Katolisessa kirkossa tapahtuu ihmeitä: piispaksi on kerrankin nousemassa homo-, lesbo- ja transgender-myönteinen pappi, jolta on aina riittänyt ymmärrystä ja tukea sateenkaariväelle.
Olen itse katolinen äiti ja lesbo ja kannustan kaikkia muita gay-kansalaisia ja -myönteisiä osallistumaan tilaisuuteen, jossa Teemu Sippo SCJ saa piispanvihkimyksen. Se pidetään Turun tuomiokirkossa ENSI LAUANTAINA 5. SYYSKUUTA klo 11.00. Sippo ei ole koskaan kysellyt ihmisten mieltymyksistä, eikä jahdannut meitä "vinokkaita", toisin kuin Vatikaani-johtoisessa katolilaisuudessa yleensä. Päinvastoin häneltä on riittänyt kosolti tukea ja avointa syliä meitä kohtaan.
Ehdotan, että olemme paikalla sellaisina kuin olemme ja värikkäissä asuissa (pukeutuminen on vapaa!) emmekä minään kaappihomoina. Sippo on joutunut katolisessa kirkossa vapaamielisten asenteidensa takia konservatiiviklikin vainon kohteeksi (kts. keskustelu "Piispa Teemu, eroa!"), joten nyt on aika näyttää hänelle joukolla tukea ja samalla nauttia katolisen jumiksen estetiikasta! Minun puolestani kaikki saavat mennä ehtoolliselle.
Sateenkaarikansa, joukolla mukaan!
Olen itse katolinen äiti ja lesbo ja kannustan kaikkia muita gay-kansalaisia ja -myönteisiä osallistumaan tilaisuuteen, jossa Teemu Sippo SCJ saa piispanvihkimyksen. Se pidetään Turun tuomiokirkossa ENSI LAUANTAINA 5. SYYSKUUTA klo 11.00. Sippo ei ole koskaan kysellyt ihmisten mieltymyksistä, eikä jahdannut meitä "vinokkaita", toisin kuin Vatikaani-johtoisessa katolilaisuudessa yleensä. Päinvastoin häneltä on riittänyt kosolti tukea ja avointa syliä meitä kohtaan.
Ehdotan, että olemme paikalla sellaisina kuin olemme ja värikkäissä asuissa (pukeutuminen on vapaa!) emmekä minään kaappihomoina. Sippo on joutunut katolisessa kirkossa vapaamielisten asenteidensa takia konservatiiviklikin vainon kohteeksi (kts. keskustelu "Piispa Teemu, eroa!"), joten nyt on aika näyttää hänelle joukolla tukea ja samalla nauttia katolisen jumiksen estetiikasta! Minun puolestani kaikki saavat mennä ehtoolliselle.
Sateenkaarikansa, joukolla mukaan!
Vastaukset 77
Vanhimmat
Kiitos kutsusta, mutta olemme joka tapauksessa tulossa. Kummatkin.
Tuskin piispa Teemu kannattaa teidän aatteitanne.
Piikkikoroissa nimittäin. Jos sää antaa myöten, laitan minihameen ja topin. Olen tavannut Sipon kerran ja vaikutti ihan ok:ta katoliseksi papiksi.
Meikäläisillä ei ole mitään aatetta. Me olemme ihmisiä ja vaadimme vain niin mahdottomia, että me saisimme elää perheinä, pareina ja muuten ihmisten tavoin ja samoja oikeuksia nauttien kuin vaimoaan hakkaavat mattimeikäläis-heterot.
Teemu Sippo SCJ ei ole mikään Tom of Finland tai Simone de Beauvoir, mutta me katoliset vinokkaat pidämme hänestä, koska hänellä on sydäntä jokaiselle ihmiselle ja hän ymmärtää tuon edelläsanotun. Onko tässä liikaa kestämistä vai sortuiko jo maailmasi?
Me olemme matkalla piispanvihkijäisiin ja kutsumme gay-kansan mukaan antamaan tukea! Koska Siposta tulee tämän Suomineidon ainoa katolinen piispa, muutokset tuulet alkavat samantien puhaltaa meidän kirkossamme ainakin täällä Pohjolassa.
Jokohan mekin saisimme oman yhteys-liikkeen julistuksen Sipon johdolla. Setalaisia on huhujen mukaan tulossa juhliin sateenkaari somistuksin. Ehodottomasti näkemisen ja juhlimisen arvoinen tapahtuma!
Oletkin sitten ensimmäinen katolilainen jonka tiedän nimittäneen messua "jumikseksi".
Joo totta varmaan. Olen myös ensimmäisiä katolilaisia, jotka ovat liittyneet ekumeeniseen Yhteys-liikkeeseen. Täriseekö maa jo allasi?
taivas putoaa, usko sortuu, elämänhalu loppuu ja... en voi kertoakaan!
Yleensä "jumiksista" puhutaan luterilaisten srk-nuorten piirissä, en ole koskaan kuullut katolilaisen käyttävän tuota sanaa Pyhästä Messusta.
Mikä tulee kysymykseesi, ovat maanjäristykset vielä aika harvassa näillä leveysasteilla, missä elän.
Kaikki ovat tervetulleita piispanvihkimykseen iästä, uskonnosta, rodusta tai seksuaalisuudesta riippumatta. Olen täysin varma siitä, että isä Teemu itse allekirjoittaisi tämän toteamuksen.
