmiset kirkkokunnan alamaisiksi ohi Kristuksen.
Ja sitten he opettavat, että "Älä varasta" ja itse varastavat heidät, jotka ovat "toisen omia".
Viestiisi sisältyy piiloviestinä se, että joku kirkkokunta muka sittenkin olisi opissaan oikea!
Mutta kaikkihan ne ovat yhtä vääräoppisia!
Sinun kritiikkisi ampuu itseään jalkaan vaikka moitit muita!
" tälle "kalliolle" Minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita. "
Yksi Jumalan 28 nimestä Vanhassa Testamentissa on "Kallio".
Juuri sen nimen otti käyttöön Israelin perustuslaki v. 1948
Ja juuri se, kallio, Jeesus on.
1. Kor. 10:4
ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa.
Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.
Mistä Raamattu puhuu?
V: Jumalan tahdon noudattamisen välttämättömyydestä iankaikkisessa elämässä.
Siis mikä on Jumalan tahto? jossa iankaikkinen elämä on? Joka rikkoo lain (=Jumalan tahdon) yhdessä kohdassa on rikkonut koko lain. Sen ymmärtäminen on adventismia.
Kuka täytti Jumalan tahdon? Ihminen?
V: Ei - vaan Jumalan Poika. Sen ymmärtäminen on adventismia.
Mihin Jumalan armo nojaa?
V:Jumalan oikeudenmukaisúuteen ja Jumalan rakkauteen. Sen ymmärtäminen on adventismia.
Kuka maksoi oiukeudenmukaisen ja täyden hinnan ihmisen synneistä?
V: Jumalan Poika - Jeesus Kristus. Sen ymmärtäminen on adventismia.
ja ymmärtämään Jumalan *Rakkaudellista tahtoa. Vain se se joka on avannut hengelliset silmänsä. Kristuksen rakkauden anominen on "nälän tunnetta" sisäistä ikävöimistä kaipaamista rakkauden evankeliumin sisään. Mutta jos me tunnemme, että me olemme Rakkauden eli Kristuksen rakkauden evankeliumin sisäitäneet itseemme ja siten tunnemme itsemme:
Niin raamatun valon mukaan mukaan me emme tunne itseämme, vaan ainoastaan heikon ulko kuoremme, joka hyvin usein on vajonnut vain"lokaan" ja rypee siellä itsekkyydessä. Mutta se kipinä joka saa meidät uudesti synnyttää jumalan rakkaudesta, kipinän jonka jumala antoi jo luodessaan ihmisen, se aukaisee meidän silmämme näkemään mikä minä olen. Se synnyttä tahdon rakastaa joka on tärkein ominaisuus, ilman sitä kaikki muut eivä riitä, se on se Jumalainen ominaisuus, ilman sitä ei mikään koskaan riitä. Ilman tuota Jumalista rakkautta kaikki meidä toimintamme on tuomittu epäonnistumaan, sillä ilman Kristuksen rakkautta olemme vihan lapsia.
Vaikka me kuinka pyrimme kiihkeästi Jumalan yhteyteen kaikin mahdollisin seremonioin, niin ei koskaan Jumala vastaa meille, vaikka meidän halumme olisi kuinka voimakas. Jos siihen liittyy hitunenkin itsekkyyttä, välttää vaivaa ja kärsimystä. Sillä kaikki tämä on itsekkekyyttä, sillä näin Vuorisaarna opettaa meille. Rakkaus ei laske kärsimyksiä eikä vaivoja. Jos meillä on syvä itsensä poissulkeva rakkaus, niin se kantaa kaikki kahleet. Meidän tulee täyttyä täydellä epäitsekkyydellä, ja aivan kuin sanoisin täyttyä kokonaan Jumalan armahtavalla Rakkaudella.
Silloin etsisimme vain tilaisuutta kaikkien lähimmäistemme auttamiseen. Kolme syntiä aikaan saavat maailmassa enemmän vahinkoa kuin mitkään muut; juoruaminen julmuus ja ennakkoluulo ja taikausko. sillä ne ovat syntejä Rakkautta vastaan. Mistä juoruaminen alkaa? - Se alkaa pahasta ajatuksesta, ja se on jo rikos sinänsä Jeesus Kristuksen opetuksen mukaan. Sillä meidän tulee nähdä, että joaisessa ihmisessä, ja kaikkialla on myöskin hyvää, ja jokaisessa ja kaikkialla on myöskin pahaa. Ja kumpaakin näistä voimme vahvistaa ajattelemalla joko hyvää tai pahaa. Haluammeko auttaa, tai estää tätä kehitystä. Me voimme voimme täyttää Jumalan tahdon, tai estää ja kieltää hänet.
¤¤ Erään seikan tiedämme varmasti, jos olemme - tai tahdomme tulla Hänen opetuslapsikseen, sen että emme saa uskoa ulkonaiseen auktoriteettiin.
Jo syventyessämme Jeesuksen vertauksiin meidän tuli itse etsiä, itse kasvaa, vieläpä aivan omalla tavallamme.
Ei ollut kysymys mistään vieraasta opettajasta, vaan ainoastaan siitä, että omistaisimme Henkisen/ Hengellisen elämän itsessämme. ¤¤
¤¤ Olemme nähneet etteivät oikeaoppisuus ja sen pohjalle rakennetut päätelmät ole saaneet aikaan mitään henkellistä kasvua tai muutosta ihmisissä.
On siksi syytä' kysyä jokainen itseltämme:
Mikä on se tekijä joka aikaan saa Hengellisen muutoksen ihmisissä ¤¤
Pikkusuolaisesta kiitollinen