kertoisiko joku jolta on leikattu nenää lyhyemmäksi ja kyömy poistettu,että onko leikkauksenne onnistunut.itse olisin menossa,mutta haluaisin tietää voiko isosta nenästä saada selkeästi penemmän.muutamassa aiemmassa keskustelussa oli kirjoitettu ettei nenää pienennetty tarpeeksi.eikö enempi pienennys ole mahdollista?joku kirjoitti että lääkäri leikkasi uudeelleen.kiinnostaisikin pääseekö uusinta leikkaukseen jos nenä jää liian isoksi vai mikä on käytäntö?maksaako uusinta leikkaus?
nenäleikkaukseen?
tietoa vailla
13829
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
hei itseltäni on leikattu ja minulla oli suuehko nenä kyömyllä. JA ihan hyvä tuli. Eli nimenomaan isoa kyömynenää voidaan hyvinkin muokata. Tietenkin se vaatii poikkeuksellisen taitavan kirurgin eli ole tarkka kirurgin valinnassa, älä lähde ulkomaille.
kyllä kunnon pienennys on aina mahdollista nenään. Itselläni oli reilun kokoinen nenä. Olennaista on, että molemmat ymmärrätte asian samalla tavalla, tavoitteesta kannattaa keskustella vaikka kuinka pitkään. Sen jälkeen taitava kirurgi, kuten minulla oli, teki aivan mahdottoman upeaa työtä. Nenä pieneni huomattavasti. Kuitenkin niin, ettei puhuta jackson-nenästä, vaan nyt nenässä on suunnattoman kaunis profiili, ja nenänpää on juuri oikeanlainen, sirompi muoto. En oikeastaan edes itse osannut odottaa niin kaunista muotoa eli vieläkin vaikea sisäistää, että miten taitava kirurgi oli, kun tästä nenästä sai tällaisen, miltä se nyt näyttää (leikkaus on aika tuore). Toisaalta kirurgi pysyi luonnollisuudessa, eli ei lähtenyt tekemään mitään överiä. Omat sukulaiset huomaavat kauniimman profiilin linjan, puolitutut toteavat, että olet todella jotenkin hehkeytynyt. Eli vastaus kysymykseesi, kyllä, kyömyinen nenä on mahdollista saada pienemmäksi, ole huoleti.
Kuka sinut leikkasi ja paljonko maksoi?Olisin vastauksesta todella kiitollinen!
täällä toinen joka haluaisi tietää..voisitko kertoa edes sairaalan ja paikkakunnan?
mulla ongelmana vaan se, että en tiedä mistä ihmeestä saan rahat kokoon :( opintolainaa on ja työpaikkaa ei tiedossa :(
Suunnattoman kauniin nenän teki Kaarlo Ståhlberg. En voi koskaan täysin ilmaista sitä, miten kiitollinen olen. Lähtökohta oli hyvin vaativa, eli oma nenäni oli isohko, jopa vähän miehekäs naisen nenä. En halua edes kommentoida asiaa enempää, koska en halua puhua asioista netissä, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että hän on lahja suomalaiselle nenäkirurgialle, joka on hyvin vaativaa kirurgiaa. Eli tämä kommentti tulee suoraan kokemuksesta syvällä rintaäänellä. Nenäni on nyt naisellinen, tyttömäinen, ja paljon muuta positiivista. Ja huomatkaa, että aikaisempi nenäni oli sivulta melkein miehekäs nenä, kyömyllä ja paksulla nenänpäällä, kokoa ja leveyttäkin riitti.
Hei, saat varmaan rahat kokoon siten, että menet vähäksi aikaa ylimääräiseen työhön. Itselläni teki myös tiukkaa, ja menin ylimääräiseen työhön keräämään tuota pottia. Ja joka euro oli sen arvoinen. Ehkä päinvastoin, mikään summa ei oikeastaan riitä kompensoimaan sitä, mitä tällaisessa operaatiossa tehdään. Toki tiukille se rahallisesti otti, olen esim. yrittänyt pihistää jopa ruoasta viime kuukausina, mutta nenäni oli kyllä niin pitkäaikainen taakka, että hyvä se oli saada oikaistua.
Eli nenissä Kalle taitaa olla lähes ylittämätön. Jokainen kirurgihan on parhaimmillaan tietyllä alueella. Mutta nenän alueella Kalle antoi sellaisen silauksen ennen niin kömpelöön nenääni, että olen ihan ällikällä lyöty edelleen.
Toinenkin puoltoääni Kaarlolle. Isosta rumasta nenästäni tuli sellainen ettei sitä tarvitse enää yhtään hävetä. Olen edelleen ihmeissäni joka kerta kun näen uusia valokuvia itsestäni, sillä muutos on niin merkittävä. Nenä näyttää nyt niin kivalta - ja se on minun!! Eikä se näytä leikatulta vaan siltä kuin se olisi ollut tässä naamassa alusta asti. Uskomatonta. Joka pennin väärti.
samat sanat, olen siis tuo aikaisempi Kalle-fani. Eli just niinkuin sanoit, myös mun nenä on nyt sellainen, että ihan kuin minulla olisi se ollut aina. Sopivan söpö, ja oikeastaan muistuttaa sitä nenää, joka minulla oli ihan pienenä, eli sopii kasvoihini ihan hirveän hyvin. Vieläkin siis ihan äimän käkenä täällä katselen peilillä ja otin kuvia itsestäni kännykkäkameralla ja tuntuu ihmeelliseltä, että vaikka mistä kulmasta otan kuvan, niin aina se nenä on ihan nätti. Ennen en saanut itsestäni koskaan hyvää kuvaa, vaikka yritti miten päin ottaa kuvan. Muutos on huomattava, mutta sopiva.
Montako tonnia meni Kaarlolle tuosta nenäleikkauksesta? Vaihteleeko hinta sen mukaan mikä on leikkauksen vaikeusaste?
Katsele esim. Klinikka 22:n, Eiran sairaalan ja esim. Sairaala KL:n hinnastoa, niistä saat selkeät tämänhetken hinnat. Jokaisessa liikutaan 4000-6000 eurossa ja 4000 silloin kun ei nukuteta, 6000 silloin kun mennään nukutukseen. Eli tarkalleen näissä hinnoissa pyöritään kaikissa kolmessa sairaalassa, itse asiassa se ei vaikuta leikkaukseen, mitä tehdään, vaan että millaisissa olosuhteissa tehdään, tehdäänkö toimenpide anestesiassa vai ei.
Ja jokaisessa näissä paikoissa nenät leikkaa siis Kalle.
Heippa Kalle-fanit
Miten suunnittelitte leikkauksen hänen kanssaan? Kävittekö useamman kerran konsultaatiossa? Miksi päädyitte häneen (jos kävitte muuallakin)?
Minulle voi laittaa viestiä myös wellwhatugonnado [at] gmail.com Olen kovasti utelias ja kiitollinen lisätiedoista.
Kiitos kovasti!