Tietoiskuni 6.9 Aamu Uusi-Ukki.

Oletteko muuten pannut merkille, Vanhasen hermostuneisuuden kun Kepun "tuomiopäivä" lähestyy, hän jopa ehdottaa Kokoomuspuolueen ja Kepun yhdistämistä. No tästähän päästaisiin siihen Amerikan malliin, siis Kepu ja Kokoomus, vastaan kaikki muut puolueet.

Siinähän menisikin kansakunta sopivasti kahtia, ja nimeksi sopisi Suomen Kapitalistinen puolue, ja Suomen Temokraatit, näin olisi poliittiset voimasuhteet melko tasan, kun noin yhtääkkiä laskee.
Siinä sitten saisivat äänestäjät puolueensa valita kun tällaiset vaalit joskus järjestettäisiin.

Voihan se olla niinkin, että Vanhasella on suuri hätä, koska hän tietää, olevansa viimeistä vuotta Valtakuntamme pääministerinä, koskaan ei enää tule aikaa, että Vanhanen valittaisiin johonkin johtotehtävään politiikassa, ei muuta kuin Kelan- Johtoon sinnehän ne muutkin poliittiset "raakit", on sijoitettu, ja tämä on taivahan totuus, kuten kaikki tiedämme.

No Oiva voi tosin olla eri mieltä, mutta senkin me muut jo tiedämme, hyvät pyhät vaan kaikille palstalaisille.?
20303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ne taisi olla seuraavat vaalit vasta 2011 keväällä? Tai tietenkin vielä pahempi vaihtoehto on viimeisenkin ymmärryksen kaikkoaminen tyhjästä latvaontelosta.?

Äkkiä laskien näitä "Temokraattisia" voimia edustaa nafti kolmannes äänestäjistä mutta pöljemmillehän se on jo täysi enemmistö.

Tottakai Vanhasen pääministerihommat loppuu seuraaviin vaaleihin, eihän hän ole enää puolueen puheenjohtajakaan silloin. Punaelätille vain tuntuu näiden kuuluisien "Vaktojen" ymmärtäminen olevan ylivoimaista.

Äänestä
  • että tämä vakanssi on Vanhasen ensimäinen, ja myöskin viimeinen Valtakuntamme historiassa, ja mistä sinä ainoastaan kolmanneksen saat kun muut puolueet on Kokoomusta ja keskustaa vastaan, opettelehan hiukan laskemaan, pöljäke Sonnimies.?

    Ja romaus, Valtakunnassamme on odotettavissa jo ennen tuota 2 0 1 1- pane tämä mieleesi ääliö.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    että tämä vakanssi on Vanhasen ensimäinen, ja myöskin viimeinen Valtakuntamme historiassa, ja mistä sinä ainoastaan kolmanneksen saat kun muut puolueet on Kokoomusta ja keskustaa vastaan, opettelehan hiukan laskemaan, pöljäke Sonnimies.?

    Ja romaus, Valtakunnassamme on odotettavissa jo ennen tuota 2 0 1 1- pane tämä mieleesi ääliö.

    äitiäsi ja tulos on jokaisen nähtävissä satilla päivittäin.

    Sinulta tämä peritty maalaisliitolaisuus on näköjään vienyt viimeisenkin järkivähän typerästä lantustasi. Ainoa romaus mikä on lähaikoina nähtävissä on punikkien kannatus kunhan loputkin järjissään olevat kansalaiset ymmärtävät näiden paskanjauhajien valheiden järjettömyyden.

    Ja tekisit sinäkin paska jotain hyödyllistä leipäsi eteen.?

    Äänestä

Suomessa on oikeasti kolme ökyrikkaiden puoluetta, keskusta, kokoomus ja rkp, jotka ajavat vain ökyrikkaiden etuja hallituksissamme. Niin nytkin on käynyt, tämä rahalla ostettu hallitus on pitänyt huolen, että ökyrikkaille riittää jaettavaa, jos ei muuten, niin otetaan valtion piikkiin velkaa ja jaetaan sitä elvytyksen nimissä. Nyt uppoaa miljardeja ökyrikkaille ja Suomen tavallinen palkansaaja ja eläkeläinen on maksumies. Sen verran on ollut liukasta tämä rahalla ostetun porvarihallituksen toiminta ökyrikkaiden hyväksi, että Matti Vanhanen haahuilee nyt porvareiden yhdistymistä.

