Olen 3 vuotiaan ihanan tytön äiti ja yksin. Lapseni Isä kuoli joku aika sitten ja olen hukassa. Hukassa surun keskellä ja siinä miten lapsi alkaa reagoimaan vanhetessa.Oon miettinyt onko pahempaa, että on isä, joka on elossa, mutta ei välitä vai että ei ole isää ollenkaan? Onko muilla samanlaista tilannetta? Ja miten lapsi on suhtautunut asiaan...Tyttö tietää,että isi on mennyt taivaaseen eikä tule takaisin, mutta kun hän on niin pieni ei tajua tietenkään.Mutta mitä sitten kun hän kasvaa?
Ja kun isä kuoli oman käden kautta...Miten sen selittäisit lapselle,ettei alkaisi itseään syyttämään?
On kohta hautajaisetkin ja pelottaa jo miten siellä menee...Siispä,onko kenelläkään samanlaista tilannetta?
Itselläni on nyt niin surullinen olo ja ikävöin miestä kovin, mutta huolettaa lapsen puolesta vieläkin enemmän.
Ja kun isä kuoli oman käden kautta...Miten sen selittäisit lapselle,ettei alkaisi itseään syyttämään?
On kohta hautajaisetkin ja pelottaa jo miten siellä menee...Siispä,onko kenelläkään samanlaista tilannetta?
Itselläni on nyt niin surullinen olo ja ikävöin miestä kovin, mutta huolettaa lapsen puolesta vieläkin enemmän.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei ja paljon voimia teille toivottaen
Minulle ei ole vastaavaa omakohtaista kokemusta vaikkakin lähipiiristäni lähes vastaava löytyykin. Ehkä ajattelin vain tuota yhtä asiaa kohdallasi, että miten selität lapselle isän kuolemaa. Minun ajatuksiini tulee mieleen, että kerrot todellisuudessa miten asia on. Kerrot myös sen, että joskus ihmiset sairaudessaan tekevät näin itselleen. Älä kerro tätä kaikkea pienelle lapselle sillä hänen ymmärtämyksensä on vielä rajallinen. Kerrot siten kun hän on isompi ja henkisesti kehittyneempi. Lähtökohtaisesti voit varmaankin ajatella asiaa, ettei syyllisiä tarvitse edes ajatella ko. asiaan. Anna ajan kulua ja ota nyt AIKALISÄ. Kaikki selviää aikanaan, joskus jopa ihan itsestään.
Ikävä ja suru on nyt elämässänne. Sen kantamiseen tarvitaan nyt voimia vaikkei niitä jaksaisikaan etsiä. Nyt vaan on niitä voimia etsittävä, että pääsee ja jaksaa eteenpäin. Olen tuolla ns. meidän palstalla sanonut monta kertaa, että "tuleen ei saa jäädä makaamaan" ja sanon sen nytkin. Siellä on myös paljon käsitelty voimien etsintää ja monet ovat jotin löytäneetkin ja olleet surussaan sitäkautta vahvempia.
Ihan pieni tyttö tarvitsee nyt vahvan äidin. Se on parasta turvaa hänelle ja hänen kehitykselleen. voimien etsimisessä ei kannata alkaa suuriin toimenpiteisiin. Riittää kun tästä päivästä selviää. Isän kätteen päivänne.
Kiiton että vastasit viestiini. Haluan olla rehellinen lapselle ja aijonkin kertoa hänelle kun on aika kertoa isistä ja mitä se teki ja miksi, mut joo ei liikaa yksityiskohtia. Nyt kun hän on pieni on jotenkin kai helpompaa tän jutun kaa mut mua silti vähän pelottaamitä tuleman pitää...
Mun lapsi on mun voima, et jos sitä ei ois niin oisin varmaan ihan pohjalla. Oon kyl elämässä kokenut aika paljon ikään nähden, et on se mua kovettanut, mut tää on kaikista pahin. Tuleen en kyl aijokkaan jäädä makaamaan, ei se johda kuin alas päin ja nyt on sellain tunne et ei täst voi ku nousta. Lapsen kehitys ilman isää niin tärkeätä kun se oisi huolettaa...
Hei
Isiä ja äitejä on monenlaisia. Toisista on vanhemmiksi ja on niitäkin kenestä ei missään tapauksessa ole minkäänlaiseksi vanhemmaksi. Elämä on puolet helpomapaa kun on puoliso joka kantaa puolet ihan kaikesta mutta ei se estä pelkästään toisen vanhemman ottavan kokopakettia. Yksinkin on ihan täydet mahdollisuudet antaa lapselle hyvä ja turvallinen kasvatus. Rakkaus on se voima.
Joskus huomataankin, että ollaan oltu ihan turhaan huolissaan jostakin mikä onkin aikanaan hoitunut ihan itsestään. Se tulevaisuuden huolissaan oleminen syö voimia tästä päivästä joten anna niiden huoleten tulla sitten aikanaan jos ylipäänsäkkään edes tulevat.
Eilinen ja paljon sitä ennen on jo eletty. Huomista ja sitä seuraavaa ei vielä ole edes olemassa. Pinnistele elämään tässä päivässä. Kaikki järjestyy aikanaan.