Jo on elämä mallissaa Esko Lehdolla kun Märäjälahteen suunnitellaan pakolaiskeskusta, ja sinne pitkäaikaistyöttömät työllistettäisiin pakolaisia hyyssäämään. Kuule Esko Lehto jos kunta joutuu maksamaan paljon sakkomaksua joka kuukausi kelalle peräti 90 0000 euroa kuukaudessa, niin ajattele niiden pitkäaikaistyöttömien kärsimystä niillä on jo pää pimahtanut, kaikista työttömistä ei ole pakolaishommiin niitä siirrellään paikasta toiseen työvoimatoimiston, typin orjahommien Pankakosken työkaaren välillä.niillä on korkea ikä suurin osa 50 vuotta täyttäneitä ja ovat olleet kaikessa mahdollisessa työelämävalmennus/palkkatuki ja kuntouttava työtoiminta hommissa eikä ole onnistuneet saamaan sitä oikeaa työsuhdetta ei työnantajia vanhat kiinnosta. Ja vielä päästäkää pitkäaikaistyöttömät kansaneläkkeelle tästä moisesta kärsimyksestä ovat masentuneita yö unet ovat mennet viranomaisten pallottelun takia. Kansaeläke on vähän parempi kuin työmarkkinatuki. Työvoimatoimistollekin tulisi helpotus kun nämä siivottaisiin kansaneläkkeelle työvoimaviranomaisen aika tulisi käytettyä helposti työllistettäviin. Ja Kuule sinä kaupunginjohtaja että työvoimapulaa ei ole koskaa ollut Lieksassa eikä tule olemaan korkeitaan kaupungin terveydenhoitohenkilöistä ja muita yrityksiä tullaaan siirtämään Suomen maassa ulkomaille. 20vuoden päästä voi tulla vaikeasti sairaille eutanisia eli armonkuolema. Joten Lieksan kaupugille tulee säästöjä ja turhia virkamiehiä pois ja työttömät eläkkeelle kitumasta eikä ne tarvitse sosiaalitanttojen nöyrytystä ja pankkitilien lukemista
Pakolaisetko työllistää pitkäaikaistyöttömiä?
33
492
Vastaukset
On totta toinen puoli mutta on kuitenkin varsin uusia työkykyisiä henkilöitä jotka tässä vaiheessa jäävät työtä vaille .Nyt kuitenkin saimme tietoa hieman niistä kustannuseristä mitä kaupunki joutuu maksamaan kun ei työtä löydy.kuukausittain kelalle.
Onko sitten järkevää kansantaloudellisesti eritää ihmisiä toimettomuuteen ja näin yhteiskunnan ja ihmisen rapautuminen alkaa.
Olen kyllä jossakin määrin tietoinen siitä työstä mitä tehdään ja miten ihmisiä hyppyytetään joilla on sairauksia,heidän vain olisi tehtävä työtä ja nuoret rapistuu siinä ohessa.
Ilkka taipaleella on siihen asiaan ollut visio ja joskus olen saman asian huomannut ja myöskin puuttunut olessani työssä ja myöskin työn ulkopuolella nähdessäni jonkun ihmisen tapauksen jälkeen ja kaikille ei ole tietoa eikä tarmoa välittää ihmisestä,olen puuttunut jopa toisessa pitäjässä olleen ihmisen asiaan ja saattanut päiväjärjestykseen pelkäämättä viranomaisia vaan asiallisesti keskustellen sillä näkemyksellä ja kokemuksella mitä olen elämässä hankkinut ja tukeutuen siinäkin siihen lainsäädäntöön mitä meillä on olemassa .Olen siten nähnyt miten asiat ovat järjestyneet ja toisilla ihmisillä on kivireki myös huojentunut ei ole helppoa jos joutuu pyörimään toisten nurkissa leipäpalasta pyytäen ja myöskään helppoa niillä jotka antavat vähistään.
On ollut kirjoituksia missä päivät vietetään joissakin pitäjissä on sosiaalityö jalkautunut ja näin lähdetty virastosta jopa lasin takaa tekemään kuntouttavalla työotteella työtä.Mutta olen tavannut myöskin työntekijöitä, jotka ovat jostain syystä lasin takan lakkaamassa kynsiä ja tarkoitus on ihmisiä palvella.tämä karrikoiden
MK- Kuotta
Se voi tulla hankalaksi kouluttaa noista nuorista pojista tuleista sairaanhoitajia, lähihoitajia ja muun sosiaalialan työntekijöitä!
Kattokaas kun 'heidän,' kulttuurissaan naisten työn on naisten töitä ja miehen työt miehen töitä!
Irakissa, turkissa ja somaliassakin on selvät työjaot olleet tuhansia vuosia ja sitä ulttuuriperinnettä ei murreta tuosta vaan.
Ehkäpä kaavailluihin pitäisi palata yli 20 vuoden päästä kun se 'toinen ' sukupolvi , jälkipolvi tulleiden on tulossa täysiikäiseksi...heistä ehkä tulee työntekijöitä ko kaavailun mukaisiinkin paikkoihin!
Huomioida täytyy myös se tosiasia kun ne 'tulevet' saavat suomen kansalaisuuden niin he muuttavat niille seuduille missä on meidän kansallisuuttaan enemmän .[noinhan on käynyt aiemminkin]
He tulevat muuttamaan eteläsuomen.
Lieksa on pelkkä läpikulkupaikka heille!- marjapuskasta
Miksipä eivät muuttaisi, jos eivät viihdy? Onhan täältä muuttanut moni kantalieksalainenkin. Lieksalaisille olisi haastetta saada vieraat tulijat viihtymään. Tukipisteen tekemä työ on ollut mallikelpoista eri kulttuureista tulevien juurruttamiseksi Lieksaan. Tällaisia toimijoita kaivataan lisää. Asiamme eivät muutu marisemalla vaan toimiin tarttumalla.
Mielestäni kysymys ei ole juuri mitä pakolaiset tekee vaan miten heidät kotiutetaan ja siihen tarvitaan henkilöstöä juuri "juurruttamaan " vaikka siihen piirakkaan ja lanttukukkoon yms ja siihen suomen kieleen.
Rakkaudenkielihän on hallussa?
Kyllä moni pitkäaikaistyönkin osaa arvostaa juuri sitä työtä ja monella on halua jotenkin elantonsa saada siitä ole aivan varma mutta joukossa todella on lusmuilijoita marisijoita kuten minä ja myöskin sellaisia henkilöitä todella joilla ei ole edellytyksiä ilman tukea toimia työelämässä ei varsinkaan itsenäisessä työssä ja jokaisen rajoitteneisuus pitää huomioida yksilöllisesti.
Mitä tulee tuohon tummien poikein työntekoon halonhakkuussa voinee käydä niinkin että toiseksi jää perusjätkä.
Toisaalta puhutaan jopa "mamuista" mutta mitä on nämä kustannusten tekijät nyt olleet Lieksassa jotka osoittaa kirveen väärään paikkaan kuin halkoon vaan kalliiseen oveen tai toisen ottaan.
Suomi on sitoutunut sopimuksin ottamaan pakolaisia ja siinä me olemme mukana.Kysymys on myös siitä miten mustasukkaisia olemme ja muistammeko ne ajat kun itse on joutunut lähtemään jaloista.Mutta sitä ei muista kuin vanhempi väki,ennen oli naisista kylienvälisiä nyt ne taitaa olla kansainvälisiä.
Aina kuitenkin kaapin takana on nainen ja kuinka monta tappoa ja sotaa tuo sex on aiheuttanut tai sen puute.MK
- kansaneläke olisi hyvä
Ensi vuoden 2010 kaikki pitkäaikaistyöttömät joutuvat pakolla kuntien kuntouttavaan työtoimintaan ja kulut tulevat kasvamaan huimasti pitää olla työnohjaajia ja sepustaa työntekoa. Ja työt ovat alihankitatöitä patalappujen tekoa jota tehtiin kansakolun alaluokilla sitä ruohonjuuritaso hommia.Kyllä monelle halukkaalle työttömälle olisi kansaneläke mieluinen varmaan siitä työtön tanssisi ja pois työttömyyskortiston tilastoista entistä kurjemmaksi menee pitkäaikaistyöttömien asema
- Kuotta
Siinähän tuota järkevää toiminta löytyy kun pitkäaikaistyöttömät kaikki ,laitetaan tukihenkilöiksi turvapaikanhakijoille ja muille maahanmuuttajlle.
Kukapas muukaan voisi perehdyttää 'tulevat' suomalaisten tavoille ja kulttuuriin paremmin kun täkäläiset Lieksalaiset.
Olishan se varmaan mukavaa jonkun viedä 'tumma poika' halonhakkuuseen, verkonkokemiseen järvelle, perunannostoon, marjaan tai sienimettään, pilkille, hiihtämään, kaljottelemaan mökille ja avantouimaan.ym ym
- kyskys
Kukahan päättää ketkä työllistyvät? Lieneekö työllistämiskriteerinä soveltuvuus työhön vai jotkut muut syyt ja jonkun tietyn päättävän henkilön henkilökohtaiset sympatiat ja mieltymykset? Jokohan on sopivat henkilötkin tiedossa?
- Kuotta
No minä nyt saatasin jopa vapaapäivinäni käydä Märäjälahdessa, tutustuttumassa pakolaiset Liesalaiseen ruokakulttuuriin , ei siihen piimäpurkki ja lenkkimakkaralinjale vaan ihan aitoihin Karjalaisruokiin!
Tehtäisiin ja lopuksi syötäisiin yhdessä karjalanpiirakat munavoilla, karjalanpaistit, graavilohet, lanttikukot, sianpääsyltyt, läskissoosit, ruispuurot, perunamaijot, sirvelit, kalakukot, savukalat,sienikastikkeet, joulukinkut, ym ym
- haasteita muitakin
Nyt jos koskaan saisi eräs mies pitää päänsä kylmänä eikä lähteä nöyränä poikana hymyilemään, sätkimään ja mielistelemään sosiaalinaisten talutusnuorassa. Miehen pitää olla jämäkkä ja miettiä tarkasti noin suuria ja kauaskantoisia ratkaisuja, ennen kuin alkaa yleiseen kuorohurraamiseen.
- malliin ihastunut
Hyvä, että edes jollain tässä kaupungissa raksuttaa. Pakolaisia vaan lisää ja väkiluku nousuun. Monta muutakin asiaa saadaan samalla kuntoon. Kuulin että vuokratalojen asunnoilla on ollut kova kysynytä. Näin saadaan taseet silläkin suunnalla plussan puolelle.
- eletään tätä hetkeä
Kuotta hyvä. Mitä vikaa on sosiaalinaisissa. Etkö vielä sitä tiedä, että lähes joka lieksalaisessa huushollissa nainen määrää. Muodollisesti taustalla, mutta tosiasiassa naiset junailevat asiat tiettyyn suuntaan siten, että miehet luulevat keksivänsä ideat. Näinhän se menee ja pitääkin mennä. Putkiaivoisena miehille ei ole kehittynyt kykyä kokonaisnäkyyn., mikä on kansantaloudesslisesti ja inhimillisesti tärkeä taito.
- asiaan joohan
Näitä esitettyyn malliin ihastuneita naisia ei näy missään sitten, kun todellisia kokemuksia alkaa kertyä ja asiat mennä päin prinkkalaa. Korkeintaan ovat takarivissä hiljaa sen näköisenä kuin eivät olisi ikinä kannattaneet koko asiaa. Nyt kun uutta on ilmassa, niin on tietysti mukava paistatella "sivistyksen" ja maailmoja syleilevän auvoisuuden aallonharjalla. Tuohon pystyy kuka tahansa, mutta onkohan se sen arvoista. Minusta ei.
- aivoilta
asiaan joohan kirjoitti:

Mietihän omilla aivoillasi oikein tarkaan. Eihän se ole kenenkään naisen vastuulla tämä homma, ei etu- eikä takariviläisten. Valtio on tehnyt päätöksen erilaisten sopimusten perusteella. Suomi ottaa tietyn määrän x pakolaisia. Pakolaisten on päästävä pakolaiskeskuksista kuntiin muutenhan tilanne noissa keskuksissa alkaa muistuttaa keskitysleirejä. Valtio budjetoi kunnille rahaa ja raha riittää pakolaisten aiheuttamiin kuluihin. Pielisen Karjalan kaltaisen peräkylän kannattaisi olla valppaana näissä asioissa. Raha on aina rahaa tuli se missä muodossa hyvänsä. Jospa esim. sinunkin kiinteistösi arvo vaikkapa nousisi sen myötä, että yleinen toimeliaisuus lisääntyy. Odotan rakentavia ehdotuksia, mitä pitäisi tehdä? Helppo on sivusta kurnuttaa jos ei ole heittää vaihtoehtoja kehiin.
- Aivoilla joohan
aivoilta kirjoitti:

Kirjoituksesi oli varsin asiallinen ja uskoakseni myöskin vilpitön. Siispä kerron mielelläni oman käsitykseni asiasta ja vaihtoehtoni.
Pakolaisongelma ei ratkea massiivisilla joukkosijoituksilla emämaasta toisiin kaukaisiin maihin ja vieraisiin kulttuureihin. Paljon halvemmaksi tulisi sijoittaa hädänalaiset pakolaiset lähelle kotimaitaan, joko naapurimaahan tai läheisiin maihin. Suomi - ja kaikki muutkin valtiot - voisivat maksaa pakolaisia vastaanottaville maille avustusta pakolaisasian hoitamiseen. Tämä maksettu avustussumma olisi luultavasti vain MURTO-OSA siitä summasta, mitä maksaa nykyinen käytäntö. Tuolla meille edullisemmalla summalla auttaisimme näitä pakolaisia enemmän kuin nykyisin ja samalla osaltamme nostattaisimme huimasti sen vastaanottavan maan statusta ja olosuhteita. Pakolaisetkin olisivat luultavasti onnellisempia tutummassa kulttuurissa ja ehkäpä myöskin motivoituneempia.
On tietenkin hyvin vaikea kuvitella itseään näiden pakolaisten asemaan, mutta luulen, että jos itse joskus joutuisin pakolaiseksi, niin tuskinpa tahtoisin itseäni siirrettävän toiselle puolelle maailmaa täysin vieraaseen ympäristöön ja kulttuuriin. Parin viikon lomamatka moisessa ympäristössä voi olla upea kokemus, mutta entäpä viettää siellä loppuelämänsä?!?! Eri kulttuurit kieltämättä rikastuttavat toisiaan esim. työelämässä, opiskelussa ja matkailussa tapahtuvien kulttuurikontaktien kohdatessa ja sekoittuessa. Näin ei kuitenkaan mielestäni tapahdu silloin, kun suoritetaan massiivisia joukkosiirtoja vieraan kulttuurin keskelle. Yhteentörmäyksiä ja ongelmia syntyy väistämättä. Pitää ajatella perusteellisesti näiden pakolaisten, mutta myös kaikkien muiden osapuolten etu. Mielestäni pitäisi avata tämä nykyinen pakolaisasiain hoidon malli, kyseenalaistaa menetelmä avoimesti ja jos nykyisessä todella on enemmän plussaa kuin tuossa esittämässäni, niin ei minulla sitten ole mitään sitä vastaan. Eikä todellakaan ole pakolaisiakaan vastaan, ihan tiedoksi vain. Jos heitä otetaan, heitä on myös kohdeltava kunnioittavasti.
Lieksan osalta en siis turvautuisi pikavoittoihin. Mielelläni näkisin rehelliset laskelmat hyödyistä ennen päätöksen tekemistä. On aika haihattelua yrittää uskotella, että Lieksan tulevaisuus ratkeaisi pakolaiskeskuksen perustamisella paikkakunnalle. Ei kai kukaan tosissaan voi uskoa asian olevan noin? Meillä on paljon omia haasteita selvitettävänä ennen maailman poliisiksi ryhtymistä. Pakolaiskeskus työllistäisi melko varmasti vain hyvin pienen määrän ihmisiä ja luultavasti vieläpä sellaisia, jotka ovat töissä jo ennestään projekteissa sun muissa sen tyyppisissä tehtävissä. Ei siis riitä perusteluiksi lähimainkaan tämä työllistämisnäkökulma, ei ainakaan vielä.
Suosittelen Lieksalle pitkäjänteisyyttä sekä veronmaksukykyisten ihmisten ja yritysten haalimista paikkakunnalle. Pitkäjänteisellä ja harkitsevalla työllä se onnistuu, kunhan tästä yleisestä taantumasta vain päästään ylitse. Toivoa myös sopii, että meitä äänestäjiä lykästäisi muutamien oikeasti hyvien ehdokkaiden ilmaantuminen päättäviin elimiin. En täysin tyrmää pakolaiskeskusajatusta, mutta odotan selvityksiä, laskelmia ja tiedottamista asiasta ennen kuin alan liputtamaan tämän, tai ylipäätään minkään muunkaan asian puolesta. On liian helppoa alkaa esittämään sivistynyttä ihmistä pukeutumalla hyvän tahdon viittaan ja työntämällä samalla päänsä pensaaseen.
Muutan mieltäni heti kun joku kertoo tarpeeksi vakuuttavasti ja perustellen omien käsityksieni olevan vääriä. En siis väitä olevani oikeassa, vaan minulle on vain syntynyt tällainen mielipide lukemani, näkemäni, kokemani ja kuulemani perusteella. - sivusta seurannut
aivoilta kirjoitti:
Mietihän omilla aivoillasi oikein tarkaan. Eihän se ole kenenkään naisen vastuulla tämä homma, ei etu- eikä takariviläisten. Valtio on tehnyt päätöksen erilaisten sopimusten perusteella. Suomi ottaa tietyn määrän x pakolaisia. Pakolaisten on päästävä pakolaiskeskuksista kuntiin muutenhan tilanne noissa keskuksissa alkaa muistuttaa keskitysleirejä. Valtio budjetoi kunnille rahaa ja raha riittää pakolaisten aiheuttamiin kuluihin. Pielisen Karjalan kaltaisen peräkylän kannattaisi olla valppaana näissä asioissa. Raha on aina rahaa tuli se missä muodossa hyvänsä. Jospa esim. sinunkin kiinteistösi arvo vaikkapa nousisi sen myötä, että yleinen toimeliaisuus lisääntyy. Odotan rakentavia ehdotuksia, mitä pitäisi tehdä? Helppo on sivusta kurnuttaa jos ei ole heittää vaihtoehtoja kehiin.
Menikö aivojen tilalla oleva mikä-lie solmuun vai miksi et sano mitään? Taisi loppua paukut kerralla.
- suttura!!!!!!!
malliin ihastunut kirjoitti:
Hyvä, että edes jollain tässä kaupungissa raksuttaa. Pakolaisia vaan lisää ja väkiluku nousuun. Monta muutakin asiaa saadaan samalla kuntoon. Kuulin että vuokratalojen asunnoilla on ollut kova kysynytä. Näin saadaan taseet silläkin suunnalla plussan puolelle.
Kuka maksaa pakolaisten vuokrat Lieksan Vuokrataloille? Siitäpä se Lieksa nousuun saadaan. Kun toimitaan hölmöläisten tavoin. Toisesta päästä täkkiä lyhennetään ja toiseen päähän sama kappale jatketaan.
- pakofani
suttura!!!!!!! kirjoitti:
Kuka maksaa pakolaisten vuokrat Lieksan Vuokrataloille? Siitäpä se Lieksa nousuun saadaan. Kun toimitaan hölmöläisten tavoin. Toisesta päästä täkkiä lyhennetään ja toiseen päähän sama kappale jatketaan.
Lehdestä luin, että kaikki pakolaisten kulut korvataan. Ne tulevat ainakin 3 vuoden ajalta valtion pussista. Silloinhan rapakunnossa oleva vuokrataloyhtiökin hyötyy. Eikö niin.
- odottavalla kannalla
Aivoilla joohan kirjoitti:
Kirjoituksesi oli varsin asiallinen ja uskoakseni myöskin vilpitön. Siispä kerron mielelläni oman käsitykseni asiasta ja vaihtoehtoni.
Pakolaisongelma ei ratkea massiivisilla joukkosijoituksilla emämaasta toisiin kaukaisiin maihin ja vieraisiin kulttuureihin. Paljon halvemmaksi tulisi sijoittaa hädänalaiset pakolaiset lähelle kotimaitaan, joko naapurimaahan tai läheisiin maihin. Suomi - ja kaikki muutkin valtiot - voisivat maksaa pakolaisia vastaanottaville maille avustusta pakolaisasian hoitamiseen. Tämä maksettu avustussumma olisi luultavasti vain MURTO-OSA siitä summasta, mitä maksaa nykyinen käytäntö. Tuolla meille edullisemmalla summalla auttaisimme näitä pakolaisia enemmän kuin nykyisin ja samalla osaltamme nostattaisimme huimasti sen vastaanottavan maan statusta ja olosuhteita. Pakolaisetkin olisivat luultavasti onnellisempia tutummassa kulttuurissa ja ehkäpä myöskin motivoituneempia.
On tietenkin hyvin vaikea kuvitella itseään näiden pakolaisten asemaan, mutta luulen, että jos itse joskus joutuisin pakolaiseksi, niin tuskinpa tahtoisin itseäni siirrettävän toiselle puolelle maailmaa täysin vieraaseen ympäristöön ja kulttuuriin. Parin viikon lomamatka moisessa ympäristössä voi olla upea kokemus, mutta entäpä viettää siellä loppuelämänsä?!?! Eri kulttuurit kieltämättä rikastuttavat toisiaan esim. työelämässä, opiskelussa ja matkailussa tapahtuvien kulttuurikontaktien kohdatessa ja sekoittuessa. Näin ei kuitenkaan mielestäni tapahdu silloin, kun suoritetaan massiivisia joukkosiirtoja vieraan kulttuurin keskelle. Yhteentörmäyksiä ja ongelmia syntyy väistämättä. Pitää ajatella perusteellisesti näiden pakolaisten, mutta myös kaikkien muiden osapuolten etu. Mielestäni pitäisi avata tämä nykyinen pakolaisasiain hoidon malli, kyseenalaistaa menetelmä avoimesti ja jos nykyisessä todella on enemmän plussaa kuin tuossa esittämässäni, niin ei minulla sitten ole mitään sitä vastaan. Eikä todellakaan ole pakolaisiakaan vastaan, ihan tiedoksi vain. Jos heitä otetaan, heitä on myös kohdeltava kunnioittavasti.
Lieksan osalta en siis turvautuisi pikavoittoihin. Mielelläni näkisin rehelliset laskelmat hyödyistä ennen päätöksen tekemistä. On aika haihattelua yrittää uskotella, että Lieksan tulevaisuus ratkeaisi pakolaiskeskuksen perustamisella paikkakunnalle. Ei kai kukaan tosissaan voi uskoa asian olevan noin? Meillä on paljon omia haasteita selvitettävänä ennen maailman poliisiksi ryhtymistä. Pakolaiskeskus työllistäisi melko varmasti vain hyvin pienen määrän ihmisiä ja luultavasti vieläpä sellaisia, jotka ovat töissä jo ennestään projekteissa sun muissa sen tyyppisissä tehtävissä. Ei siis riitä perusteluiksi lähimainkaan tämä työllistämisnäkökulma, ei ainakaan vielä.
Suosittelen Lieksalle pitkäjänteisyyttä sekä veronmaksukykyisten ihmisten ja yritysten haalimista paikkakunnalle. Pitkäjänteisellä ja harkitsevalla työllä se onnistuu, kunhan tästä yleisestä taantumasta vain päästään ylitse. Toivoa myös sopii, että meitä äänestäjiä lykästäisi muutamien oikeasti hyvien ehdokkaiden ilmaantuminen päättäviin elimiin. En täysin tyrmää pakolaiskeskusajatusta, mutta odotan selvityksiä, laskelmia ja tiedottamista asiasta ennen kuin alan liputtamaan tämän, tai ylipäätään minkään muunkaan asian puolesta. On liian helppoa alkaa esittämään sivistynyttä ihmistä pukeutumalla hyvän tahdon viittaan ja työntämällä samalla päänsä pensaaseen.
Muutan mieltäni heti kun joku kertoo tarpeeksi vakuuttavasti ja perustellen omien käsityksieni olevan vääriä. En siis väitä olevani oikeassa, vaan minulle on vain syntynyt tällainen mielipide lukemani, näkemäni, kokemani ja kuulemani perusteella.Tämä kaikki on ns. korkeimmas käres. Eli valtiovalta siis Suomen valtio on tehnyt sellaisen diilin, että se ottaa valtakuntaan lisää pakolaisia. Valtio ei heitä voi sijoitella reservaattiin vaan kunnat on pantu hommiin. Jos kaikki ajattelisivat kuten sinä niin olisi paljon inhimillistä kärsimystä. Tuhannet ihmiset olisivat vuosisotalla pakolaiskeskuksissa ja lopulta ehkä Suomen kuntien saattohoidossa. Ihmisen ei näes viihdy suljetuissa oloissa kovinkaan pitkään. Alkaa heittää yläkerrassa ja se on paha juttu se. On tosi mielenkiintoista katsastella kuka heittää ensimmäisen kiven nimittäin valtuutetuista kunhan tilanne pakolaisten osalta kuumenee. Syksy tulee olemaan värikäs. Nyt pulueiden arvopohja tulee paljastumaan ihan oikeesti. Erityisesti demarien linjaukset ovat mielenkiintoisia.
- vetävän käteen
pakofani kirjoitti:
Lehdestä luin, että kaikki pakolaisten kulut korvataan. Ne tulevat ainakin 3 vuoden ajalta valtion pussista. Silloinhan rapakunnossa oleva vuokrataloyhtiökin hyötyy. Eikö niin.
Kolme vuotta on hemmetin lyhyt aika. Mistäs rahat revitään sen jälkeen? Aivan, kaupungin sosiaalitoimen kassasta. Kulut ovat jo nyt tähtitietellisiä näiden nykyisten haasteiden kanssa. Kun siihen päälle isketään muutaman sadan pakolaisen kulut, niin selvitystila ei enää ole kaukana.
- Järki päässä kuitenkin
vetävän käteen kirjoitti:
Kolme vuotta on hemmetin lyhyt aika. Mistäs rahat revitään sen jälkeen? Aivan, kaupungin sosiaalitoimen kassasta. Kulut ovat jo nyt tähtitietellisiä näiden nykyisten haasteiden kanssa. Kun siihen päälle isketään muutaman sadan pakolaisen kulut, niin selvitystila ei enää ole kaukana.
Olet oikeassa siinnä, että kolme vuotta menee hyvin nopeeasti ja sen jälkeen Lieksa on pississä. Mielestäni tämmöiset keskukset tulisi sijoittaa rikkaisiin kuntiin, joilla sen kolmen vuoden kuluttu olisi varaa hoitaa maahanmuutajat. Suomi on tällä hetkellä semmoisessa taloudellisessa tilanteessa, etten menisi vannomaan kolmenkaan vuoden valtoin apuun, se apu voi loppua hyvinkin lyhyeen.
- Kuotta
eletään tätä hetkeä kirjoitti:
Kuotta hyvä. Mitä vikaa on sosiaalinaisissa. Etkö vielä sitä tiedä, että lähes joka lieksalaisessa huushollissa nainen määrää. Muodollisesti taustalla, mutta tosiasiassa naiset junailevat asiat tiettyyn suuntaan siten, että miehet luulevat keksivänsä ideat. Näinhän se menee ja pitääkin mennä. Putkiaivoisena miehille ei ole kehittynyt kykyä kokonaisnäkyyn., mikä on kansantaloudesslisesti ja inhimillisesti tärkeä taito.
[ eletään tätä hetkeä3.9.2009 18:17
Kuotta hyvä. Mitä vikaa on sosiaalinaisissa]
Missä kohtaa muka olen arvostellut heitä?
En missään ja ehkä on niin, että sekoitit asiayhteyden tuohon jonkun tekemään alustukseen?
Sosiaalipuoli toimii täysin lakien ja sääntöjen mukaan eikä niissä ole nokan koputtamista edes sinullakaan!
- 25 vuotta jo veroja maksanut
ottako Lieksaan yhtään pakolaista.Älkää tehkö sitä virhettä,minkä Kontiolahti teki.Tulkaa Kontiolahteen katsomaan minkä sekamelskan ne on saaneet aikaan.Ja todellakaan ,vaikka yksi mamu työllistäisi kaksi työtöntä,ei sillä ole mitään merkitystä kun kustannukset mitä ns.pakolainen aiheuttaa ovat todellakin moninkertaiset. A-studiossa 28.01.2009 julkaistut dokumentit YHDEN pakolaisen aiheuttamista kuluista:
Ja nyt puhutaan vain majoittamiseen liittyvät kulut!
-alaikäinen 57 000 eur /v
-nuori 30 000 eur/v
-aikuinen 17 000 eur/v
Lisäksi KAIKKI MUUT kulut. Miin että siinäpä Eskolle,vai mikä Lieksan johdossa häärää,onkin maksattamista kaupunkilaisten rahoista.Ja Kannataisippa Teidän Lieksalaisten laittaa omat päättäjänne tulemaan viikonlopuksi Joensuuhun,niin saattaisi olla karmea lasku todellisuuteen,kun näkisivät mitä mamut puuhailee..- asiasta tietoa ja kokemusta
Mikä onkaan ihmiskäsityksesi! Maahanmuuttajat ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin me suomalaisetkin. Huonosta kohtelusa ei kannata ottaa mallia. Suomessa on paljon paikkakuntia, joissa maahanmuuttajat ovat saaneet aikaan paljon mm. elinkeinotoimen alalla. Kaikkia mamuja ei tule nähdä vain pasiivisina kuluttajina.
- tietoa on
Esittämäsi kustannukset ovat mielikuvituksen tuotetta. Tuskin kunnat sijoittavat maahanmuuttajia hotelleihin. Suurin osa Pohjois-Karjalan kunnista kärsii väestötappioista. Tyhjiä asuntoja on joka paikka täynnä. On kovin kummallisa pitää pakolaiset keskuksissa, kun kunnissa on tarjolla hyviä asuntoja.
tietoa on kirjoitti:

Hotelli kulmalle joka on nyt tyhjillään niin tokko snne pakolaisia tulee? mutta nämä jotkin jotka tekevät pisnestä toisten kustannuksella osaavat hommansa, siihen jokaisella tietysti on mahdollisuus mutta voi tuota virkamiesten hymyätoisaalta siihen voisi yhtyä mutta kun kun ja kun on jo elämää takana tuulet ja tuiskut ja monta tuuliviiriä on katolla pyörähtänyt.tekopyyhyttä toisten hädänalaisella tilalla.onhan selvää että hukkuva tarttuu oljenkorteen. toistan vielä Suomi on hyväksynyt kiintiöt ja sillä selvä.MK
- Varmaude
asiasta tietoa ja kokemusta kirjoitti:
Mikä onkaan ihmiskäsityksesi! Maahanmuuttajat ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin me suomalaisetkin. Huonosta kohtelusa ei kannata ottaa mallia. Suomessa on paljon paikkakuntia, joissa maahanmuuttajat ovat saaneet aikaan paljon mm. elinkeinotoimen alalla. Kaikkia mamuja ei tule nähdä vain pasiivisina kuluttajina.
Lieksassa on paljon tyhjiä asuntoja ja tyhjiä katuja. Kyllä tänne sopii tallustelemaan. Toivottavasti muuttavaat myös katukuvaa. Nykyisellään kaduilla näkyy vanhuksia, rampoja ja juoppoja. Uudet tulijat ovat sentään ilo silmälle.
- hhhhhmmm
markkukorpinen kirjoitti:
Hotelli kulmalle joka on nyt tyhjillään niin tokko snne pakolaisia tulee? mutta nämä jotkin jotka tekevät pisnestä toisten kustannuksella osaavat hommansa, siihen jokaisella tietysti on mahdollisuus mutta voi tuota virkamiesten hymyätoisaalta siihen voisi yhtyä mutta kun kun ja kun on jo elämää takana tuulet ja tuiskut ja monta tuuliviiriä on katolla pyörähtänyt.tekopyyhyttä toisten hädänalaisella tilalla.onhan selvää että hukkuva tarttuu oljenkorteen. toistan vielä Suomi on hyväksynyt kiintiöt ja sillä selvä.MK
Kyllä tämähän on joiltain osin myös kaupantekoa.Mutta voisimmeko ajatella hyvää puoltakin.Maailmassa jos ette ole kuuleet on tosiaan hädän ja vainon alaisia ihmisiä.Itsekukin nyt miettimään asiaa ,mitä heillä on annettavana meille ja olemmeko vastaanottavaisia erilaista kuttuuria ja tapoja arvostamaan.
- etovaa
Varmaude kirjoitti:
Lieksassa on paljon tyhjiä asuntoja ja tyhjiä katuja. Kyllä tänne sopii tallustelemaan. Toivottavasti muuttavaat myös katukuvaa. Nykyisellään kaduilla näkyy vanhuksia, rampoja ja juoppoja. Uudet tulijat ovat sentään ilo silmälle.
Voi tuota tyhmyyttä. Oletko kouluja käymätön vai teini vielä?
- Kerro suomeksi
hhhhhmmm kirjoitti:
Kyllä tämähän on joiltain osin myös kaupantekoa.Mutta voisimmeko ajatella hyvää puoltakin.Maailmassa jos ette ole kuuleet on tosiaan hädän ja vainon alaisia ihmisiä.Itsekukin nyt miettimään asiaa ,mitä heillä on annettavana meille ja olemmeko vastaanottavaisia erilaista kuttuuria ja tapoja arvostamaan.
Kerropa nyt ihan omin sanoin mitä annettavaa heillä on meille? Mahdollisimman tarkka selostus mielellään. Jos sinä tuppisuuna kävelet kadulla vieraasta kulttuurista tulleen ihmisen ohitse, niin tuskinpa sivistyksesi ja kulttuurisi pahemmin rikastuu. Mutta: kysymys on esitetty ja odotamme innolla mietteitäsi.
- ehkäniin
hhhhhmmm kirjoitti:
Kyllä tämähän on joiltain osin myös kaupantekoa.Mutta voisimmeko ajatella hyvää puoltakin.Maailmassa jos ette ole kuuleet on tosiaan hädän ja vainon alaisia ihmisiä.Itsekukin nyt miettimään asiaa ,mitä heillä on annettavana meille ja olemmeko vastaanottavaisia erilaista kuttuuria ja tapoja arvostamaan.
Tästäkin on hyöty revittävä, mutta järkevästi ja kohtuudella maahanmuuttopolitiikkaa. Unohtamatta vaalia suomalaista luontoa ja kulttuuria koko laajuudessaan. Pidettäessä mielessä pääasiallinen yhteistyösuunta joka on eurooppa, esim. Saksa, unohtamatta myöskään Venäjää. Tuumailemisiin >>..
- Kuotta
Älkää nyt turhaan pelätkö pakolaisia sillä ei ne teitä ryöstä ja vei varsinkaan sitä viimeistä leipäpalaa suustane!
Nyt tulevat ei kovin pitkään täällä Lieksassa majaile ja ennen kolmen vuoden täytymistä on tullut lähtijöiden sijalle taas uusia..siis kiertokulkupaikka tämä lieksa heille tulee olemaan!
Tutustukaan tilastoihin, ottakaa selvää vaikka googlehaulla jos ette muuten osaa! ehkäniin kirjoitti:
Tästäkin on hyöty revittävä, mutta järkevästi ja kohtuudella maahanmuuttopolitiikkaa. Unohtamatta vaalia suomalaista luontoa ja kulttuuria koko laajuudessaan. Pidettäessä mielessä pääasiallinen yhteistyösuunta joka on eurooppa, esim. Saksa, unohtamatta myöskään Venäjää. Tuumailemisiin >>..
Yhä enevässä määrin näen noita puomia teiden päässä joten kyllä täällä vaalitaan tuota luontoa.
En voi olla asiasta sanomatta miten sitä luonto vaalitaan vaikka tilaa olisi,siitä on katkeransävyinen muisto kun isoontalon emäntä ottaa ja tuota ja sanoo ja tuota oot mun mailla ja tunnistaa mut kun eisin luuloo että on mukana pyssy, mulla kun ei ole kuin lökäpyssy housuis joilla en osoita muuta kuin ajetavaa riistaa mutta peltoon en laske haulia vaikka lannoitusta tarvitaan sen verran on viettiä,huutajia en päästä makuukamariin on niin paha ääni sanoi eräs tuttavani kuorosta ,jotta saanee pitää tiluksensa eikä kääntyillä kuin savolainen esileikissä.No käännyhynän.käännyn ja en katsele maisemia sen jälkeen kun Suomi on suurempi kuin aidattu Lieksa
Mulla kopsahtaa kantapäät kuin sotilaalla ja peräännyn ja sitten koukkaan, Hyvä kuva oli lehdessä perästä kuuluu mulla ei tarvitse olla edes rumpettia kun porilaisten marssi tulee takaperin jonkun asian yhteydessä ja voi hitto kun helpottaa.
Mutta oikeille ihmisille onnea ja menestystä- hhhhhhmmmms
Kuotta kirjoitti:
Älkää nyt turhaan pelätkö pakolaisia sillä ei ne teitä ryöstä ja vei varsinkaan sitä viimeistä leipäpalaa suustane!
Nyt tulevat ei kovin pitkään täällä Lieksassa majaile ja ennen kolmen vuoden täytymistä on tullut lähtijöiden sijalle taas uusia..siis kiertokulkupaikka tämä lieksa heille tulee olemaan!
Tutustukaan tilastoihin, ottakaa selvää vaikka googlehaulla jos ette muuten osaa!Kyllä jos tarkastelemme laajelmalti asiaa niin onko yhtään valtiota joihin ei ole tullut vieraan maan vaikutteita.Lähihistoriassa mm. pizzat hampurilaiset kebabit ym ruokapuolelta jotka suomalaiset oikein hyvin ottaneet ruokakulttuuriinsa.Ehkäpä terveyden kannalta liiankin hyvin.Knssakäymiseen erilaiset tavat ja tottumukset tuovat sitä rikkautta eikä päinvastoin.Saatikka uutta verta ns. geeni perimäämme.Tämä ei tarkoita mitään hyysäämis ajattelua tai tekoja.Mikäpä sen mukavampaa kun kanssakäymiseen saa uutta näkökulmaa emmehköhän ole kaikki Luojan luomia niin sinä kuin minäkin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1071173
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt621143Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146856Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64853- 68757
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel108657Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto94618- 54598
- 78571
- 39538