Eiköhän tämä ole utopisten ajatus, Suomen tavallista työtä tekevää kansaa on aina kymmenen vuoden välein muistutettava, mihin poliittiseen leiriin se oikeasti kuuluu, mutta ikävä kyllä AINA Siperia opetuksen kautta. Niin kuin historiasta voi käydä kurkkaamassa, Suomessa ovat asiat olleet erittäin huonolla tolalla keskustan ja kokoomus hallitusmesomisen jäljiltä ja Suomen tavallinen työtä tekevä kansa silloin muuttaa äänestyskäyttäytymistään ja antaen piut paut porvareille. Yleensä SDP on ollut porvarihallituksen jäljiltä Suomen suurin puolue ja SDP:llä on ollut aina raskas taakka saada Suomi jaloilleen ja hyvinvointivaltioksi. Raskas taakka sikäli, että porvarihallituksen jäljiltä ovat leikkauslistat edessä ja välitön verojen korotus, silloin riidellään ja riihtä puidaan nostetaanko rikkaiden vai köyhien veroja. Nythän porvarihallitus on antanut vain rikkaille tuohta ja verohelpotuksia ja mediassa luistavasti valehdellaan päinvastaista, että KÖYHÄT NE RIKASTUVAT.

Äänestä
  • kuten selvitit, mutta milloinkahan nämä Paukapää Kepulit, ymmärtävät tämän "marssijärjestyksen" nyt kuulemma menee Suomalaisella köyhällistöllä niin helvetin hyvin, kuin koskaan ennen, niihän tuolla toisaalla yksi pöljäke julistaa, ja se on kuulemma tämän Matti Vanhasen Hallituksen aikaansaantia, voi Jumalan pyssyt ja puukuulat en voi taaskaan muuta sanoa.

    Miten helvetissä voi rehellinen ihminen noin väittää ja ajatella, onko se Poliittinen sokeus, mikä näitä Kepulireppanoita vaivaa, päässyt leviämään myöskin rehellisen Suomalaisen työmiehenkin ajatusmaailmaan. Toisaalta kyllä tuolla joku mesoo, miten 400-sadalla eurolla pitää tulla toimeen, ja silti ollaan Keskusta Kokoomuskoaliition vankkumattomia kannattajia, se on kyllä yhtälö, mita ainakaan minun järkeni ei tajua.??

    Kiitos kuitenkin sinulle, joka tuot pikkuisen oikeita tiedon jyväsiä tällekin Koruptointuneelle Kepupalstalle. No nythän on niin, että on lähellä se aika jolloin Demokraattisten voimien on taas otettava vastuu, tästä Porvareiden tohelluksesta, onhan tämä nyt nähty, jo maailman sivu, että ei näistä ole maamme asioita hoitamaan, näin on näreet.?

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    kuten selvitit, mutta milloinkahan nämä Paukapää Kepulit, ymmärtävät tämän "marssijärjestyksen" nyt kuulemma menee Suomalaisella köyhällistöllä niin helvetin hyvin, kuin koskaan ennen, niihän tuolla toisaalla yksi pöljäke julistaa, ja se on kuulemma tämän Matti Vanhasen Hallituksen aikaansaantia, voi Jumalan pyssyt ja puukuulat en voi taaskaan muuta sanoa.

    ..on kullasta valmistettu tekomulkku. Itse hän sanoo sen olevan kaunis ja keskikokoinen. En uskoisi tuohon juttuun muuten, mutta kun hän kerran itse väittää, niin täytyy asian olla näin.

    Äänestä

  • ..sillä viimevuosina kun sossut ei ole olleet päätösten tiellä niin on korotettu kaikkia etuuksia pienituloisille.työttömille,eläkeläisille,lapsiperheille aivan toisella tavalla ja paljon.

    Työmies ei tarvitse enää mihinkään ainakaan sossuja ja vassuja on jo niin vähän ettei niistä tarvitse välittää.