Iloitsen siitä, jos homoseksuaalitkin meidän muiden tavoin tuntevat luottamusta isä Teemua kohtaan ja kokevat hänet "omakseen". Isä Teemu on kokenut sielunhoitaja, joten en voi kuvitella muuta kuin että hän olisi edistyksellinen tässäkin kysymyksessä ja arvostaisi jokaista ihmistä.
Vaikka en olekaan homoseksuaali, voin silti täysin sydämin toivottaa gay-kansan tervetulleeksi mukaan ensi lauantain suureen juhlaamme.
kiinnostavaa, että haluat korostetusti erottautua homoseksuaaleista, jotka ovat kuitenkin Jumalan omaksi kuvakseen luomia kuten sinäkin. Tosiaan piispaksi vihkiminen on aina suusi juhla Kirkossa, iloinen asia ja tarkoitettu kaikille Jumalaa ja uutta piispaa kunnioittaville.
En halua "korostetusti" erottautua homoseksuaalisista. En vain tunne ketään homoseksuaalia ja tuskin olen sellaista koskaan tavannutkaan.
Mutta iloitsen homojen luottamuksesta tulevaa piispaamme kohtaan.
"kiinnostavaa, että haluat korostetusti erottautua homoseksuaaleista,"
Se, että te gay-kansa haluatte korostaa pukeutumisellanne (minihame ja toppi ja piikkikorot) omaa seksuaalista suuntautuneisuuttanne, on sitten vähemmän kiinnostavaa mutta enemmän mautonta. Olisi moukkamaista tulla kansallispyhättöön juhlamessuun ja yliopistolla pidettävälle juhlavastaanotolle tuon kaltaisessa asussa.
Minusta on herttaisen yhdentekevää, millaisia ovat kunkin juhlavieraan seksuaaliset taipumukset ja käytännöt, mutta edes peruskoulun verran sivistystä saaneen ihmisen pitäisi tajuta pukeutua tilanteen ja paikan vaatimalla arvokkuudella.
homojahan on joka puolella, todennäköisesti sinulla on useita homoseksuaaleja serkkuja, jokaisella nimittäin on sellaisia. Hyvin usein myös setä, täti, isoäiti, isoisä tai oma isä tai äiti saattaa olla homo tai lesbo, mutta ihmeellisintä tässä onkin, miten heidän asiansa ei ole koskaan tullut tutuksi Sinulle? Miksi he eivät ole koskaan luottaneet Sinuun tarpeeksi kertoakseen mitään tärkeää itsestään?
tulee, niin minä pukeudun aina tällaisissa tilanteissa liituraitaiseen tummaan pukuun tai ihan oikeaan tummaan pukuun, valkoiseen paitaan ja hilittyyn solmioon. Kengät ovat huolitellusti kiiltäväksi blankatut jne., kyllä juhlaan pitää pukeutua juhla-asuun, eikä tämä tosiaankaan ole minulle ensimmäinen kerta piispaksi vihkimisessä (enkä tarkoita mitään protestanttien juhlallisuuksia).
Mitäs kivaa sinä itse olet ajatellut laittaa päällesi, toivottavasti edes tarpeeksi pitkä hame on jo varattu juhlaa varten. Suomalaisilla naisillahan on rumat polvet, eikä juuri kukaan osaa kävellä korkeilla koroilla tyylikkääsi -- maatalon emännän karjapolku on suomalaiselle naiselle kaikkein tutuin asia.
"Olisi jokseenkin mautonta..." yms. Enpä taida vakuuttua. Tuollaiset pukeutumiskonventiot ja muut ovat tyypillisiä heterovaltakulttuurin sääntöjä ja määräyksiä, jollaisiin kukaan itseäänkunniottava gay ei alistu. Henk.koht. aion tulla juhlaan farkuissa. Ne ovat minun juhla-asuni.
Kuteet on osa mun identiteettiä. Jos sun omat peppu ja sääret eivät kestä päivänvaloa, sen on sun häpeäsi. Ihan vain kaikella kunnioituksella, mutta tuo 5.9. -tilaisuus taitaa olla kaikille avoin julkinen tapahtuma, joten se siitä sun pukeutumisvaatimuksistasi.
Ihan vain tehdäkseni sinulle kiusaa taidan pukeutua amerikkalainen rekkakuski -lookiiini (musta nahkarotsi ja -hattu) ja minun vaimokkaani balleriinaksi. Tämä oli meidän kombinaatiomme menestyksellä viimeisessä Pridessäkin. Jos ei miellytä, enpä voi sille mitään. Kaikkia on mahdotonta miellyttää.
Minulla ei ole mitään syytä epäillä kenestäkään sukulaisestani, että hän olisi (ollut) homoseksuaali. He ovat kaikki (olleet) onnellisesti naimisissa. Nuo hakasulkeet () vain siksi, että melkoinen osa heistä on jo kuollut.
Minusta harjoittamasi spekulointi on suorastaan sairasta.
Ongelmana on, että tällä palstalla kukaan ei voi tietää, kirjoittaako joku oikea katolilainen vai ei.
Manipulaatio on todellista.
Jos kahvituspaikkana on yliopiston päärakennuksen aula - eikö mitän ankeampaa enää voisi keksiä, vaikka on sitä ennenkin käytetty - ei kiitos, Turun juhlalle!
Isä Teemu Sipon nimitys piispaksi on meille katolilaisille seksuaalivähemmistöjen vinokeille tuhannen taalan paikka. Kuka tahansa meidän piirejä tunteva tietää, että samoja naamoja näkee messuissakin. Olisko aina nyt kypsä katoliselle gay-liikeelle?
Arvattavasti isä Teemu ei voisi ryhtyä sen suojelijaksi, mutta ainakaan hän ei tulisi vainoamaan ja kieltämään sitä. Minusta tällaiselle olisi tarvetta. Ei ole helppoa olla katolilainen ja homo, kun paavina on Ratzinger, jonka kondomilausuntoja yms. roskaa saa aina selitellä kavereille.
Teemussa on jytyä! Revitään nyt siitä kaikki irti ennen kuin jokin Wrobel taas lykätään tänne sen seuraajaksi.
Tuo on ihan loistava idis! Oletko mukana esim. Malkuksessa? Siellä on katolilaisiakin. Olisi nastaa saada oma katolinen gay-piiri ja vaihtoehtoiset kirkkokahvit pystyyn!
On todella typerää vetää kondomit esiin, kun seksiä voi harrastaa ilman niiden käyttö pakkoakin, ts. ilman penetraatiota. Sitä paitsi, koska kondomi voi mennä rikki, se ei ole edes varsinaista turvaseksiä, ehkäisyn tai sukupuolitautien suhteen - ei kannattaisi tuudittautua sen varaan.
Se on toisinaan paljon antoisempaakin.
... sen sijaan minun tuntemani katoliset perheet aikovat pysyä moisesta tapahtumasta kaukana poissa. Helsingin ex-katolinen hiippakunta alkaa muovautua.
pysyäkin poissa. Nyt johto kuuluu vihdoinkin vähemmistöille, jotka ovat saaneet kaapissa kärsiä jo liian kauan! On heterojen aika sulloutua kaappiin!
katoliset perheet ovat? Voisin kuvitella, että tarkoitat katolilaisia perheitä, mutta kun olet luterilainen tai helluntailainen et voi tietenkään tietää.
Ihan oikeasti on tietenkin monia room-kat-kirkkoon kuuluvia, jotka ovat jo alusta lähtien ihmetelleet ja oudoksuneet uutta uskontoaan, heille suotakoon siirtyminen takaisin protestanttisiin lahkoihin, joista he ovat tulleetkin. Oikeita katolilaisia ei voi koskaan hatatat, jos paikalla on joku homo tai lesbo tai vaikkpa heteromies naiseksi pukeutuneena, eihän se ole muuta kuin pintaa. Onhan tässä elämässä ihmeellisempiäkin asioita nähyt kuten esimerkiksi pingistä pelaava kenguru.
Meidän katolinenperheemme ei liiku paikoissa eikä tilaisuuksissa, joissa on naisiksi pukeutuneita miehiä tai muita perversioita. Joka tapauksessa moiset voivat rauhassa mennä piispanvihkimykseen (eivät tosin kommuniolle). Me emme ole alkuunkaan sinne tulossa ja tämä päätös tehtiin jo silloin, kun tulevan piispan nimi tuli selväksi.
Hieno juttu! Tulen paikalle. Toivoisin asialle laajempaa julkisuutta. Tunteeko kukaan Karl af Hällströmiä (kuuluisia Hglbti-blogisti?) SETA ei ole reagoinut asiaan mitenkään? Entä Voltti-lehti? Sovitaan että pukeutumisessa on ainakin jokin yksityiskohta josta tunnistaa ;) Ties vaikka syntyisi jotain sutinaa ;)))
koko MSC:n jengi, joilla on oma moottoripyörä eli ne kaksi, me muut tullaan sitten linja-autolla ja ollaan muuten vain täydellisissä motoroistien nahka-asuissa ja silleen sutinaa odottamassa, ihan nastaa
SETA on aina ollut katoliskielteinen ja kaikki tiedämme hyvin miksi. Poikaystäväni kanssa me taas kiinnostuimme katolilaisuudesta, kun kuulimme Mark Levengoodin kääntyneen katoliseksi. Olemme käyneet upeissa messuissakin Pariisissa ja nyt haluamme kokea sellaisen täällä Suomen Turussa.
kun on itse katolinen? Toivottavasti!
Oli aivan uskomattoman upeaa lauantai-illalla Turussa kun mentiin Suxesiin ja sinne tuli melkoisen monta juhlamessusta tuttua "silmää tekevääkin". Ulkkareita siis, siviileissä kaikki paitsi oma ex-Piispamme Josef. Wow, siis hän todella käänsi päät! En ikinä unohda, miten upeaa oli vetää tanssilattialla Piispa Josefin kanssa. Hän oli tosi huumorintajuisena ja vapautuneena. Tanssimme Tom Jonesin kappaleen Sex Bomb diskomixinä, se oli ihan fantastista! Ihan turha kuvitella, että meidän Piispat ja Papit olisi jotain ryppyotsia, jotka ei ikinä heitä vapaalle. Hienon messun jälkeen oli upeaa päästä tanssimaan. Voi kun olisi ollut mukana vielä Piispa Anderskin (huoh).
