Myöskin minä, haluan tehdä avauksen tästä Jari Tervon viimeisestä, tulla toisaalla Ironcurtain kertoikin jo melkein lukeneensa kirjan lehtilöppeihin tutustuessaan, näin myskin Uusi-Ukki. Menin muuten eilen Kuntamme täysin "Maalaisliittolaiseen kirjastoon", kysyin täysin Maalaisliittolaiselta Kirjastonhoitajalta, milloin Tervon kirjaa saa lainata, siis tätä uusinta.
Sain hyvin Maalaisliittolaisen ja äkäisentuntuisen vastauksen, tältä muuten hyvinkin Fiksulta Vanhaltapiialta. Meillä ei vielä Johtokunta ole edes kerinnyt käsitellä asiaa, johon minä hyvinkin tutulle kirjastonhoitajalle, kuule minä annan sinulle luvan tilata heti ainakin parikymmentä kirjaa meidän kuntalaisten luettavaksi, sitä kirjaa kun myöskin tullaan lainaamaan, se ei jää hyllyyn seisomaan.
No leikiksihän se meni, koska siihen tuli muitakin asiakkaita, jotka olivat heti kiinnostuneita, mistä se Ukki noin kovalla äänellä puhuu. No kyllähän minäkin saan sen kirjan lainata heti ensimäisenä, kun se lainastoon tulee. Tämä ystäväni vanhapiika lupasi heti minulle soittaa, kuten tavallisesti on aina soittanut.
Mutta kaikesta huomasi heti, että Kirjastonhoitaja oli taatusti tutustunut minun tavoin noihin Lehtilööppeihin. Se mistä Kunnasta on kysymys, jääköön salaisuudekssi, koska Kirjastonhoitaja tulisi heti tunnistetuksi.
Siinähän ei ole mitään uutta, että nämä maalaiskuntien Kirjastonhoitajat, ja muutkin virkamiehet ovat takuuvarmasti henkeen ja vereen Kepulaisia, en väitä etteikö näin olisi myöskin Demarienemmistöisissä kunnissa. Tosin niitä Kuntia on täällä maaseudulla niin helvetin vähän.
Huomasitteko muuten, että Vahanen otti nyt eri asenteen tähän kirjaan, kuin tapaus Ruususeen, täytyy sanoa, että opissa se on Kissanpoikakin myrskyssä.? Toivotan vain kaikille palstalaisille hyviä lukuhetkiä tämänkin kirjan parissa, kyllä Tervo asiansa osaa ja taitaa, voi piru kun oppisikin tuollaiseksi sanankäyttäjäksi, taitaa vain minunkohdellani olla jo liian myöhäistä, valitettavasti.?
Ja nyt aamulenkille Kempeleeseen, meitä onkin näin lauvantaina isompi porukka noin viisitoista miestä, palaillaan.?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Satiiri on vaikea laji. Lukematta kirjaa voi arvata, että se on liian vaikeaa Jari Tervolle. Hänhän ei oikeastaan ole edes kirjailija, sillä hänen aikaansaannoksensa ovat kovin vaatimattomia. En suostu uskomaan, että Tervo on niin heikkolahjainen kuin hänen kirjojensa perusteella voisi otaksua, vaan pidän häntä alisuorittajana. Hän onkin surkastunut alhaiseen.
Tässä yhteydessä on sopiva todeta, että maailman paras kirjailija on suomalainen, vaikka hänelle ei Nobelia suotukaan. Mika Waltarin elämä kiteytyi kahteen seikkaan: nöyryyteen ja intohimoon. Nämä tekijät nostivat hänet maailmanluokkaan. Tervo on jäänyt kylätasolle, jolloin häneltä voi odottaa maitolaiturien seiniin sopivia kirjoitelmia. Häneltä puuttuvat tyystin nuo ominaisuudet.
Mitä muutakaan voi odottaa nuorelta radikaalilta, joka äänesti presidentin valitsijamies -vaaleissa vuonna 1978 Urho Kekkosta kannattavaa ehdokasta ja syyttää siitä Kekkosta. Olisi ollut syytä jättää äänestämättä Kekkosta ja pysyä vaiti. Ehkä silloin hän olisi pystynyt toimimaan lahjojensa edellyttämällä tavalla suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.
on suurin suomalainen kirjailija. Lopetin juuri yhden hänen parhaistaan Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim romaaninien lukemisen. Olen lukenut molemmat kirjat -70 luvulla mutta nyt vuosikymmenien kuluttua ne avautuivat lähes koskemattomina ja aivan uusia ulottuvuuksia omien elämänkokemusteni mukanaan tuomina.
Näitä hienoja kirjoja lukiessani olen katsellut aivan uusin silmin tätäkin saittia. Ihmisluonto ei ole muuttunut miksikään sitten Waltarin paperille pistämien ajatusten yli viisikymmentä vuotta sitten.
Ukillekkin suosittelen vilpittömästi em. romaanien hakemista kepulaiselta kirjastonhoitajalta. Ei takuulla mene aikasi hukkaan toisin kuin Tervon pilkkakirjan lukemisessa, josta kukaan ei ole kiinnostunut enää kahden vuoden kuluttua.
Tuon mainion Mika Waltarin luettelosta, myskin minä juuri 70-n luvulla laillasi Waltariin tutustuin,ja hänen laajaan tuotantoonsa. Muuten minä en pysty, tai kyllä pystyn, mutta Lääkärini mukaan, omaan niinsanotun "valokuva muistin", tarkoittanee sitä, kun jotakin vanhaa kirjaa alan lukemaan, niin silloin heti alussa minulle selviää tämän Valokuvamuistini perusteella koko kulloisenkin romaanin koko juoni ja sisältö. Siksi kirjan toisenkertaa lukeminen ei ole mitenkään mielenkiintoista. Minua on aina ihmetyttänyt juuri tuo, kun jopa viisaanakin pitämäni ihmiset saattavat lukea jonkun romaanin jopa kolmeen kertaan, minä en siihen pysty.
Malliesimerkkinä, minulla on minunmielestäni paras koskaan kirjoitettu Suomalainen teos, täällä pohjantähden alla ja toinen Tuntematon sotilas. Vaikka niitten ilmestymisestä onkin jo kulunut vuosia, minä joskus otan nuo kirjat hyllystäni, ja yritän lukea, mutta kyllä kiinnostus loppuu jo ensi sivulle, koska minulle valkenee kirjan koko kuva, sen kun muistaa niin kiinnostus toisenkertaan lukemiseen menee sen tien.
Minunlaisia ihmisiä on kuulemma pilvin pimein, se ei ole viisautta, Sonnimies, se on vain sellainen ominaisuus meissä joissakin ihmisissä. Samoin kuin sinussa on ominaisuutena tuo "seinähulluus", mutta eihän se poikaparka sinun vikasi ole, koko teidän sukuhan on sellaista.?
on tuolla tasolla, niin siinä ei paljon valokuvamuistit auta.
Suomi on täynnänsä kirjat ulkoa luettelemaan pystyviä ihmisiä, joilla ei ole vähäisintäkään ymmärrystä lukemastaan. Se on surullista, hyvin surullista.
Kaunaaminen ja toisten aiheeton sättiminen tuntuu olevan sinunkin elämäsi sisältö.? Olisi kannattanut lukea ne Waltarit ymmärtäen mitä niissä lukee...
Waltarin kaikki kirjat ovat hyviä, mutta Valtakunnan salaisuus ja Ihmiskunnan viholliset on kokonaisuus, jolle on vaikea hakea vertaista myös muualta maailmankirjallisuudesta. Uskomaton lukuelämys.
Kahta hyvin toisen tyyppistä kirjaa on vaikea verrata keskenään, tietenkään Tervo ei ole vertailukelpoinen Waltarin kanssa. Tero on kuitenkin omassa lajissaan varsin hyvä kirjailija ja on jännä nähdä kuinka satiiri häneltä onnistuu, laji on varsin vaikea.
Luonnollisesti kirjoja on monenlaisia, mutta eräänä hyvän kirjan kriteerinä voi pitää sitä, että se vuosia myöhemmin uudelleen luettaessa näyttäytyy uudessa valossa. Useat Waltarin teokset sopivat malliesimerkeiksi. Olennaista ei siksi ole juoni ja sisältö, vaan se, miten lukija asiat kokee. Tällaiset kirjat valmistuvat lopulta lukijan mielessä.
Joku julkisuudessa vähän esiintyneistä kirjailijoistamme totesi kerran, että kirjailijan pitää vaikuttaa kirjoittamalla, ei esiintymällä julkisuudessa. Tuo havainto on oivaltava. Tästä saamme kauniin sillan Jari Tervoon. Syystä tai toisesta Tervo toimii täsmälleen päinvastoin. Ehkä euro on häntä kouluttanut siten, että kirjat myyvät sitä paremmin mitä enemmän hän esiintyy lööpeissä ja muutoin julkisuudessa tai sitten hän on todellinen pyrkyri.
Minusta on perusteltua todeta, että Tervo on lööppikirjailija, joka ei voi elää ilman julkisuutta. Tällöin Tervon väite, jonka mukaan pääministeri on maan merkittävin lööppijulkkis, joutuu sopivaan kontrastiin. Vanhanenhan joutui lööppeihin osaksi siksi, että hän haksahti väärään naiseen, mutta Tervo pyrkii lööppeihin. En millään malta uskoa, että hänen kohdallan kysymys on väärään naiseen haksahtamisesta.