    Jopa hesari kirjoittaa tästä samasta asiasta ja se on kyllä ihme.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    kuten selvitit, mutta milloinkahan nämä Paukapää Kepulit, ymmärtävät tämän "marssijärjestyksen" nyt kuulemma menee Suomalaisella köyhällistöllä niin helvetin hyvin, kuin koskaan ennen, niihän tuolla toisaalla yksi pöljäke julistaa, ja se on kuulemma tämän Matti Vanhasen Hallituksen aikaansaantia, voi Jumalan pyssyt ja puukuulat en voi taaskaan muuta sanoa.

    Miten helvetissä voi rehellinen ihminen noin väittää ja ajatella, onko se Poliittinen sokeus, mikä näitä Kepulireppanoita vaivaa, päässyt leviämään myöskin rehellisen Suomalaisen työmiehenkin ajatusmaailmaan. Toisaalta kyllä tuolla joku mesoo, miten 400-sadalla eurolla pitää tulla toimeen, ja silti ollaan Keskusta Kokoomuskoaliition vankkumattomia kannattajia, se on kyllä yhtälö, mita ainakaan minun järkeni ei tajua.??

    Kiitos kuitenkin sinulle, joka tuot pikkuisen oikeita tiedon jyväsiä tällekin Koruptointuneelle Kepupalstalle. No nythän on niin, että on lähellä se aika jolloin Demokraattisten voimien on taas otettava vastuu, tästä Porvareiden tohelluksesta, onhan tämä nyt nähty, jo maailman sivu, että ei näistä ole maamme asioita hoitamaan, näin on näreet.?

    Eilisiltainen televisio-ohjelma yhdestä kainuulaisesta kepukunnasta pisti rehellisen ihmisyyttä kunnioittavan hiljaiseksi, miten kepulaiset pitävät huolta äänestäjistään. Vanhuksilta kerätään äänet kepulaisten laariin, mutta tämän jälkeen nämä ihmiset kepulaisille menettävät merkityksensä ja niille voi tehdä aivan mitä tahansa. Miten järkyttävää oli todeta, että yhden kepulaisen kunnan "sossujohtoportaaseen" kuuluvien Golgata-Olgien avustamana vanhukselta riistettiin useita vuosia hoitanut tuttu hoitaja ja vanhus pistettiin laitokseen sänkyyn makaamaan ja tätä kautta sitten hoideltiin nopeasti kirkkomaan multiin.

    Äänestä

Arvojärjestyksessä olet kanan alapuolella, kanallakin on isommat munat ku sulla.

yritä pärjäillä

Äänestä
  • Saastuttaa ilmaa paskaa puhumalla ja haisee muutenkin kääkkä alushameelle majailtuaan muorinsa hameen alla...

    Äänestä

  • verokarhu... kirjoitti:

    Saastuttaa ilmaa paskaa puhumalla ja haisee muutenkin kääkkä alushameelle majailtuaan muorinsa hameen alla...

    Siihen loppuukin näitten pölvästi Kepureppanoiden ajatuksen juoksu, ei missään muussa puolueessa eikä heidän kannattajakunnassaan ole noin helvetin typeriä kannattajia. Punikitteluun ja homosteluun, katkeaa heidän ajatuksensa juoksu. Ei ole kumma jos vähän viisaammat ihmiset hiljalleen kaikkoavat tältä saitilta.

    Kun teillä poloisilla on tuo elämä noinkin vaikeaa, ostakaa lähikaupastanne viitosen edestä hienoa nailönköyttä ja pikkupurkki vaseliinia, rasvatkaa vielä se luistava nailonköysi sillä vaseliinilla, ja ei muutakuin sinne Sonnimiehen Ylivieskan korpeen kyläilemään, ja tehkää se mitä teidän läheisennekin toivovat teidän tekevä.

    Se olisi koko kansakunnan etu, ja myöskin teidän lähiomaistenne etu, ehdottomast, älkää enää olko läheistenne kiusana täällä maan päällä. Ja tämäkin on Taivahan totuus.?

    sinuakin näyttää kiinnostavan, kun et malta täältä pois pysyä vaikka niin pyhästi lupasit.

    Vai oletko sittenkin punikki?

