Vuosia sitten olin eräässä järjestössä töissä, joka oli hyvin vahvasti uskonnollinen.
Itsekkin olen ns. uskovaisesta kodista, mutta johtuen sen aikaisesta tiukasta kasvatuksesta, luovuin tietoisesti koko hommasta. Ah sitä vapautta kun pääsin tarpeeksi kauas opiskelemaan ja sain meikata,värjätä hiuksia ja ottaa niin maan perusteellisesti reikiä korviin..tietysti oli hauskaa viettää opiskelijaelämää..hieman viinahöyryistä..
Ok..vuodet vieri ja valmistuin ja jonkin aikaa siitä sitten tämä ko. työnantaja etsi työntekijöitä. Minä hakemaan ja pääsinkin. Tiesin heidän kristillisistä arvoistaan--jotka tosin ei näkynyt työntekijöiden tavassa tehdä työtä ja ilmapiiri oli aivan karsea! Varsinkin tosiaan se ilmapiiri.
Esimieheni oli nainen. Tiukka, vanhoollinen, elämäänsä katkeroitunut vanhapiika.
Jotain esimerkkejä kerron:
Joka siunatun maanantai meillä aloitettiin työviikko rukoilemalla. Ihan ok. Pakko oli osallistua ainakin läsnäolollaan, itse ei kuitenkaan tarvinnut polvirukoukseen taipua ja rukoilla vastavuoroisesti muiden työntekijöiden puolesta. Että jotain rajaa.
Työpaikan ilmapiiri muuttui todella huonoksi. Liekkö ollut jo ennen minua. Jotain sellaista kuulin.
Taloustilanne oli varsin heikko tällä yrityksellä ja tulikin päivä että, kahvihuoneessa esimies ykskantaan yllättäen tuli toteamaan, että tehtävänimikkeesi muuttuu,palkka laskee, MUTTA työ tehtävät pysyvät samanlaisina, joskin siihen lisättiin asioita joista olisin ihan hyvin voinut kieltäytyä.
Ensin järkytyin tästä ja yön yli nukuttuani keräsin voimani ja aimoannos vihaa ja marssin tämän "oikeuden mukaisen", tekopyhän esimiehen juttusille ja annoin palaa.
Asiat eivät saaneet muutosta joten tyydyin kohtalooni. Pakko oli töissä olla, kun oli asuntolainat ja kolme pientä lasta!
Sitten alkoivat nämä rukouksessa tapahtuvat hengelliset "pahoinpitelyt". Muiden työntekijöiden kohdalla suitsutettiin hallelyyyyyyjaa jne. Kun minä olin "vuorossa" minut ohitettiin kylmästi tai tokaistiin että "auta-herra-tuota-sisar-("paholaista")- tyyliin.
No aikani kestin tuota, kunnes vaadin saada olla tuon typerän rukoushetken ajan TEKEMÄSSÄ TÖITÄ!
Tietysti tämän esimies koki loukkaavana, vaikka en käyttänyt alentavia sanoja heidän toimituksestaan.
Olin ansassa. Ja täysin vailla työyhteisön tukea. Muut työntekijät olivat arkoja ja varoivat mitenkään asettumista ainakaan minun puolelle. Jokainen pelkäsi työpaikkansa menettämistä.
Esimiehen kanssa yritin useaan otteeseen ottaa puheeksi tätä, mutta aina ne päätyivät hänen hysteeriseen huutoon ja itkuun.
Ja kun puhuin termeillä minusta tuntuu pahalta..minä toivoisin jne, niin ne tyrmättiin loppuviimein raamatun jakeilla. Hyvä keino hiljentää. Yritin todella miettiä myös esimiehen asemaa. Ei varmasti ollut helppoa toimia suhteellisen kokemattomana johtajana yrityksessä, jonka talous oli todella vaikeassa jamassa. Ehkä hänen oli tosiaankin pakko tehdä palkan alennukset yms. Mutta tapa jolla hän toimi, ei todellakaan vastaa edes kohtalaista esimies-alaissuhdetta!
