Skorzeny "Arpinaama" oli aikansa ehkä tunnetuin natsiupseeri. Mies joka toimi urallaan sekä Hitlerin henkivartijana että myöhemmin hänen tuuraajanaan "vara-Führerinä' (joskin vain kahden päivän ajan, Hitlerin kärsittyä pommi-iskusta häntä vastaan) ja Natsi-Saksan kaikkien erikoisjoukkojen komentajana, Skorzeny oli liittoutuneiden etsityin mies Saksan häviön loppupuolella. Hän oli sekä vastuussa Mussoliinin pelastamisesta Italiasta tämän jäätyä vangiksi, myös Liittoutuneiden joukkojen sabotoinnista ja häiritsemisestä Bulgen Taistelun aikana.
Skorzeny oli kookas mies, kouliintunut sotilas ja loistava taktikko. Vaikka valtaosa hänen operaatioistaan oli suunnittelutyön tulosta jonka muut tekivät, Otto kävi myös itse monesti operoimassa kentällä (esim. hän kaappasi Unkarilaisjohtajan jota käytettiin myöhemmin kiristämiseen, joka johti Unkari antautumiseen natseille). Skorzeny johti myöhemmin SS Brandenburgin erikoisjoukkoa, joka koostui Saksan kovimmista kovimmista miehistä. Hänen erikoisalaansa olivat peitetehtävät jossa esiinnyttiin vihollisleirin omina miehinä.
Vaikka Skorzeny antautui Liittouneille -45, hän pakeni nopeasti vankeudestaan, todellisen kommandomiehen tyyliin. Myöhemmin hän matkasi Argentiinaan jossa hän alkoi Eva Peronin rakastajaksi ja suojelijaksi, ja ilmeisesti johti Spider-nimistä salaista neo-natsien organisaatiota, jonka tehtävänä oli vapauttaa natseja vankeudestaan sekä laillisin että laittomin keinoin.
Otto kuoli -75 tyytyväisenä ja varakaana miehenä, toimittuaan insinöörin tehtävissä Espanjassa.
Skorzeny oli aikansa natsisankari ja suuri mies jonka elämänvaiheet olivat poikkeukselliset.
Skorzeny oli kookas mies, kouliintunut sotilas ja loistava taktikko. Vaikka valtaosa hänen operaatioistaan oli suunnittelutyön tulosta jonka muut tekivät, Otto kävi myös itse monesti operoimassa kentällä (esim. hän kaappasi Unkarilaisjohtajan jota käytettiin myöhemmin kiristämiseen, joka johti Unkari antautumiseen natseille). Skorzeny johti myöhemmin SS Brandenburgin erikoisjoukkoa, joka koostui Saksan kovimmista kovimmista miehistä. Hänen erikoisalaansa olivat peitetehtävät jossa esiinnyttiin vihollisleirin omina miehinä.
Vaikka Skorzeny antautui Liittouneille -45, hän pakeni nopeasti vankeudestaan, todellisen kommandomiehen tyyliin. Myöhemmin hän matkasi Argentiinaan jossa hän alkoi Eva Peronin rakastajaksi ja suojelijaksi, ja ilmeisesti johti Spider-nimistä salaista neo-natsien organisaatiota, jonka tehtävänä oli vapauttaa natseja vankeudestaan sekä laillisin että laittomin keinoin.
Otto kuoli -75 tyytyväisenä ja varakaana miehenä, toimittuaan insinöörin tehtävissä Espanjassa.
Skorzeny oli aikansa natsisankari ja suuri mies jonka elämänvaiheet olivat poikkeukselliset.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Osaisitko kertoa lisää tämän mainion miehen vaihteista tuolla Saksan ulkopuolella?
Hän ei sentään ollut "Saksan Törni" kuitenkaan?
Olisi ampunut Hitlerin ja paennut maasta.
Otto Skorzeny oli tosiaankin natsiupseeri kuten Helga kertoo, mutta muuten hänen tarinansa on täynnä virheitä ja asioiden "unohtamisia".
Otto toimi lähinnä Hitlerin miespalvelijana vuosina 1939 - 1941. Henkivartijaksi hänestä ei ollut pienen kokonsa ja aran luonteensa vuoksi. Hän kyllä ihaili "komeina ja erittäin miehekkäinä" pitämiään henkivartijoita, kuten hän sodan jälkeen kertoi Life-lehden haastattelussa vuonna 1964. Hän ei toiminut myöskään erikoisjoukkojen komentajana, vaan hänellä oli, kuten koko Hitlerin palveluskunnalla sotilasarvot SS-joukoissa.
Vuonna 1941 hän menetti paikkansa Hitlerin kamaripalvelijana syystä, jota hän ei milloinkaan halunnut kertoa. Hänet siirrettiin hyvän ranskan kielensä takia (Hänen äitinsä oli ranskalainen) samana vuonna Pariisiin, tehtävänään soluttautua pariisilaisten homoseksuaalisten miesprostituoitujen joukkoon paljastaakseen näiden palveluja käyttävät saksalaisupseerit.
Tarina hänestä ja Mussolinin vapautuksesta on todettu moneen kertaan Skorzenyn vilkaan mielikuvituksen tuotteeksi. Tänä aikana hän toimi useiden eri lähteiden mukaan miesprostituoituna Ranskassa. Gestapo oli menettänyt yhteytensä häneen vuoden 1942 kuluessa.
Hänen antautumisensa amerikkalaisille joukoille Pariisin pohjoispuolella on surkuhupaisa tarina. Liittoutuneiden joukot löysivät hysteerisen naisen vaatteisiin pukeutuneen miehen harhailemassa pienessä metsikössä. Heidät nähtyään tuo kummallisen näköinen olento heittäytyi maahan yrittäen suudella sotilaiden saappaita ja itkunsa seasta anoen armoa. Hänet vangittiin ja siirrettiin sotavankien joukkoon.
Oton vankeus ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Hänet harmittomana kummajaisena vapautettiin ensimmäisten sotavankien joukossa.
1950-luvun alussa Otto Skorzeny asui Buenos Airesissa monivuotisen elinkumppaninsa myös Saksasta muuttaneen Ernst Finklerin kanssa. Tällöin hän alkoi kirjoittaa paikallisiin saksankielisiin lehtiin tarinoita keksitystä menneisyydestään Hitlerin läheisenä avustajana ja uljaana soturina.
On hämmästyttävää, että näitä tarinoita, joiden todenperäisyys on jo vuosikymmeniä sitten osoitettu täysin kestämättömäksi ja, jotka Otto itsekin vanhoilla päivillään 1960-luvun lopulla myönsi täysin keksityiksi tarinoiksi, yhä esitetään totena.
Nimimerkki M.K.T-ng:n tiedot ovat aivan oikeita. Ns. Skorzenyn huijaus on yksi tunnetuimpia Natsi-Saksan historiaan liittyneistä lukemattomista väärennöksistä. Tarinat näyttävät elävän omaa elämäänsä, vaikka Skorzeny itse totesi kaiken pelkäksi fiktoksi, jota hän kirjoitteli henkensä pitimiksi 1950-luvulla ja vielä seuraavankin vuosikymmenen alussa. Väitteiden kumoaminen ei tunnu auttavan; valhe elää aivan omaa elämäänsä.
Voitko kertoa damoklex, onko Eddy Bauerin Toinen Maailman Sota sarjassa useaan otteeseen esiintyvä mies todella Skorzeny? Vai onko valokuvien sotilashenkilö fiktiivinen hahmo.
Mielikeskusteluni oli nostettava historian suosta.
Ai pienen kokonsa, joo-o....ja miäs muuta tämä "historioitsija" tietää......osaat ainakin ärsyttää ihmisiä tällaisilla viesteillä. Miksi parjaat jotakuta historian henkilöä näin, mitä tyydytystä se tuottaa. Älkää ainakaan uskoko tämän veikon turinoita.
Niinpä niin, en tosiaankaan tiedä mikä on kirjoittajan M.K. T-ng tarkoitus, vai onko hän saanut väärää informaatiota. Otto Skorzeny oli melko pitkä mies, 182 tai 186,
riippuen lähteestä (heitot mittauksissa saattavat johtua siitä, että osa on tehty yhdysvalloissa ja konvertoitu us-mitoista senttimetreiksi).
Kuulisin mielellään kirjoittajan tietolähteistä, niin mielikuvituksellisia ja herjaavia
kun tarinat ovatkin.
Nurnbergin oikeudenkäynnin pöytäkirjat eivät myöskään liene tuttuja kirjoittajalle,
Otto Skorzenya kuultiin oikeudenkäynnissä todistajana.
Kirjoittajan väittämän mukaan Otto Skorzeny myönsi kertomiaan asioita keksityiksi, milloin ja missä? Sukulaisilleen ja lähipiirilleen hän ei mitään senkaltaista kertonut.
Kirjoittaja väittää, että Otto Sorzeny alkoi kirjoittaa juttuja menneisyydestään
1950 luvun alussa Etelä-amerikassa. Kuitenkin kirjoittajan keksityiksi väittämät
tarinat on jo sodan aikaisissa sanoma- ja aikakauslehdissä.
Totean tässä, että valehtelu niin monelta taholta seuratun henkilön tekemisistä
on mahdotonta. Tapasin Otto Skorzenyn Espanjassa 1970 luvun alkupuolella, tuolloin hän oli, huolimatta senhetkisestä terveydentilastaan, käymässä Fuengirolan lähellä sijaitsevassa pikkukylässä.
Jos kirjoittaja M.K. T-ng haluaa kertoa tietolähteistään tai agendastaan, niin
yhteys minulle 358 44 911 0596, 044 911 0596 Kiitos.
majurin arvoisena toimi "vara-vyyrerinä"? Eihän tuollaiseen usko kukaan täysipäinen.
VAPAAHERRA
WERNHER VON BRAUN
Im Memorian
APOLLO-OHJELMAN SUUNNITTELIJA JA RAKENTAJA
"Olen oppinut käyttämään sanaa mahdoton mitä suurimmalla varovaisuudella"
-Vapaaherra Wernher von Braun
Wernher Freiherr von Braun (1912-77) oli Amerikan avaruusohjelman eturivin tunnetuin nimi. Hänellä oli ratkaiseva osuus Apollo-ohjelman toteuttamisessa. Hän teki maailmanhistoriaa avaruusrintamalla, kun ensimmäinen ihminen laskeutui Kuuhun Hiljaisuuden Mereen 20.heinäkuuta 1969. Maailman kannalta saavutusta ei sovi väheksyä. Von Braunin Explorer I oli myös maailman ensimmäinen kunnon oikea toimiva satelliitti. Satelliittijärjestelmän syntyä ja merkitystä ei sovi vähätellä, vaikka se jäi vähälle huomiolle muun avaruusohjelman yhteydessä. Itse asiassa, von Braun loi meidän sateliittijärjestelmän, joka on meille ehdoton välttämättömyys monessa asiassa tänään. Von Braun oli Apollo-ohjelman takana ja ilman häntä sitä ei olisi todennäköisesti syntynyt. Wernher Freiherr von Braun sopii vallan erinomaiseksi esikuvaksi tänään, koska hänessä kulminoituvat merkittävät hyvin ajankohtaiset eurooppalaiset arvot, jotka yhä kannustavat meitä tänään. Wernher von Braun oli aito Genius sanan todellisessa merkityksessä. Ei ihme, että Saksan teollisuus Daimlerin johdolla on perustanut erityisen Wernher von Braun-palkinnon jaettavaksi merkittävimmistä teknisestä aloitteesta Saksaan 1990-luvulla. Alkaen 1995 palkintoa on jaettu koko Euroopan alueelle.
Skylab
Braunien suku
Kerrotaan, että Vapaaherra olisi jo10-vuotiaana päättänyt kääntää ajanpyörän suunnan. Nuorena hän oli kiinnostunut musiikista. Hän keräsi myös vanhojen autojen osia ja rakensi niistä uuden auton. 16-vuotiaana hänen ensimmäinen suurempi projekti oli oman observatorion rakentaminen ystävien kanssa. Vapaaherra von Braun oli syntynyt Saksan itäisellä alueella Posenissa 1912 ja hänen sukunsa siiven kantaisänä on pidetty heinäkuussa 1617 syntynyttä Kaspar Braunia, joka oli Tuttlingenin kaupunginvaltuutettu ja liikkeenharjoittaja Sonne olutravintolassa. 1790 Johan Martin Braun sai aateliskirjeen ja siitä edespäin hän käytti nimeä Freiherr von Braun. Von Braunin sukupuuta voidaan seurata vuoteen 1285 saakka; siellä löytyy juristeja, ritareita, kuvernöörejä, kenraali ja myös hengellisen elämän edustajia. Paradoksaalista ennen von Braunia suvusta ei löytynyt ainoatakaan insinööriä tai luonnontieteilijää. Avaruusohjelman suunnittelijan juuret ovat siis vahvasti Saksassa ja sen vankassa monarkistisessa perinteessä. Wernher von Braunin isä Magnus Freiherr von Braun oli ministerinä sekä Franz von Papenin paronien hallituksessa ja Schleicherin hallituksessa. Wernherin veli Sigismund von Braun oli diplomaatti ja suurlähettiläs. Samaan sukuun kuului kuuluisa upseeri Fritz Braun, joka oli vapaaehtoisena Freikorps Oberlandissa vapauttamassa neuvosto-Müscheniä kommunistisesta kapinasta I maailmansodan jälkeen. Fritz Braun eli aina vuoteen 1964 saakka ja hänen yksi tyttäristään oli itse kuuluisa Eva Braun.
Maailman ensimmäinen avaruuskaupunki
Maailman ensimmäinen avaruuskaupunki oli Peenemünde Itämeremme rannikolla; siellä nuori Wernher von Braun työskenteli mm. ohjusasiantuntijana. Wernher von Braun kävi joulukuussa 1935 omassa kotimaakunnassaan, Pommerissa, etsimässä sopivaa sijoituspaikkaa uudelle rakettitutkimuslaitokselle, jossa hän voisi suorittaa täysin salaa ja täydessä oikeassa mittakaavassa tapahtuvia kokeita ja hän valitsi syrjäisen ja yksinäisen Peenemünden alueen. Tätä Itämeren saariparatiisia kattava sininen taivas oli ihanteellinen ampumakokeita varten. Stettin, lähin kaupunki, oli 100 km:n päässä. Ennen kaikkea täällä oli tarjolla lähes 500 km:n pituinen vesialue Itämeren etelärannikon edustalla, jolla kokeet voitaisiin suoritta. Rannikolla oli lukuisia pikkusaaria, joille voitiin sijoittaa tarkkailuasemia. Koko saaren pohjoisosassa oleva niemimaa ostettiin huhtikuussa 1936 yhdessä Saksan ilmavoimien kanssa rakettitutkimuksia varten. Tämä alue suljettiin kokonaan ulkomaailmalta. Ilmavoimien insinöörit olivat jo rakentaneet tänne lentokentän samoin kuin suuren osan asunnoista, laboratorioista ja rakettien kokeilualustoista, jotka asetettiin saaren pohjoisrannikolle ennen kuin ensimmäinen armeijan tutkimusryhmä saapui Peenemündeen vuonna 1937. Sotilasteknologian kehitys antoi ratkaisevan sysäyksen lähiavaruuden valloittamiseen, niin kuin internetin käyttöönottoon. Tekniikkamme kehittämisen perusmotiivit pitäisi perusteellisesti harkita uudelleen, koska mitään selvää motiivia ei ole olemassakaan ja niitä todella tarvitaan kehitystyötä innoittamaan. Ehkä avaruudentutkimus antaa motiivin tekniikan kehittämiseen tulevaisuudessa. Nykyään ydinohjusten uudelleen käyttöä pitäisi pohtia, koska ohjuksin voidaan torjua mm. Maata lähestyviä asteroideja, meteoriitteja ja planetoideja. Maan ydinasevaltojen pitäisi yhdessä pohtia Maata uhkaavien vaarojen tehokkaaseen torjuntaan soveltuvia todentuntuisia harjoituksia järjestäen. Mikä estää asian käsittelyn? Onko todellakin niin, että kaikki merkittävät aloitteet lähtevät Euroopasta? Sivistyneen ihmiskunnan kannalta ohjuksien syntyajankohta masentaa, vaikka avaruudentutkimus on yksi merkittävimmistä maailman edistysaskeleista.
Von Braunin kuuluisa kanta ensimmäisestä V-2 ohjuksesta, joka lensi Lontooseen oli luonteenomainen: "Ohjus toimii moitteettomasti, mutta osui täysin väärälle planeetalle". Vapaaherra von Braunin koko persoona todistaa kiusallisesta tai niissä olosuhteissa myönteisestä asiasta; hän ja hänen kaksi avustajaa vangittiin maaliskuussa 14. 1944 syytettyinä sodankäynnin tärkeiden tehtävien muuttamiseksi rauhanajan kohteiksi. Se oli SS kosto siitä, että se ei ollut saanut Peenemündeä valvontaansa; nimittäin helmikuussa 1944 Heinrich Himmlerille oli selvinnyt, että von Braun oli avainhenkilö. Himmler kutsui von Braunin luokseen Rastenburgin luokse, missä von Braun kuljetettiin Himmlerin mainiosti kenttänaamioituun komentojunaan. Tiedämme keskusteluista sen verran, että Himmler oli äärimmäisen kohtelias von Braunia kohtaan. Hän ehdottikin muitta mutkitta, että professorin olisi nyt siirryttävä SS:n palvelukseen. SS:n tuki olisi välttämätön rakettihankkeelle tulevaisuudessa. Itse asiassa SS:n juoni oli saada hajoitettua armeijan edustaja kenraalimajuri Dornbergin ja von Braunin työryhmä syrjäyttämällä kenraali riistämällä Dornbergiltä von Braun pois käytöstä. Tämän jälkeen itse von Braunkin syrjäytettäisiin ja SS-kenraali ja rakennusinsinööri Kammler tulisi koko hankkeen johtoon, vaikkakin tämä insinööri kärsi huomattavista alemmuustunteista keskusteluissa. Itse neuvottelut Himmlerin junassa epäonnistuivat; von Braun lopetti heti keskustelun, ennen kuin Himmler edes esitti ajatustaan tarkemmin. Von Braun sanoi, että hänen lojaliteettinsa kuului Saksan armeijalle, Wehrmachtille. Himmler huomasi näin, että hänen epäsuora hyökkäyksensä oli epäonnistunut ja hänen oli tehtävä jotakin konkreetisempaa yrittäessään alistaa rakettiohjelman SS:n täyteen valvontaan. Siksi tämä pidätys järjestettiin, jotta SS saa kontrolliin koko Peenemünden rakettiohjelman. Saksan varusteluministeri Albert Speerin oli puututtava voimakkaasti asiaan tähän asiaan pidätyksen tapahduttua. Albert Speer järjesti asian kuntoon ja Johtajan pöytäkirjassa 13. toukokuuta todettiin asiasta "B", että "minun on vältämätöntä pidättyä jokaisesta rangaistustoimenpiteestä, niin hankalia kuin siitä syntyvät yleiset seuraukset olisivatkin". Aikaisemmin Johtaja oli nimittänyt von Braunin professoriksi hänen merkittävien ja painavien ansioiden takia. Von Braun oli joutunut pidätetyksi kahden muun rakettiasiantuntijan kanssa siitä, että katsoivat päätyökseen "avaruuslaivan suunnittelemisen", niinkuin kenraalieversti Alfred Jodlin muistiinpanoista käy ilmi. Muut kaksi olivat insinööri Riedl ja tri Helmut Gröttrupin ja hän oli ollut pidätettynä aikaisemminkin, koska hänellä ja vaimollaan oli "vahvoja demokraattisia mielipiteitä". Juuri Helmut Gröttrup johti huomattavaa osaa N-liiton sodanjälkeisestä rakettitutkimuksesta. Sodan jälkeen samaiset takalinjojen henkiset sotilaat palasivat asiaan ja pitivät von Braunia arvokkaana panttina takuuna tulevasta hyvästä kohtelusta, mutta Vapaaherra onnistui pakenemaan ja sai yhteyden operaatio Paperclipin edustajiin. Wernher von Braun ja 400 jäljellä olevaa tiedemiestä antautuivat toukokuun 2. päivänä amerikkalaisille Garmisch-Partenkirchenissä. Operaatio Paperclipin (Büroklemmar) tarkoituksena oli siirtää Saksan merkittävä osaaminen liittoutuneitten puolelle, mutta siinä onnistuttiin vain osittain, vaikkakin kaikki Peenemünden materiaali takavarikoitiin SS-kenraali Kammlerin toimesta. Kuitenkin niin, että oikeasti Wernher von Braun oli väärentänyt SS-lomakkeille Peenemünden evakuoimismääräyksen. Peenemünde jäi N-liiton alueelle, mutta saksalaisten onnistui siirtää avaruuskaupungin materiaali kaiken kaikkiaan 13 tonnia arkistoja Dörnteniin Goslarin luokse mukanaan evakuoidessaan tukikohtaa. Henriette von Schirach joutui tekemisiin näiden evakuoitujen Peenemündeläisten kanssa; hän kertoi, että tiedemiesten kunnianhimo ei kohdistunut vain kauas ampumiseen, vaan myös kauas katsomiseen, koska heidän joukossa oli tähtitieteilijöitäkin. Nämä saivat kuulla von Schirachin kaukoputkesta ja silloin Peenemünden evakuoitu väki katseli ja opiskeli Baldur von Schirachin vaimon kanssa kääriytyneenä shaaleihin ja kaiken maailman takkeihin tähtiä tähtikirkkaina öinä. Kuva ei ollut kuitenkaan noin romanttinen kaikille tiedemiehille: Kuitenkin 4500 saksalaista teknikkoa ei välttynyt N-liiton vankeudelta. Breslaussa jäi paljon vankeja. Vankeusaikanaan he rakensivat mm. Moskovan televisiotornin ja Sputnikin.
V-3 korkeapainepumppu
Harvemmin on tuotu esiin Saksan kolmas V-3 kostoase; se oli eräänlainen "korkeapainepumppu" tykki, jolla oli hyvin suuri tulituskantama.Yhtä kaikki tykki oli niin vaikuttava, että mm. legendaariset "Navaronen tykit" olivat melkolailla merkityksettömiä tämän kolmannen kostoaseen rinnalla. Tämän tykin pituus oli 120 metriä ja sen prototyyppi sijaitsi Mimoyecques-vuoressa, joka oli n. 8 kilometrin päässä kanaalista ja 152 kilometrin tulietäisyydellä Lontoosta. Saksan sodanaikainen päämies oli hyväksynyt tykin kehittelyn Peenemündeen tehdyn vuoden 1943 elokuun ilmahyökkäyksen jälkeen. Vuoressa oli pitänyt olla kaiken kaikkiaan viisi tykkipatteria, jotka kukin olisivat sisältäneet 25 korkeapainetykkiä. Kun liittoutuneiden tiedustelu pääsi tietoiseksi tästä uhasta se teki pommi-iskun ko vuoreen, missä aseiden paikalleen asentaminen vahingoittui. Kuten muussakin asekehittelyssä niin myös tässä kehitystyö oli kärsinyt rakettisuunnitelijan omapäisyydestä; v-3:n kehittelystä vastasi yli-insinööri Coenders, joka työskenteli täysin itsenäisesti olematta sen enempää yhteistyössä aseinsinöörien kanssa. Koeammunnoissa pattereiden tykin ammuksen lähtönopeudeksi mitattiin 900 metriä sekunnissa, mitä on pidettävänä varsin huomattavana saavutuksena. Yksi ammus painoi 135 kg. Ballistiikka ei kuitenkaan suosinut tuon kokoisten ammusten laukaisemista ko nopeudella ja ammukset kellahtivat kumoon. Kuvaavaa Saksan byrokratialle ja suunnittelukeskeisyydelle oli se, että ennen tätä keskeistä huomiota oli tuotettu jo 20.000. kappaletta tällaisten ammusten kuoria. Tykki itse myös halkesi koeammunnoissa ja siinä oli siis vielä ns. lastentauteja. Valtakunnan tutkimusneuvoston suunnitteluosaston päällikkö, professori V. Osenberg kirjoittikin korkeapainepumpun kehittelyyn liittyviin vaikeuksiin Martin Bormannille seuraavasti: "Katson velvollisuudekseni kiinnittää huomiotanne "korkeapainepumpu" -suunnitelmaan, jota nyt toteutetaan Führerin käskystä. Minun mielestä sitä on pidettävä epäonnistuneena mitä tulee putken konstruktioon, ammuksen suunnitteluun sekä räjähdysaineen käytössä saavutettuun tehoon. Henkilöstön käyttöä nykyisessä mittakaavassa ei voida myöskään puolustaa (Yksin kanaalin rannalla on yhä noin 5000 työmiestä rakentamassa tykkien sijoituspaikkoja ja bunkkereita.) Korkeapainepumppu on yhdessä Peenemünden A4-ohjelman kanssa toinen suuri ns. kostoyritys, joka on täydellisesti epäonnistunut monien suunnitelman johtajien epäpätevyyden vuoksi."
Kirje tuotti myös tuloksia, koska olihan sen kirjoittaja yksi arvovaltaisimmista Saksan tiedemiehistä, joka oli henkilökohtaisesti vastuussa koko Saksan tieteellisestä johdosta. Kirje johti mm. Peenemünden komendantin eversti Zanssenin erottamiseen ja kenraalimajuri Dornbergin osasto jaettiin osiin; tykin kehittelyä kuitenkin jatkettiin. Myöhemmin jotkut asiantuntijat väittivät, että ko tykkiä ei koskaan olisi saatu toimintavalmiiksi ja sodan päätyminen keskytti kehityksen. Kuitenkin ministeri Albert Speer sanoi painokkaasti, että hänellä ei kuitenkaan ollut epäilystä tykin toimivuudesta Pohjois-Saksassa suoritettejun lopullisten kokeiden jälkeen. V-3 on mielenkiintoinen kuriositeetti juuri siksi, että se oli V-3, joka on vähemmän tunnettu kostoase, jota ei ehditty saada käyttöön sota-aikana. Joseph Kennedy ja V3, Hitlerin raippa
Arkeologia yhtyy myös korkeanteknologian jäljitykseen
Saksan huippujohto alkoi lähettämään eri tutkimustehäviin ympäri maailmaa heidän eliittijoukkojaan jo kesällä 1937. Näiden erikoisjoukkojen tehtävänä oli koota ympäri maailmaa kaikkea superluonnolliseen, erikoistieteeseen ja uskontoon liittyvää aineistoa muodossa, jos toisessa. Ennenkaikkea tämä haluttu aineisto piti koostua aineistosta, joka sisälsi yliluonnollista, okkultista ja sellaista erikoista, joka kuului maan kulttuurin kirjon hullulle äärilaidalle. Sieltä saattoi löytyä jotakin hyödynnettävää, joka muilta oli jäänyt huomaamatta. Eräs erikoisempia tehtäviä oli Nooan arkin etsiminen Turkin ja Persian rajojen vuoristoalueelta tuolloin. Tämän Nooan arkin etsinnän yhteydessä Saksan eliittijoukot kuulivat kuitenkin hyvin vanhan tarinan erään kylän vanhimmilta, jotka asuivat Tigress-joen varrella. Itse kertomuksen sisällys oli sellainen, että 200 sukupolvea sitten erikoinen pieni talo olisi pudonnut taivaalta tehden sellaisen äänen, että jokainen heräsi tuossa kylässä. Kerrottiin, että se esine oli ollut lämmin koskettaa ja tuoksui pahalle ... Erikoisjohto raportoi tapahtunutta Saksaan ja parin kuukauden päästä kaksi uutta joukkoa saapui kohdealueelle; joukossa olivat Saksan sotakoneiston erikoisaseiden pioneerikehittäjät. Tämän uuden ryhmän on sanottu löytäneen tuon hylyn; se oli lentävä lautasen hylky, jonka halkaisija oli 25 metriä ja sen hykyn korkeus oli 8 metriä. Lautasen jäännökset oli umpinainen vailla sisäänkäyntiä ja jäännöstä oli helppo siirrellä. Marraskuussa 1938 tämä hylky lopulta päätyi Saksaan ja sen tiedemiesten aktiiviseen tutkintaan. Silloin huomattiin, että aluksen jäänteet eivät olleet minkään Telluksen toisen valtion salainen ase, vaan se oli syöksynyt ulkoavaruudesta löytöalueelle.
Marsin arkeologisten raunioiden pysyvä arvoitus
Mars-planeetan merkitys lienee ollut suuri muinoin kaukaisessa historiassa ja siitä puhuu punaisen planeetan päällä olevat hyvin arvoitukselliset rauniot. Italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli lienee ollut ensimmäinen astronomi, joka havaitsi Marsin pinalla hyvin kapeiden ja täsmällisten, suorien viivojen muodostaman mielenkiintoisen verkoston vuonna 1877; hän alkoi kutsua näitä viivoja kanaaleiksi (ital. canali), mistä käännösvirheen kautta on muodotunut yleinen käsite "kanavat", joka on ristiriidassa alkuperäisen käsityksen kanssa. Nämä kanaalit aiheuttivat paljon spekulaatioita siitä, että Marsin kanavat saattaisivat olla älykkäiden, vieläpä huippuälykkäiden olentojen aikaansaannosta. Nyttemmin planeetan pinnalta on pyramidikasvojen ja pyramidien lisäksi löydetty lentävän lautasen murskaantuneet jäänteet, jotka Marsiin lähetetty luotain on kuvaannut (Lähde: Mars-linkki artikkelin alla). Diplomi-insinööri Otto Muck on kirjoittanut Atlantis - Kadonnut Manner -kirjan, jossa hän käsittelee muinaista supersivilisaatio Atlantista, joka hallitsi koko muinaista maailmaa, kunnes planetoidin isku maahan aiheutti luonnonkatastrofin, jossa Atlantiksen manner Atlantilla upposi luonnonmullistuksen yhteydessä n. 9000 eKr. Otto Muck työskenteli myös Peenemündessä sen rakettityöryhmässä ja hänen kirjansa Atlantiksesta on tehty hyvin tieteellisen syvällisen analyysin ja tietämyksen kanssa. Atlantiksellahan oli paljon siirtomaita mm. Egyptissä, jonne rakennettiin pyramideja. Olisiko näin mahdollista, että nämä Marsin arvoitukselliset rauniot, jotka ovat 100% hyvin älyllisten olentojen rakentamat, olisi Atlantiksen Mars tukikohdan jäänteet. Atlantiksellahan oli hyvin edistynyt tekniikka ja kulttuuri muinoin. Wernher von Braunkin toteaa Avaruusrintama-kirjassaan, että yhteenvetona Marsista joudumme toteamaan näiden kanavien olevan edelleenkin yleisesti syvä arvoitus. VRIL-yhteisön arkistojen salojen tullessa julkisuuteen huomaamme, että he lensivät rakentamillaan lautasilla Marsissa ensimmäisen kerran jo talvella 1944, jolloin tehtiin lennosta perusteellinen raportti, joka on löydetty myöhemmin. Raportti sisältää tarkkoja samanlaisia analyyseja näistä raunioista ja Marsin oloista.
Vril-yhteisö
Kosmoksessa on olemassa lukemattomia muita aurinkokuntia omamme ohella ja joihin sisältyy kaikentyyppisiä eläviä olentoja, joiden moninaisuus suuresti ylittää ihmisen fantastisemmankin mielikuvituksen - Paul Brunton
Gurdjeff-oppilas ja Tiibet matkaaja Karl Haushofer perusti vuonna 1919 Vril-yhteisön, johon kuului mm. Valon Veljet, Mustan Kiven Herrat ja Musta Aurinko ritarikunnat. Vril-yhteisö oli ennekaikkea suuntautunut tuonpuoleiseen ja viittasi kintaalla materiaalisiin ja poliittisiin asioihin. Vril-sana merkitsee sitä voimaa ja energiaa, joka hallitsee universumia ja joka läpäisee kaiken energiana. Tätä Vril-energia tarkoittaa. Vril-yhteisölle merkitsi Atlantis, Thule ja Gilgames paljon ja näiden yhteydet germaanien ja mesopotamielaisten kanssa. Tässä vaiheessa yhdistyksen työhön tuli myös Maria Orsic, joka Sigrunina kantoi Saksan Luftwaffen tunnuksia myöhemmin; hän oli yksi yhteyshenkilö Aldebaranien Aurinkokuntaan. Sigrun kertoi jo Vril-yhteisön alkuajalta, että Aldebaran oli Aurinkokunta, joka oli 68 valovuoden päässä Maasta ja Aurinkokunta käsitti kaksi asuttua planeettaa ja ne muodostivat SUMERAN-valtakunnan yhdessä. Vril-yhteisön jääneet dokumentit saattavat myös sisältää Marsin kasvojen ja muinaisten raunioiden ratkaisun. Aldebaranilaiset olisivat Vril-lähteiden mukaan alkaneet asuttaa ja kolonisoida Mars-planeettaa jo 500 miljoonaa vuotta sitten, koska he ymmärtävät, että heidän Aurinko lopulta laajenee ja tuhoaa heidän oman SUMERAN-valtakunnan. Näin heidän pitää etsiä toisia asutuspaikkoja kansalleen paljon, paljon aikaisemmin tuota ajankohtaa, koska evakuoimisprosessi täytyy toimia hyvin pitkällä aikajänteellä. He olivat näin ollen myös kolonisoineet Mallona-planeetan (kutsutaan myös, Maldek, Marduk tms.), joka on nykyään on planetoidi-palasina Marsin ja Jupiterin välissä tuhoutuneena. Vril-yhteisön arkistoissa ei ole löytynyt syytä Mallona-planeetan tuhoon. Siitä päästäänkin meidän oman Aurinkokuntamme Auringon tilanteeseen; lamppumme ja lämmittimme on toiminut jopa miljardien vuosien ajan jo ja tänä aikana Aurinko ei ole mainittavasti jäähtynyt ollenkaan. On arvioitu, että Aurinko on kehityshistoriansa aikana menettänyt massastaan toimintansa aikana vain yhden prosentin verran! Vril-yhteisö on ollut vakuuttunut, että aldebaranilaiset laskeutuivat muinoin Mesopotamiaan ja Sumerer-herrakasti, jotka osoittautuvat "jumal-ihmisiksi" olisi näin muotoutunut heidän myötävaikutuksella Maahan. Löydetyt arkeologiset taulukirjoitukset ko alueelta, kuten mm. "kuninkaallinen voima laskeutui alas Mesopotamiaan" kertoo siitä, että tämän muinaisen valtakunnan perustajat ovat saattaneet olla aldebaranilaisia ja heillä on saattanut olla jotakin tekemistä myös muinaisen Atlantiksen kanssakin, sillä osoittihan jo Muck, että Atlantista hallitsi kaksi metriset ihmiset ja aldebaranilaiset ovat fyysiseltä koostumukseltaan ihmisen tapaisia kaksi metrisiä ilmestyksiä (!). Vril-yhteisö sai myös itselleen selvitetyksi, että sumerialainen kieli vastasi täysin aldebaranilaista kieltä, joka olisi taas identtinen saksalaisen kielen aksentin kanssa. Näin yhdistykseltä jääneet dokumentit kertovat myöhemmin.
Artikkeli Peenemünden arkistojen evakuointipaikasta
Arkistojen salaisuuksia
Peenemünden arvokkaat arkistot evakuoinnin jälkeen siis takavarikoitiin sotasaaliina Yhdysvaltoihin ja niitä ei olla vieläkään haluttu julkaista ja syynä salassapitoon on niiden merkittävyys. Selvää on, että von Braun oli perillä arkistoista, koska itse oli niitä luomassa. Luotettavien tutkimusten ja selvitysten mukaan ihmisoikeuksia ei loukattu Peenemündessä, kun von Braun vastasi asioista. Ihmisarvoa loukkaavia kokeita tms. ei tehty Vapaaherra Wernher von Braunin toimesta. Merkittävänä saavutuksena on pidettävä lentävien lautasten (Fliegende Untertassen) kehittäminen ja rakentaminen, missä edistyttiin huomattavasti. Saksassa oli erityinen erikoisosasto U-13, minne asiaan liittyvää materiaalia kerättiin. Osasto on ollut äärimmäisen salainen, koska mm. lentokenraali Adolf Galland ei tuntenut osastoa, kun taas mm. amiraali Canariksen Abwehr tunsi osaston. Vahvistettujen saksalaislähteiden mukaan (Rudolf Lusar, Major d.R.a.D, Waffen kirja; virallinen selvitys Saksan aseteknologiasta, s. 146) ensimmäisen Haunebu prototyypin lento oli 14. helmikuuta 1945 Prahassa, missä lentävä lautanen saavutti kolmessa minuutissa 12400 metrin korkeuden ja 2000 km/h nopeuden, joka pystyi nousemaan aina 4000 km/h saakka. Löydettyjen piirrosten mukaan edistyneemmän Haunebu II -lautasen laskennallinen nopeus olisi noussut jopa 21.000 km/h.Lisäksi Saksan tiedemiehet ehtivät kehittää vielä suurimman lautasen eli Haunebu III, jonka nopeus nousi jopa 40.000 km/h halkaisian ollessa 71 metriä ja miehistömäärä aina 70-henkeen saakka. (Lähde: Axell Stoll: HOCHtechnologie im Dritten Reich) Nykyään löydettyjen SS-file dokumenttien mukaan Baden-Badenin luokse Mustaan Metsään olisi tippunut lentävä lautanen, joka olisi joutunut Vril-järjestön huostaan ja siitä olisi kehitetty Haubebu-lautanen. Saksan Imavoimien historoitsija Henry Steven sanoo, että Haunebu oli luultavasti ensimmäinen teknisesti pitkälle kehittynyt lentävä lautanen, joka lensi jo elokuussa 1939- Lentävien lautasia valmistettiin hajautetusti eri organisaatioiden toimesta. Joka tapauksessa lautasten kehittely ei alkuvaiheessa ollut keskitetysti johdettua ja vasta aivan sodan lopussa SS-kenraali Hans Kammler vastuullisin henkilö ihmeaselajiin, kun sotatilanne vaati kaikkien lankojen asettamista yhden vastuullisen harteille. Nykyään tiedämme myös, että Hans Kammler oli vastuussa korkean teknologian evakuoinnista Saksasta pois miehityksen alta; korkean teknologian saavutukset evakuoitiin yhtälailla pois miehityksen alta kuin taloudelliset irroitettavat resurssit mm. kultakanta jne.
Insinöörit sekä Habermohl että Schriever rakensivat Prahan Skodan tehtailla 15 kappaletta lentäviä lautasia (Derrich: Geheimwaffen des Dritten Reiches, S. 127). Lautasia rakennettiin enemmän: Myös legendaarinen Viktor Schauberger, jota sanotaan mieluusti "Hitlerin lentävien lautasien" rakentajaksi rakensi keskitysleiri Mauthausenissa lautasia. Sodan jälkeen Viktor Schauberger ei tahtonut siirtyä sotilasteollisuuden palvelukseen; paljon on spekuloitu kehittikö luonnontutkija Schauberger itse lentävien lautasien tekniikan vai kopioiko hän sen Saksaan tipahtaneesta lautasesta 1930-luvulla. Andreas Epp rakensi taas V7-Flugscheiben (alla kuva), joka otettiin käyttöön 1940. Sodan jälkeen Epp joutui vaikeuksiin tiedustelupalvelun kanssa ja useat "farisealaiset" ufologit eivät pitäneet häntä "yhteiskuntakelpoisena". Nuori Epp kehitti vielä sodan jälkeen muutamia toimivia lautas-tyyppejä: 1953 Diskus ja 1957 Omegadiskus. Sodan jälkeen "sadut" ufoista ja muiden tähtien asukeista levisivät. Syntynyt ilmapiiri häiritsi kehitystyötä. Eppin pyrkimykset joutuivat epäilyksen alaisiksi. Hän elätti itsensä 82-vuotiaaksi taidemaalarina. Eurooppalaiseen syvään sodanjälkeiseen tragiikkaan ja omanarvon tunteen kadotukseen kuului se, että tällaisilla suuremmoisilla taidoilla ja kyvyillä varustettu mies joutui sivuraiteelle!
Joka tapauksessa saksalaiset olivat kehittäneet uuden vaihtoehtoisen tieteen, jota hyödynnettiin lautastekniikassa; sähkömangnetismi, gravitaatiovoiman kumoaminen ja energian saaminen räjähdysilmiön vastakohdasta sisäänpäiin romahtamisesta olivat keskeisiä tekijöitä uudessa tieteessä. Eikä tässä vielä kaikki, vaan Yhdysvalloissa oli nähty jo tunnistamattomia lentävän lautasen muotoisia liitäviä koneita ilmassa v. 1942, jolloin ilmatorjunta koitti ampua lautasia alas. Itselläni onYhdysvalloissa kuvattu saksalainen kirjallinen raportti, joka kertoo vuoden 1943 lentävä siipi seminaarista ja Horten veljesten mukaan nimetyistä lentävistä Hortens-siivistä, joita oli kehitetty viimeiset kymmenen vuotta.
Horten tyyppi vietiin USA:han sodan jälkeen ja kuuluisin konetyyppi, joka sen pohjalta suoraan on kehitetty on Northrop B-2 eli "Spirit" "henki", joka on Stealth-häiveteknologialla varustettu ja tutkassa näkymätön pommikone. B-2:n kehitys alkoi 1981 ja se tuli julkisuuteen 22.11.1988 ensimmäisen kerran. Mainittua konetta pitäisi rakentaa 130 kappaletta ja vuoteen 1994 mennessä oli 10 kappaletta rakennettu valmiiksi ja 10 edelleen valmisteilla. Kokonaismäärän valmistaminen lienee epävarmaa niin valtavien rakennuskustannusten takia. Tämän konetyypin "pikkuveli" on taas Lockheed F-117 A "Nighthawk" ja tätä tyyppiä oli olemassa jo 20 kappaletta vuonna 1986. Vuonna 1990 USA:lla oli ko tyyppiä 59 kappaletta. Koneen rakenteesta vain 5% koostuu metallista ja muu aines tutkasäteitä absorboivasta häive-materiaalista. Serbian sotaretken aikana 1999 juuri yksi tällainen kone tippui alasammuttuna. Serbiaan.
Calutron
Sitten 14.12.1944 lehti New York Times kirjoitti etusivulla "Floating Mystery Ball is a new Nazi-Air weapon, ylin päämaja 13.12.1944" Lontoon sanomalehdet puhuivat Foo-Fighterista, Kugelblitzistä ja Feuerballista. Feuerball eli tulipallo oli ase, joka lähetti säteitä vihollisen lentokonemuodostelmiin. Kugelblitz säde aiheutti liittoutuneiden pommikoneiden sähkölaitteiden täydellisen halvaantumisen ja toimintakyvyttömyyden, jolloin moottorit sammuivat pommituskoneista. Saksalla oli myös muutamia laseraseita. CIA on vahvistanut, että Kugelblitz oli säteillään ilman konventionaalisia eli tavanomaisia aseita tuhonnut mm.liittoutuneiden pommikonemuodostelman 1945. Eräs dokumentti tuli tästä pommikonemuodostelman tuhosta sveitsiläiseltä Allan Dullesin agentilta, joka kirjoitti: "A strange hemispherical object which flew at fantastic speeds and destroyed the bombers without using firearms." Kyseessä oli Zyklotroni-periaate, joka mahdollisti vahvan keskitetyn elektromagneettisen kentän, joka pysäytti moottorit. Sodan jälkeen Kugelblitz vietiin USA:han ja se nimettiin jälleenkehittelyn jälkeen Calutroniksi ja se on ollut keskeisesti mukana Ronald Reaganin käynnistämässä tähtien sota SDI-strategiassa. On olemassa myös erilaisia plasma aseita, joiden toimintaperiaate on mikroaallot, joiden kautta räjäyttetään mm. vihollisen pommilastit ennen aikaisesti.
Britti agentit löysivät puolestaan toisenlaista aineistoa ihmeaseiden koneiden rakenteesta ja raportoivat löytöjään secret servicen raportissa seuraavasti: 'Important experiments made with LIQUID OXYGEN for new turbine engines capable of developing extraordinary power.' Tähän uuden ajan pioneerimaiseen suunnittelutyöhön ja sen toteuttamiseen oli allokoitu eli kohdennettu miljoonia Saksan markkoja ja II maailmansodan lähestyessä loppua lautaset virallisesti tuhottiin. Tosin kaikki materiaali jäi koskemattomana osan henkilökunnan kanssa N-liiton haltuun Breslaussa v. 1945. Breslaun tukikohdan suunnittelujohtaja ja rakentaja pääinsinööri ja pioneerijoukkojen eversti Heinrich Richard Miethe onnistui kuitenkin pääsemään länteen monien vaiherikkaiden seikkailujen jälkeen ja siirtyi USA:n palvelukseen rakentamaan vastaavia lautasia. Persianlahdella 1991 käytetyt kuuluisat saksalaisperäiset televisio-ohjukset olivat olemassa jo 1945, jolloin amerikkalaiset kopioivat suunnitelmat saksalaisilta. Avaruussukkula lienee tunnetuin saksalaisperäinen ilma-alus sekä avaruudessa että maailmalla tänään; se on kehitelty saksalaisesta pommituskone Sänger-projektin jäämistöstä. Sänger-kone olisi lentänyt ulkoavaruudessa, mutta vasta myöhemmin NASA:n avaruussukkulana se lensi avaruudessa. Arado Ar E 555 oli taas kuudella BMW 109-003 A moottorilla varustettu ja olisi yltänyt jopa New Yorkin asti suorittamaan lentoja. Koneen suunnittelu lopettiin joulukuussa 1944, koska sotatilanne vaati toisia prioriteettejä. Sodan jälkeen asiat kehittyivtä eteenpäin väistämättä. Samojen saksalaisten lähteiden mukaan lautasteknologiaa olisi käytetty varmuudella jo v. 1952 Koreassa ja v. 1954 Elsassissa Nato:n harjoituksissa. (Lusar: Waffen) Tällöin on juuri käytetty Haunebu-lautasia. Teknisessä mielessä Peenemündeä vastaava paikka on tänään USA:ssa Groom Lake Nevada Area 51, joka vastaa sekä lautas- että huipputeknologian tutkimus- ja rakennustyöstä. Tieteen merkistys nousi Saksassa noina muutamina nousun vuosina niin, että USA:n johtava tutkiva avaruuskeskus Groom järvellä käyttää koko nimessään S4 AREA 51 yhä tänään saksalaista termiä S4, joka on Sonderlage IV eli erikoisleiri IV traditionaalinen jatke S III:sta. S III:ssa Saksassa rakennettiin Saksan legendaariset teknisesti ylivoimaiset ihmeaseet. Eisenhower kertoo muistelmissaan (Kreuzzug in Europa) kokemuksestaan tullessaan Saksan S III: een seuraavasti: "Ich kann jedoch mit Sicherheit sagen, dass ich in meinem Leben niemals zuvor oder später einen solchen Schock erlitten habe." (Voin varmuudella toki sanoa, että en ole koskaan elämässäni ennen ja jälkeen sellaisesta shokista kärsinyt). Mieleen painuva ja painava Ike:n kommentti, koska tiedämme Eisehowerin tavanneen myöhemmin presidenttikautenaan avaruusolentoja englantilaisen Lordi Clancartyn mukaan. Lordi oli tavannut luotettavan amerikkalaisen lentäjän, joka oli tuossa tilaisuudessa mukana Edwardsin "Holloman"-lentotukikohdassa Kaliforniassa. Englannin ylähuone on yrittänyt stimuloida asian tiimoilta keskusteluakin. Tuon kuuluisan Eisenhower-avaruusolento kohtauksen ovat todistaneet tietämättä lordin lausunnosta mm. kersantti Gabe Green ja Gerald Light. Presidentti tapasi aldebaranilaisen, joka tarjosi yhteistyötä, joka käsitti tekniikan ja filosofian vaihtoa keskenään ja aldebaranilaiset asettivat ehdoksi, että amerikkalaiset tuhoavat omat atomiaseet. Eisehower oli torjunut tuolloin julkisen yhteistyön, koska oli pelännyt maailman paniikkia asian tiimoilta, mutta Aldebaranin edustaja oli samanaikaisesti varoittanut Presidenttiä, että oli olemassa myös "paha" muukalaisryhmä, joka myös spekuloi yhteistyöstä USA:n kanssa. Nämä olivat "manipuloivia" vihreitä, jotka ovat Aldebarania vastaan. 16.12. 1954 IKE antoi sitten lehdistötilaisuus lausunnon, jonka mukaan "lentävät lautaset eivät tule ulkoavaruudesta, vaan ovat ainoastaan näkijänsä mielikuvitusta" ... muukalaisten tekniikka herätti kuitenkin IKE:ssa todellista kiinnostusta ja toinen perusta lausunnolle taisi olla sekin, että Eisenhower todella tiesi Saksan lahjakkaiden tiedemiehien pystyneen perustamaan II maailmansodan jälkeen kolmannen maailmanmahdin, jonka kautta vain UFO-ilmiö oli maassa tuolloin selitettävissä.
Von Braun ja Eisenhower
Charles Lindberg kertoo taas tulleensa kuin eri planeetalle saapuessaan S III:een; niin ylivoimaiselta vaikutti teknisen osaamisen pelkät jäänteet tuossa leirissä, joka oli AREA 51:sen edeltäjä numeerisestikin. V & muista ihmeaseiden tuotannosta vastasi dipl.ins. SS-kenraali Hans Kammler, joka "katosi" tavoittamattomiin Berliinistä sodan lopulla; hänen kohtaloaan ei olla lopullisesti koskaan selvitetty, mutta käsityksemme mukaan hän siirtyi piiritetystä Berliinistä Etelä-Amerikkaan, Bormannin ja valtiosihteeri Naumannin tavoin rakentaen kokonaan uuden elämän uuden identiteetin kanssa vastaten saksalaisen korkeateknologian evakuonnista; vain valtiosihteeri Naumann palasi näistä piiritetystä Berliinistä "kadonneista" takaisin julkisuuteen oikeiston NDP:hen Adolf von Thaddenin tueksi myöhemmin 1950-luvulla. Kirjoituksessa myöhemmin lisää Area 51:n paljon kysymyksiä herättävästä taustasta ja Yhdysvaltojen solmima sopimus muukalaisten kanssa. Saksan tekniikan tasosta puhuu jotakin Hampurin pormestarin C.V. Krogmannin sodan jälkeen toimeenpantu kuulustelu. Amerikkalainen kuulustelija oli pitkään selvittänyt Amerikan ja N-liiton voiton merkitystä Saksasta ja totesi sitten pormestarille: " Te saksalaiset olitte meitä edellä 100 vuotta teknisesti ja 1000 vuotta henkisesti."
Von Braun jäi puolestaan pysyvästi USA:han; perheen kanssa teellä.
Andromeda-sikarialus
Eräs mielenkiintoisin toistuva havainto II maailmansodan jälkeen olivat sikaarialukset. Nämäkin olivat saksalaisperäisiä tai se yksi kuuluisa, josta tehtiin jatkuvasti havaintoja maailmalla. Saksalaiset insinöörit ja teknikot saivat Andromedaksi nimetyn sikarialuksen valmiiksi vuonna 1946 Etelänavan tukikohdassa. Sikarialus on 139 metriä pitkä ja miehistöä mahtuu alukseen 130 henkeen saakka. Alus pystyi kuljettamaan viittä lentävää lautasta, joita kutsutaan scout-aluksiksi(yksi Haunebu II- alus, kaksi VRIL I-alusta ja kaksi VRIL II-alusta) ja emäalus käytti ei-konventionaalista moottoria tehonaan. Aluksen kehitystyöstä vastasi SS-E-V -ryhmä. (Lähde Axell Stoll: HOCHtechnologie im Dritten Reich)
Paljon on myös pohdittu asiantuntijoiden keskuudessa, että miksi sitten sikarialus on juuri tuon sikarin muotoinen, eikä lentävän lautasen muotoinen, kuten pienemmät alukset? Olisiko syynä juuri se, että kyseinen alus toimii "tukialuksena" ja tilankäyttö on optimaalinen juuri kartiomaisella sisätilalla, jossa pienemmät scout-lentävät lautaset ovat kartion sisällä osaksi "päällekkäin".
Merkitseekö tämä legendaarinen kartiomainen muoto, että kyseinen alus on varustettu täysin planeettainvälistä matkustamista varten galaxissamme, jolloin "sikari" olisikin vain keskusakseli, ja ulkoavaruudessa matkustettaessa aluksen sivuilta avautuisi mahdollisesti "purje" aurinkotuulilla matkustamista varten? Avaruuslaiva? Tällöin siis alus muodostaisi avatun purjeen kanssa lautasrakenteen, ja ilmakehässä liikkumista varten purje taitettaisiin aluksen sivulle pois käytöstä ja näkysvistä?. Fragen über fragen ...Vai voisiko sikarin muoto sitten liittyä topologiseen tunneliin, jota myötä alus pääsisi valoa nopeampaan matkustamiseen?
George Adamski valokuvasi tätä Andromeda-alusta 1952 paljon; tästä on näyttöä ja kukaan ei kiistä tätä. Adamski kertoi emäaluken scoutilla maahan tulleen henkilön puhuneen saksaa ja hänen lisäksi kertoneen, että hän oli asunut maassa aikaisemmin, kunnes muutti maasta pois avaruuteen. Lisäksi Adamskin kuvaamat alukset ovat Haunebu-tyyppisiä aluksia, joita valmistettiin Saksassa.
Walt Disneyn kanssa.
Positronitykki
Potentiaalinen tulevaisuuden ase on antimateriatykki. Sotilasteknikot ovat testanneet hiukkastykkejä mm. lentokoneita ja panssaroituja kohteita vastaan jo aikaisemmin, mutta aseen ilmeisenä heikkoutena on ollut se, että se käyttää elektroneja tai ioneita. Elektronin vastakohdan eli antimateria hiukkasen positronin käyttäminen aseessa luo siitä voittamattoman ihmeaseen. Aseen teho moninkertaistuu, kun ase ampuu tavallisten hiukkasten sijasta positroneja - eli siis elektronin antimateriaa. Hiukkassäde penetroi näin kovimmankin panssarin, sillä antimateria annihiloi kohteen molekyylien elektroniverhot riippumatta täysin siitä mitä ainetta se on tai mistä se koostuu. Probleemana on, että elektronin antimateriaa positronia esiintyy ulottuvuudessamme vähemmän kuin elektroneja. Ainoan suojan tällaiselta aseelta antaisi voimakkaan positiivisesti ladattu ionipanssari, joka pitäisi lisäksi jollain tavoin eristää maasta. Luonnollisesti ihmeaseen antimateerinen positronisuihku repii tällaisen eristyksen läpi hetkessä, ennen pysähtymistään ionipanssariin, jolloin seurauksena myös ionipanssarin positiivinen varaus voi purkautua maahan salamana. Avaruudessa ilmakehän ulkopuolella matkustavassa aluksessa vastaavaa eristysongelmaa ei toki ole puolustauduttaessa tätä ihmeasetta vastaan. Myös pommina antimateria voisi olla erittäin tuhoista ase. Siinäkin positronin hallintaan saaminen on ihmeaseen toimimisen edellytys; suuri määrä positroneja siepataan kontrolloidun magneettikentän ikään kuin eräänlaisena hiukkaskiihdyttimenä. Positronisäiliö pudotetaan sitten vihollisen päälle, ja positroneja kontrolloiva magnettikenttä suljetaan sytyttimellä. Näin kohteen molekyylien elektroniverhot annihiloituvat, ja kohteesta jää jäljelle vain nopeasti haihtuva ionipilvi ja gammasädepulssi.
Onko Saksalla yhä salaisia aseita tänään? FU-1 ja FU-2 projektit
Eräs kiinnostava teema on se onko Saksalla yhä salaisia aseita, koska he olivat alan pioneereja. Jotakin voidaan jo varmuudella sanoa, koska Saksan poliittinen tilanne on täysin muuttunut. Jälleenyhdistymisen tapahduttua Saksasta on tullut Euroopan talousveturi, jonka poliittinen valta on myös kasvamassa. Lisäksi varmuudella tiedämme, että Saksalla on lentäviä lautasia sotilaskäytössä ja tämä ei ole salaisuus; ensimmäinen FU-1 valmistui vuonna 1976 ja se saavutti 6.500 km/h nopeuden. Tästä tyypistä tehtiin havaintoja Pohjois-Saksassa brittien toimesta. Sen valmistettua se myös pian hävitettiin heti. Monet seikat puhuvat sen puolesta, että CIA työskentelee Saksan kanssa yhteistyössä, vaikka ensin empi. Vuosi 1982 oli käännekohta ja silloin mm. Saksan Helmut Kohl nousi valtaan. Silloin perustettiin ilman Bonnin suoranaista vaikutusta TROJA-firma, jonka osallisina olivat länsi-saksalaiset, itävaltalaiset ja italialaiset; todennäköisesti CIA:sta on ollut joitakin mukana ko projektissa. Silloin FU-hanke (FU=Fliegende Untertassen) käynnistettiin uudelleen ja alettiin suunnittelemaan FU-2 tyyppiä Saksaan. Vuonna 1988 ensimmäinen kappale valmistui ja FU-2 saavutti 13.200 km/h nopeuden. Tämä lentävä lautanen pystyy myös liikkumaan avaruudessa ja tuhoamaan mm. uutissatellitteja. Myöhemmin tätä tyyppiä on valmistettu muutamia kappaleita lisää Saksassa ja näin ollen Saksalla on teoreettinen mahdollisuus lentää tällaisella FU-2:lla Kuuhun kahdessa tunnissa ja Marsiin kahdessa päivässä (!).
Maapallon magneettikentät
Useissa kiinnostavissa tarinoissa lentävät lautaset yhdistetään nimenomaan Etelänapaan. Eräs konkreettinen selitys tälle voisi olla, että maapallon magneettikenttä on pystysuora vain näillä napa-alueilla ja muualla 10:ssä kohdassa maapallon sisäisten sähköpurkausten johdosta vain hyvin lyhytaikaisia; tavattoman voimakas magneettisuus kestää vain maan sisäisen sähköpurkauksen ajan. Näin alus voisi napa-alueella vain magnetisoida itsensä vaikkapa yksinkertaisella sähkökelalla, ja liikkua vertikaalisesti pelkän sähkövirran ohjauksella ilman liikkuvia potkureita, turbiineja tai suihkumoottoria. Lautasmainen rakenne on ilmeinen etu, jotta lento voitaisiin pitää helpommin jatkuvasti vakaana. Etelänavan ulkopuolella lautanen taas toimisi lentävän siiven toimintaperiaatteella aerodynaamisesti kuten perinteiset lentokoneet, joissa propulsio on sivuttaissuuntainen. Mitä lähemmäksi päiväntasaajaa saavutaan, sitä enemmän maapallon magneettikenttä on vaakatasossa, jolloin myös lautasen ilmassa pysyminen edellyttää jatkuvaa liikettä lentokoneen tapaan. Lautasmainen rakenne lienee siis optimaalinen hypoteettiselle magneettikentissä kulkevalle alukselle.
Maapallolla on tunnettuja sähkökenttiä yhteensä 12 kpl mm. Bermundan kolmiolla ja Japanin Paholaismerellä, missä esiintyy poikkeavia magneettikenttiä napa-alueiden lisäksi, näiden 30 ja 40 leveysasteen väillä pohjoiseen ja etelään sijaitsevien geometrisesti tasaisin välin esiintyvien tavattoman voimakkaiden magneettipyörteiden hyödyntäminen on kuitenkin vaikeaa, koska magneettisuuden ilmentyminen riippuu epäsäännöllisesti kehittyvistä sähkölautauksista maansisällä ja tämän ilmiön säännönmukaisuus ei ole ennustettavissa. Toistaiseksi. Napojen magneettisuus on täällä pienimpää ja nämä 10 magneettipyörrekenttää ovat maapallon sisäisen sähkön purkauskanavat; liika sähkö poistuu pois maansisältä purkautuneena eri hetkellisiin magneettikenttiin, joiden voimakkuus on uskomaton.
Otetaan pieni esimerkki: Magneettisuuden voi aiheuttaa muullakin tavalla kuin tavallisella sauvamagneetilla. Käämi, johon johdetaan sähkövirtaa muodostaa voimakkaan ulkoisen magneettikentän. Maapallo on taas kuin generaattori ja maansisällä harhailee eri sähkövirtauksia maansydämen sisäisen kitkanvastuksien seurannaisena; n. 15-20 kilometrin syvyydessä ovat maapallon raskaimmat rauta- ja nikkeliesiintymät, jotka altistuvat silloin tällöin ja ilmeisesti säännöttömästi tälle maan sisällä harhautuvilla sähköpyörteillä. Jatketaan esimerkkiä ... Siis jos käämiin vaihtaa taas rautasydämen, niin magneettinen vaikutus lisääntyy yhä vain enemmän. Kun virtaa johdetaan nyt rauta muuttuu salaman nopeasti hyvin voimakkaaksi magneettikentäksi. Kun katkaiset sähkön magneettikenttä katoaa ja rautasydämessä ei ole mitään jälkimagneettisuutta. Siis sama ilmiö tapahtuu suuremmassa kaavassa mm. Bermundan kolmiossa, kun maan sisällä vastuksen takia syntynyt sähkö harhautuu maapallon suuriin rautaesiintymiin synnyttäen hirveän voimakkaan magneettikentän näille 10 alueelle. Kun käämistä katkaistaan taas virta mitään jälkimagneettisuutta ei ole olemassa rautasydämessä, näin myös näillä tasaisesti jakautuneilla magneettikentillä ei esiinny magneettisuutta kuin silloin kun maan sisäiset sähköpyörteet osuvat niiden luona oleviin rauta - ja nikkelikerroksiin; vastaavasti näillä kuuluisilla kahdella magneettialueilla mm. Bermudalla ja Japanin Paholaisenmerellä tapahtuu samallalailla, kun harhailevat sähkövirtaukset osuvat maanalla oleviin rautaesiintymään muodostuu erittäin voimakas magneettikenttä, jota eivät edes lentokoneetkaan voi paeta, vaan ne tempautuvat meren syvyyksiin magneetin voimakentässä. Meressä tämä ilmiö aiheuttaa taas suppilokierteen, johon laiva ajautuu. Nämä magneettikentät syntyvät yhtä nopeasti kuin katoavatkin. Tämä on Bermundan kolmion ilmiön luonnollinen selvitys.
Lentävän lautasenhan ei tarvitsisi muuten olla ominaisuuksiltaan ja toiminnallaan mitenkään koordinaatteihin tiukasti sidottu, vaan lautanen voisi olla varustettu herkillä magneettisensoreilla, jotka on kytketty tietokoneeseen, joka puolestaan ohjaa aluksen sisällä olevaan voimakasta sähkömagneettia, jonka suunta olisi myös luonnollisesti tietokoneen ohjattavissa. Aerodynaamisessa lennossa tulisi luonnollisesti myös lentotasojen olla tietokoneen ohjauksessa FA-18 Hornet rynnäkkökoneen tapaan.
Paikallisen magneettikentän anomaliteetin osuessa kohdalle lautasen tietokone voisi sitten automaattisesti hyödyntää tätä samaan tapaan kuin linnut ja liitokoneet hyödyntävät nousevia ilmavirtauksia. Kiinteät pystysuorat ja ilma-aluksien hyödyntämät magneettikentät vaikuttavat lentoon siis vain Maapallon magneettisilla navoilla, ei Maapallon 10:llä muulla magneettialueella, joiden magneettisuuspitoisuus on vain hetkellistä Maan sisältä tulevista sähköpurkauksista riippuvaa. Napa-alueitten ulkopuolella lennettäessä aluksen tietokone olisi ehkä ohjelmoitu hyödyntämään tällaisia magneettisia anomaliteettejä ampumalla aluksen ulkoavaruuteen magneettikentän varassa heti kun sellainen sitten syntyy. Napojen kiinteät magneettikentät mahdollistaisivat jatkuvan avaruusliikenteen lautasaluksella. Koska Pohjoisnavalla ei ole mannerta, on Etelänapa luonnollinen tukikohta magneettivoimilla kulkeville avaruusaluksille Maassa. Muualla lautasen lento olisi rajoitettu ilmakehään samasta syystä kuin tavalliset lentokoneetkin. Mikseipä voitaisi kuvitella vaikkapa havaittujen lentävien lautasten äkillisten liikkeen muutosten johtuvan juuri magneettikentän äkillisistä hetkellisistä muutoksista. Myös raportit lentävän lautasen aiheuttamista sähköhäiriöistä sopii hyvin siihen teoriaan, että lautanen käyttää lentoon omaa vahvaa magneettikentää, joka sitten indusoi aluksen generaattorista häiriövirtaa ulkoisiin sähkölaitteisiin.
Jonastal
Saksan johto kuitenkin kiinnitti suurta huomiota ihmeaseisiin; yhtenä esimerkkinä on mm. Thüringenin korkea teknologia Jonastal-alue, mistä lautaset ja tulipallot operoivat Euroopan taivaalla. Jonastal-alue sijaitsee muutaman kilometrin päässä Arnstadista. Kysymyksessä oli alueen maanalainen tukikohta, jonka piti olla myös Führerhauptquartier eli päämaja, joka ei kuitenkaan koskaan toiminut Saksan johdon ylimpänä päämajana. Hanke tunnettiin operaationa "Olga". Kysymyksessä oli vuoressa, maanalla, oleva lautastukikohta, joka ehti toimia ennen juuri II maailmansodan loppua. Tämä hanke oli äärimmäisen mielenkiintoinen. Thüringenissä oli kaikkea sodan jatkamisen kannalta välttämätöntä ja tärkeätä mm. atomireaktiolaboratorio, Me 262 tukikohta, V 1 ja V 2 ohjusten valmistustehtaat, ulkoministeriö, III valtakunnan kultareservit ja muut aarteet; joukossa mm. kesäpalatsin meripihkahuone, jota edelleen jatkuvasti etsitään. Vuoden 1991 jälkeen meripihkahuonetta ollaan etsitty Thüringenin sodan aikaisista bunkkereista. Toistaiseksi tuloksetta, vaikka osia aarteesta on tullut päivänvaloon. Nämä tulipallot ja lautaset olisi muun kehittyneen teknologian kanssa saattanut kääntää sodan kulun. Tämä käsitys saattaa hämmästyttää; USA:n joukkojen ylipäällikkö Eisenhower kirjoittaa kirjassaan "Ristiretki Eurooppaan", että jos saksalaiset olisivat saaneet ihmeaseet toimimaan muutamaa kuukautta aikaisemmin Normandian maihinnousu olisi ollut mahdoton, edellyttäen ihmeaseiden käyttöä Britannian tukikohtasatamia vastaan. Lokakuussa 1944 Churchill sanoi, että jos liittoutuneet eivät pysty ratkaisemaan sotaa maaliskuuhun 1945 mennessä, niin on odotettavissa liittoutuneiden uusi peräytyminen Euroopan mantereelta Saksan sekä ihmeaseiden että rintamalle tulleiden hyvien aseiden takia. Myös länsirintaman silloinen ylipäällikkö sotamarsalkka Montgomery kirjoitti: "Jos nämä suunnitelmat olisivat onnistuneet, niin meitä ei olisi toinen Dunkerque auttanut, koska Dunkerque oli koko ajan Saksan käsissä." Itse asiassa Saksa suunnitteli ensimmäistä atomiaseiskua Ardennien hyökkäyksen yhteydessä (koodi: Wacht am Rhein). Tämä muu hyökkäyshän tuli niin yllätyksenä, että se aiheuttui täyden kaaoksen liittoutuneiden joukoissa. Legendaarinen Otto Skorzeny kertoo Kommando-operaatiot -muistelmissaan, että Hitler oli vakuuttanut hänelle, että tässä operaatiossa Saksa ottaisi voiton, koska toisi sellaisen aseen (atomiase) toimintaan, jota vastaan ei voisi enää puolustautua. Tätä asetta ei kuitankaan otettu käyttöön. Syitä voidaan spekuloida myöhemmin. Guido Bernady kirjoitti raportin USA:n Manhattan projektin johtajalle, kenraali Claylle ja pitkässä kirjeessä hän maitsee mm., että Saksalla oli ollut kuusi atomipommia toimintavalmiudessa sodan lopulla. Ne olivat valmistettu Kruppin toimesta ja myös Blommin ja Vossin tehdasyksiköissä. Hanns Schwarz väittää "Brennpunkt - Menschen und Maßstäbe im Führerhauptquartiet"-kirjassaan, että nämä atomiaseet olivat operaatiokunnossa aina elokuulle 1945 saakka. Hän oli korkea johtaja Hitlerin lähiympäristössä sota-aikana. Voidaan sanoa, että Saksan atomipommi hanke on ollut "Tabu", koska Varusteluministeri Albert Speer kertoo myös muistelmissaan, että atomipommihanke hylättiin vuonna 1942, koska sen valmistaminen olisi kestänyt liian kauan. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin käyttäytymiseen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota. Hänen sanojaanhan ihmeteltiin hänen antautuessaan ja Nürnbergissä maailma sai hätkähdyttävän todisteen siitä, kuinka syvällisesti Göring tunsi valtakunnan asiat.
Valtakunnan marsalkka Hermann Göring sanoi antautuessaan liittoutuneille, että: "Minä olin hylännyt käyttää erästä asetta, joka koko sivilisaation olisi tuhonnut."
FBI-arkistoon joutunut ilmiantodokumenti väittää, että Saksalla olisi ollut vastaava maanalainen tukikohta Etelä-Amerikan eteläisellä kärjellä; Argentiinassa 450 mailia luoteeseen Buenos Airesista. Arkiston dokumentissa ei puhuta täsmällisesti tukikohdan valmiuksista, vaan laajasta maanalaisesta bunkkeri tukikohdasta. Eikä siinä kaikki vaan amerikkalaisen liittovaltiopoliisi FBI:n arkiston mukaan FBI oli vakuuttunut, että Saksan entinen valtakunnankansleri ja päämies Hitler olisi oleskellut tässä maanalaisessa bunkkerissa Etelä-Amerikassa II maailmansodan jälkeen. Arkistoista paljastuu myös mahdollisuus, että entinen päämies vietti myös sangen normaalia elämää ravintolaelämineen Etelä-Amerikassa. Tämä ei ollut enää mikään salaisuus. Kuitenkin CIA:n mukaan Saksan entistä päämiestä oli täysin mahdotonta saada antautamaan, koska saksalaisilla oli mm. toimiva lasertykki, joita oli asennettu mm. lautasiin.
Andreas Eppin (1914-1997) rakentamia lautasia, jotka toimivat sekä suihkumoottorilla että elektromagneettisella levitaatiolla. Eppin malli oli nimeltään V7 Flugscheibe (V7-lehtävä lautanen) Vasemmassa kuvassa katselee kuuluisa lentäjä Ernst Udet.
Haunebu II lentävä lautanen. Lautasen nopeus oli 6000 km/h ja se saattoi nousta aina 21.000 km/h.
FESTUNG NORWEGEN ja aaveraketit kesällä 1946 Skandinavian yllä
Kesällä 1946 liikkui Pohjolan taivaalla paljon outoja esineitä, joita kutsuttiin mm. aaveraketeiksi. Kysymyksessä on ollut saksalaisen tekniikan testaus. Tuntemattomat esineet olivat sikarin tai raketin näköisiä ilmatilassa ja myös tulipallojakin nähtiin. Ruotsin puolustusvoimat keräsivät 997 ilmoitusta aaveraketeista ja muista erikoisista lentävistä esineistä. Aaverakettien selitys on hyvin luonnollinen; Hanns Schwarz on kertonut ko kirjassaan, että sodan lopulla Saksalla oli operaatiovalmis rakettitukikohta Norjassa; Festung Norwegen. Tukikohta sisälsi koko ihmeaseiden (Wunderwaffen) arsenaalin. Nämä laajalla säteellä toimimaan valmiina olevat aseet olivat käyttövalmiina Norjan tukikohdassa. Onkin ilmeistä, että tämä kesän 1946 aaveraketti aalto Pohjolassa selvittyytäysin näiden aseiden testaamisesta. Liittoutuneet lienevät testanneet tehokkaasti näitä ihmeaseita, jotka jäivät heidän haltuunsa Norjassa sodan päätyttyä.
Neu-Schwabenland
Toinen virallisesti peitelty salaiseksi luokiteltava kohde on Antarktiksen Neu-Schwabenland, joka oli mm. saksalaisten sukellusveneitten tukikohta. Kirjoittamatonta historiaa.Valitettavasti tämän takia jotkin "sensaatiohakuiset piirit" ovat kehitelleet mitä uskomattomampia tarinoita juuri valitettavan virallisen vaikenemisen takia. Tämä aluehan sai nimen Hampurista Etelänavalle matkanneen tutkimuslaivan nimestä 1930-luvulla ja alue on vuoden 1937 Saksan kokoinen alue. Alueen pääkaupunki oli Neu Berlin. Saksan suurvalta asema merkitsi, että se pysyvästi asettui myös Antarktikselle. Muuten tähän päivään saakka on ollut kadoksissa n. 100 Saksan laivaston teknisesti parhaaksi luokiteltavaa sukellusvenettä, jotka käyttivät edistyksellistä Waltersnorkelia. Sukellusveneiden määränpäätä ei olla ratkaistu tähän päivään saakka. Joka tapauksessa näitä "puuttuneita" sukellusveneitä ei tuhottu sotatoimissa, saksalaiset eivät tuhonneet niitä itse eivätkä liittoutuneet tehneet sitä 8.5.1945 jälkeen. Siis meidän on oletettava, että nämä sukellusveneet "evakuoitiin" Reichsdeutscher-tukikohtiin ennen sodan päättymistä. Nämä tyypit olivat teknisesti erittäin korkeatasoisia, koska tutkat eivät kyenneet niitä tunnistamaan ja ne ylsivät aina 100 km/h nopeuteen veden alla! Toimintaetäisyys näillä sukellusveneillä oli n. 45.000 km. Sitten sodan loppumisen aina tähän nykypäivään saakka (!) ollaan puhuttu erityisistä kummitussukellusveneistä "Phantom U-BOOTen", joita on nähty kaikkialla maailman merillä. Asialla on oma nimityskin; USO-ilmiö. (USO = unidentified submarine objects). Liittoutuneiden arvion mukaan nämä sukellusveneet ovat täisin käyttökelposia seuraavan sadan vuoden ajan (1945-2045), kun niitä huolletaan tms. normaalin tavan mukaan. Käsittääkseni nämä nopeat vedenalaiset alukset toimivat siten, että alus itse asiassa kulkee höyrykuplan sisällä. Aluksen kärjessä on hyvin kapea kärki, joka höyrystää vettä edestä pois kapealta alalta. Höyrystyessään vesi laajenee ja aluksen runko voi näin matkustaa ilman nestemäisen veden melkoisen suurta hidastavaa vastusta. Höyryn vastus on verrattavissa ilmanvastukseen, ja näin jopa lentokoneiden nopeuksia lähentelevät merenalaiset nopeasti liikkuvat alukset olisivat mahdollisia. Sukellusvenemiehet saivat ylistystäkin: Winston Churchillkin jopa sanoi sodan lopulla: "... als Dönitz die Kapitulation anordnete, standen immer noch nicht weniger als neunundvierzig (U-Boote) in See. So groß war die Hartnäckigkeit des deutschen Widerstandes, so unerschütterlich die Tapferkeit der U-Boot-Fahrer!" ... Ranskalainen lehti Agence France Press (25.9.1946) kirjoitti, että jatkuvat huhut Saksan sukellusveneitten aktiivisuudesta Tierra del Fuegon ja Antarktiksen välillä perustuvat todellisiin tapahtumiin. Viitattiin mm. erääseen sukellusveneeseen, mikä oli pysäytetty, mutta sukellusveneen hymyilevä kapteeni jakoi dollareita pysäyttäjilleen ja vene jatkoi matkaa. Ystävällinen sukellusvene, mikä jakoi rahaa. Etelänavalle oli siten kertynyt huomattavaa teknistä osaamista ja Saksa kehitti aluetta määrätietoisesti nelivuotissuunnitelminen jo ennen 1940-lukua. II maailmansodan aikana Saksan Johtaja puhui "viimeisestä pataljoonasta" koskien Antarktista, jonne hän saattaisi mennä jatkamaan taistelua. The Plain Truth lehti, mikä vuosikaudet tutki Adolf Hitlerin pakoa, numerossaan kesäkuu 1952 Yhdysvalloissa kertoi dokumenteista, joista ilmeni saksalaisten laajat teknisen rakennusmateriaalin siirrot Etelänavalla sodan aikana 1940. Artikkelin mukaan SHANGRILLA -uusi Berchtesgaden olisi ollut valmis vuoteen 1944 mennessä. Lisäksi elintarvikkeiden ym. tärkeiden tuotteiden omavaraisuus olisi kehitetty huippuunsa. Loppuvuodesta 1944 amiraali Karl Dönitz puhui valmistuvalle kadettikurssille Kielissä: "Saksan laivastolla on yhä suuri rooli varattuna tulevaisuudessa. Saksan laivasto tietää kaikki piilopaikat, jonne Johtaja voidaan siirtää, jos tarve tulee. Siellä hän voi valmistella viimeiset toimet täysin rauhassa." Ranskalainen Bonjour lehti, Police Gazette ja Pariisin Le Monde kertoivat kertoivat amiraali Dönitzin puheesta, missä amiraali sanoi: "Saksan sukellusvenelaivasto on jo valmistanut maanpäällisen paratiisin, valloittamattoman linnakkeen johtajalle, johonkin osaan maata." Amiraali ei tarkentanut paikkaa sen tarkemmin puheessaan. Antarktis-enigma oli syntynyt.
Testamentissaan Johtaja palkitsi Dönitzin ja nimitti hänet Saksan valtionpäämieheksi. Lisäksi sama Bonjour-lehti kertoi 1940, että Saksan tiedemiehet olivat alkaneet rakentamaan rakennuksia, jotka kestävät -60 astettakin pakkasta. Chileläinen julkaisu Zig Zag väitti 16.1.1948 Santiagossa, että lentokapteeni Peter Baumgart toi Johtajan ja hänen vaimonsa Eva Braunin niin kuin muutamia heidän lojaaleja ystäviään Tempellhoffin lehtokentältä Tanskaan 30.4.1945 jälkeen. Tanskasta seurue siirtyi uudella lennolla Norjaan, mistä taas sukellusvenesaattueeseen Atlantille. FBI:n arkistojen mukaan sukellusvenesaattue on matkannut kaksi ja puoli kuukautta, kunnes he saapuivat Etelä-Andeille Foothillille Etelä-Argentiinan kärjen tuntumaan 19.6.1945. Ensin rannikolle saapui yksi sukellusvene ja sen todettua alueen turvalliseksi toinen vene toi maihin Johtajan ja hänen seurueensa yhteensä 50 henkeä kahden tunnin päästä yö hämärässä. Saksassa on annettu myös valaehtoisia todistuksia, missä Johtaja on nähty erehtymättömästi 30.4.1945 jälkeen. Ilmeistä on, että Saksan entinen päämies käytti vihreätä kenttämaastopukua, ilmeisesti Waffen-SS kenttäpukua, poistuessaan Berliinistä. Lentokapteeni Baumgart joutui kovaan kuulusteluun, jolloin hän myönsi saaneen 10.000. Saksan markkaa tekemästään lennosta ja mm.Saksan sodan aikainen Ranskan suurlähettiläs Otto Abetz antoi kieltävän lausunnon Hitlerin kuolemasta Francesoir-lehdelle USA:n miehitysvyöhykkeellä heti sodan jälkeen.
On syytä tarkastella lähemmin FBI-dokumenttia: Saksan entistä kolmannen valtakunnan johtoa kuljettaneet sukellusveneet olivat saapuneet Valdez Peninsulaan San Matias lahdelle siis kesäkuun puolivälissä tarkasti 19.6. 1945 klo 11.00. p.m. ja toinen Saksan entistä valtion päämiestä kuljettava sukellusvene kahta tuntia myöhemmin ensimmäisen todettua alueen olevan turvallinen. Argentiinalaisia oli vastassa. FBI:n eri dokumenttien eri todistajalausunnoissa toistuu edellinen ajankohta. Luotettavaksi henkilöksi todettu Seltz todistaa saman ajan kohdan FBI:n papereissa. Sen jälkeen nämä 50 henkeä sijoitettiin San Antonion, Videman, Neuquen. Musterin, Carmenan ja Rasonin kyliin. Ennaltatehdyn suunnitelman mukaan kuusi Argentiinan huippuvirkamiestä oli seuruetta vastassa ja näiden 50 henkilön kaikki tavarat olivat hyvin pian Auringon nousuun mennessä lastattu hevosille ja niin alkoi koko päivän kestävä matka sisämaahan edellä mainittuihin kyliin, joissa oli saksalaisperheitä ennestään. Toisissa lähteissä kerrotaan, että seurue liikkui ainoastaan yö aikaan. Eräs argentiinalainen on kertonut saaneensa osuudestaan tästä Hitlerin siirto asiassa palkkioksi $ 15.000., kun hän selitteli ja vasikoi välittömästi tapahtunutta FBI:lle. Itse olen tutkinut kopioiden koko FBI-arkiston (800 sivua), joka koskee Saksan kolmannen valtakunnan päämiestä. Argentiinan hallituksen lähteiden mukaan yli 90.000. saksalaista siirtyi pelkästään Argentiinaan sodan jälkeen. Kuka sitten mistäkin syystä. Näiiden joukossa olivat mm. kenraaliluutnantti Adolf Galland ja mm.eversti Hans Ulrich Rudel, joka sai pois pelistö mm. 516 neuvostoliittolaista panssaria sodan aikana. Näistä kumpikaan ei ollut syyllistynyt mihinkään laittomuuksiin sodan aikana.
Von Braun Antarktiksella.
Antarktis ja Washingtonin kauhun yö
Sensaation nälkäiset amerikkalaiset ovat väittäneet, eivätkä täysin aiheetta, että Antarktiksella olisi ollut Saksan ihmeaseiden viimeinen todellakin toimiva tukikohta, mistä olisi kiusattu mm. Yhdysvaltoja pelotellen paljon paniikkia ja kauhua luoden lautaslennoin heti sodan jälkeen. Ei savua ilman tulta. Lautaslennot olivatkin erittäin kiusalisia ja ne huipentuivat Washingtoniin Valkoisen talon lähiseudulle, jonka ilmatilassa oli paljon uhkaavan tuntuisia tunnistamattomia lentäviä lautasia 20.7.1952. Jokainen on varmasti nähnyt alkuperäisen dokumenttifilmin, missä USA:n ilmavoimien upseerit pyyhkivät hikeä otsiltaan noloina, voimattomina ja tyrmistyneinä seuratessaan yhdessä lautasten liikkeitä tutkassa vakavassa paniikkitilassa. Lautaset tekivät uskomattomia 90 asteen käännöksiä nopeuden ollessa 750 km/h. Kaksi amerikkalaista ilmavalvontatukikohtaa määrittivät lautasten nopeudeksi 10.500-11.000 km/h. Yhdysvalloissa yleisesti puhuttiin lautasten hyökkäyksestä Washingtoniin, mutta USA:n viranomaiset paniikissaan antoivat selitykseksi lautasten ilmestymiseen erityisen Radar, tutkassa olleen luonnonilmiön. Kysymyksessä on ollut saksalaisen Antarktis-tukikohdan operaatio Washingtonin yllä. Teatteriako? Ei, vaan todellista realistista symboliikkaa. Saksan tiedemiehet hallitsivat suvereenisti lautasteknologian; Saksan tiedemiehet olivat tutkineet jo takyoneja, mutta luotettavien lähteiden mukaan saksalaiset lentävät lautaset käyttivät voimanaan sisäänpäin romahtavaa energiaa, joka on räjähtämisen ja hajoamisen vastakohta. Lisäksi he osasivat lamauttaa taitavasti säteillään sähkölaitteiden toiminnan, niin kuin jo sota aikana. Tietyt asiat eivät olleet unohtuneet ja kysymyksessä lienee ollut käynnissä vain maailman lahjakkain mielenosoitus ylivoimaisen osaamisen puolesta. Varmasti kauhulennot myös kompensoivat hyvin äärimmäisen pieneltä osaltaan liittoutuneiden Saksaan puhtaasti siviilialueille tehtyjä terroripommituksia, missä menetti henkensä toista miljoonaa viatonta siviiliä. Lisäksi on syytä mainita, että sodan jälkeen tehdyt lautashavainnot ovat identtisiä tarkalleen saksalaisten prototyyppien kanssa. Ymmärrettävästi amerikkalaisten enemmistö on halunnut tästä nolosta spekuloidusta toimivasta ihmease tukikohdasta vaieta. Viranomaiset pitivät puolestaan asiaa julkisesti tiedotteissaan huu-haana, kun heidän Antarktis-linnaketta kukistamaan lähetetty armada lyötiin takaisin v. 1946. Eiväthän he olisi pystyneet saamaan lautasia kiinni ja eiväthän he olleet saaneet kiinni huippunopeita Me 262:a suihkuhävittäjiä sodan aikanakaan. Voimme vain kuvitella minkälaiset psykologiset vaikutukset olivat näillä ensimmäisillä suihkuhävittäjillä amerikkalaisiin ja britteihin, saati sitä psykologista vaikutusta, kun lentokoneet tippuivat sähkölaitteiden ja moottorien pettäessä. Amerikan tapainen valtio ei voi virallisesti ja julkisesti tunnustaa näin noloja asioita, mistä käy ilmi heidän tekninen jälkeenjääneisyytensä. Tämä salamyhkäily saattaa olla hyvin vaikeata ymmärtää, mutta poliittisesti koulutetun henkilön on myönnettävä, että yhteydet "korkeamman sivilisaation" kanssa täällä maapallolla tulevat väistämättömästi johtamaan teknisten, sosiaalisten ja filosofisten näkökantojen jäljittelyyn, mikä puolestaan vaarantaisi Maan poliittisia ja henkisiä johtoinstansseja. Monet "tiedemiehet" ja heidän itsehyväisyys tulisi tällöin herkästi loukatuksi, kun vertailussa korkeamman maapallon ulkopuolisen tieteen kanssa heidän oma hyvä maineensa kärsisi. Monet "tiedeyhteisöt" vastustavat juuri tämän motiivin takia ehdottomasti käsitystä, että muualla avaruudessa on kehittynyttä elämää. Sen sijaan myönteisen suosiollisesti suhtaudutaan käsitykseen, että bakteereja, piensoluelijöitä ym. saattaa löytyä muualta avaruudesta. Nykyistä poliittista "jarrutustoimintaa" maapallon ulkopuolisten olentojen olemassaolon todellisuutta vastaan saatamme pitää kummallisena ja haitallisena. Asialla on kuitenkin toinen ja hyvin merkittävä kääntöpuoli. Toisaalta peittely on muodostunut välttämättömäksi poliittiseksi harhautusoperaatioksi, koska mailla, joilla on toimivat suhteet maapallon ulkopuolisiin hyvin kehittyneihin kulttuureihin, on kiistaton etulyönti asema maapalolla. Tämän asian peitteleminen ja naamiointi toisilta on silloin yksi tärkeimmistä vaatimuksista. Tämä on hyvin ymmärrettävää.. Jos toiset vallat eivät tiedä suhteemme laajuudesta hyvin kehittyneihin muukalaisiin, niin se on sitä parempi meille itselle. Toisaalta tässä asiassa maapallon hyvin primitiivinen ja naivi lähestymisasenne muukalaisia kohtaan voi olla peräti hyvin vaarallista, koska kehittyneitä sivilisaatioita eri tapoineen on galaxisamme paljon. Amerikkalaiset itse solmivat sopimuksen muukalaisten kanssa 1950-luvulla. Sopimus teksti löytyy tässä kirjoituksessa myöhemmin. Nämä manipuloivat vihreät muukalaiset Amerikan sopimusosapuoli olivat ja ovat jatkuvassa ideologisessa "sotatilassa" mm. aldebaranilaisten kanssa, joilta Saksa sai tietoja mm. lentävien lautasten rakentamiseen. Germaanit olivat maailman johtavia huipputiedemiehiä. Tätä ei pysty kukaan normaalisti ajatteleva kiistämään tänään. Tänään meillä on haaste palauttaa uudel
Niin että kirjoita vähän lyhyemmin, paperilta lukisin mutta en näytöltä.
Otto on valovoimainen tyyppi. Hän putkahtelee tälläkin palstalla silloin tällöin esiin.
5.12 alkanee ketjun aloittajana toimi Hulda ja tämän Helga . Ehkäpä ovat veljekset keskenään kun textit ovat yhteneväiset. Vaiko useampi persoona samassa nupissa?
Oheisen perusteella Otto voidaan kuitenkin lukea suurmieheksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000001778026
Otto kuussa. Katso kuva
http://members.surfeu.fi/gamma/SuPa/moon.jpg
Koettakaa nyt pahvit uskoa että "Battle of the Bulge" on suomeksi Ardennien taistelu.
Skorzeny oli "aikansa lapsi" .Nuoruudessaan kokenut Itävallan ja Saksan pula ajan,mikä varmasti vaikutti niin hänen kuin monen muunkin poliittiseen ajatteluun. Hän sai mahdollisuden tulla joksikin ja myös onnistui siinä.Noina aikoina monet vielä pitivät Hitleriä nerona.Suomessakin.Ainoa sotarikos mihin Skorzeny syylistyi oli miestensä pukeminen amerikkalaisten uniformuihin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_Skorzeny