    Käy kuuman kuin hellankoukku, taetaa olla hameen alla tukalaa ja tunkkaista.
    Olet surkimus puna-kääkkä, näin on näreet.

    Äänestä

  • Kapin kulta kirjoitti:

    Käy kuuman kuin hellankoukku, taetaa olla hameen alla tukalaa ja tunkkaista.
    Olet surkimus puna-kääkkä, näin on näreet.

    Minä kun olen sellaisia poikia, että minua ei vituta koskaan, ei se ole Vituttamista jos teille paskapääkepuleille käytänkin vähän ronskia kielta, johtunee ehkä minun siitä Kansakoulupohjastani. Tietenkin jäin siellä Juonenkylällä opinnoista syrjään, kun en Keskikouluun silloin yrittänyt, kun niitä sodan jälkeen perustettiin.

    Tuo toinenkin reppana jatkuvasti poistaisi minut tältä Kepusaitilta, no sinun kiusallasikin minä vaan tässä kirjoittelen teille "paskakepuleille" totuuksia julistaen. Ja sekös teitä paskapäitä ottaa pattiin, kun Uusi-Ukki taas kertoi asioiden oikean laidan, tuoden joka hetki tuon Pääministerimme pöljyyden esille Jari Tervon tapaan. Voi jukolauta, että minä nautin, juuri siitä, kuinka oikeassa olenkaan ollut tuon Matti Vanhasen suhteen.

    Nöyrin kiitokseni Tervolle, että kirjallasi toit koko totuuden esille, tästä yhteiskuntamme saamattomasta ja osaamattomasta Pääministeristä, kaikilta elämän osa-alueilta. Kyllä teitä reppanoita mahtaa nyt tosissaan "VITUTTAA", kyllä minun oli helppo toistaa teitä tollikoita.

    Se mies on onneton kaikilla elämän osa-alueilla, kuten jo mainitsin, ensiksikin oikein rehevä ja kaunis keski-ikäinen nainen siis Merja Vanhanen, antoi tuolle nahjukselle kenkää. Ei tavallinen Nainen olisi pääministeri miestään jättänyt, jos hän ei olisi ollut tosi saamaton, myöskin sänkyhommissa, kuten sanoin siis kaikilla elämän osa-alueilla, kyllä näin on näreet, Kepulireppanat.

    vemppamiehenä opastaa kepulaisia naimahommissakin :-)

    Kuinka tunget velton mulkun jouhevasti mummon peräsuoleen on Ukin tämäniltaisen kurssin teema.

    Nähkää ja oppikaa. Mestari puhuu...

    Äänestä

Olen hyvä kirjoittaja.

Äänestä
  • Kepureppanat!

    Äänestä

  • uusi.ukki kirjoitti:

    Kepureppanat!

    Mutta ei ottanut etusillen kummallakaan.Yritetään viikon päästä uudelleen...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki kirjoitti:

Oletteko muuten pannut merkille, Vanhasen hermostuneisuuden kun Kepun "tuomiopäivä" lähestyy, hän jopa ehdottaa Kokoomuspuolueen ja Kepun yhdistämistä. No tästähän päästaisiin siihen Amerikan malliin, siis Kepu ja Kokoomus, vastaan kaikki muut puolueet.

Siinähän menisikin kansakunta sopivasti kahtia, ja nimeksi sopisi Suomen Kapitalistinen puolue, ja Suomen Temokraatit, näin olisi poliittiset voimasuhteet melko tasan, kun noin yhtääkkiä laskee.
Siinä sitten saisivat äänestäjät puolueensa valita kun tällaiset vaalit joskus järjestettäisiin.

Voihan se olla niinkin, että Vanhasella on suuri hätä, koska hän tietää, olevansa viimeistä vuotta Valtakuntamme pääministerinä, koskaan ei enää tule aikaa, että Vanhanen valittaisiin johonkin johtotehtävään politiikassa, ei muuta kuin Kelan- Johtoon sinnehän ne muutkin poliittiset "raakit", on sijoitettu, ja tämä on taivahan totuus, kuten kaikki tiedämme.

No Oiva voi tosin olla eri mieltä, mutta senkin me muut jo tiedämme, hyvät pyhät vaan kaikille palstalaisille.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu