Kenellä on hassuimmat jutut? Kuka osaa parhaiten vööristellä ja valehdella ja johdatella?
Tämä möttöskä omaa verrattain huvittavia juttuja, mutta outsider omine mielikuvitusmaailmoineen kuitenkin vie voiton!
Suosikki kreationisti
5
132
Vastaukset
- kunhan tässä pohdin
Ootko varma ettei möttöskä ja outsider ole sama hlö?
Voit olla oikeassa.. Aktiivisuus ja juttujen hullunkurisuus muistuttavat toisiaan.. Suurta outsideria, ainakaan omalla nimimerkillään, ei ole hetkiin näkynyt.
- Multiniljake
Nimim. viksumpi aikoo omien puheittensa mukaan vetäytyä foorumilta, mikä onkin ymmärrettävää sillä nyt alkaa olla otollinen aika pyydystää uroshirvi tulevia hirvinauta siitoskokeiluja varten. Hieman herättää epäilyjä että näin ei kuitenkaan ole, vaan nimim. viksumpi voi olla vaikkapa vain vaihtamassa nikkiään hobo7:ksi tai joksikin muuksi. Toivottavasti hobo7 ei ole opiskellut Shanghain yliopistossa entisen Neuvosliiton tiedeakatemian myöntämällä stipendillä.
Nimim. hobo7 aloitukset antavat viitteitä että kyseessä saattaa olla sama persoona lääkityksen ollessa kohdallaan.
Suppi-setä on myös ilahduttamassa foorumia siunauksineen. Luulin jo että suppilo on jäänyt lopullisesti laitoshoitojen kierteeseen, mutta näin ei ilmeisesti olekaan.
Kun ihminen on patologinen valehtelija ja fanaatikko, kietoo hän kaulansa ympäri sellaisen puneen ettei sitä selvittele itse pirukaan, saati sitten toinen samanlainen kreationisti.
- onnenpuiston.oraakkeli
Eihän niitä voi edes vertailla keskenään kun ovat niin herkullisia persoonia jokainen.
- nimerkkinimierkki
siis tosi ihkuu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?631251Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11900Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75815Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.87692- 53644
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt37579Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46574Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36534Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot120534Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43523