Kuulin näistä juhlista yhdeltä katoliselta takuuvarman puskaradion kautta. Olemme tulossa poikaystäväni kanssa ja pukeudumme kummatkin samanlaisiin pukuihin ja krakaan, jotka ostimme viime kesänä Friscosta. Tämän pitäisi olla tarpeeksi hieno asu heterohienostelijoille. Haluamme nähdä ainakin kuoripoikien kulkueen.
Tosi upeaa jos patavanhoillinen katolinen kirkko muuttuisi edes hieman gay-ystävällisemäksi tuon uuden piispan ansiosta. Historiallinen hetki, joka pitää nähdä livenä.
Ihana kuulla että Suomesta löytyy näin paljon kiinnostusta tähän! Aivan upeaa että piispanvihkimisestä tulee 1. katolinen Pride Suomessa, Catholic Pride in Turku 2009! Olisko mahdollista pitää joku after-party illalla jossain baarissa??
tervetuloa vaan kaikki kiinnostuneet
Suoraan sanoen mä olen aina tuntenut eräänlaista kammoa ja jopa kauhua roomalaiskatolista kirkkoa kohtaan, vaikka muuten olenkin uskonnollinen ja uskon Jeesukseen. Musta on tuntunut aina, ettei paavinkirkko voi hyväksyä tällaista "sekasikiötä", vaikka itse olen 100 %:sti sinut itseni kanssa.
Noi edelliset viestit rohkaisee mua tulemaan. Koska Jumala rakastaa muakin ja hyväksyy mutkin, miksen sitten voisi edes yhden kerran osallistua katoliseen jumikseen täällä Aurajoen rannoilla? Mä haluaisin ainakin nähdä sen Siposta, jos kerran toivoa on siitä, että paavinkirkon kylmä ja rakkaudenton suhtauminen meikäläisiä kohtaan on muuttumassa ainakin näillä leveyspiireillä. Jos mukaan on tulossa muita tv-tyttöjä, sitten olis tietty vieläkin kotoisampi olo siellä juhlakansan keskellä.
Uskalla nyt vain, sillä kaikki ovat tervetulleita. Mitä tarkoittaa tv-tyttö?
Tv-tyttö on yksi transgender-klassikko, joka meidän postfeministien mukaan ironisoi, kyseenalaistaa, mutta valitettavasti myös pönkittää perinteistä heterovaltakulttuurin naiskuvaa.
Tunnetaan myös nimikkeillä transvestiitti, transsu tai näin meidän kesken ransu.
Tätä palstaa lukevat tietävät varsin hyvin, että olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen isä Teemu Sipon nimitykseen piispaksi. Toisin kuin muut, henrikiläisenä olen voinut seurata hänen toimiaan viimeiset vuosikymmenet. Olen silti menossa Turkuun ensi lauantaina, onhan kysymyksessä monella tapaa historiallinen tapahtuma.
Homokeskustelu aiheesta ei yllätä minua. Minä olen ainakin ollut tietoinen isä Teemun homomyönteisistä mielipiteistä ja niin ovat olleet varmasti useimmat muutkin seurakuntalaisistamme.
Mitä tulee itse messuun, kaikki ovat luonnollisesti tervetulleita. MUTTA - ja tämä on iso mutta - jokaisen pitää pukeutua tilanteen juhlavuuden ja arvokkuuden mukaisella tavalla, eikä esimerkiksi ns. homomaisesti, sekä käyttäytyä ihmisiksi. Kysymyksessä on pyhä messu, jonne ei ole soveliasta tulla liian rennoissa vaatteissa tai toisen sukupuolen asussa. Kuten sanottua, kaikki ovat tervetulleita, mutta normaalien ihmisten lailla pukeutuneina.
Vilkaisepa, arvon nutturapää, kutsua piispanvihkimykseen hiippakunnan nettisivuilta. Eipä taida siinä lukea, että "homomainen pukeutuminen kielletty" tai "toisen sukupuolen vaatteiden käyttäminen kiellettyä". Tuo kaikki on vain oman aivovärkkisi tuotosta. Jospa vääntäisit sitä nutturaasi muutamaa astetta hellemmäksi?
Aiotko ihan asentaa tuomiokirkon oville tarkastusportit, jotka paljastaisivat "homomaisen" pukeutumisen ja alkaisivat piipata julmetusti sellaisen kohdalla? Johan eivät pappimme pääsisi läpi talaareissaan, koska kone luulisi niitä varmaan hameiksi!
Mutta ihan vakavasti sanottua ainakin minua ottaa kannuun tuollainen ahdasmielisyys. Meillä katolisessa kirkossa on seurakuntalaisista (kaappi)homoja oman arvovaltaisen arvioni mukaan ainakin 1/4 ellei kolmasosa. Uskoit tai älä, me olemme olemassa! On harmi, että monet katolisista lesboista, homoista ja trans-ihmisistä joutuvat täällä elämään kaksoiselämää jatkuvan pelon vallassa, vaikka esim. Jenkeissä on ihan ok olla katolinen vinokas.
Me olemme menossa Turkuun juhlimaan emme sinua, vaan sitä, että Teemu Siposta SCJ tulee piispa! Tässä on meille vinokkaille todellinen tuhannen taalan paikka avata ovia ja ikkunoita kirkkoomme, enkä tule antamaan minkäänlaisten homofobisten nutturapäiden pilata juhlatunnelmaamme. Tämän sanon radikaalin postfeministin varmuudella. Kuten sanottua, gay-kansa on sydämellisesti tervetullut ja itse kukin sellaisena kuin on!
Mutta nyt täytyy lähteä kipinkapin töihin... kun meikänainenkin on ihan normaali, verojamaksava kansalainen.
Jopas jotakin: näinkö pian jo kaikki kukat puhkesivat kukkaan hiippakunnassamme? Onneksi aio kiertää Turun tuomiokirkon kaukaa. En halua profiloitua homojen ja protestanttishenkisten kappalaisten "ystäväksi".
Tämän palstan lukijat taisivat juuri huokaista helpotuksesta.
Minun puolestani kaikki ovat tervetulleita mukaan juhlamessuun, jossa isä Teemu vihitään piispaksi. En näe miksi homoja varten pitäisi olla erityisiä sääntöjä tai määräyksiä tätä varten.
Onhan meillä hiippakunnassa paljonkin Gay-ihmisiä ja monet heistä ovat hyvin aktiivisia omissa seurakunnissaan. Heillä ei tosin ole ollut tapana messussa pukeutua ”pellen” pukuun, vaan vaatetus on omaa syntymässä saatua sukupuolta vastaava. He ovat varmasti täysin tervetulleita Turun tuomiokirkkoon piispan vihkimiseen kuten me hiippakunnan heterotkin. Mitään Gay-performanssia en sen sijaan toivo näkeväni tässä tärkeässä messussa. Provohan tämä koko ketju tosin on ja luettuani parin konservatiivin tervetuliaistoivotuksen, olen entistä vakuuttuneempi tästä asiasta.
ainakin Zetor-harrastajat tule ilahduttamaan juhlakansaa syysajelullaan, joka suuntutuu Varsinais-Suomesta, Pohjanmaalta, Hämeestä ja Uudeltamaalta Turkuun ja kiertää siellä Tuomiokirkon lähikaduilla piispaksi vihkimisen jälkeen
Minä en ole erityisesti "toivotellut" homoja tai muitakaan erityisryhmiä tervetulleiksi, vaan omalta osaltani tehnyt selväksi sen sinänsä itsestäänselvän seikan, että KAIKKI on messuun tervetulleita.
Oletan, että tarkoitat minun viestejäni, koska oikein kukaan muu ei ole täällä vastaillut paitsi kielteisesti. Oudoksun sitäkin, että luonnehdit minua "konservatiiviksi". Olen kirjoittanut tällä palstalla ainakin 6-7 vuotta, joten jospa lukisit aikaisemmat viestini sen ymmärtämiseksi, etten tosiaankaan ole mikään "konservatiivi". Jos luulet, että konservatiivit ovat ainoita, jotka eivät laula allelujaata tästä piispannimityksestä, erehdyt todella ja pahasti.
En tarkoittanut kirjoituksellani erityisesti ketään yksittäistä kirjoittajaa. Pidin piispa Jósef Wróbelista ihmisenä, hän halusi tehdä paljon hyvää hiippakunnassamme, mutta hänelle annettiin siihen hyvin vähän mahdollisuuksia. Tämän asian olen kertonut aikaisemminkin. Pidän myös tulevasta piispasta, vaikka hän henkilönä onkin aivan erilainen kuin edeltäjänsä. Kunnioitan molempien kohdalla Vatikaanin tekemää päätöstä, enkä halua asettua nimittäjän yläpuolelle tuomitsemaan kumpaakaan heistä.
Moni jää pois tästä piispan vihkimistilaisuudesta, mutta kenties niin on parempi. Ellei sydämessään ole asian puolella, ei läsnäolokaan ole toivottavaa.
Yksi pahimmista homofobian muodoista ilmenee juuri tuollaisena sosiaalipsykologisena painostuksena tai jopa terrorismina, jossa homot ja muut yritetään pakottaa noudattamaan valtaheterokulttuurin konventioita. Homojen omat asusteet ovat "pellen puku" ja niiden käyttäminen "provokaatio". Et kai tosissaan luule, että me vannoutuneet postfeministit alistuisimme tanssimaan sinun pillisi mukaan, vaikka puhaltaisit naamasi punaiseksi ja huulesi törrölle?
Vastaavatko exotsirin omat kuteet syntymässä saatua sukupuolta (jos nyt sellaista on edes olemassa, koska sukupuoli on suureksi osaksi kasvatuksen tulosta)? Vielä 30-luvun Suomenmaassa tylleröt saattoivat saada sakot muun kuin hameen käyttämisestä. Aikaansaatu muutos on osaksi gay-kulttuurin ansiota. Jospa sitten exotsir itse tulee juhliin harmaahapsina Täti Moonikana, jotta me muut emme vahingossakaan luule häntä lesboksi ja provosoidu, ja antaa muiden pukeutua ihan miten lystää.
Teemu Sipolla SCJ tulee olemaan kova työ homofobian kytkemiseksi pois tältä ankkalammikolta.
Exotsir pukeutuu tummaan pukuun asianmukaisine asusteineen eikä puolisonikaan pukeudu harmaahapsen asuun. Ja muuten meillä on monta gay-tuttua - ei katolilaisia. He osaavat myös pukeutua tilaisuuden vaatimalla tavalla. Tähän tilaisuuteen he eivät osallistu.
Aattelin itse laittaa puvun päälle, mut kravatissa hiukan irrotella. Mul on sellanen kraga jossa on pienenpieniä falloskuvia. Oon ollu t-o-d-e-l-l-a iloinen isä teemun valinnasta ja musta meillä on syytä juhlaan. suomalaiset juhlat on vaan yleensä niin jäykkiä et niissä ei oo hajuakaan keski-euroopan karnevaalimeiningistä. Toiv. nyt tulee muutos?
Ps. ollaan avoimesti sitä mitä ollaan! meidän EI tarvii enää hävetä.
Jospa sitten pukeutuisit Täti Moonikaksi, vaikka oletkin mies tai "mies". Näin kukaan ei ainakaan pääse luulemaan sinua lesboksi ja voit hyvällä mielellä keskittyä itse juhlatunnelmaan.
Vai että ihan tuntemasi gayt peräti "osaavat" pukeutua "tilaisuuden vaatimalla tavalla". Kappas vain! Mutta kun edes äärikonservatiivinen Fides-lehti ei anna mitään pukeutumisvaatimuksia, sitten se merkitsee, että pukeutuminen on vapaa. Voit siis rynnätä ostamaan sitä pitkää, harmaata hamettasi. Allekirjoittaneelta saat tarvittaessa parin tanttalikkeen osoitteet.
"Fides-lehti ei anna mitään pukeutumisvaatimuksia"
Uusavuttomiako tässä ollaan? Luulisi piispanvihkimistilaisuuden tuomiokirkossa ja vastaanoton yliopistolla olevan itsessään sellainen koodi, että jonkin sortin ajattelukyvyllä varustettu ihminen ymmärtää, ettei tilaisuuteen mennä shortseissa, farkuissa, reisitaskuhousuissa, napa paljaana tai sellaisessa rooliasussa, joka on kiva pukea ylle homobaariin. Tai että rinnalla ei ole fiksua killuttaa kravattia, jossa on Mikki-hiiriä, muumimammoja tai niitä sukupuolielimiä, joihin tuntee vetoa.
Selittäisitkö minulle sen, mitä en ollenkaan tajua, että miksi homoseksuaalien pitäisi tässä juhlatilasuudessa erityisesti korostaa homoseksuaalisuuttaan? Ettekä te olekaan normaaleja ihmisiä, jotka toimivat tässä yhteiskunnassa normaalien käytöstapojen mukaan?
Selittäisitkö minulle sen, mitä en ollenkaan tajua, että miksi heteroseksuaalien pitäisi tässä juhlatilasuudessa erityisesti korostaa heteroseksuaalisuuttaan? Ettekä te olekaan normaaleja ihmisiä, jotka toimivat tässä yhteiskunnassa normaalien käytöstapojen mukaan?
En ole nutturapää enkä kovin konservatiivi. Pidän homoseksuaaleja katolilaisia normaaleina katolilaisina, joilla on samat oikeudet ja joita koskevat samat normit kuin muitakin katolilaisia.
Kysyn uudelleen: ettekö olekaan normaaleja? Miksi omaa seksuaalista suuntautuneisuutta pitäisi korostaa tässä erittäin arvokkaassa, juhlallisessa ja myös erittäin muodollisessa tilaisuudessa?
Juuri siksi kirjoitin aikaisemmin, että koko tämä aloitus on provo. Katoliset Gay-ihmiset osaavat käyttäytyä ja pukeutua juhlatilaisuuteen asianmukaisella tavalla.
Muutoin sinut leimataan muuksi kuin olet. Sehän tässä monia pelottakin. Kun on ollut pitkään salassa heterona, silloin heteroseksuaalisuus täytyy tuoda kaapista kaikille esiin. Minulla on ongelma, minä en ole koskaan mahtunut kaappiin, mutta ei se mitään. Olen aina ollut ylpeä heteroseksuaali. Kaikki korostamaan omaa seksuaalisuuttaan, tämä on ajan henki.
heterouteen liittyy kovin paljon pettämistä, irtailua ja seksihurjastelua. Korostetun heteroseksuaali saattaa harrastaa seksiä vaikka ravintolaillan jälkeen rantapuistossa, vaikka oma vaimo odottaa miestään kotona. Sukupuolitautien tartunnat ovat yleisiä aviopuolisoilla ja hoitohenkilökunnan kanssa joudutaan sitten miettimään, miten jo tartunnan mahdollisesti saanut puoliso hoidetaan niin ettei syrjähyppy tule ilmi.
Korostetun heteroseksuaalinen perhe ei todellakaan ole mikään hyvä kasvuympäristö lapsille, sillä isät ja äidit vaihtuvat aivan vanhempien hormonitason mukaan ja kaapit pullistelevat pornovideoista ja perheen yhteinen tietokoneen sivuhistoriassaan on linkkejä lähinnä seksikontaktipalstojen ja -keskusteluryhmien sivustoihin.
Onneksi on olemassa ainakin yksi ihminen lisäksi, joka kaikkea tuota vastustaa.
Hänet tunnetaan nimellä Benedictus.
