Ihmisen Poika tulee hetkenä

Ymmärtäväiset ja tyhmät neitsyet.

Kristillistä seurakuntaa, ekkleesiaa, ei tässä vertauksessa vielä verrata morsiameen, kuten Johanneksen ilmestyksessä (Ilm 21). Uskovat ovat häävieraita. Jos tätä ei ymmärretä, vaan ryhdytään etsimään morsianta allegorisesti selitellen milloin mistäkin mielikuvituksen siivittämästä epäoleellisesta sivuseikasta, joudutaan jopa surkuhupaisaan sananselitykseen. Eräskin väitti, että morsian löytyy öisten öljynmyyjien pimeistä kojuista. Yleensäkään vertauksista ei pidä etsiä ja lähteä allegorisesti selittämään kaikkea mahdollista, vaan on kysyttävä sen varsinaista sanomaa. Tässä ei tarvita rikkiviisautta, vaan Jeesuksen sanoman vastaanottamiseen riittää se, mitä osalla morsiustytöistä oli. Ymmärtäväiset (viisaat) osoittivat käyttäytymisellään normaalia todellisuustajua, tervettä maalaisjärkeä ja päättelykykyä. Vertauksen pääajatus on, että on oltava valmis, kun Jeesus tulee. Oleellista ei tässä vertauksessa ole edes valvominen – kaikkihan nukahtivat! – vaan valmistautuminen. Taivasten valtakuntaa ei alkutekstin mukaan verrata tässä kymmeneen morsiustyttöön vaan iloiseen hääjuhlaan. Morsiustytöt edustavat uskovien seurakuntaa, ekklesiaa. He eivät ole mitään morsiamen “hunnunkannattajia” eikä muuta varsinaista morsianta heidän lisäkseen ole edes olemassa eikä tule. Tästä ainoasta Kristuksen seurakunnasta karsiutuu lopullisesti puhdas ja tahraton morsian, kun aika joutuu. Nyt he ovat vielä matkalla ja voivat oman valvomattomuutensa ja lyhytnäköisyytensä vuoksi joutua vaaraan, jopa tuomituksi vuohien joukkoon. Siksi Jeesus kehoittaa kaikkia uskoviaan valmistautumaan oikealla tavalla. Lopullisen valinnan heistä (ei erikseen esimerkiksi juutalaisista, vaan sekä “juutalaisista että kreikkalaisista”, siis kaikista kansoista!) suorittaa Ylkä itse morsiamekseen.

Palvelijoille uskotut leiviskät.

Tämäkin vertaus kehoittaa valvomiseen, sillä talon Herra voi tulla millä hetkellä tahansa. Varsinainen perusajatus ei ole kuitenkaan odotus vaan odotusajan palvelutehtävän hoitaminen. Tulee valvoa ja toimia sen tehtävänannon mukaan, mitä kullekin on annettu ottaen samalla huomioon, että Herra voi tulla ja tulee milloin tahansa ja vaatii tilinteon. Uskoville on määrätty selkeä tehtävänanto: “Tämän valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman (= julistaa tiettäväksi) kaikessa maailmassa todistukseksi kaikille kansoille ja sitten tulee loppu” (Mt 24:14). Tehtävän suorittamiseksi itsekullekin on annettu varat, leiviskät, kykynsä mukaan. Tämä “kyky” merkitsee alkutekstin mukaan voimaa (dynamis), voimavaroja annetun tehtävän suorittamiseen. Vastakkain ei vertauksessa ole vain ahkeruus ja laiskuus, vaan riskejä ottava rohkeus ja oman elämän turvaaminen ja varmistaminen. Kolmas palvelija ei ajatellut isäntänsä etua, vaan halusi turvata vain oman nahkansa. Jeesus asetti kuitenkin alttiiksi oman elämänsä ja odottaa sitä myöskin seuraajiltaan. Joka ei uskalla antaa omaa elämäänsä alttiiksi Jumalan asian hyväksi, tulee menettämään sen (Mk 8:34-36). Omaa imagoansa, kunniaansa ja “oikeassaolemistansa” suojeleva uskonnollisuus kuihtuu ja kuolee pois. Kelvoton (= hyödytön akhreion) palvelija tässäkin vertauksessa heitetään ulos pimeyteen eikä hänkään pidä kohteluaan oikeana, vaan itkee sisuaan ja kiristelee hampaitaan. Se on tilapäinen helvetti ja sen päässä häämöttää lopullinen tuho, tulinen järvi. Mutta elämän jatkuvuutta ja toimintaa osoittaa myöskin toisten palvelijoiden kohtalo, kun heille Herransa ilojuhlaan kutsun lisäksi annetaan lisää tehtäviä, koska ovat olleet “vähässä uskollisia”. Tämä osoittaa, että ylösnousemuksen jälkeen tuhatvuotisessa valtakunnassa on yllin kyllin toimintaa ja tehtäviä.

Kristuksen tuomioistuin.

Paavali kirjoittaa korinttilaisille (2 Kr 5:10): “Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.” Jeesuksen kuvausta Mt 25:31-46 ei kuitenkaan yleensä ole mielletty tämän tuomion kuvaukseksi. Sitä se kuitenkin on. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista tätä väitettä perustella kovinkaan laajasti, mutta eräisiin tähän liittyviin oleellisiin seikkoihin edelläsanotun lisäksi on syytä lyhyesti pysähtyä.
Erityisesti seuraavat asiat on ollut vaikea sovittaa yhteen: Jeesuksen kuvaus (Mt 24:29-44) Ihmisen Pojan julkisesta tulemisesta ja kuinka enkelit kokoavat Hänen valittunsa (j. 31) ja toisaalta Hänen opetuksensa Jh 14:ssä Isän kodista monine asuinsijoineen ja sijan valmistamisesta ja tykönsä ottamisesta, niin myös Paavalin puheet ylöstempaamisesta (1 Ts 4:13-18), antikristuksen ilmestymisestä (2 Ts 2:1ss) ja juutalaisten pelastumisesta (Rm 11:25ss). Lisäksi Ilmestyskirjan kuvaukset edellisiin soviteltuina ovat aiheuttaneet monenlaista spekulointia ja päänvaivaa ja toinen toistaan ihmeellisimpiä selityksiä niin vaivanajasta kuin

Jeesuksen salaisesta tulosta ensin omilleen ja sitten julkisesti, jolloin valittujen kokoaminen merkitseekin juutalaisten kokoamista jne. Yhtään aukotonta ja kaikin puolin tyydyttävää selitystä ei vielä ole sattunut eteen!

Yksinkertaisin lähtökohta asian ratkaisulle lienee se, että edellämainitut kuvaukset kaikki puhuvat samasta tapahtumasta tarkastellen asiaa eri näkökulmista. Ne ovat kirjoitetut kehoitukseksi uskoville valvomiseen ja uskon kilvoitteluun pitäen samalla silmien edessä sitä tosiasiaa, että maailman ja ihmiskunnan historian kulkuun tulee vääjäämätön muutos, kun Jumala toteuttaa rutosti Sanansa maan päällä (Rm 9:28). Sensijaan tapahtumien teknisen toteutumisen suhteen itseasiassa ei uskovien pelastumisen kannalta ole mitään suurempaa merkitystä. Sitävastoin se on kyllä omiaan ruokkimaan sielullisten uskovien ja joutilaitten mielikuvitusta. Meitä ei ole kutsuttu “taivaita tähyilemään”, mutta kylläkin “julistamaan valtakunnan evankeliumi tiettäväksi koko maanpiirissä”, kuten alkutekstin mukaan Mt 24:14 tehtävänanto kuuluu. Tiettäväksi julistaminen riittää, käännyttäminen on enempi Jumalan omaa työtä ja riippuu kuulijoiden omasta halusta ottaa sanoma vastaan.

Kun Jeesuksen tulemuksessa “hänen eteensä kootaan (tulevat kootuksi tai kokoontumaan) kaikki kansat”, tästä on päätelty, että todella kaikki ihmiset kootaan Hänen eteensä. Totta onkin, että Matteuksella kaikki kansat tarkoittavat kaikkia ihmisiä, johon siis kuuluvat sekä juutalaiset että eijuutalaiset.

Evankeliumin halvat työntekijät, joita ei maailman eikä kristikunnankaan silmissä paljon arvosteta, mutta jotka ollen uskollisia vähässä “monta vanurskauteen saattavat” (Dn 12:3). On nimittäin niin, että seurakuntien johtajien ja suurten maailman evankelistain, suurten kirkkojen ja järjestöjen kautta vain mitätön murto-osa ihmisistä pelastuu. Ne eivät myöskään kulje nälkäisinä, janoisina, kodittomina, kehnoissa vaatteissa ja sairaana. Heille sielulliset uskovat kysymättä tarkemmin Herran mielipidettä kantavat kymmenyksensä ja muut lahjansa, niin että esimerkiksi katolinen kirkko on niitä tulvillaan.

Sensijaan varsinaisen sielujenvoittamistyön tekevät, kuten äskettäin tehty tutkimuskin osoittaa, yli 90 prosenttisesti maajalassa kulkevat, Herran vähäiset lähettiläät henkilökohtaisen kontaktin kautta. Rakkaus kuljettaa heitä silloinkin, kun nälkä ahdistaa ja kirpputorivaatteet tippuvat päältä ja vainon vihaiset tuulet puhaltavat heidän yllään. Eihän tällaista sakkia kukaan tänäkään päivänä tunnista Jeesuksen seurakunnan varsinaisiksi työntekijöiksi! Kuitenkin Jeesus samaistaa itsensä heihin: “Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut” (Mt 10:40-42). Niin myös Jeesus sanoi Saulus Tarsolaiselle, kun tämä vainosi Jeesuksen omia, että hän oli vainonnut Häntä itseään.

Vasemmalla puolella olevia ei tuomita joidenkin pahojen tekojen, vaan hyvien tekojen laiminlyönnin vuoksi. Jos nämä olisivat kääntymättömiä maailman ihmisiä, tällainen tuomio heitä kohtaan ei olisi eettisesti oikein, mutta tässä onkin kysymys kristityistä, joiden elämästä puuttuu todellinen Kristuksen mielenlaatu ja Hänen Henkensä vaikuttamat hedelmät. He ovat eläneet itsekkäästi omia etujaan ja pyyteitään seuraten itselleen eikä Herralle. Herran seuraamisessa tarvitaan kokosydämisyyttä, mikä nykyisen sakramenttiuskonnollisuuden ja tunnepitoisen ylistyskristillisyyden aikana näyttää käyvän yhä harvinaisemmaksi. Kumpikaan edellämainituista ei nimittäin välttämättä edellytä sen enempi parannuksen tekoa kuin kaidan tien kulkemista ja Herran Sanan tottelemista.
Mutta miten on, voisivatko nämä Jeesuksen vähäiset veljet olla juutalaisia? Ei, sillä Jeesus ei tunnustanut lihallisia veljiään, ei edes äitiään hengellisiksi sukulaisikseen, vaan vain ne, jotka tekevät “Minun taivaallisen Isäni tahdon” (Mt 12:46ss).

Väite, että kansat tuomitaan sen mukaan, miten ne ovat suhtautuneet Israeliin, on nykyään yleisesti uskovien keskuudessa hyväksytty, mutta se ei pidä paikkaansa. Tämä on juutalaisuudesta lähtöisin oleva ajattelutapa, ja siinä on sikäli perää, että Israelin eri sukupolvien aikana oleva valittu jäännös, tosi Jeesukseen uskova Israel, johon myös meidät, eri kansoista olevat uskovat on liitetty, on Jumalan silmäterä. Mutta kukaan juutalainen, sen enempi kuin minkään muunkaan kansan jäsen ei lihallisen syntyperänsä puolesta ole Jumalan silmissä erityisasemassa. Jumala rakastaa yhtälailla kaikkia ja vetää puoleensa armosta. Tämä tapahtuu siinä tarkoituksessa, että heistä tulisi Jeesuksen uskon kautta Hänen lapsiaan. Heitä Hän sitten vartioi kuin paimen laumaansa. Nykyinen Israel-ystävyys uskottelee valitettavasti israelilaisille väärää valitun kansan erityisaseman tuomaa rauhaa. Tosi valittu kansa, Israel, jossa Jumala itse taistelee vaikuttaen tahtomista ja tekemistä, muodostuu Israelin jäännöksestä ja uskoon tulleista pakanoista. Tässä mielessä vanhaa Israelia ei ole koskaan hylätty eikä Israelin valinta ole siirtynyt millekään kirkolle, vaan tosi Israel on aina kautta historiansa ollut olemassa vähäisenä jäännöksenä taistellen Jumalan taisteluja. Tähän Israeliin uskoontulleet pakanat, kuten edellä mainittiin ovat liitetyt täysivaltaisina ja saman arvoisina Jumalan lapsina. Kun nämä rajanvedot eivät ole tämän päivän kristityille ollenkaan selviä, ei ole ihme, että heidän mielikuvissaan lihallinen juutalainen on Jumalan silmäterä, mutta elävässä uskossa olevaa ei noteerata miksikään, vaikka Jeesus tuomiollaan arvioi nimenomaan heihin kohdistuneet asennoitumiset ratkaisevaksi näytöksi, mihin joukkoon uskova lopulta joutuu.

Tässä yhteydessä on syytä lyhyesti pysähtyä kysymykseen juutalaisten lopullisesta pelastumisesta. Paavali puhuu Rm 11:25ss salaisuudesta, miten koko Israel pelastuu. Näiden jakeiden sanoma on tulkittu yleensä niin, että kun pakanain täysi luku on tullut sisälle, senjälkeen vasta koko Israel pelastuu, mutta sitä ennen vain muutamia. Mutta Paavalin viesti näistä jakeista voidaan perustellusti lukea toisinkin! Jakeessa 26 sanotaan: “ja niin kaikki Israel on pelastuva”.Sana “niin” (huutoos) merkitys on täten, siten, niin. Paavali siis tässä kertoo, miten Israel pelastuu pakanain uskoontulon ohessa! Paavalin viittaaman Israelin pelastumisen salaisuus on siinä, että kun jokaisen sukupolven aikana Israelin jumalattoman osan paatumuksen aikana pakanoita tulee uskoon ja liitetään näin tosi Israeliin, niin siten, sillä tavoin pakanoiden täyttäessä oman paikkansa ja osuutensa pelastuksessa, siinä ohessa Israelin jäännös ja sitä myötä, siten koko Israel (= uskovat kaikista kansoista mukaanluettuna Israelin uskovat) pelastuu.

Kun Jeesus tulee, senjälkeen eivät enää edes israelilaiset jää tänne lähetystyötä tekemään, vaan alkaa uusi aikakausi, tuhatvuotinen valtakunta, jonka aikana alistetaan kaikki viholliset Jeesuksen jalkojen alle ja vanha, synnin turmelema, mutta silti Jumalan luoma maailma lopullisesti käy läpi uudestisyntymisen prosessin. Tätä kautta sijaan astuu uusi taivas ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu.

