Autokauppa elpyy

Nyt on ensimmäisiä merkkejä jo näkyvissä yleismaailmallisesta taloudellisesta elpymisestä. Myös Suomen talouselämä seuraa väistämättä perässä, joskin aina pienellä viipeellä.
Veroratkaisujen linjaukset näyttävät selviltä, joten epävarmuuskin autoveron suhteen poistuuu ja autokauppa lähtee elpymään viimeistään ensi vuoden alkupuolelta.

Lähivuosinakaan ei kulutusverot tule laskemaan, ei tämän istuvan hallituksen toimesta, eikä mahdollsesti hallituksen vaihtuessakaan. Jos mahdollista,tuloverotusta Suomessa kevennetään, mutta kulutusveroja nostetaan. Autoverosta saa olla tyytyväinen jos se ei ihan mahdottomasti tule nousemaan. Nämä ovat talouden faktat Suomessa.

" Verojärjestelmän uudistustarpeita pohtiva työryhmä haluaa säilyttää tuloverotuksen progressiivisena. Tasaveroon ei siirrytä.
Työryhmä siirtäisi verotuksen painopistettä maltillisesti työn verotuksesta kulutusverotukseen. Jos verotuksessa on keventämisen varaa, se olisi kohdistettava työn verotukseen.

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtama työryhmä on esitellyt alustavia linjauksiaan Helsingissä.

Asiantuntijoista koostuva työryhmä sai vuosi sitten tehtäväkseen selvittää, olisiko mahdollista alentaa työn verotusta ja lisätä ostovoimaa. Samalla pitäisi pitää huolta talouskasvusta, julkisen palvelun rahoituksesta, ekologisesta kestävyydestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä.

Uudistussuunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä.

Työryhmän linjaukset saavat kiitosta suurimmalta oppositiopuolueelta.

SDP:n puoluevaltuuston ja veropoliittisen työryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan ryhmän peruslinjaukset ovat kannatettavia ja sovussa SDP:n viime päivinä esittämien näkemysten kanssa. "
15369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

minäkin. ei nyt ihan vielä autokaupoille kumminkaan, mutta kunhan kevät koittaa, niin kyllä se meilläkin elpyy. Maksoi mitä maksoi

Äänestä

autovero on ensi vuonna jo historiaa. Autoverohan poistetaan jo tänä syksynä aikaisemmin kuin oli luultukaan. KPy on näin ennustanut ja kyllä KPy on aina oikeassa. Poistihan KPy autoveron jo v.2007 aikana kertarysäyksellä kokonaisuudessaan. "En olisi kyllä uskonut!"

Äänestä
  • pitää varoa koska KPy saattaa tulla kuin varas yöllä........

    Äänestä

Autoalan keskusliiton tiedotuskeskus:

6.11.2008: "Puheenjohtaja Matti Pörhö Autoalan Keskusliiton Toimitusjohtajaseminaarissa:
AUTOKAUPPIAAT LÄHTEVÄT ENSI VUOTEEN RAUHALLISIN MIELIN...Autoalan ennusteryhmän myyntiennuste ensi vuodelle on 120 000 uutta henkilöautoa"

16.1.2009: "VUOSI 2008 OLI HYVÄ VUOSI AUTOKAUPALLE – KULUVAN VUODEN ENNUSTE
92 000 UUTTA HENKILÖAUTOA"

20.3.2009: "Suhdannebarometrin mukaan autokauppiaat uskovat, että kuluvana vuonna myydään 87000 uutta henkilöautoa"

http://www.autoalantiedotuskeskus.fi/

5.9.2009: "Autoala on arvioinut tämän vuoden myynniksi 82 000 uutta autoa."

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Uusien autojen myynnin ennustetaan kohentuvan/1135249074259

Äänestä
  • Autojen ostopaineita on tämän vuoden aikana patoutunut paljon enemmän kuin vuoden aikana aluksi ennustettiin. Joskus ne paineet purkautuvat ja hallituksen verolinjaukset ohjaavat tätä voimakkaasti.
    Verot eivät enää odottelemalla alene, joten autokauppa käynnistyy automaattisesti.

    Äänestä

  • Fiskaali kirjoitti:

    Autojen ostopaineita on tämän vuoden aikana patoutunut paljon enemmän kuin vuoden aikana aluksi ennustettiin. Joskus ne paineet purkautuvat ja hallituksen verolinjaukset ohjaavat tätä voimakkaasti.

    v.2009 myydään Suomessa 74.000 uutta autoa. Ei yhtään enempää. Vähempikin riittäisi ;)

    Äänestä

  • Palle Ramstedt kirjoitti:

    v.2009 myydään Suomessa 74.000 uutta autoa. Ei yhtään enempää. Vähempikin riittäisi ;)

    v.2010 myydään Suomessa 174.000 uutta autoa. Ei yhtän vähempää. Voi olla enemmänkin :)

    Äänestä

  • Fiskaali kirjoitti:

    Autojen ostopaineita on tämän vuoden aikana patoutunut paljon enemmän kuin vuoden aikana aluksi ennustettiin. Joskus ne paineet purkautuvat ja hallituksen verolinjaukset ohjaavat tätä voimakkaasti.
    Verot eivät enää odottelemalla alene, joten autokauppa käynnistyy automaattisesti.

    "Autojen ostopaineita on tämän vuoden aikana patoutunut paljon enemmän kuin vuoden aikana aluksi ennustettiin. Joskus ne paineet purkautuvat ja hallituksen verolinjaukset ohjaavat tätä voimakkaasti."

    Juurihan ne patoutuneet paineet purkautuivat.
    Vähän käytettyjen autojen myynti lähti lopulta kesällä käyntiin niin vilkkaana että autokauppiaat paukuttelevat henkseleitään varastojen sulamisella ja hintojen nousulla.

    Kuluttajat joutuivat vihdoin ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja toteamaan etteivät he pysty enää ostamaan uutta autoa koska käytettyjen hinnan romahdus on nostanut välirahat saavuttamattomiin. Sen sijaan vähän käytettyyn rahat vielä riittivät koska niidenkin hinnat ovat pudonneet melkoisesti.

    "Verot eivät enää odottelemalla alene, joten autokauppa käynnistyy automaattisesti."

    Autovero on jo poistunut. Uusien autojen kaupan romahdus on pudottanut hankintaveron tuoton alle kaikkien ennusteiden. Rahat on kuitenkin jo budjetoitu joten ne on pakko kerätä autoilijoilta eikä jäljelle jää muuta vaihtoehtoa kuin verottaa uudestaan jo kertaalleen verotettuja 2,5 miljoonaa autoa. Tämä on mahdollista ilman poliittista itsemurhaa vain poistamalla autovero minkä varjolla voidaan tekopyhästi ympäristösyihin vedoten rahastaa käytettyjen omistajat toiseen kertaan.

    Äänestä

  • peitto oli syöty kirjoitti:

    Unenpöpperössä kirjoittaessasi et edes itse tajua, mitä kirjoitat:
    "Vähän käytettyjen autojen myynti lähti lopulta kesällä käyntiin niin vilkkaana että autokauppiaat paukuttelevat henkseleitään varastojen sulamisella ja hintojen nousulla."

    "...etteivät he pysty enää ostamaan uutta autoa koska käytettyjen hinnan romahdus on nostanut välirahat saavuttamattomiin"

    Ensin puhut käytettyjen autojen hintojen noususta - ihan oikein, mutta sitten höpiset välirahojen noususta saavuttamattomiin. Niinpä!

    Välirahathan ovat juuri nyt pienentyneet ja hyvitykkset käytetyistä nousevat koko ajan kun hyvistä käytetyistä on autokaupoissa jo pulaa!

    Tuo nyt kuitenkin koskee vain käytettyjen kauppaa. Sadat tuhannet suomalaiset vaihtavat kuitenkin autonsa aina uuteen autoon. Tämä on se paine, joka odottaa purkautumistaan ja sitä rysäystä ei pidättele mikään.

    Äänestä

  • Uusi on aina uusi kirjoitti:

    kenellä tietoo?
    Sinultakin näyttää unohtuvan että jokaista uuden auton kauppaa kohti tehdään suomessakin yli neljä (4) käytettyjen kauppaa! Voit siis pidätellä sitä uusien ostopaineiden mainostamistasi!

    Äänestä

  • onko tietoo kirjoitti:

    kenellä tietoo?
    Sinultakin näyttää unohtuvan että jokaista uuden auton kauppaa kohti tehdään suomessakin yli neljä (4) käytettyjen kauppaa! Voit siis pidätellä sitä uusien ostopaineiden mainostamistasi!

    Miten tuollainen itsestäänselvyys liittyy patoutuneeseen uusien autojen kauppaan?
    Kun uusia myydään 150.000 kpl se tarkoittaa vain, että käytettyjä myydään 600.000 kpl. Näinhän se on mennyt jo vuosikausia suomalaisessa 2,5 miljoonan autokannassa.

    Äänestä

  • Fiskaali kirjoitti:

    Autojen ostopaineita on tämän vuoden aikana patoutunut paljon enemmän kuin vuoden aikana aluksi ennustettiin. Joskus ne paineet purkautuvat ja hallituksen verolinjaukset ohjaavat tätä voimakkaasti.
    Verot eivät enää odottelemalla alene, joten autokauppa käynnistyy automaattisesti.

    Tuo patoutunut ostotarve... missäköhän olen tuon kuullut ennenkin... ai joo, asuntokauppa räjähtää kohta uusiin sfääreihin ja asuntoja ei riitä kaikille, hinnat nousee, osta osta...

    Äänestä

  • patoutuja kirjoitti:

    Tuo patoutunut ostotarve... missäköhän olen tuon kuullut ennenkin... ai joo, asuntokauppa räjähtää kohta uusiin sfääreihin ja asuntoja ei riitä kaikille, hinnat nousee, osta osta...

    Juuri noin siinä käy. Jo nyt pienten asuntojen kysyntä ja hinnat ovat taas käätyneet nousuun. Asuntotarve ei ole mihinkään hävinnyt, vaikka kaikki ovatkin epävarmana aikana siirtäneet hankintaa. Hinnat kääntyvät pian taas jyrkkään nousuu, kunnes seuraava lama taas 7-8 vuoden kuluttua ne pysäyttää.
    Normaali vapaan talouselämän ilmiö, patotumia syntyy ja sitten markkinat ylikuumenevat, jonka jälkeen seuraa lama...

    Äänestä

  • Fiskaali kirjoitti:

    Autojen ostopaineita on tämän vuoden aikana patoutunut paljon enemmän kuin vuoden aikana aluksi ennustettiin. Joskus ne paineet purkautuvat ja hallituksen verolinjaukset ohjaavat tätä voimakkaasti.
    Verot eivät enää odottelemalla alene, joten autokauppa käynnistyy automaattisesti.

    Autot ostetaankin Suomen ulkopuolelta:

    "Käytettyjen autojen maahantuonti on lisääntynyt yhteen menoon jo puolen vuoden ajan. Tuonti on lisääntynyt maaliskuusta alkaen sekä prosentuaalisesti että määrällisesti noin kaksinkertaiseksi kun uusien autojen ensirekisteröinnit ovat samaan aikaan vähentyneet tasaisesti. Uusi ennätys tehtiin elokuussa kun ensi kertaa Suomessa käyttöönotetuista 8519 henkilöautosta 2416 eli 28% oli käytettynä ulkomailta maahantuotuja ja muuttoautoja."

    http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/auto-ja-verotus/ensirekisteroinnit-elokuu-2009?page=1

    Äänestä

  • Näkyy olevan kirjoitti:

    Nyt kun uusien lamakauppa ei käy, on käytettyjen markkinat vilkkaimmillaan. Heti laman helpottaessa palataan normaaliin tilanteeseen kun uusien kauppa käynnistyy. Myös suomalaiset jälkimarkkinat luonnollisesti tätä kautta jatkossa elpyvät.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fiskaali kirjoitti:

Nyt on ensimmäisiä merkkejä jo näkyvissä yleismaailmallisesta taloudellisesta elpymisestä. Myös Suomen talouselämä seuraa väistämättä perässä, joskin aina pienellä viipeellä.
Veroratkaisujen linjaukset näyttävät selviltä, joten epävarmuuskin autoveron suhteen poistuuu ja autokauppa lähtee elpymään viimeistään ensi vuoden alkupuolelta.

Lähivuosinakaan ei kulutusverot tule laskemaan, ei tämän istuvan hallituksen toimesta, eikä mahdollsesti hallituksen vaihtuessakaan. Jos mahdollista,tuloverotusta Suomessa kevennetään, mutta kulutusveroja nostetaan. Autoverosta saa olla tyytyväinen jos se ei ihan mahdottomasti tule nousemaan. Nämä ovat talouden faktat Suomessa.

" Verojärjestelmän uudistustarpeita pohtiva työryhmä haluaa säilyttää tuloverotuksen progressiivisena. Tasaveroon ei siirrytä.
Työryhmä siirtäisi verotuksen painopistettä maltillisesti työn verotuksesta kulutusverotukseen. Jos verotuksessa on keventämisen varaa, se olisi kohdistettava työn verotukseen.

Alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtama työryhmä on esitellyt alustavia linjauksiaan Helsingissä.

Asiantuntijoista koostuva työryhmä sai vuosi sitten tehtäväkseen selvittää, olisiko mahdollista alentaa työn verotusta ja lisätä ostovoimaa. Samalla pitäisi pitää huolta talouskasvusta, julkisen palvelun rahoituksesta, ekologisesta kestävyydestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä.

Uudistussuunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä.

Työryhmän linjaukset saavat kiitosta suurimmalta oppositiopuolueelta.

SDP:n puoluevaltuuston ja veropoliittisen työryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan ryhmän peruslinjaukset ovat kannatettavia ja sovussa SDP:n viime päivinä esittämien näkemysten kanssa. "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu