Yle Teksti-TV Sivu 164/1
TALOUS YLE TORSTAI
Handelsbanken: Kasvu alkaakin jo
Handelsbankenin ekonomistit arvioivat
Suomen talouden kääntyvän kasvuun jo
kuluvalla vuosineljänneksellä.
Odotettua aikaisempi elpyminen on
pankin mukaan nostamassa Suomen
kansantuotteen ensi vuonna 1,5
prosentin kasvuun.
Vielä aiemmassa ennusteessa
kansantuotteen arvioitiin pysyvän ensi
vuonna laskussa.
Handelsbanken arvioi Suomen talouden
supistuvan tänä vuonna 5,5 prosenttia.
Näkemys on hieman aiempaa synkempi,
sillä alkuvuonna talouden pudotus oli
odotettua isompi.
TALOUS YLE TORSTAI
Handelsbanken: Kasvu alkaakin jo
Handelsbankenin ekonomistit arvioivat
Suomen talouden kääntyvän kasvuun jo
kuluvalla vuosineljänneksellä.
Odotettua aikaisempi elpyminen on
pankin mukaan nostamassa Suomen
kansantuotteen ensi vuonna 1,5
prosentin kasvuun.
Vielä aiemmassa ennusteessa
kansantuotteen arvioitiin pysyvän ensi
vuonna laskussa.
Handelsbanken arvioi Suomen talouden
supistuvan tänä vuonna 5,5 prosenttia.
Näkemys on hieman aiempaa synkempi,
sillä alkuvuonna talouden pudotus oli
odotettua isompi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.