Yritysmaailma on kovaa peliä, tiedän, mutta missään muussa työyhteisössä en ennen sitä enkä jälkeen tuon ole vastaavaa kokenut. Ja tämä hengellisyys sitten vielä sotki asioita!
Otin lopputilin kärsittyäni kolme vuotta. Haistatin jeesuksen nimessä paskat ja sanoin, että tällanen miinusta tuottava, työntekijöiden mielenterveyden tuhoava ns yritys ei tarvitse jatkaa toimintaa!
Eikä aikaakaan niin konkaan meni.
Itsellä meni vuosia toipua, oli lääkitystä ja terapiaa. Nyt on asiat ihan hyvin.
Mutta tällä haluan varoittaa niitä, jotka ajattelevat mennä uskonnollisiin työpaikkoihin, että siellä ei välttämättä ole enkeleitä töissä(kaikki ymmärtävät ettei missään näin ole) vaan vastassa saattaa olla melkoinen susilauma, jopa pahempi kuin "tavallisissa" työpaikoissa.
Mielellään vaihtaisin ajatuksia ja kyselen, että onko kenellään vastaavanlaista tapahtunut?
Itsekkin olen ns. uskovaisesta kodista, mutta johtuen sen aikaisesta tiukasta kasvatuksesta, luovuin tietoisesti koko hommasta. Ah sitä vapautta kun pääsin tarpeeksi kauas opiskelemaan ja sain meikata,värjätä hiuksia ja ottaa niin maan perusteellisesti reikiä korviin..tietysti oli hauskaa viettää opiskelijaelämää..hieman viinahöyryistä..
Ok..vuodet vieri ja valmistuin ja jonkin aikaa siitä sitten tämä ko. työnantaja etsi työntekijöitä. Minä hakemaan ja pääsinkin. Tiesin heidän kristillisistä arvoistaan--jotka tosin ei näkynyt työntekijöiden tavassa tehdä työtä ja ilmapiiri oli aivan karsea! Varsinkin tosiaan se ilmapiiri.
Esimieheni oli nainen. Tiukka, vanhoollinen, elämäänsä katkeroitunut vanhapiika.
Jotain esimerkkejä kerron:
Joka siunatun maanantai meillä aloitettiin työviikko rukoilemalla. Ihan ok. Pakko oli osallistua ainakin läsnäolollaan, itse ei kuitenkaan tarvinnut polvirukoukseen taipua ja rukoilla vastavuoroisesti muiden työntekijöiden puolesta. Että jotain rajaa.
Työpaikan ilmapiiri muuttui todella huonoksi. Liekkö ollut jo ennen minua. Jotain sellaista kuulin.
Taloustilanne oli varsin heikko tällä yrityksellä ja tulikin päivä että, kahvihuoneessa esimies ykskantaan yllättäen tuli toteamaan, että tehtävänimikkeesi muuttuu,palkka laskee, MUTTA työ tehtävät pysyvät samanlaisina, joskin siihen lisättiin asioita joista olisin ihan hyvin voinut kieltäytyä.
Ensin järkytyin tästä ja yön yli nukuttuani keräsin voimani ja aimoannos vihaa ja marssin tämän "oikeuden mukaisen", tekopyhän esimiehen juttusille ja annoin palaa.
Asiat eivät saaneet muutosta joten tyydyin kohtalooni. Pakko oli töissä olla, kun oli asuntolainat ja kolme pientä lasta!
Sitten alkoivat nämä rukouksessa tapahtuvat hengelliset "pahoinpitelyt". Muiden työntekijöiden kohdalla suitsutettiin hallelyyyyyyjaa jne. Kun minä olin "vuorossa" minut ohitettiin kylmästi tai tokaistiin että "auta-herra-tuota-sisar-("paholaista")- tyyliin.
No aikani kestin tuota, kunnes vaadin saada olla tuon typerän rukoushetken ajan TEKEMÄSSÄ TÖITÄ!
Tietysti tämän esimies koki loukkaavana, vaikka en käyttänyt alentavia sanoja heidän toimituksestaan.
Olin ansassa. Ja täysin vailla työyhteisön tukea. Muut työntekijät olivat arkoja ja varoivat mitenkään asettumista ainakaan minun puolelle. Jokainen pelkäsi työpaikkansa menettämistä.
Esimiehen kanssa yritin useaan otteeseen ottaa puheeksi tätä, mutta aina ne päätyivät hänen hysteeriseen huutoon ja itkuun.
Ja kun puhuin termeillä minusta tuntuu pahalta..minä toivoisin jne, niin ne tyrmättiin loppuviimein raamatun jakeilla. Hyvä keino hiljentää. Yritin todella miettiä myös esimiehen asemaa. Ei varmasti ollut helppoa toimia suhteellisen kokemattomana johtajana yrityksessä, jonka talous oli todella vaikeassa jamassa. Ehkä hänen oli tosiaankin pakko tehdä palkan alennukset yms. Mutta tapa jolla hän toimi, ei todellakaan vastaa edes kohtalaista esimies-alaissuhdetta!
Yritysmaailma on kovaa peliä, tiedän, mutta missään muussa työyhteisössä en ennen sitä enkä jälkeen tuon ole vastaavaa kokenut. Ja tämä hengellisyys sitten vielä sotki asioita!
Otin lopputilin kärsittyäni kolme vuotta. Haistatin jeesuksen nimessä paskat ja sanoin, että tällanen miinusta tuottava, työntekijöiden mielenterveyden tuhoava ns yritys ei tarvitse jatkaa toimintaa!
Eikä aikaakaan niin konkaan meni.
Itsellä meni vuosia toipua, oli lääkitystä ja terapiaa. Nyt on asiat ihan hyvin.
Mutta tällä haluan varoittaa niitä, jotka ajattelevat mennä uskonnollisiin työpaikkoihin, että siellä ei välttämättä ole enkeleitä töissä(kaikki ymmärtävät ettei missään näin ole) vaan vastassa saattaa olla melkoinen susilauma, jopa pahempi kuin "tavallisissa" työpaikoissa.
Mielellään vaihtaisin ajatuksia ja kyselen, että onko kenellään vastaavanlaista tapahtunut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aikamoinen tarina. Olisi mielenkiintoista tietää, minkä alan yritys oli kyseessä? Itselläni ei ole ollut Vastaavanlaisia kokemuksia työpaikoilta, uskovaisista ihmisistä kyllä muuten ja tutulta kuulostaa tuo splittaaminen ja suvaitsemattomuus. Uskovaisethan jakavat kaiken kahtia taivas-helvetti, jumala-saatana...myös ihmiset ovat joko hyviä (uskovaiset) tai pahoja ( saatanan omat).
Esimiehesi oli varmasti psyykkisesti hyvinkin sairas ihminen. Onneksi lähdit ja toivuit lopulta. Jumala, varjele meitä uskovaisilta ;-)
Tästä tarinasta näemme että uskontojen varjolla tehdään vaikka mitä.
Olipa ikävä lukea kokemuksistasi. Esimiehesi toimi väärin. Monilla uskonnollisten yhteisöjen työntekijöillä on varmasti vastaavia kokemuksia, itseni mukaan lukien. Ikävä kuulla, että aina löytyy ihmisiä, jotka naamioivat oman vallanhalunsa hengelliseen asuun. Itse jäin jo vuosia sitten pois tuon työnantajani palveluksesta, ja silloin päätin etten enää ikinä mene hengelliseen yhteisöön töihin. Tällä hetkellä olen jälleen hengellisen työnantajan palveluksessa ja tyytyväinen työhöni, esimieheeni ja työkavereihini. En kuitenkaan menettänyt uskoani, vaan ymmärrän esimieheni käytöksen olevan erään itsekin kärsivän ihmisen toimintaa, jota minun ei tarvitse sietää tai hyväksyä.