ootteko käyneet missään puhumassa surumassa? tietääkö kukaan pääsekö esim. työterveyden kautta johonki psykologin juttusille?
sururyhmässä oon jo, mutta ko ahistaapi niin kovasti.
sururyhmässä oon jo, mutta ko ahistaapi niin kovasti.
ammattiapua surusta ylipääsemiseen?
a friend in need
7435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä pääsee työterveyden kautta psykologille tai muutoin eteenpäin. Otappa työterveydenhoitajaasi ensin yhteyttä.
Työterveyspalvelut vaihtelevat kovasti. Edellisen parissa kuului 5X vuodessa psykologin tapaamisia, nykyisessä taas ei kuulu ollenkaan. Yksityiselle pääsee aina rahalla, mutta jos julkisia palveluita tahtoo käyttää niin homma lähtee käyntiin omasta terveyskeskuksesta. Täällä meillä ei käynyt edes työterveyslääkärin lähete, vaikka hän tuntee tilanteeni hyvin, vaan piti tilata aika TK-lääkärille, joka laittoi asian eteenpäin. Eli sieltä ainakin sitten saat apua, ellei työterveys voi vastata tarpeeseesi.
Totta. Tiedän työnatajia joilla on jonkinlainen määrä kuinka monta kertaa voi saada psykologin palveluja. Jos tämä ei toimi niin tk:n kautta tai sitten suoraan mielenterveystoimistoon ottamalla yhteyttä voi asia jotenkin lähteä käyntiin. Varmaan todella kankeasti riippuen paikkakunnan jonoista. Joillakin seurakunnilla voi olla myös hyvin ammattitaitoista väkeä käsittelemään asiaa. Kannattaa painaa kovasti jotta saa asiansa hoitoon.
kiitos vastauksista, Turvamies ja muut. Täytyy siis ensin kysyä työterveydestä, mitä mahiksia sieltä käsin on, en vain kertakaikkiaan oo saanu vielä aikaseksi... mutta teen sen kyllä, lupaan. kaikki keinot on nyt käytettävä!
Hei, veljeni kuoltua olen saanut erittäin empaattista ja ammattitaitoista keskusteluapua oman seurakuntani diakonilta (psyk. sairaanhoitaja koulutukseltaan). Ensin vähän arastelin mennä sinne, kun en muuten ole ollut niin kovin uskonnollinen tai muuten seurakunnan toiminnassa mukana. Onnekseni sain keskustella viisaan, lämminsydämisen ihmisen kanssa, joka ei tuputtanut uskoa väkisin, vaikka toikin oman kristillisen näkemyksensä esiin. Lisäksi tuntui hyvältä, kun puolestani rukoiltiin jokaisen tapaamisen lopuksi. Kaiken lisäksi keskusteluapu oli ilmaista, koska diakoniatyö kustannetaan kirkollisverotuloilla. Älkää siis ihmiset erotko kirkosta, kun sitten nämäkin palvelut supistuvat entisestään...
Miesystäväni kuoli viikko sitten, sain keskiviikkona tiedon kuolemasta. Suren häntä yksin. Olen jutellut muutaman yhteisen ystävämme kanssa puhelimessa, mutta koska heillä oli niin torjuva asenne (pelko kohdata oma suru?), jätin sen siihen.
Soitin kriisipuhelimeen, josta kehotettiin hakemaan apua työterveydestä tai paikallisesta mielenterveysseurasta. Työterveydestä kuulin, että työnantajani ei ole ostanut psykologipalveluja, ja samalla sanottiin, että ei työterveyspsykologi muutenkaan voisi auttaa muissa kuin töihin liittyvissä kriiseissä. Ikään kuin läheisen kuolema ei vaikuttaisi työkykyyn!
Soitin sitten paikalliseen mielenterveysseuraan ja sieltä sanottiin, että valitettavasti nyt ei ole aikoja. Tässä vaiheessa olin jo varsin epätoivoinen. Se varmasti kuului äänestäni, ja vastannut henkilö lupasi kysellä, jos löytäisi jonkun ottamaan minut ylimääräisellä ajalla vastaan. Nyt aamulla tuli tieto, että minulle on varattu aika maanantaille. Hyvä niin, mutta miten jaksan viikonlopun yli?
En pysty nukkumaan kuin lyhyitä pätkiä, sydämeni hakkaa, ja olo on tunnoton, välillä voimat katoavat täysin, tuntuu, että en pysy pystyssä. Kurkussa on ahdistava pala. En pysty analysoimaan tunteitani, en oikeasti tunne muuta kuin tämän fyysisen tilani, joka pelottaa. Milloin tunteet tulevat, milloin suru ja kaipaus saavat kuvattavan muodon?
Aina ne samat vaikka luulee tottuneensa kun monta omaista on jo menettänyt.Alkuaikoina se on juuri tuon kaltaiset fyysiset todella voimia kuluttavat tunteet,ruoka ei maistu yhtään ja unta ei saa kuin pätkiä.Itselläni juuri nyt ja itku tulee aina silloin tällöin automaattisesti.Se jotenkin kummasti helpottaa fyysistä kipua.Työnantaja sanoi,että älä tule viikkoon,et pysty keskittymään mihinkään,mutta en osaa sanoa mitä sen jälkeen.Vielä päälle kun rahatilanteen heikkous valvottaa niin sanon,että on melkoinen ihme jos voimat riittää.On riittänyt ennen ,mutta nyt alkaa jo ikää olla 62 vuotta ja fysiikka ei ole sitä parasta kuin se on ollut