Jumala ei ole luomistyössään missään vaiheessa, ei edes syntiinlankeemuksen yhteydessä epäonnistunut. Hän on jo alussa luodessaan maailman nähnyt työnsä “sangen hyväksi” (1 Ms 1:31). Kun Hän saattaa luomistyönsä prosessin lopulliseen päätökseen, meidän Jeesukseen uskovien tulisi jo viimeinkin herätä näkemään tämä luomistyön valmiiksitulemisen tähtäyspiste, ettemme enää tunnepainotteisesti puhuisi vain “taivaan kodista”, jonne kerran täältä synnin maasta pääsemme jättäen samalla tämän jumalattoman maailman jatkamaan kulkuaan, ikäänkuin sille ei koskaan muutosta tulekaan tapahtumaan! Jeesuksen tulemuksen realistinen odotus merkitsee sitä, että tämä synnin maa tulee pesemään lopullisesti kasvonsa, muuttumaan uudeksi lopullisesti tulen kautta. Me todella odotamme tänne maan päälle uutta taivasta ja uutta maata, jossa vanhurskaus asuu. Meitä ei ole kutsuttu rintamakarkureiksi, jotka lähdemme lipettiin heti, kun siihen avautuu mahdollisuus. Etkö kuule ja kuuntele koko luomakunnan huokausta, kuinka se odottaa “Jumalan lasten ilmestymistä” (Rm 8:19) – ja huomaa! ei taivaaseen vaan tänne maan päälle!

Siksi onkin tässä lopuksi todettava, että Jeesuksen puhe Jh 14:ssä on tulkittava toisin, kuin se yleensä on tulkittu. Jeesus siinä puhuu Isän talosta (oikos), jossa on monta asuinsijaa. Kun opetuslapset ovat murheissaan Jeesuksen poismenosta, tämä huomautus tarkoittaa, että Isällä on suuressa, maailmankaikkeuden käsittävässä talossaan monta “huonetta”, missä Hänet ja Jeesus voidaan kohdata henkilökohtaisesti. Opetuslasten ei siksi tarvitse olla kovinkaan huolissaan ja murheissaan. Kun Jeesus arvoituksellisesti sanoo menevänsä valmistamaan sijaa (topos paikka), ei Hän toki tarkoittanut, että taivaassa tarvitsee tehdä vähän remonttia, että sinne opetuslapsetkin pääsisivät! Tämän sijan, paikan, jonne Isä ja Jumalan Poika voivat Henkensä kautta tulla asumaan, Jeesus valmisti syntisen ihmisen sydämeen, sovittamalla omalla kuolemallaan hänet ristillä. Kun Jeesus sanoi tulevansa takaisin ja ottavansa heidät tykönsä, ei Hän tarkoittanut tulevansa hakemaan heitä taivaaseen, vaan että Hän täällä jo ennen ruumiimme lunastusta kutsuu Henkensä välityksellä luokseen, tykönsä, niinkuin Hän lihansa päivinä kutsui tykönsä vuorella ketkä tahtoi, “olemaan kanssansa” (Mk 3:13s).
Tässä on todellinen evankeliumi nykyajan rääkkääntyneelle ja “ainoan oikean seurakunnan” perässä juoksevalle ihmiselle. Hänen ei tarvitse löytää parempaa “paikkaa” ja hengellistä kotia, sillä Herra Jeesus seisoo hänen sydämensä ovella kolkuttamassa (Ilm 3:20) eikä tarvitse muuta kuin avata, niin Hän astuu siihen paikkaan, sijaan, minkä Hän omalla verellään on itselleen ja asunnokseen ostanut. Senjälkeen sitten sopii jatkaa matkaa toistenkin luo Sanan ääreen ja kokemaan Hengen yhteyttä toisten uskovien kanssa.

Pankaamme uskonelämässämme asiat oikeaan järjestykseen, kun vielä aikaa hiukan on jäljellä. “Päivä on jo kääntymässä iltaan!” (Lk 24:29)


Reino Marjakangas

olette tästä???

onko asia näin???