Tähän en voi muuta sanoa, että ollaan fiksuja ja tunnuskasamme molempien ryhmien tekevän sitä näinkin luterilaisessa maassa. Oliko se taannoin, kun perheen isi törmääsi jossain kalliolla irtosuhteisiin saman sukupuolea olevien välillä. ;D
Mietin vain tätä erilaisuuden korostamisen pakkoa. Minä olen pyörätuolissa, ja esiinnyn vammani kanssa ihmisten ilmoilla niin paljon kuin tahdon. Minulla ei ole pakko tuoda esille minun erilaisuuttani, sillä sen näkee jo kauas. Minun on oltava sinut itseni kanssa, jos aion kestää katseet ja jopa ilkeät sanat. Mutta mietin, miksi terveellä ihmisillä on pakonomaista tuoda seksuaalisuutta esille. Eikö homoseksuaalit ole sinut oman ruumiinsa kanssa? Tuoko esille tulo arvoa, minkä minä tai moni muu ei näe? Minä saan pelon vammaisuudella aikaan automaattisesti jopa sinussa, mutta miksi halutaan luoda pelonsekaista ärtymystä seksuaalisuuden korostamisella? Vai onko se sitä, ettei kirkko salli, mutta Suomen laki sallii? Minä olen kuullut uskonvapauslaista ja olen sitä lakia käyttänyt. Miksi katolilaisella Suomessa se ei ole mahdollista käyttää, vai onko? Luterilaisuudessa seksuaalisuudella ei ole väliä.
Katolilaisuudessa minä en vammaisuuttani haluakaan korostaa, sillä se on vain yksi ominaisuus, eikä se minun olemiseen vaikuta siellä, paitsi mitä nyt vähän ”tylsemmät” vaatteet kirkossa. Vammani saattaa pelottaa monia, mutta olan kohautan heidän peloille ja ennakkoluuloille. Aina uuden pelokkaan ihmisen kohdatessa löydän jotain uutta opittavaa. Se auttaa minua ymmärtämään itseäni paremmin ja samalla myös opin ymmärtämään ihmisten pelkoja ja tuntoja. Haluan haastaa itseni. Siis on vielä paljon opittavaa. En tullut kirkkoon pelottamaan katolilaisia tai kirkkoa vammaisuudellani. Tulin samojen periaatteiden takia, jotka kirkko toivottavasti opettaa tulevaisuudessakin. Mutta pelottaminen on kyllä hupaisaa touhua, vaikka se siinä sivussa tapahtuu.
Kas, kun, toisaalta ollaan saatu luettua tieteellisistä jutuista, että homojen keskuudessa mustasukkaisuus ja väkivalta on yleistä.
> hoitohenkilökunnan kanssa joudutaan sitten miettimään, miten jo tartunnan mahdollisesti saanut puoliso hoidetaan niin ettei syrjähyppy tule ilmi
Hmm. Miten se sitten hoidetaan. Kerro ihmeessä, jos siihen on jokin nobel-palkittu vastaus.
Kukaan ei tiedä, kuka aloituksen on tehnyt ja millä motiivilla, joku vihreä tod. näk., joku joka haluaa tuhota katolisen kirkon, levittää ennakkoluuloja.
Katol. kirkko on tuhat kertaa suvaitsevaisempi kuin todella kahletsiva lut. kirkko, jossa porukat on tapakristittyjä. Katol. kirkko on elävä kirkko, vaikka joidenkin virallisine näkemyksineen tietysti kovin vanhanaikainen. Niille on varmasti perustelut. Yhtenä voisi ajatella ihanteita siten, että niistä voi aina joustaa omantunnon mukaan. Parempi silti olla ihanteita ja pitää jotain järjestystä yllä kuin sortua anarkiaan.
Jospa nimimerkkikin lakkaisi rakentelemasta aitojaan ja uskomasta, että katolilainen voi olla vain kokoomuslainen tai persu.
Homojen kukkaiskieli osaa tunnetusti tykittäää koko arsenaalillaan! Tosiasiassa katolilainen ei voi olla homo eikä päinvastoin.
Tulossa ollaan joukolla ja pukukoodin osalta noudatetaan Jaana-Petterin suosituksia, ei nutturapäiden. Aikakin on ihan okei.
Kun en pistä pitkää tukkaani nutturalle, onko se este, etten ole saanut työpaikkoja?
Ei katol. kirkko ole keneltäkään aikaisemminkaan evännyt mahdollisuutta mennä ehtoolliselle.
Silti - ongelmana on, että piispaksi ei valita akateemisesti oppinutta ja karismaattista henkilöä, vaan nössö.
Olenko käsitänyt jotain väärin? Eikös piispamme Sipolla ole juuri maisterin arvoiset paperit Saksasta? Vai onko tohtori akateemisesti koulutettu, mutta maisteri on muuten vain koulutettu yliopistossa? Suomi olisi kyllä vaatinut piispaa, joka ottaisi huomioon kaikkien näkökulmat. Ei ainoastaan niiden, joihin itse samastuu ja haluaa ajaa ryhmän asiaa. Politikointi kirkon sisällä on minusta hämmentävää, varsinkin kun nojaudumme kat.kirkon yhteisiin oppeihin. Kirkosta pitäisi tehdä "meidän kirkko", eikä "minun ja minun ryhmäni kirkkoa". Täällä liian paljon ryhmittymiä pienessä hiippakunnassa ja kaikki tahtovat repiä kirkkoa omien näkemyksien suuntaan. Ei taida olla ihmekään, että tyytymättömyys nostaa päätän.
Taidan itsekin perustaa kristillisen vammaisryhmään. Olisikohan tällainen teema hyvä: Tahdomme kirkkoon ilman rappusia kahvien kera. :D
Toivotaan kuitenkin, että Suomi sai piispan, joka ajattelee kaikkien näkökulmasta. Akateeminen tutkinto ei anna viisautta ainoastaan, vaan miten on laittanut elämänsä aikana itsensä likomaan erilaisten ihmisten edessä juoksematta pakoon erilaisuutta. Viisautta on se, että ymmärtää ottaa toisetkin huomioon suuttumatta ja soveltaa omat tiedot toisen tietämykseen. Ja tekee siltä pohjalta ratkaisut. Elämä on oppimista toisilta ihmisiltä.
piispaa, kun olette itsekin kovin oppimmattomia ja vailla mitään suurempaa sivistystä, ainakin tämän keskustelun mielipiteistä päätellen...
Hyvin on päätelty. En ole minäkään vielä kertakaan havainnut mitään loogista vastausta kysymyksille taikka asioille, muuta kuin "sä ootkin tuommoinen". Hyvin akateeminen vastaus. Mutta eiköhän jokaisessa keskustelupalstalla kinataan näkemyksistä, jotka hörähtelee metsäsuomalaisten tapaan.
Ai juku, nyt tuli pelko. Minähän olen katolilainen, tämä hörähtely saattaa tarttua kirkossa.
En ymmärrä koko juttua! Homous liittyy ihmisen seksuaalisuuteen ja seksuaalisuus taas liittyy lisääntymisviettiin. Ihmisellä seksuaalisuus toimii, jotta hän lisääntyisi ja täyttäisi maat ja mannut jälkikasvullaan.. Homoudessa kyse on siitä, että ihmisen seksuaalinen vietti poikkeaa tavanomaisesta ja hän tunteekin vetoa vaikkapa saman sukupuolen edustajiin. En näe mitään yhteyttä kirkon ja poikkeavan seksuaalivietin välillä.
Kirkolla on yksi kanta ja se pitää: Avioliitto on sakramentti ja se toimii vain kahden eri sukupuolen edustajan välillä (piste).. Toki homot ovat veljiämme ja toki heitä pitää rakastaa, mutta homojen pitää ymmärtää yksi asia: heidän ei pidä niin kovaan ääneen puhua omasta seksuaalisuudestaan ja vieteistään! Se ei ole sopivaa! Se on kornia, härskiä jopa!
Kirkko on olemassa, jotta me ihmiset saisimme sieluillemme hoitoa, paimennusta ja pelastuksen. Kirkko ei ole homojen itsetunnon kohottamisen väline, vaikka rakkautta riittää Jumalalla myös poikkeaville! Katsokaas; kun me joskus muutumme tuhkaksi ja kuolematon sielumme jatkaa matkaansa, me emme ole silloin enää homoja, emmekä heteroita. Lihallisuus on kuolevaa, miksi siitä pitäisi jauhaa ja jauhaa! Sakramentaalinen avioliitto sen sijaan tuo mukaan hengellisen lisän elämään, joten se ei ole pelkkää lihallista elämää, sen ideana on tuottaa jälkeläisiä ja opettaa heitä uskoon.
tiivistetysti ja selvästi kerrottu. Voisimmeko nyt jättää tästä homojen ongelmista jauhamisen tähän?
Kun meikänainen tarkkaili kirkkokansaa Turun tuomiokirkossa, tulipa vain mieleeni sekin, kukahan läsnäolleista EI OLLUT gay. Eipä näkynyt 20-päisiä katolisia lapsikatraita eikä oikein hetskuparejakaan, mutta sitäkin enemmän toinen toistaan "ilmeisempiä" tapauksia: homoja, lesboja ja trans-ihmisiä. Bongasin joukosta jopa kolme tv-tyttöä.
Melkoinen gay-kansan festivaali! Jopa mikrofonit oli suljettu pois päältä, jotta osanottajat saattaisivat keskittyä olellisimpaan eli toistensa tiiraamiseen. Katolisen kirkon muutos gay-kysymyksen osalta on alkanut!
Sateenkaaren armon alla kun luterilainen kirkkokin kaikessa hijaisuudessa sulautetaan tähän yleiseuroopalaiseen äitikirkkoon, jos niin voi asiaa luonnehtia. Ja kaikki fundikset ja Raamattukristityt joutavatkin mennä menojaan lahkoihinsa ja viharymiisä kun eivät kerran hyväksy kaikea sitä mitä on tekeillä.
Mutta et voi näyttää toteen. Minäkin olen sinkku. Sori, heterosinkku. Nainen vielä. Kukaan ei voi minusta sanoa, mihin minä kuulun, ellen itse mainitse. Eikö vain? Voit olettaa ja leimata. Tässä leimaamisessa on kyse. Minäkin voin olettaa sinusta sitä, että tahdot ja ehkä toivot löytäväsi kirkosta jonkun sielunkumppanin, mutta kirkon oppien mukaan et saa sitä toteuttaa. Eikö olettaminen olekin inhottavaa, kun se joku toinen esittää? Oletan olevasi turhautunut yksinäisyyteen.
homoilla ja lesboilla ei ole pelastusta. tee parannus.
Lopunaikoja elämme.
Arvoisat nimimerkit pyh! ja Uskova mies,
Miksi nostatte tämän vanhan homotouhun esille? Teillä voi olla vain tarkoituksena provosointi.
Katolinen kirkko ei hyväksy homoseksiä.