Joita sitten muka nimitetään suomalaisiksi parin vuoden norkoilun jälkeen PAH ! Tuhansia opettajiakin on lomautettu ympäri suomea eli täysillä ja hullun lailla säästellään elintäerkeistä perusasioista, mutta siltä jakasvat hyysärit vouhkata pakolaisten puolesta, että maahan vain jatkossakin elätettäviksi, vaikka varoja ei ole edes oaman kansan perusasioihin. MITÄ HELVETTIÄ TUO POLITIIKKA ON ?
Tämähän on aivan ristiriitaista ja hullua touhua. Minua rupeaa puistattamaan pikkuhiljaa joka ainut ulkolainen miesnorkoilija enkä voi sille tunteelle mitään ja samanlain minua puistattaa nuo hullut poliitikot, jotka ajavat kuin maailmanloppua tänne parhaillaan. Joko rakennattekin itsellenne turvapunkkereita hyysärit tulevaisuutta ajatellen?
Lukekaan: Me suomalaiset emme ole elatusvelvollisia muiden kansojen ihmisiä kohtaan. Ja se heidän vastaanottaminen maahan ei tee kenellekään palvelusta pidemmällä juoksulla. Jo sieltä saapuu monenlaista hihhulia. Viimeisin kitollinen joukkio rupesi riehumaan, kun ei saanut kauppaan bussikyytiä !

Vastaukset 2
Vanhimmat
Saman aikaisesti värvätään "apuopettajia", jotka tulkkaavat opetuksen maahanmuuttaja nuorille. Jotta näiden ei tarvitse oppia turhaan suomen kieltä.
Näin se vaan on nykyään.
Kaikenmaailman "apuopettajia" työllistetään samalla kun oikeiden opettajien palkkoja tarkistetaan.
Kyllä ärsyttää välillä olla ope. Haluaisin jakaa nuorisolle tietoa, niin eikö mitä, minun pitää olla tietäväinen maahanmuuttajien tavoista ja kulttuurista ja muusta epäoleellisesta ja tämä tapahtuu yläkoulussa.